Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2023 klo 13:19

Heh, ei ollut yleinen hälytysääni, kun kaikasi.. Oli vaan Heavenin spapäivä. Hampaat, korvat, silmät ja kynsien leikkaus. Siitä tulee aina riitaa, vaikka kuinka koitin pyyhettä silmille. No, tehty mitä sain tehtyä. Jäi eilen kynnestä kiinni mattoon niin oli aika pakko katsoa mitä tehdä. Ääni on aivan kauhea noin kauniilla prinsessalla. On pikkuhiljaa kehittänyt ääntään. Viimeksi lääkärillä näytti kyllä kauheat äänialat.

Joko uskaltaisi uskoa, että ensi viikolla pikkuisen lämpenee? Ja, että päästäisiin lopulta Natoonkin? Tänään ei ole mitään muuta kuin vaaliuutisointia ja ääntenlaskentaa. Se on tasan niin, ettei mikään muutu vaikka kuka olisi vallassa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 03.04.2023 klo 13:23

Ompas ollut touhumaanantai. Oikeasti sain paljon aikaan. Tilasin katsastushuollonkin. Apteekissa ja kaupoissa, kirjastossa. Ja ulkoiltiin Heavenin kanssa. Pikkusen lämpimämpi sää. Mutta hyytävät yöt.

Onneksi vaalit ohi, ei enää kauheaa vouhotusta niistä. No, tietty nyt hälistään tuloksista. Ihan hyvin meni, vaikka en äänestänytkään. En vaan jaksa usko minkään asian muuttuvan minun äänestäni.

Pitäisi mennä ulos nakkelemaan lunta, jos se oikein komiasti plussalle laittaa loppuviikosta.

Ostin Heavenille kauniin pinkin...jaa-a onkohan nimi hyrrä? Vappukalustoa, mutta osui silmiin. Laitetaan se ulos ja voidaan katsella, kun tuuli pyörittää. Lapsenmieli minullakin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 04.04.2023 klo 13:46

Huomenna varmaan tuntuu raihnaisissa luissa, kun koitin aloittaa lumen nakkelun kohti ojaa tuosta edestä johon talo varjottaa. Ihan oli osin hötylunta ja ei meinannut pysyä minun rautalapiossani, mutta sain minä jo aika mukavasti aloitettua hommat. Jos tulisi se lämmin Pääsiäsienaika jota ennusteltu. Mutta näyttää ainakin yöt olevan kylmiä.

Laitoin tinteille uusia talipalloja ja lakaisin ruokintapaikalta kaikki irti lähtevät muruset ja siemenet. Aamulla oli molemmat kurret yhtä aikaa syömässä.

Pierre tuli hiukan myöhemmin. Hyvä niin, koska oli pakkasta ja ei kerinnyt oikein syödä kun oli kiire tarkastamaan mahdollisia reviiririkkomuksia.

Sen verran viileä varjossa, että laitoin neuleen Heavenille päälle. Ei näkynyt ketään. Taaskaan. Tylsää.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 05.04.2023 klo 13:05

Mikä siinä on, että juhlapyhiksi pitää mukamas paremmin siivota? Vaikka säännöllisesti muutenkin siivoaa. Aloitin jo tänään siivoamaan ja huomenna jatkan. Pikkuisen nakkelin luntakin, mutta eilinen tuntuu yhä jäsenissä niin ei paljoa edistynyt. Ja alkoi niin yskittää. Kaupassa kävin ja apteekissa. Perjantaina ajattelin käydä hautausmaalla. Pitää varmuudeksi ottaa mukaan lapio. Hauta  niin aukea paikka, että tuulet tuiskuttanut varmaan haudan taas umpeen.

Nyt sitä ollaan sitten Natossa. Katsoin sen kansallishymnin ja lipun noston. En tiedä tuli jotenkin sellainen tunne, ettei mikään enää ole kuin ennen. Me emme ole enää itsenäinen maa, kun pitää Naton sääntöjä totella. Totisesti toivon, ettei Suomeen sijoiteta ydinaseita. Se olisi tietty taktisesti hyvä asia, kun pahin uhka naapurissa, mutta ei en halua silti ydinaseita.

Heaven on vihainen, kun en anna filettä. Annoin broilerin jauhelihaa ja ei kauheasti tykkää. Mutta kun se file kovettaa masua. En voi joka päivä antaa.

Pitäisiköhän meidän Heavenin kanssa laittaa pihalle pääsisäiskokko ja noitatanssia koko yö pääsiäisenä? Viime yönä ei taas nukuttanut kun perhanan täysikuu oli taivaalla.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 06.04.2023 klo 13:23

Tänään tuntui ekaa kertaa täysvarjossakin lämpimältä. Olisiko +4. Koitin kahteen otteeseen jo kaivella lumia, että pinta menisi rikki ja alkaisi aurinko sulattamaan. Kyllä niin kauheat kinokset, että taitaa olla turhaa hommaa. No, tuleepahan hyötyliikuntaa.

Heaven torkkui tuolillaan, kun linnut lauleli ja aurinko paistoi. Kun vielä hiukan lämpenee niin laitan ulkokengät jalkaan ja käydään hiukka katselemassa ympäriinsä. Sylissä luonnollisesti. Ei prinsessa laita tassuja lumelle.

Yhä vaikeaa nukahtaminen. Silmät vaan aukenee ja täysi virkeys päällä. Kuluttavaa.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 07.04.2023 klo 13:22

Kaunis ja aurinkoinen Pitkäperjantai. Lämminkin. Pysyisi vaan tälläisenä, mutta taitaa taas yöllä pakastaa. Aion lunnia Pääsisäisen, enkä mene hommiin vaikka niitä kuinka piisaisi.

Eilen taas näin kuinka lapsellinen vanha äijä voi olla. Kolasi tarkkaan lumen kaikkien muiden postilaatikon edestä, kun toinen mies traktorilla harasi lunta..niin paitsi minun kohdalla. Taisi olla senttimitta mukana, että osasi noin tarkkaan sen rajata. Tajuaakohan itse kuinka suunnattoman lapsellinen teko? Ja kuinka nauran hänelle entistä enenmän. Kyllä on pieni elämä äijällä, kun tuollaisesta riemua repii.

Hyvää Pääsiäistä kaikille lukijoille, kanssa kokijoille unohtamatta ylläpidon ihmisiä. Ei me ilman heitä tänne saataisi tunteitamme ladata.

Ja hei, kun joku huomenna taivaalla vilahtaa, älkää heittäkö kivellä, ollaan vaan Heavenin kanssa turboluuta ladattu ja menossa trullaamaan ennen kokolla tanssimista. Täälläpäin vasta lauantaina trullit kulkee.

Käyttäjä hka kirjoittanut 07.04.2023 klo 15:37

kiitos

sama juttu en saa selville miten tätä käytetään miten vastataan keskusteluun/aiheeseen

 

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 10.04.2023 klo 13:28

Alkaa Pääsiäinen vedellä viimeisiään. Jotenkin on kauhean pitkältä tuntunut nämä juhlapyhät. Ei ole viitsinyt lumiakaan nakella, kun ei ne siitä näytä yhtään painuvan. Varjon puolella asuvan kirous. Talo varjottaa tähän eteen. Puutarhassa on lumen pinta laskenut.

Taunokin on taas palannut. Lähti välillä takaisin, kun oli huonot ilmat. Nyt alkaa jo Ansa puolison odotus. Mustarastaista siis puhun. Pikkulinnut kadonneet metsille. Varmaan jo omia reviirejään etsivät ja puolisoita. Orava odottaa poikasia. Niin sievä masu.

Pikkuisen kauemmin Heaven viihtyi, kun mukavan lämmin varjossakin. Ei vaan näy ketään ja minun höpinät kuulemma niin tylsiä. Pierrekin kävi ja valitti, että oli kotosalla maistanut mamman raeruohoa ja mamma suuttunut ja lyönyt viululla päähän. Siis lampaanviululla. Huonoa huumoriani taas. En minä muuten jaksaisi tätä eloa, jos en viljelisi tuollaista huumoria.

Huomenna arki ja heti aamusta menoja. Torstaina katsastusremppa. Toivotaan, että menee läpi.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 11.04.2023 klo 13:25

Arki polkaistu käyntiin. Sain tankattua. En tiedä miksi jännittää aivan kauheasti joka kerta vaikka aina on mennyt hyvin?! Nyt on tankki täynnä pitkäksi aikaa ajella.

Muuten saisi kesärenkaat vaihdattaa, mutta on umpijäässä ajoluiska joka viettää ylös/alas ja kesärenkailla en takula pääsisi ylös. Se hiekottaminenkin tuo haasteen, kun se pitää lakaista pois ja se pöly menee henkeen. Pitää katsoa jos jotenkin saisi edistettyä sulamista?

Väsyttää aikalailla vaikka taisin nukkua suht rauhallisesti. Kai se on vaihteeksi tämä harmaa keli?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 12.04.2023 klo 13:47

Oli vähän dramaattinen aamu, kun Heavenilla pisutulehdus. Luojan kiitos, että oli vielä tbl jäljellä viime kerrasta. Nyt näyttää tepsineen. Ulkoiltiinkin ihan mukava tovi, kun +10 varjossa. Pari kertaa käynyt lumia rumasti katselemassa. Okei, pikkuisen nakoinkin. Mutta eilisestä yhä aivan saakutin kipeä olo. Yöllä heräsin vessaan, niin sittenpä tuntui, etten saa enää itseäni makuuasentoon. Istuin sohvalla ja söin suklaamunan. Se taisi tepsiä kun sain kaaduttua sänkyyn.

Kaupassa kävin ja vein ekoroskia. Huomenna sitten hakevat auton huoltoon ja katsastukseen. Sitten perjantaina labraan. Pitikin diabeteshoitajan keksiä labrat, kun olen saamassa uutta kerran viikossa pistettävää oxempikin tilalle.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 13.04.2023 klo 14:41

Jos ihmettelette kauheaa ähinää ilmassa, niin voipi olla kaksi selitystä... minun viherkasvini saivat uutta multaa tai sitten kipeät paikkani, kun olen koittanut hakata jäitä ajoluiskasta ja siivosin taas ruokintapaikalta jään alta sulaneet muonat pois. Loputon urakka, mutta eihän Roomaakaan päivässä rakennettu. Auto ei ole vielä palannut kotiin, toivotaan, ettei ole mitään isoa ainakaan.

Sain kaksi uutta koiruliystävää. Isä ja poika. Suloisia. Sain rapsuttaa vaikka kuinka ja isukki olisi lähtenyt mukaani. Huomenna, jos ja kun..pitäisi labroihin.

Heaven taas aivan kunnossa. Ei tykännyt, kun tuuli kävi kuistille. Ja en vienyt silloin ulos, kun selkeästi odotti. Tykkäsi huonoa.

Eilen kuulin illalla selkeästi puhetta, josta en saanut selvää. Telkkari oli kiinni. Ja maukaisuja, vaikka olin Heaven sylissäni. Äänet tekee paluuta päähäni.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 14.04.2023 klo 13:38

Ei ollut mitään vikaa autossa vaan kirkkaasti meni katsastuksessa. Ja niin oli pojat hienoksi vahanneet auton, että aamulla kyljestä peilasin naamaani, kun labrassa kävin.

Ei olekaan kauhean lämmin ilma. Ei onnistunut jään hakkaaminen. Tosin on niin juntturassa kaikki lihakset, ettei mikään ihme ole. Ei vaan riitä voimat, mitään ei mahda. Jos poliisi sakottaa talvirenkaista saa kyllä tulla katsomaan tuota jäänpaksuutta ja sanomaan kuinka siitä ajaisi autotalliin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 15.04.2023 klo 13:52

Turhauttaa, kun ei mikään ulkohomma etene. Kaikki aivan umpijäässä yöpakkasen takia. Yritin minä silti ja sain itseni entistä kipeämmäksi. Alkaa vaikuttaa jo mielialaankin, kun jatkuvasti miettii, että kesärenkaat pitäisi saada vaihdettua. Mutta kun en saa jäätä pois ajoluiska. Hemmetti. Ihan vihoviimeinen talvi kun teki noin kovan jään. Auringossa kyllä kaikki sulaa, mutta varjossa ei. Ja pakkasöitä aina vaan lupailee. Aina sääennustus hehkuttaa, kuinka +15 paukkuu, mutta kun rupeaa kuuntelemaan niin aina se on siellä Etelä-Suomessa. Aivan kuin siellä sijaitsisi maailman napa.

Taunolla on kilpailija pihalla. Ja luulempa, että eilen saapui Ansa puoliso.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 16.04.2023 klo 13:36

Valloittavan kaunis päivä. Uskomaton lintujen sirkutus. Ja yhä tiheämpään tintti käy pönttöä tutkailemassa. Pitäisi ainakin yksi uusi pönttö saada puuhun ennenkuin kirjosiepot saapuu ja tulee kinaa pöntöistä.

Koitin taas hakata jäätä vaan ei riitä voimat. Pitää kysyä rautakauppa olisiko heillä jotakin jään sulatukseen. Huomenna sitten, tänään kiinni. Pitäisi kehdata se pieni rautasahakin ostaa, mutta kun tenttaavat heti naiselta mihin tarkoitukseen ja en haluaisi asiaa avata.

Heavenkin viihtyi kun oli kuistilla mukavan lämmin ja unetti se lintujen laulu.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 17.04.2023 klo 14:29

Päivä päivältä alkaa tuntua enenmän siitepölyt ilmassa, puhumattakaan katupölystä. Pitänee laittaa pyykkipoika nokkaan, ettei valuisi koko aikaa. Minulla Histec ei toimi. Pitänee kokeilla jotakin muuta valmistetta. Kysynpäs apteekissa neuvoa.

Aika mukavasti sai jäitä tänään hakattua pois, alkaa jo lupaavalta tuntua. Mutta tuleeko se takatalvi ensi viikolla ja räntää? Pitänee hetki odotella pitempiä sääennustuksia ja sitten renkaat vaihdattaa. Jossakin luki, että kk oltaisiin myöhässä normista. Taisi koskea juuri rengasasioita.

Heavenkin viihtyi kuistilla, Meinasi pari kertaa tipahtaa tuolistaan kun alkoi kylkeä kääntää. Just ja just sain napattua kiinni.