Oma jaksaminen on välillä koetuksella etenkin kun olen vielä työelämässä. Minulla on onneksi lapsenlapsia, joiden hoitaminen (vaikka on sekin voimia vaativaa) antaa iloa. Samoin liikunta (kävelylenkit) ja itselle mukavien asioiden tekeminen. Läheisen muistisairaalle kun ei mitään voi niin on joskus vaan pistettävä oma hyvinvointi kaiken edelle tuntematta syyllisyyttä. Oma muistisairas äitini on niin negatiivinen ja raskas, että pidän taukoa näkemisessä vaikka tiedän sen kuormittavan välillä liikaakin äitini omaishoitajamiestä.

Omaan jaksamiseen minäkin toivon neuvoja. Edellisestä ei oikein ole apua, kun elän kahdestaan muistisairaan äitini kanssa.

Raskasta olla aina varpaillaan, ettei vahingossa loukkaa, jolloin reaktio on itku ja "kun pääsis pois" uhkailut.

Jos en nyt kuitenkaan avaudu enempää.