Kolean yön jälkeen aurinko paistaa hetkittäin. Tälläinen syksy on mukavampi kuin synkkä ja sateinen. Riittää, kun minussa itsessä asuu se jatkuva pimeys.

Heavenin piti päästä ruohoa rouskuttamaan ja ihan märät tassut ja masun alus, kun pisti maate hetkeksi. Ei oksentanut ulkona ruohoa, eli varmaan puhtaaseen sänkyyn sitten.

Tänään on poisnukkuneen omaisen syntymäpäivä. Sytytin jo aamulla kynttilän lyhtyyn palamaan. Muistoksi.

Vaikka kuinka tuntuu, että hukkuu siihen koko ajan jäytävään suruunsa, niin itse se vaan on kannettava. Kukaan ei välitä elätkö vai kuoletko.

Pikkuhiljaa lyhenee musttodo-lista. Mutta toki uutta listaa pukkaa. Pitäisi alkaa haravoida, mutta yhä niin paljon lehteä puussa, ettei kannata. Oisko parempi, että kerralla enenpi eikä aina vaan uudelleen.

Pahus, alkaa pahasti tuntua, että pitää lääkärille jalkaongelman vuoksi. Mutta samalla arvaa jo saavansa tyhjät kädet takaisin, ei siis apua. Josko kokeilisi vielä omia jippoja, niin ei turhaan mene.

Oli vaihteeksi seikkailu-uni, ei painajainen. Harvinaista minulle. Mutta plussaa unettomat yöt, siis nukun ilman unia. Ilman painajaisia.

Puolesta pihasta lehdet haravoitu ekaa kertaa. Melkein 4 kottikärryllistä. Ompahan nekin pois. Toki varmaan tuplasti tulee lisää. Seuraavaksi pitäisi soitella, että hakevat ruohorobon talvihotelliin.

Eilen oli takkupeppu katti syömässä ja oli aivan järkyttävä nälkä. Vaistomaisesti sitten käänsin lautasta, että ylettää paremmin syömään, kuten aina Heavenille teen, niin katti ressu aivan hätääntyi, että vienkö lautasen pois häneltä. Itku tuli aivan silmään. Enkai sellaista koskaan tekisi. HUomasin, että vilkuili kovasti ympärilleen, mutta en huomannut itse mitään. Kunnes hupsista, pensaan alta katsoivat tutut makuukamarisilmät. Heavenin salainen ranskalainen rakastaja Vatipää, jota aloimme kutsua Pierreksi, heittomerkillä...mustaa huumoria. Kiltisti katseli, kun takkupeppu söi. Koitin kiskittää, että tule syömään. Ei ole vielä ennen ollut noin lähellä minua. Varmaan ihmiset suht kaltoin kohtelee vapaana liikkuvaa kattia, niin ei uskalla luottaa. Pikkuaskelin ystävyytemme etenee ja tulee vielä päivä, jolloin saan silittää. Rakastan kissoja aivan kauhean paljon.. Antavat minulle voimaa joka päivääseen elämääni. He ei arvostele millainen olen tai kadehdi minua. Olen hyvä tälläisenä ihmisen raakileena.

Voihan kukkuu, kun meni komiasti yöunet eilen. Lempiartistini JP Leppäluoto lauloi Elämäni Biisi ohjelmassa juuri sen kappaleen, joka aina nostattaa ihokarvat pystyyn ja tulee outo olo.. en nyt tietty muista biisin nimeä. Mutta, huh sentään ja päälle vielä Vesterinen veti ranskaksi huikean La Bohemen. En tiedä hänestä mitään, pidän tästä tuotannostaan mitä radio soittaa, tuo ranskaksi vedetty biisi meni sieluun saakka. Niinpä tuli sitten uneton yö. JPn biisi; Paha vaanii.

Tänään olen jatkanut loputtomia ulkohommia. Kun luulee saaneensa jotakin aikaan voisi saman tien aloittaa alusta. Ei tässä mitään, jos ei olisi ongelmia jalkojen kanssa. Koko ajan pitää käydä istumassa ja sitten astma alkaa yskittämään. Mutta muuten ulkona oleskelu tekee kyllä hyvää.

Heaven rouskutti ruohoa ja onneksi oksensi ulos sen ruohon, eikä mamman sänkyyn. Ensi viikolla saadaan varmasti uusi neule, jonka tilasin. Toivotaan, että koko sopii. Ainakin takki on samaa kokoa, kuin tilattu. Ikävää, ettei ollut prinsessaväriä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 12 kuukautta sitten. Syy: lisätty biisin nimi

Harmaa maanantai, ankeiden päivien loputtomissa ketjussa.

Hyytävä pahan ilmapiiri tömähti kerrasta. Osasinkohan nauttia tarpeeksi parenmasta? Ulkohommia tänäänkin. Syreeni tiputtaa lehtiä, että saisi koko ajan haravoida, mutta ravistamalla ei tippunut. Mennään sitten näin, kottikärry kerrallaan.

Ei kyllä haravointi lopu koskaan. Jotkuthan jättää talveksi lehtipeiton, että niistä se lehtivihreä valuu maahan hyvää tekemään. Jotenkin en osaa antaa itselleni armoa tehdä niin.

Onneksi ei kauhean kylmä ole. +10 vielä. Olisi kiva, jos aurinko hiukan kurkistaisi.

Taas paha unettomuuden kausi meneillään. Joka kk sellainen. En tiedä johtuneeko kuun liikkeistä vai mistä?

Taas törmäsin maalla asumisen miinuspuoliin palveluissa. Jos sinulla ei ole tiliä paikallispankissa, et saa edes kolikoita vaihdettua paperirahaksi. Ja kun jokainen asiakas puhelee kaikki kuulumiset siinä kassalla ilman kiireen päivää, vaikka jonoa on.

Jotenkin ankea ilma. No, eipä syyskuuta ole kuin pari päivää enää. Musrastaita alkaa tulla pihapiiriin, olisikohan jo muuttomatka lähellä. Uskon tunnistaneeni Taunon, meidän mustarastaan. Ei ole toista yhtä vikkeläkinttuista.

Viime yönä ei taas vaan uni halunnut tulla. Tai nukuin muutaman tunnin ja sitten valvoinkin.

Nyt tuli Heavenille oikean kokoinen islantilaisneule. Mittasin kyllä tosi tarkkaan.

Heaven aina huokailee, että on niin tylsiä ulkoiluja, kun ei näy eikä kuulu ketään. No, nyt olikin superulkoilu. Heaven halusi tuolilta rouskuttamaan nurmea ja makoili sitten sulattamassa sitä. Huomasin, että katse tarkentuu johonkin ja ajattelin mustarastaiden pomputtelevan nurkalla, jonne itse en nähnyt. Ei ollut rastas oli neiti Takkupeppu. Kissa siis. Pelotta tuli minua puskemaan, kun istuin kuistilla. Ja nuuski joka paikkaa. Jännitti, mitä Heaven tekee. Makasi kaikessa rauhassa ja katseli. Puhelin molemmille rauhottavasti ja arvasin, että Takkupepulla nälkä. Sanoin, että odottakaapas niin haen. Mutta livahti sisälle. Oli aivan hukassa, että missä ihmeessä hän on. Ja minulla hätä, kun Heaven jäi yksin ulos.

Mentiin sitten ruuan kanssa ulos ja siellä neiti odotteli. Kyllä oli vieraalla aivan kauhea nälkä. Nuoli matonkin, minne putosi ruokaa. Sitten alkoi huolellinen pesu. Sitten olisi halunnut mennä nuuskimaan Heavenia. Pakko oli ottaa varman päälle ja mennä väliin, kun en ole varma Heavenin reaktioista. Lähti sitten pois. Eli olipas ohjelmaa kerrankin meillä.

Pikkusen paremmin sain yöllä nukuttua. Harvinaista nykyään.

Järkyttävää Venäjän toimet. Mitä vielä paljastuukin. Tuskin jää niiden kaasuputkien sabotointiin. Ja itseä ahdistaa se, kun ministerit pitää näitä turvallisuustilanne päivityksiä. Jotainhan on olemassa, kun niihin reagoidaan. Mutta tuskin tavallinen kansa saa koskaan kaikkea tietääkkään. Ja se ydinaseen käyttö uhka lisääntyy päivä päivältä, kun Venäjä kokee olevansa ahtaalla. Mitä se tarkoittaisi sitten Suomelle?

Kylmä päivä ja todella masentavan syksyinen. Lokakuu jo huomenna. Aika menee aivan kauhean nopeasti. Menisipä tuleva talvikin, mutta ei, ajanjuoksu pysähtyy totaalisesti.

Aikalailla kammottaa, kuinka kauhea sähkölasku tulee seuraavaksi. Vaikka kuinka koittaisi säästää järkevästi energiaa.

Sekin ottaa päähän, että yksi vakiolääke on loppu apteekista ja tukusta ja saa/jos saa lokakuun lopulla. Pitäisi venyttää annosten väliä, että kestäisi pidempään. Kovasti ihmettelen, että lääkettä määrätään nykyään aivan muuhun kuin omaan sairauteeni ja siksi alkaa tulla saantivaikeuksia. Minusta pitäisi turvata ensin sairaudet ja sitten vasta elintasosairauksien hoito. Joihin itse vaikuttanut valinnoillaan.

Jo ollaan virallisesti Lokakuussa. Hyi hemmetti. Se tarkoittaa talven lähenemistä. Johonkinhan oli jo ensilumi satanut. Onneksi ei meille.

Aletaan varmaan Heavenin kanssa käyttää vuoronumeroa vierailuissa. Heh. Aamulla Toffeli Lapatossu odotti oven takana huomiota. Ja äsken, kun käytiin Heavenin kanssa ulkoilemassa oli Neiti Takkupeppu kuistilla odottamassa. Minulla oli Heaven sylissä, että nostan tuolilleen lämpöalustan päälle niin katti maumaumau ja puski minua aivan kauheasti. Rauhallisesti Heaven otti. Muutama yhyh matalasti, ei uhkaavasti ja katti pinkaisi karkuun. Onhan se kiva, että on ohjelmaa.

Monta mustarastasta syömässä. Varmaan valmistautuvat muuttomatkalle ja syövät. Minusta ovat niin kauniita.

Eilen saapui taas se halu satuttaa itseään. Jos se pyyhkisi pois kaiken ahdistuksen ja unettomuuden. Ja samalla kuitenkin kuolema pelottaa. Kävinhän niin syvällä toisella puolella sairaalareissullani/minusta riippumattomista syistä. Väsyn näihin katkeriin ajatuksiin, minua hyväksikäyttäneisiin ihmisiin. Kuin ystävyyteni olisi mitään sanomatonta. Hyvä savuverho piileksiä. Niin raukkamaista. Sama nk ystävä käy kymmenen askelen päässä omaiseni haudasta viemässä kynttilöitä, mutta vaikka tunsi omaiseni vuosia, sekin on tyhjää.

Kuinkahan kauan olen tehnyt vaatekaapin järjestämistä ajatuksella, että kierrätykseen ne vaatteet jota ei ole vuoteen edes muistanut. Kesken jäi taas vaikka 3 täyttä muovipussia sain aikaan. Sitten iski aivan kauhean närästys ja sormet kurkussa koitin oksentaa, kun se yleensä jossakin vaiheessa auttaa. Ei auta tänään. Pitänee oksentaa uudelleen, kunnes vatsa aivan tyhjä, sitten alkaa helpottaa.

Kauhean syksyistä taas ulkona. No, ollaanhan tässä jo Lokakuulla menossa.

Taisi olla paikallisuutisissa vinkki, että sisällä valkopippuri ja ulkona valkosipulia niin pysyy ei toivotut jyrsijät kaukana. Ei tarvitse kokeilla, kun ilma usein sakeana valkosipulin tuoksua jonkun keitoksista. Varmaan siksi ei vampyyrejäkään näy, hehehe. Vakavissaan en ole nähnyt mitään jälkiä talvella enkä kesällä, että olisi niitä. Hyvä niin. Tuossa kyllä käy aika moni katti katselemassa lintuja. Koputetaan puuta, yhtään tinttiä ei ole napattu, että höyheniä tai kroppa olisi jäänyt.

Taas Maanantai. Viikko edessä. Olen aina vihannut Maanantaita.

Veisihän sitä vaatteita kierrätyspömpeliin, mutta tuli taas täyteen. On varmaan tosi suosittu, koska aina täynnä.

Näin Takkupepun makoilemassa syreenin alla ja osasin varautua. Ostin ihan hänelle Sheban aamulla kaupasta. Kävin kysymässä tuleeko ja juoksujalkaa. Heaven vain katseli. Voisiko tämä olla alku kauniille ystävyydelle?

TOOOOOOSI perussyksyä. Vettä sataa, +2 mittarissa. Hyi, imee kerralla voimat elämästä. Olenkin torkkunut sohvalla, kun yöllä uni karkasi ja valvoin kauan. Vahvoja unia taas näin. Lähellä painajaisia, mutta ei aivan.

Ei Heaven viihtynyt ulkona vaikka kuistilla sateen suojassa. Hänen ehdoillaan ulkoillaan. Tintit koko ajan kurkkivat ikkunoista ja koputtelevat ikkunanpokiin. Varmaan heilläkin kylmä ja kostea. Ruokaa on kyllä tarjolla.