Synkkää ja kosteaa. Satoi, kuin saavista kaataen. Tohveli tuli litimäräkänä. Koitin pyyhkeellä kuivata, mutta ei varmasti ollut koskaan sellaista kokenut, koska tuntui pelkäävän. Minulle se on itsestään selvyys, että jos Heaven vaikka vähän kastuu heti pehmeällä pyyhkeelä kuivataan. Selkä, masun alus ja tassut. Muuten tulee hilpeää, kun menee toilettiin märillä tassuilla ja ohut hiekka kuoruttaa tassut.
On minulla aika kauhea olo. Kahden koomamuisto kohtauksen päivä. Se on niin kauheaa. Pää täyttyy jostakin, jota ei ihan saa kiinni. Vaikka kuinka takoo poskiaan ja hokee mene pois mene pois.. masu täyttyy jääkylmällä ilmalla ja kaikki voimat katoaa. Eka tuli sisällä sohvalla istuessa. Toinen äsken ulkona Heavenin kanssa istuessa. En tiedä mikä ne laukaisee. Pitäisi varmaan mennä lääkäriin, mutta mitä osaisin kertoa ihmiselle, joka ei ole kokenut moista ja tuskin uskoo koomassa elettyyn aikaan. Pelottaa vaan, koska lopettavat Oxaminin uusimisen minulle, vaikka en koskaan ota sitä joka päivä, enkä niin paljon, kuin reseptissä sanotaan. Tämä on aivan kauheaa. Pelottavaa ja loputkin voimat syövää. Miksi ihmeessä tälläsitä tapahtuu? Onko tämä posttraumaattinenhäiriö? Mutta en ollut stressaavassa hetkessä, kun ne laukesi. Onko se kuolema, joka koittaa tavoittaa minua, kun pääsin sillon karkaamaan kooman jälkeen takaisin elämään? Ehtikö se merkitä minut omakseen? Ei ole ketään, jolle puhua näsitä asioista. Ja Tkssa olisi joka kerta outo lääkäri. Mtt en halua, koin siellä niin huonoa palvelua päästyäni sairaalasta silloin. Ei asiasta puhuminenkaan houkuta, jos se laukaisee lisää.