Isäni muistisairaus - miten tästä eteenpäin
Kohta 80-vuotias isäni asuu itsenäisesti ja on ollut fyysisesti varsin hyvässä kunnossa ihan näihin päiviin saakka. Monikaan vastaantulija ei uskoisi tuon ikäiseksi – sen verran on pysynyt ulkoisesti nuorekkaana. Isäni on pärjäillyt varsin hyvin äitini kuoleman ( 2016 ) jälkeen ja siskoni kanssa olemme pitäneet häneen yhteyttä aktiivisesti käymällä hänen luonaan viikottain ja soittelemalla vieläkin useammin.
Viime kesänä oli jo havaittavissa merkkejä muistin huononemisesta. Sovitut tapaamisajankohdat saattoivat ajoittain alkaa heittää tunneilla kalenterimerkinnöistä huolimatta, muutama päivä aiemmin käydyt keskustelut käytiin uudestaan läpi ja lähiomaiset ottivat ensimmäsiä kertoja yhteyttä kysyäkseen olemmeko siskoni kanssa tietoisia isäni muistin huononemisesta.
Isäni on ollut aina säntillinen ja aikaansaava. Lähes koko eläkeikänsä ja tätä ennenkin hän on toiminut esimerkiksi taloyhtiöiden hallitusten puheenjohtajana aktiivisesti asioita hoidellen – päivittäistä puhdetta on siis riittänyt mukavasti. Edellinen pesti loppui kuitenkin viime kesänä ja tämän jälkeen kävi kuten aavistelinkin. Kun päivittäiset puuhailut eivät olletkaan arjessa läsnä alkoi myös muisti nopeasti heikentyä. Johtuneeko em. mainitusta asiasta mutta päätti muuttaa naapurikaupunkiin uuteen asuntoon jossa taloyhtiön hallitus on vielä perustamatta – ja puheenjohtajaksi tekisi taas mieli. Tämä huolestuttaa suuresti juuri isäni huonontuneen muistin takia.
Mutta palataan siihen arkeen ja isäni muistiin. Viimeistään viimeisen parin kuukauden aikana on käynyt selväksi, että tulemme tarvitsemaan apua. Jouluna hän unohti reilussa puolessa tunnissa että olimme käyneet avovaimoni kanssa hänen luonaan, hänen uuteen asuntoonsa asentamani tietoliikenneyhteydet hän esitteli minulle paria päivää myöhemmin ”uutena” ja toisella kertaa kun sovimme, että tulen taas käymään varmisti hän tiedänkö missä uuden asunnon parkkipaikat ovat sanoen ”olethan sinä aiemmin käynyt täällä” – olinhan minä, viisi kertaa.
Onko niin, että muuton aiheuttama mahdollinen stressi ja loputon muistettavien asioiden lista huononsi muistia vai onko sairauden eteneminen kiihtynyt viimeaikoina vauhdilla? Joka tapauksessa otin viime viikonloppuna käydessäni asian esille hänen kanssaan ja esitin huolemme. Isäni kokee olevansa vielä erinomaisessa kunnossa, sanoo kuitenkin unohtavansa joskus pikkuasioita mutta sen suurempaa ei ole huomannut.
Miten siis edetä asiassa? Ajokortti hänellä vielä on, liikkuu koronasta huolimatta aktiivisesti ihmisten ilmoilla maskia käyttäen ( toisaalta hyvä ) ja arjen askareet syömisineen luonnistuvat ilman apua ja muistutusta. Halu hoitamaan taloyhtiön asioita puheenjohtajan ominaisuudessa yhdistetty siihen tosiasiaan, että muisti ei enää ole entisensä huolestuttaa suuresti jo pelkästään taloudellisen vastuun takia. Tosiassa kuitenkin suurin, ongelmaksi sitä voisi kutsua, on miten saada isäni lääkäriin keskustelemaan asiasta kun suhtautuminen asiaan on vähättelevä ja jossain määrin kieltävä.
Sen mukaan mitä asiasta tiedän on ei parantavaa konstia enää tässä vaiheessa ole mutta muistin heikkenemistä hidastavaa apua olisi mahdollisesti saatavissa. Pyytäisin siis vinkkejä miten tästä eteenpäin. Asia on otettu puheeksi – onko seuraava askel, että minä tai siskoni varaa isälleni ajan lääkäriin ja lähdemme sinne yhdessä?