Onko äitilläni 56v alkava muistisairaus?
Viimeisen parin vuoden aikana äitini näkö ja muisti ovat huonontuneet melkein kuin käsikädessä samaan aikaan. Ensin ei muistanut mihin laittoi puhelimen tai jonkun esineen mitä oli juuri kädessä pitänyt. Sitten alkoi talousasiat mennä puihin kun ei kuulema nähnyt kunnolla ja ei myöskään uusien asioiden opettelu onnistunut kovin helpolla ja jouduin toistamaan moneen kertaan kirjakielellä, että miten sitä puhelinta navigoidaan. Kyseli välillä samoja kysymyksiä ja välillä hän itsekin huomasi, että ”oho kysyinkin tuota jo” Noh… Viime kesänä hänellä todettiin kaihi sekä myös työuupumusta sairaslomaa tuli ja monta kuukautta kunnes kaihi saatiin leikattua monien komplikaatioiden jälkeen viime talvena pois, mutta äitini ei saanut aikaiseksi hakea itselleen uusia silmälaseja, joten näkö oli edelleen huono. Nyt sitten kesäkuun alussa äitini pääsi muuttamaan lähemmäs minua ja olen auttanut häntä monissa arkisissa asioissa kuten esimerkiksi uudet silmälasit teetettiin hänelle pari viikkoa sitten ja tuntuu, että hän olisi vähän skarpimpana nyt kuin pitkään aikaan. Olen puhunut hänelle muistitesteihin menemisestä ja hän on todella myöntyväinen menemään niihin ja haluaa itse mahdollisimman nopeasti varata ajan sinne. Eli kysymykseni kuuluu, että voiko vuosien huono näkö aiheuttaa muistiongelmia ja sitä, että kaikki uudet asiat ovat todella vaikeaa sisäistää ja samalla myös jotkut ennestään tutut asiat unohtuvat. Hänellä on myös hajamielisyyttä ja turhautumista pienistäkin vastoinkäymisistä.
PS: Anteeksi jos teksti oli vaikeasti luettavaa. En oikein tiedä mitä pitäisi mainita ja mitä ei, kun en haluaisi aivan liian pitkää tarinaa kirjoittaa.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 5 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirhe