Pelkään muistisairautta niin paljon etten jaksa elää
Äitini kuoli 77vuotiaana ja oli viimeiset vuodet palvelutalossa ja pahasti muistisairas. Siitä on jäänyt minulla pelko, että sairastun myös muistisairauteen.
Täytän kohta 68v. Minulla on lapsia mutten halua heidän elämänsä menevän siihen, että joutuvat miettimään pärjäämistäni. Pelkään myös, että joudun laitokseen ja lapseni käyvät katsomassa enkä muista keitä he ovat. Minulla on myös lapsenlapsia ja jo ennakkoon hävettää, jos en muista heitä. Äitini alkoi viimeisinä vuosina kiroilemaan ja huutamaan. Jos hän olisi sen asian ymmärtänyt, häntä olisi hävettänyt. Äitini oli terveenä tosi tarkka käytöksestään ja aina kunnioitti toisia ihmisiä, Se kaikki häipyi pois, kun hän sairastui. Häpeän itseäni jo ennakkoon.
Minulla ei juuri enää ole mitään halua elää. Juuri, kun olisi aikaa ja ehkä jopa rahaa matkustella, en tee muuta kuin olen kotona. Tarkkailen etten vaan ole menettämässä muistiani. Teen joka päivä muistitestejä ja ratkaisen sanaristikoita ja jos en jotain asiaa muista, olen varma, että nyt alkoi muistisairaus.
Mulla on muutama perussairaus jotka eivät hoidettuna johda kuolemaan. Olen kuitenkin luopunut kaikista kontrollikäynneistä . Lääkkeet kyllä syön, koen sen jotenkin velvollisuudeksi. Kohta olen siinä tilanteessa ettei reseptiä uusitä, jos en käy lääkärissä. Mulle olisi tulossa leikkaus ensi kuussa, peruin senkin.
Olen yrittänyt alussa hakea apua vähän joka paikasta. Olen jonossa terapeutilla, ollut jo kolme kuukautta. Koska en mieti itsemurhaa, en sellaista uskalla tehdä, jään aina jonoihin.
Samaa miettii varmaan jokainen muistisairaan lapsi, niin minäkin. Ainut mitä voi tehdä, on eliminoida tunnetut riskit, ne jotka voi. Raitista ilmaa, liikuntaa, virikkeitä, ihmisten ilmoille menemistä, kalaa.
Sananlasku sanoo, että jos pelkää tulevaa, kärsii kahdesti. Puhu lapsiesi kanssa peloistasi, se voi vähän auttaa. Itsekin ajattelen, että mieluummin jos tauti iskee, menen laitokseen kuin pesetän pyllyäni lapsillani.
Ida Sofia jo tuossa vastasikin hyvin samanlaisilla ajatuksilla, mitä itselleni tuli mieleen.
Kiitos ensinnäkin rehellisistä ajatuksista, joita tänne kirjoitit. Luulen ymmärtäväni huolesi, kenelläpä meillä ei olisi lähipiirissä muistisairaita läheisiä. Sairaus ymmärrettävästi pelottaa. Kuitenkin perinnöllisyyden riski on suhteellisen pieni, vaikkakin toki se on olemassa.
Onneksi kuitenkin aika paljon pystymme omilla elintavoillamme vaikuttamaan aivoterveyteemme – ja sitä kautta myös riskiin sairastua muistisairauteen. Kerrot tekeväsi sanaristikoita, joka onkin ihan hyvä aivopähkinä. Muistathan kuitenkin myös lepuuttaa aivoja, koska aivot tarvitsevat myös lepoa jatkuvan prosessoinnin väliin.
Jatkuva huoli aiheuttaa pitkällä juoksulla stressiä, joka ei kenellekään meistä ole pitkällä aikavälillä hyväksi. Elämä saattaa jäädä elämättä, jos jatkuvasti miettii tulevaisuutta.
Mahdollisten perussairauksien hyvä hoito tukee myös aivoterveyttä.
Olisiko sinulla läheisiä tai ystäviä, joiden kanssa voisit viettää aikaa ja jakaa ajatuksiasi?
Hyvä asia on, että olet hakenut apua. Toivon, että pääset keskustelemaan huolistasi asianmukaisen henkilön kanssa. Olisikohan sinun mahdollista päästä psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa keskustelemaan jo aiemmin.
Jos luonnossa liikkuminen tuntuu yhtään mieleiseltä, luonto tarjoaa mitä parhainta elpymistä ja samalla aivoterveyden vahvistumista.
Äidilläni on Alzheimerin tauti, olen hänen omaishoitajansa. Silloin kun hän muistaa sairastavansa sitä, hän saattaa kysyä minulta ja veljeltäni monta kertaa päivässä, pelkäämmekö mekin sairastuvamme samaan. Minun vastaukseni on että en. Kuka tahansa voi sairastua, siihen tai johonkin muuhun, ainakin jos saa elää vanhaksi.
Miten on mahdollista elää takertumatta pelkoon? Minun ratkaisuni on elää tässä ja nyt, päivä kerrallaan. Käyn päivittäin metsässä kävelemässä ja kävelen niin kauan kunnes tunnen muutoksen olossani: tasapaino saavutettu, taas vähäksi aikaa.
Yritä elää hieman enemmän itsellesi: Mikä saa sinut tuntemaan olosi hyväksi, mistä olet kiinnostunut? Etsi jokin kiinnostuksen aihe, joka saa sinut opettelemaan koko ajan uutta: se on myös paras ennalta ehkäisevä lääke muistisairauteen. Kerrot häpeäväsi jo ennakkoon sitä miten ehkä tulet käyttäytymään. Et ehkä koskaan sairastu muistisairauteen, mutta olet sairastunut häpeään nyt ja se lamaannuttaa sinut.
Olen nyt vuoden verran ollut apuna muistisairaalle ex-miehelle. Asumme siis eri asunnoissa. Lapset elävät eri paikkakunnalla omaa elämäänsä.
Miehellä käy kotihoito 3x/pvä, mutta minä hoidan muut asiat. Valmis ruoka tuodaan 1x/pvä. Muut ruoat ja taloustarvikkeet hankin minä. Siivoan hänen pienen asuntonsa, pesen pyykit jne.
Hänen omistusasunto on ollut pitkään myynnissä. Minä huolehdin siitä.
Huolehdin hänen menoistaan ja tuloistaan verkkopankissa. Tällä hetkellä ei ole varaa ostaa lisää ulkopuolisia palveluja.
Poistettavaa tavaraa on vielä.
Ajan hänen autollaan, mutta nyt tullut lyhyellä aikaa pikku haavereita sen kanssa. Ajaminen alkanut pelottaa.
Aloittajan kysymykseen: Minä pelkään, että tuleepa mikä tauti tahansa, kuka minua hoitaa? Olen usein miettinyt, kesäaikaan lähden vaan uimaan enkä palaa.
Lapset eivät jaksa keskustella kanssani. Kehoittavat menemään terapeutille juttelemaan.