Vertaistuki – Miten vaikuttanut, kokemuksia

Vertaistuki - Miten vaikuttanut, kokemuksia

Käyttäjä Leo_Moniääniset aloittanut aikaan 13.09.2016 klo 14:34 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä Leo_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 13.09.2016 klo 14:34

Hei vaan, itselleni vertaistuki on tuonut paljon. Vertaistukiryhmissä, joissa olen käynyt, olen päässyt puhumaan äänistä ja kokenut tulleeni kuulluksi. On auttanut paljon saada puhua tästä aiheesta, josta monet eivät oikein pysty ymmärtämään. Kuultavat aistiharhat ovat sen verran tuntematon aihe, että parhaiten siitä ymmärtää vain toinen niitä kokeva mielestäni.

Olen päässyt vertaistuen avulla sinuiksi ääni kokemukseni kanssa, ja tiedän että on muita samojen asioiden kanssa painivia.

Koen tarvetta edelleenkin vertaisutuelle, eli tämä tarve ei ole kadonnut, vaikka olenkin saanut kokemukselleni tukea vertaisuudesta.

Kerro oma kokemuksesi ja vaikka useampaan otteeseen, mikäli tulee mieleen kerrottavaa vertaistuesta ja vertaisuudesta.

Käyttäjä soulgirl kirjoittanut 14.01.2017 klo 00:23

Joskus on ollut tosi pieniä ryhmiä, joskus on ollut enemmän porukkaa. Kun olen hiljaisempaa sorttia, kai se on myös sitä, että pelkää mokaavansa, niin on helpompi olla ryhmässä, jos joku puhuu enemmän ja vaikka ei itse siitä tajuaisi mitään.
Kovin kaavamaisia ryhmät on ja tunnen itseni typerykseksi kertoessani samat asiat joka kerta saman kaavan mukaan, jos ei suurta muutosta ole tilanteessa tapahtunut.

Käyttäjä Irja_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 27.02.2017 klo 20:51

maanvaiva kirjoitti 5.1.2017 16:40

Entäs kun jää sellainen olo, että muut pitää mua pösilönä ja pakanana?

Kannattaa keskustella vertaisten kanssa avoimesti ja rehellisesti sekä miettiä miksi itseltä tuntuu siltä miltä tuntuu, onko se vaan omaa enakkoluuloa, vai ovatko ihmiset oikeasti pitäneet sinua pösilönä ja pakana. Voit nyt jo heti ensi keskiviikkona 1.3.2017 kysyä keskustelun loppupuolella mikä mielikuva osallistujille jää. Itse en ole pitänyt sinua pösilönä tai pakanana, vaan henkilönä, jolla on ominaisuus, että kuulee ääniä.

Käyttäjä Irja_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 27.02.2017 klo 20:57

maanvaiva kirjoitti 12.1.2017 9:9

Sepä se. Mutta vertaistuki yleensä on psyykkisiä ääniä kuuleville eikä esim. omaan kulttuuriin ääniä kuuleville.
On jotenkin hyväksyttävämpää kuulla harhoja kuin että kuulee näkyjä. Pitäisi itseään muuttaa ryhmään sopivaksi ja olla harhainen ääniä kuuleva eikä just mitä itse on.

Kuitenkin, jos menisi kulttuuriseen vertaistukiryhmään, ei siellä mitenkään käsitteltäisi näkyjä vaan yritettäisin syvemmin mennä sinne näkyjen maailmaan. Mikä olisi ehkä pelottavaa eikä ainakaan mulle sopivaa.

Kokemukseni syvemmälle näyissä menemiseen oli se, että jouduin uudelleen psykoosiin. Koin olevani suurikin ennustaja, joka pelastaa maailman tulevilta terroristi-iskuilta. Itselleni sopii enemmän ns. tavallinen, erittäin tasainen elämä, välttäen suurempia näkyjä ja suurempia mullistuksia elämässä.🌻🙂🌻

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 14.03.2017 klo 14:57

Hei ja muistutus kaikille,

Huomenna on jälleen mahdollisuus saada vertaistukea! 🙂👍 Moniääniset liveryhmä kokoontuu Tukinetissä siis huomenna keskiviikkona 15.3. klo 18-19.30. Keskustelun teemana on: Äänet ja tuntemukset.

Tervetuloa mukaan!🌻🙂🌻

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 15.03.2017 klo 15:21

Kuulin juuri, että Moniääniset organisaatiosta oli ollut hieno juttu jossakin lehdessä ja jotakuta nuorta naistakin oli siinä haastateltu. Toivotaan, että juttu, jota en itse ole nähnyt, ohjaa ihmisiä tänne, jotka eivät tälläisestä paikasta edes tiedä. Jotenkin itse tunnen, että maaseudulla asuvana, jossa kaikki tuntee sukupolvien ajalta suvun on se leimaantumisen pelko suuri, edes hakea apua. Ehkä tälläinen on se matalinman kynyksen paikka, kun vaan ihmiset tietäisi tästä.🙂🌻

Käyttäjä Kata_K (Työntekijä) (MIELI Kriisikeskus Helsinki) kirjoittanut 23.05.2017 klo 13:05

Hei ja tiedoksi kaikille 🙂🌻

Huomenna keskiviikkona 24.5. Tukinetissä on jälleen mahdollisuus saada vertaistukea Moniääniset liveryhmän muodossa.

Ryhmä on klo 18-19.30 ja siellä on yleistä keskustelua mielen sisäisistä äänistä.

Keskustelussa ovat mukana Suomen Moniääniset ry:n vapaaehtoiset vertaistukijat. Tule sinäkin! 🙂👍

Käyttäjä Irja_Moniääniset (Vapaaehtoinen) (Suomen Moniääniset ry) kirjoittanut 06.06.2017 klo 21:56

Kiitos kaikille kevään liveryhmiin osallistumisesta ja tervetuloa uudelleen syyskaudella, joka alkaa keskiviikkona 16.8.2017 klo 18:00-19:30. Kaikki mukaan, niin vanhat tutut nimimerkit, kuin uudet liveryhmäosallistujatkin.

Hauskaa kesää kaikille 😎