Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 30.05.2023 klo 14:04

Eläimet ei tuomitse, jos en käytä muotivermeitä, ei sitä ettei ole meikkiä tai, etten osaa olla ihmisten kanssa. He hyväksyvän tämän särkyneen sieluni juuri tälläisenä. Eilen taas sain niin vahvan todisteen. Katson aina ulos, että mitä linnut ja oravat puuhaa, kun on viimeiset siemenet ja pähkinät tarjolla ja kuinka ollakkaan siinä maassa aivan harkitun näkyvillä istui siili. Odotti minun huomaavan ja tuovan ruokaa. Juoksujalkaa vein ja en kunnolla ehtinyt kertakäyttölautasta saada maahan, kun siili jo vieressä odotti. Hopihopi emäntä..olisi tässä nälkä. Ja kyllä olikin. Söi nautinnolla kissanmuonaa. Oli tuttu siili viime vuodelta. Teki samoja odottamistemppuja silloinkin. Se kuulkaa koskettaa niin syvälle sydämeen, kun tuollainen luojan luoma laskee puolustuksensa edessäni ja luottaa etten tee pahaa. Itku silmissä puhelin koko syömisensä ajan. Sitten tuli masu täyteen ja lähti pois. Korjasin ruuat pois, ettei harakat ole heti siinä. Myöhemmin vein ruokaa ja oli siilityttö syömässä niin eikös Pierre katin pitänyt pelästyttää pois. Siili näytti piikkejä, mutta päätti lähteä. Pierre oli saanur ruokaa jo aienmin, mutta ahneus iskee aina. Ei ollut mieleistä ruokaa. Sitten kohta siili palasi. Söi vähän ja kävi sisällä siilitalossa. Siellä on jyrsijän heinää, jos haluaa makoilla.

On tämä meidän elämä tälläistä. Onneksi aavistuksen verran lämpimämpää, että Heaven sai makoiltua nurmella. Tekee aina prinsessavenytyksiä. Ensin etutassut ja sitten takatassut. Osaisipa itsekkin venytellä yhtälailla.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 31.05.2023 klo 13:43

Hyytäviä tuulenpuuskia. No, huomiseksi ennustettu räntäkuuroja Keski-Suomea myöten. Ja hallaöitä piisaa. Eikä taida lämmintä tulla ennen Juhannusta.

Varmaan linnut aavistaa kylmien palaavan/räntä, kun ne syö aivan koko ajan. Kolme punatulkku pariskuntaa, tikkoja, vihervarpusia, kirjosieppo/ei toisin ruokintapaikalla. Ja kirotut harakat aina, kun selkäni käännän. Yksi vares on aivan kamalan kokoinen. Istualtaan varmaan yli polveni korkeuden. Siilit käy illalla. Taisi Martta katti illalla maistella siilein lautaselta, ei mieleistä ruokaa. Tohveli katti taas ilmestyi marisemaan. Tykkää, kun silitän ja puhelen. Pikkuisen namisteltiin, ettei koskisi minun lintuihin. Ihmettelin, kun jähmettyi ja pinkaisi karkuun. En ensin huomannut mitään, mutta Pierrehän se sieltä saapui. Tohvelin pahin vihollinen. Tappelevat melkein päivittäin.

Heaven halusi nurmikolle taas makoilemaan. Onneksi pienen hetken aurinko siihen paistoi. Aika kiltisti sitten lähti sisälle.

Käyttäjä hka kirjoittanut 31.05.2023 klo 23:27

kiitos sinulle

eläimet todellakin

elävät ovat yhteydessä

viattomasta puhtaasta energiasta

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 01.06.2023 klo 13:24

Järkyttävää kuinka hyytävä on Kesäkuun ensinmäisen tuuli. En nostanut kukkia ollenkaan ulos. Nauttikoot eteisen lämmöstä. Kauhulla odotellaan Heavenin kanssa milloin alkaa räntää nakkelemaan. Pahalta tuntuu niiden puolesta, joilla juhlia viikonloppuna. Ei tarkene ilman toppahaalaria.

Eilen tuli ilmoitus kirjastosta, että yksi varaamani kirja tullut. Oli ideana hakea vain se, kuinka ollakkaan iso kassi uutuuksia, joista osalla kahden viikon laina-aika vain. Ja yksi tooosi paksu kirja. En voinut olla ottamattakaan. Vähennän sitten yöunista, että saan luettua. Ei tuolla ulkonakaan tarkene olla. Heaven tuli suosiolla sisälle puolen tunnin jälkeen. Koitin laittaa alleen lämpöalustaa, mutta ei sopinut prinsessalle.

Käyttäjä hka kirjoittanut 01.06.2023 klo 18:31

kiitos viestistä

kävin myös ulkona tänään

ja tosiaan toppavaatteet ja pipo olisi saanut olla lämmittämässä

 

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.06.2023 klo 13:13

Jos jostakin pitää tänään iloita, niin siitä, ettei meidän kylillä tullut räntää, saatikka lunta. Vettä tullut siitäkin edestä. Vaan huuhtoutuupas siitepölyt pois. Voi sitten Heavenin kylvettää, kun lämpimät palaa. No, jos palaavat.

Pierre oli aivan litimärkä aamulla kuistilla. Kauheasti on viime aikoina halunnut sisälle. Ottaisin mielelläni, mutta Heaven saattaisi saada hepulin. Ja, kun ei poika ole minun vaan tietääkseni asuu tuossa vastapäisellä kujalla. Koitin pyyhkeellä kuivata häntä, mutta näkee, ettei ole moiseen tottunut. Tyttöjen hömpötyksiä. Pojat kulkee ylpeinä vaikka vettä valuen. En tiedä, kun minusta se on itsestään selvää, että kuivataan. Ei minulla aina ole ollut rotukissaa, kuten Heaven ja hänen edesmennyt isänsä Master. Sitä ennen oli aivan maatiaiskissa, joka tosin ulkoili valjaissa. Niin Heavenkin. Pierrehän vaeltaa vapaana.

Oli taas kaikki linnunruuat syöty. Vein pähkinärouhetta, kun oravakaksoset käy syömässä. Ja tikat ja Punkku pariskunnat. On niin ihanaa seurataheitä.

Pienisssä omenapuissani on kukkia. Tekevät aina sen verran omppuja, että pellillisen omenapiirakkaa saa tehtyä.

Nämä kosteat kelit on laukaisseet aavesärkyjä. Niihin ei auta mitkään pillerit. Mokomiin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 03.06.2023 klo 13:42

Eilen taas kaverisiili odotteli. Pahuksen ruohorobotti bongasi meidät ja pyöri koko ajan kohdalla. Saa varoa omiakin kinttuja ettei tökkäse nurin. Onneksi sitten lähti ja tuli syömään. Kyllä oli maistuvaa. Ja sitten ruuan jälkeen meni siilitaloon nukkumaan. Ihanaa, että hyväksynyt sen lepopaikkana. Oli ihan kauhean kylmä ja olin aamutakissa paljain säärin, mutta en raskinut lähteä, kun tuntui, että piti seurastani. Myöhemmin illalla tyttösiili kävi myös syömässä.

Laitoin Heavenin karvoja tarjolle pesätarpeiksi, kun talitintti pesii yhteen pönttöön. <Olen nähnyt vanhan pesän, joka oli niin taiten nivottu karvoista ja risuista. Lämmintä Heavenin paksu karva.

Olisiko aavistuksen lämpimämpi tänään. Ei Heaven kauheasti viihtynyt. Laitoin seitiä hänelle vaihteeksi. Tai ihmisten seitiähän se on, mutta maistuu.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 04.06.2023 klo 13:21

Mieliala aivan maassa. Aina tulee jotakin terveysongelmia. Ja nyt tajusin, ettei se uusi diabetespiikki sovi minulle vaan tuo huonoja juttuja. Pitää siitäkin soitella diabeteshoitajalle, ennenkuin hän jää lomalle. Jos ei ole jo jäänyt. Että kiitosta vaan helkkaristi, kun veitte ozembicin meiltä.

Kaverisiili eilen taas oli kanssani. Pitkään seurusteltiin. Mokomat tikat, oravat ja ruohorobottikin koitti häiritä.

Ei vaan ole kauhean lämmin ulkoilla. Koitan hiukan säädellä Heavenin makoilua kylmällä nurmikolla. Ettei tule kipeäksi.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 05.06.2023 klo 14:17

Eilen taas elämä antoi täyden käden syitä elää juuri kuten elän. Olin juuri ollut seurustelemassa kaverisiilini kanssa ja en tiedä kuinka katse osui takakuistille ja näin siellä jotakin. Luulin kissaksi kauenpaa. Lähempää katsottuna olivat 3 harakanpoikasta kyyhöttämässä kylki kyljessä. En tiedä kuinka olivat juuri sinne tulleet? Mutta nerokas turvapaikka, koska ruohorobotti ajeli nurmikolla. Pian he erkanivat kuistille. Yksi, selkeästi isoin ja rohkein. Toinen keskinmäinen, utelias. ja se pahnanpohjinmainen jäi paikalleen kyyhöttämään. Menin vauhdilla pysäyttämään robotin, ettei vaarantaisi pienokaisia, jos lähtevät. Yhden kerran näin äidin käyvän ruokaa ammottavaan suuhun laittamassa. Yksi kerrallaan verryttelivät ja tutustuivat elämään. Pian kaksi oli poissa. Oli jo aika iso huoli pieninmästä, joka tipahti pusikkoon portaan päästä. Kävin katsomassa ja uteliaana silmät seurasi minua. Vanhenmat piti aikamoista ääntä koko ajan. En koskenut poikasta, ettei vaan vanhenmat hylkäisi siksi. Myöhemmin, kun vein siilien muonalautasta kävin katsomassa ja oli pieninkin lähtenyt. En ainakaan huomannut, että kissa olisi liikkunut lähellä. Eli haluan uskoa kaikkien selvinneen elossa kohti elämää. Kyllä olivat kauniita ja untuvaisia. En ole koskaan nähnyt ennen ja vielä aivan vierestä. Rikkautta tämäkin, isolla kädellä. Pienestä alkaa elämä harakoillakin. Tiesin toki niiden pesivän tuossa lähellä, mutta silti pääsi yllättämään.

Talitintillä poikaset mökissä. Kovaa syöttämistä. Toivotaan, ettei kissat huomaa. Kuunneltiin Heavenin kanssa sirkutusta, kun emo vei ruokaa. Heavenin suureksi iloksi osuttiin ulkoilemaan juuri, kun roskansyöjäauto/roska-auto kävi. Jotakin ohjelmaa, heheheh.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 06.06.2023 klo 13:41

On se vaan hyvä, ettei ole paidassa nappeja ja saumatkin joustaa suht mukavasti. Meinaan, aina, kun joku kehuu Heavenia niin pullistelen aivan kauheasti. Niin olen leuhka prinsessastani. Paketin tuoja rouva toi Heavenin babypowder pisuhiekat ja ihaili Heavenia. Olimme juuri ulkoilemassa.

Aamulla Tohveli juoksi luokseni seurakunta raakkuen ja rähisten perässä. Eli harakat. Tohveli käy aina härnäämässä kohtaloaan. Eilen illalla Pierre oli siilienlautasella ja harakka rähjäsi maassa parin askeleen päässä. Aina hypähteli lähemmäs. Piti Pierren lähteä, harakka perässä. On tainnut hänkin liian liki käydä poikasia.

Tuntuu mukamas kauheasti lämpimämmältä, kun ei tuule juuri ollenkaan. Jos kesä vielä tulisi.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 07.06.2023 klo 13:40

Nyt voi kesä tulla. Kävin ostamassa kesäkukkaset. En vielä istuta, ettei tarvitse kantaa hallaa pakoon joka yö. Kovin oli huonossa kunnossa tie sinne. Ollut jo vuosia. Niin se on omassa kylässäkin. Järkyttävän rumia nämä osapaikkaukset. Säästöä kai sekin.

Heaven sai hyvän ulkoilun, kun aurinko paistoi. Pierre juoksi luoksemme harakkaseuruetta pakoon. Aijai, ukkoa ei saisi mennä liian lähelle poikasia.

Illalla kaksi siiliä haastoi riitaa ja töni toisiaan nurin. Illalla koitti koomamuistokin ottaa otteen. Kun tulevat aivan varoittamatta mokomat. Sitten ahdistaa pitkään.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 08.06.2023 klo 13:46

En tiedä mitä ihmiset polttaa ruohonleikkureissaan, mutta se katku yhdistettynä väkevään ruohoon vie minut vielä sairaalaan, kun henki vaan loppuu Koitan vältellä ulkoilua sellaisina aikoina, kun tuota ilmassa. Mutta on se vaan hemmetin väärin, että en voi ulkoilla oman tahdon mukaan. Oksensin taas köhittyäni itseni aivan loppuun. Silmät vuotaa, henki pihisee ja nenä vuotaa. Ei ole kesä siis pelkkää nautintoa.

Heaven pötkötti auringossa tunnin. Ihan lötköpötkönä sain kantaa sisälle. Itse pakosta varjossa istuneena olen kuin jääpuikko. Ikävä kyllä pikkuhiljaa alkaa sääskiä ilmestyä. Onhan se hyvä hyönteisyöjälinnuille. Eikös kirjosieppo ole sellainen?

Huomenna olisi taas iso ponnistus edessä, mutta jos omainen lopulta saisi apua. Olipas illalla nälkäisiä siilejä, kun piti viedä lisää ruokaa tarjolle. Pierre muutaman suupalan nautti kyllä, mutta muuten siilejä vaelsi edestakaisin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 09.06.2023 klo 16:05

Kylläpäs päivä söi energiaa, mutta jos nyt omainen saisi sen avun lopulta.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 10.06.2023 klo 13:39

Lopultakin lämmin päivä. Alkua lämpimälle viikolle. Heaven otti aurinkokylpyjä. Taisi tulla hiki, kun vapaaehtoisesti lähti sisällepäin. Kultamussukka.

Eilen oli illalla taas siilidraamaa, kun iso mörssäri tökki puolta pienenpäänsä vasten kukkalaatikkoa/peltistä. Oikein runnomalla runnoi. Kehtasikin. Kun molemmat riidan jälkeen söivät samalta lautaselta. Ja ennenkuin joku sanoo laita kaksi lautasta, niin eipäs toimi. Kun yksi syö yhdeltä lautaselta, se takaa, että muutkin tasan samalle lautaselle menevät. Ties mitä herkkua kamu syö. Niinpä, vaikka tasan samaa. Ekaa kertaa näin siilin juovan vettä astiasta. Ei ole kelvannut. Nyt joi pitkään.

Vaikuttaa, että lintupöntössä enää yksi poikanen, jota tintti koittaa houkutella ulos. Kävi jo oksalla ja värisytti siipiä. Meni takaisin pönttöön. Varmaan ensi yönä lähtee. Muut ovat jo menneet viime yönä. Pahnanpohjinmainen jäljellä.

 

 

 

 

 

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 11.06.2023 klo 13:48

Mikä jumalainen ilma!!!!! Tuntuu aivan kesältä, lopultakin. Nyt on kesäkukat istutettu ja saa nauttia niistä. Suosin lempivärejäni, koska ne antavat voimaa. Uhkailin lintuja ja oravia, että syötän Heavenille sen, joka menee katkomaan amppeliani. On kokemusta oravista, joista se oli hassu keinu.

Oli surullistakin. Sunnuntain kyyneleet, kun löysin yhden niistä kuistillani olleista harakanpoikasista kuolleena. Siivet levällään. Hautasin hänet. Askartelen pienen ristin hänelle. Siellä on vieressä haudattuna siili. On se aina niin äärettömän surullista. Mutta en minä voinut sinne jättää makaamaan. Hautarauha hänellekin. Olen sellainen itkijä, ettei mitään rajaa. Vaan, minkäs teet?!

Luen Tuomas Kyrön uutuuskirjaa Aleksi, Suomesta. En oikein tiennyt mitä odottaa, vaikka toki tiesin mistä kertoo. Kyrö yleensä huumorimiehiä, mutta tuossa kirjassa näennäiset kevennyksetkin menee niin ihon alle. Meni jopa yöunet. Suosittelen lukemaan kirjan.