Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 18.03.2023 klo 13:32

Voihan Byhät Byllistykset, ei auttanut Fairykään öljyyn. Ehkä aavistus parempi, mutta annan olla, ettei Heaven ala stressata jatkuvista märistä rintakarvoista. Ei onneksi tarvitse öljyä antaa kun mahtavan upeasti vatsa äsken toimi. Jokainen kissanomistaja tunnistaa tämän huolen.

Jahas, askeleen päässä ollaan Natosta. Mitä tekee Unkari? Toivotaan, että toimii. Ruotsille oli kova paikka, että Suomi eteni ilman heitä.

Outo ilma ulkona. Plussan puolella, välillä tulee räntää ja tuulenpuuskia. Mutta ei tietoakaan keväästä. Maanantainahan on se kevätpäiväntasauskin ja siitä viikko niin muuttuu kesäaikakin.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 19.03.2023 klo 13:17

Tosi kaunis päivä. Aurinko paistaa. Alkaa pikkuhiljaa pää tottumaan valoisuuteen.

Minulle ei meinaa auttaa tämä uusi astmalääke. Luulisi jo näkyvän vaikutus? Minut on siirretty tkhon astmani kontrollointiin. Eipä kauheasti innosta sinne mennä valittamaan asiasta. Kysympä apteekista mitä mieltä he ovat, kannattaisiko palata takaisin entisiin droppeihin. Yskiminen on pahentunut aika hurjasti. Ja nenä valuu koko ajan. En oikein usko, että täällä vielä olisi siitepölyä kun lunta aivan kauheita määriä. Pitäisi mennä vähän nakkomaan lunta tuosta edestä, että joskus edes sulaisi. Mutta astman paheniminen ei innosta asiaan.

Heaven taas valitti kun ei ketään näy vaikka noin upea ilma. Koitin viimeisenä keinona talkkia hieroa rintakarvoihin, jonka harjaan pois vähän päästä. Oli se parafiiniöljy tujua ainetta turkille.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 20.03.2023 klo 13:12

Ihan ok ilma, ilman aurinkoakin. Ehkä kuitenkin parempi näin minun päälleni.

Heaven viihtyi mukavasti ulkona, vaikka aina se sama ongelma, ketään ei näy. Linnut mukavasti tirskuttaa.

Kävi taas mielessä, että pitäisi alkaa ulkohommat, mutta järkikulta sanoo, että on vasta Maaliskuu.

Saas nähdä mitä Kiina ja Venäjä punoo juonia Ukrainaa vastaan. Aika paha paikka.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 21.03.2023 klo 13:03

Kaunis päivä jälleen, mutta kylmiä tuulenpuuskia. Ei me viihdytty kauaa ulkosalla. Tuuli pyöräyttää juuri tuohon kuistille.

Kauhea kun alkanut kaikki mahdolliset vanhat asiat pyörimään mielessä. Jotka kuvittelin hukanneeni samalla kun ison kasan muistia. Toisaalta on tullut aivan selkeitä muistikuvia siitä kun olin pieni ja ei millään käy järkeen, että muistaisi. Oudoksi meni pääni koomamatkalla muuta en osaa sanoa.

Eilen tuli mainos katsastuksesta. Toki muistin asian, mutta ajattelin tilata kuun alussa katsastushuollon. Se on hyvä, kun laittavat mainokseen rekisterinron, jota aina kysyvät, kun soitan aikaa huoltoon. Se on asia joka ei varmana pysy mielessä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 22.03.2023 klo 13:16

Olipas liukasta ja vaikeaa päästä pois autonrenkaan urista heti keskustan ulkopuolella. Keskustaan mennessä kaikki tiet sulia. Vaan lisää tulee lunta. Alkoi tuossa vartti sitten.

Nyt ei ollut Heavenilla tylsä ulkoilu. Pierre odotti tuolillaan kuistilla. Neiti veti kauheat kilarit. Jestas kuinka ärisi. Pierre ressu piilotteli nurkassa. Koitin rauhoitella Heavenia, mutta kiihtyi vaan. Halusi sitten sisälle kihisemään.

Onneksi Pierre odotteli lähellä, että sain lautasen vietyä.

Meidän prinsessaa vaikea miellyttää. Joko on tylsää tai sitten kun ohjelmaa komean katin muodossa niin eipäs sekään hyvä.

 

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 23.03.2023 klo 13:12

Niin masentaa tuo kauhea lumipaljous joka tuli. Ei mitään tietoa sulamisesta. Ajoluiskan molemmin puolin niin kauheat kinokset, ettei näe jos joku tulee vauhdilla autolla tai pyörällä. Puhumattakaan lemmikeistä. Saa mennä tyyliin 10cm kerrallaan. Mihinkäs niitä saisi poiskaan, kun joka paikassa aivan kauheasti lunta!? Kujan postilaatikoilla aura teki sellaisen vallin eteen, ettei postiauto pääse lähellekään. Ja on se jännä, kun taloissa terveitä miehiä, mutta ei vahingossakaan lumihommia tehdä. Näkee jo siitä, ettei postilaatikon päältä pyyhkäistä lunta pois vaan hivutetaan auki varovasti, ettei vaan lumi putoa. Sitten postinjakaja/aamulehden jakaja saa kylmät lumet näpeilleen. Ei tälläinen käy mielessä näillä raukkamaisilla mukamas mieheksi itseään kutsuville.

Pitää viedä lisää ruokaalintuparoille. Tiukassa niidenkin ruokailu.

Laitoin Heavenille neuleen, kun hetki ulkoiltiin, mutta oli tylsää, kun Pierre ei tänään ollutkaan peloteltavana.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 24.03.2023 klo 13:37

Meidän Tauno on palannut pihapiiriin. Siis mustarastas Tauno. Niin komea ja pirteä oma itsensä. King is back, vapiskaa tintit ja keltasirkut. Ei vaineskaan, sulassa sovussa syövät.

Mietin, että jos olenkin oikeasti kuollut ja siksi tämä loppumaton lumihelvetti? Kun vaan koko ajan tulee taivaan täydeltä. Oli pakko käydä asioilla ja ei missään aurattu, no tajuan sen, ettei kannata, kun koko ajan tulee lisää...Mutta auto ei tykännyt vaan parkkitutka huusi koko ajan punaisena ja kovaäänisennä, kun pakosti siihen meni lunta. Stressasi ajaa.

Ostin kokeeksi sitä uutta kissanruokaa, jossa herkullinen kastike valuu moussen päälle. Mitäpäs sanoisi? Täyttä huijausta koko mainos. Koko ei ollut puoltakaan siitä, kuin mainoksessa ja kastike ei valunut vaan sai lusikalla raapia. Oli hyytelöä. Heavenille en vielä ole tarjonnut. Tiedän jo ennakkoon, ettei edes haista, mutta joka ainoan uutuuden ostan kokeeksi. Pierre söi lautaselta kaiken muun ja sen vähän pitkin hampain, kun oli nälkä. Ärsyttää tuollainen kuluttajien huijaaminen.

Oikeesti, milloin tämä lumihelvetti loppuu? Kun ei enää saa minnekään kolattua lunta ja aura ei vielä ole käynyt.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 25.03.2023 klo 13:31

Uskomatonta, yli puolen päivän ja ei ole satanut lunta. Muuten, kuin tuuli joka pölläyttää puista lunta. Hetken aina näyttää, kuin sataisi lunta. Pikkupakkasta, mutta ei Heaven viihtynyt ulkona, vaikka neuleen laitoin päälle.

Ensi yönä vaihdetaan kesäaikaan. Ei jaksa edes nauraa, vaikka omaankin suht mustan huumorin. Niin paljon tuo lumikaaos ahdistaa ja masentaa. Siihen päälle aurinko paistaa kuin kiusallaan. Liikaa valoa.

Ehtivät mokomat pikkulinnut syödä kaikki leivänmurut. Vielä Taunon kakkosherkkua ranskanleipää. Ykkösherkku on pulla. Onneksi oli vielä sämpylää, että sai Taunokin jotakin.

Eilen illalla, kun tarkistin nukkumaanmennessä, että ovat on lukossa niin iso rusakko pompotteli menemään ajoluiskassa. Komeita loikkia. Sääli, ettei Heaven nähnyt.

Pierre käynyt jo kaksi kertaa tänään. Sanoin, että mene muru nyt kotiin lämmittelemään. Tulisi niin sisälle, mutta en voi Heavenin takia ja kun tiedän, että hänellä koti.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 26.03.2023 klo 13:06

-27 aamulla. Aivan kamalaa. Hanki muuttuu kivikovaksi ja ei takula sula ennen Juhannusta. Pää on aivan sekaisin kesäajasta. Ei millään olisi mukamas ollut päiväkahvi-aika. Kunnon aamupäiväunet otin. Näin uniakin ja ei tainnut olla painajaista. On vaan kumma, että aina joku ihan todellinen ihminen unissani.

Onneksi Pierreä ei ole näkynyt. Jäätyisi koko ukkeli.

Käytiin Heavenin kanssa syliulkoilulla viltin sisällä vähän happea ottamassa. Pikkuisen huonosti neiti syönyt.

Tutun eläinlääkärin vastaanotolle tehty murto. Miksi aina osuukin mukaville ihmisille?

Nostan hattua, että meidän hiihtotähti uskaltaa sanoa ääneen, että on kova suru, kun lemmikki on kuollut. Ja että suru on syvä. Muistan aina omalla kohdallani, kun tkpäivystäjä soitti päivystävä psykiatri, kun menin vastaanotolle surusta sekaisin ensinmäisen lemmikkini kuoltua. Ja kuinka kaiuttimen ollessa päällä kuulin psykiatrin sanovan, että potilaan täytyy olla humalassa, kun suree noin kissan kuolemaa. Minulle ei koskaan kerrottu ko. psykkan nimeä, että olisin tehnyt valituksen toivuttuani pahinmasta. Eihän se suru katoa koskaan minusta.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 27.03.2023 klo 13:36

Kauhean kylmän yön jälkeen tuli aurinko ja pikkupakkanen, mutta perhanan hyytävä tuuli. Parempi näin kuitenkin kuin, että sataisi lunta. Taitaa sitäkin taas tulla tällä viikolla.

Heaven ulkoili sylissä viltin sisällä. Se on se meidän jokapäiväinen happihyppely. Ostin uutta Almoa k-marketista. Arvasin, ettei syö, mutta kokeeksi. No, ei edes haistanut. Pierre imaisi kerrasta. Maiskutti, jotta kylätie raikui. Mahtavat murkinat kuulemma aina meillä. Minusta aivan normaaleja kissanruokia, mutta jotkut ihmiset ruokkii vain kuivamuonalla. Jos siksi kokee herkkuna?

Eilen oli jossakin kuva näyttelijä Kiefer Sutherlandista.. Voi kuinka haikeana tuli taas se muisto sarja 24 loppukohtaus, jossa hänen piti kadota... Käänsi selkänsä, laittoi aurinkolasit silmilleen ja käveli auringonlaskuun. Heh, muistan yhä, kuinka pillitin silloin. Rakastin sitä sarjaa.

Ajattelin tuossa yksi päivä, kuinka joidenkin kirjojen hahmoista tulee kuin tuttuja, kun lukee montakin osaa, jossa seikkailevat. Ja joistakin sekä kirja että leffa. Vaikka Beck. Siinä minusta katosi osa viehätystä, kun Gunvald mukamas kuoli pois. Se mies, näyttelijä on nami lahja naiskunnalle. Maria Wern kirjat ovat saaneet hahmolle kasvot leffoissa. Ruth Galloway ei tietääkseni ole leffoissa.. Tälläistä tämä ihmisiä karttavan elämä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 28.03.2023 klo 13:30

Ihan järkyttävän hyytävä tuuli ulkona. Jälleen kerran. Onneksi se luvattu lumisade ei vielä ole saapunut. Taivas on sen näköinen, että kohta alkanee.

Heaven viihtyi hetken tuolilla, kun oli neule päällä. On taas appanut filettä. Ihmisten filettä siis. Leikon saksilla suikaleet aivan pieniksi. Koitan hiukka säännöstellä, ettei taas maha menisi tukkoon. Mutta mokoma makaa jääkaapin edessä ja syyllistää, että mamma tiedän, että vielä filettä kaapissa. Annoin vähän Pierrellekin. On hän jo kuin osa perhettä.

Kärsin kummallisista allergiaoireista, vaikka ei tuolla takula siitepölyä pitäisi olla. Silmä oikein vaivaa. Mutta eihän siihen keksitty isonkylän päivystyskäynnilläkään syytä. En aio enää ihan hevillä mennä lääkäriin. Ota 3 Panadolia päivässä niin johan parannut.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 29.03.2023 klo 13:15

Pikkuisen helpottaa silmää sellainen suljetun luomen päälle sumutettava aine. Kauhistuttaa kuinka sitten, kun niinku OIKEESTI alkaa siitepölykausi. Veikkaavat Toukokuusta pahempaa kuin aikoihin.

Pikkuisen Heavenin kanssa neule päällä ulkoiltiin ja aurinko muutaman kerran pilkahti pilvien välistä.

Odotin suurella mielenkiinnolla eilen Akuutti ohjelmaa, kun käsiteltiin Ozempic lääkettä. Tuli vaan sellainen tunne, että pitäisi hyväksyä se, että käytetään laihdutukseen. Että meillä diabeetikoilla olisi monta vaihtoehtolääkettä. Vaan eipä ole näin. Itselleni eivät sopineet. Ozembic ainoa, josta ei tule sivuvaikutuksia. Kyllä tiedän mitä on olla lihava. Olin aikoinani. Ja siitä syyllistettiin joka lääkärillä käynnillä. Mutta ei silloin tarjottu muuta kuin ruokavaliota ja liikuntaa. Nyt tehty liiankin helpoksi. Tiedän mistä puhun. Kerran viikossa piikki ja kilot putoaa. Vaikka itsellä se on parantamaan sokeriarvoja. Tekee minulla syömisestä entistä vaikeampaa. Mutta pakko käyttää. Ja käytän, josko vaan saisi. Viikolla 19 saattaa tulla apteekkiin. Niinpä. Ei vaan irtoa sympatiaa siitä, että meiltä viedään lääke, joka auttaa diabeteksen kanssa. Onhan laihdutukseenkin vaikka mitä lääkkeitä. Olisi kiva, jos ohjelma olisi ollut asiallisempi ja ei vähän kuin viihteeksi tehty.

Tämä minun henkilökohtainen mielipide, joka olen käynyt sellaiset ojanpohjat läpi, että on varaa arvostella. En halua kaikkea julkiseksi kirjoittaa. Mutta tuskin kukaan vaihtaisi kokemuksiini omiaan.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 30.03.2023 klo 13:23

En ole ollenkaan aamuihminen. Puoliunessa vedän aamupalan. En tiedä kuinka huomasinkin, että jokin vilahti tiellä. Ajattelin, että Pierre juoksee. Eipäs ollut hän. Oli hontelohko rusakko joka pomppi edestakaisin suht eksyneen näköisenä. Luulin, että pujahti takaisin metsään vaan kuinkas ollakkaan, kun lähdin autolla kauppaan.

Siinä istui kaikessa rauhassa keskellä tietä. Hiljensin auton vähän matkan päähän, kun ei ollut kiirettä minnekkään. Siinä istuttiin ja katsottiin kumpi luovuttaa. Rusakko luovutti ja lähti pomputtelemaan. Kun palasin kaupasta sama yksilö pyöri samoissa ympyröissä. Toivottavasti löysi takaisin pesälle ja unille, ennenkuin alkaa liikenne vilkastumaan tälläkin kujalla. Kaunis yksilö. Tuntuu aina todella ihanalta nähdä luontoa noin lähellä.

Tarjosin Pierre hyvin liotettuja katkarapuja. Ei epäröinyt hetkeäkään vaan alkoi ahmimaan niitä.  On selkeästi joskus ennenkin saanut niitä. Varmaan kotonaan.

Heaven ei kauheasti enää pidä niistä ja sitten aina oksentaa ne ulos. En niitä enää osta. Koitan vaan saada tavaraa ulos pakastimesta, että mahtuisi jotain uuttakin sinne.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 31.03.2023 klo 13:26

Kaunis päivä. Aurinko paistaa ja pientä pakkasta. Kun oppisi käyttämään aurinkolasejaan. Siivosin ja lähdin sitten kirjastoon, viemään roskat kierrätyspiste ja hain vielä marketista alekahvit. Kannatti hakea, minusta kahvi törkeän kallista. Vaan mikäpä ei olisi. Pikkuhiljaa hinnat nousee ja vasta maksaessa kassalla havahtuu kuinka paljon meni kerralla rahaa. Vaikka ei mitään luxusruokia ostakkaan. Syöminen on ONGELMA aina vaan.

Rusakko aamulla taas pomputteli kääntöpaikalla. Huomasi Pierren joka merkkasi autaana ajoluiskan päätyä ja pomppi pois. Taisi Pierre hänet nähdä, mutta oli ilmaa. Luin jostakin, että etenkin kaupungeissa kissat metsästäisi jäniksiä. No rusakko isompi.

Enpä olisi uskonut Turkin ratifioivan meitä noinkin pian. Tosin asia menee vielä heidän pressalle. En tajua, kuinka Suomi on voinut Ruotsin ratifioida, kun emmehän ole ihan virallisesti vielä Natossa. Eikös vielä monta mutkaa matkassa...

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 01.04.2023 klo 13:11

Alkaa jo niin ottaa päähän, kun toinen silmä valuu koko ajan ja nenä. Saisi Nessu alkaa sponsoroimaan minua. Niin paljon kuluu jo päivässä nessuja.

Kaunis päivä jälleen vaikka varjossa kylmä. Aina me ulkoillaan, edes hetki. Aamulla ennen 9 Pierre odotteli. Taisi palata kotiin, kun ei ole enää näkynyt. Hyvä niin.