Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.
Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?
Tyttösiilit ovat alkaneet liikkua yhdessä. Pikkuisen toisen puolelta tuhinaa, mutta mahtuvat samalle lautaselle syömään.
Hemmetti, että eilen oli järkyttävää närästystä, johon ei lääkkeet tehonneet. Sormet kurkussa oksensin mahan tyhjäksi niin alkoi lopulta helpottamaan. Epäilen, ettei maha tykkää mansikoista, joita on tullut syötyä.
On koko ajan aivan kauhea ikävä Masteria. Puhelen joka ilta hänelle ja kerron siileistä. Ja tyttärestään Heavenista. Tiedän, että hän kuulee. Meillä oli ja on niin vahva yhteys.
Voi pahus meidän kylän kesäkukkayrittäjä lopettaa. En tiedä kuinka mones sukupolvi jo pyörittänyt. Etsivät uutta yrittäjää. Ovat olleet niin kauan kuin olen täällä asunut ja kuinka kauan ennen sitäkin. Luulin, että pärjäävät hyvin?! Mutta toisaalta vähän joka marketti kilpailee pienesti kesäkukilla. Olen saanut niin mahtavaa palvelua, että jään kyllä kaipaamaan ja sanoinkin tänään.
Näin aivan ihme painajaismaista unta. Aina todellisia ihmisiä niissä ja tarina. Jättää sitten koko päiväksi jäljen mieleen.
Sain tankattua. Osaan sen tehdä, mutta jostakin syystä jännitän asiaa aina.
Jos kellään hyviä neuvoja pitämään harakat pois siilien ruokintapaikalta, niin olisi tarpeen. Koitin eilen odotella tuolin kanssa, että siili tulee syömään, tuli lopulta ja vein sitten lautasen pois. Palautin myöhemmin, parin tunnin päästä, niin oli kaksi nälästä mukamas puolikuollutta siiliä moittien odottamassa. Kun ei vaan mahda harakoille mitään. Kun ajaa ne pois, niin ei ehdi sisälle niin ovat jo takaisin.
Ilokseni illalla oli siilipoikakin palannut takaisin. Ajattelin menettäneeni hänetkin Crocksin kuoltua.
Painajaismaiset unet vaan jatkuu. Alkaa jo ahdistamaan ajatus, että pitää mennä nukkumaan. Koko päiväksi jää ahdistunut olo.
Heaven taas viihtyi ulkona. Onneksi itse siirtyi auringosta varjoisampaan paikkaan. Ettei vaan tule lämpöhalvausta. Huomenna varmaan alkaa ilmat viilentyä aikalailla. Tässäkö kesä oli?
Harmaa ja sateinen päivä. Aamulla ukkonen jyrähti vaimeasti. Toivottavasti ei tänne tule.
Kuuntelin toisella korvalla Suomiareena keskusteluja ja ihmettelin, kuka kantaa vastuun jos ensi talvella tulee parinkin tunnin sähkökatkoja? Aikapian ihmisten talot kylmenee, jos sattuu olemaan pakkaspäivä. Pakastin sulaa ja pimeässäkö istutaan? Kuka Suomen on antanut ajautua tälläiseen tilanteeseen? Tuskin Ukrainan sota syyllinen ihan kaikkeen.
Ja kauhistuttaa ajatus Putinin ja Turkin pressan tapaamisesta. Kyllä tulee takapakkia taas meidän Natoon pääsylle, kun kuiskailevat. Muutenkin yhä vaan ihmettelen miksi Venäjän annetaan tuhota jatkuvasti siviilikohteita?
Olipas hupaisa iltapuhde eilen. Aikani taistelin harakoitten kanssa ja sitten vein siilien lautasen pois ajatellen palauttavani sen myöhemmin. Eka siili oli käynyt syömässä ja toinenkin. Ja Nokipannu kattikin. Vein lautasen etukuistille pöydälle. Onneksi olin käynyt wcssä ennenkuin lähdin myöhemmin sitä lautasta palauttamaan paikalleen. Ajatuksissani menin ovesta ja melkein sydän pysähtyi kun pelästyin. Ei ollut vaarallista ollenkaan vaan odottamatonta. Rouvat kähisteli keskenään siinä kuistilla. Siilit siis. Olivat varmaan haistaneet sen lautasen ja tulleet odottamaan siihen. Pakko oli antaa lautanen siihen ja antaa syödä. Ensin ihan rauhassa aterioitiin ja sitten oletettavasti nuorempi heistä otti vauhtia ja läsäytti mahalleen keskelle lautasta. Voi, kuinka toiselle tuli paha mieli. Ei mitään epäilyä. Siinäpä oli homma saada heidät lähtemään kuistilta. Melkein tunnin seurustelin heidän kanssaan, ennenkuin poistuivat. Ei tylsää hetkeä elämässä.
Heaven ei piittaa siileistä, pyh mokomia. Hän jatkaa minun painajaisteni karkoittamista kehräämällä rintani päällä. Taisi 5-6 kertaa käydä yöllä. Jos makaan kyljelläni kiljaisee suurella äänellä, että nyt mamma selälleen.
Kauhea rankkasade ollut, onneksi ei ukkosta.
Heavenin tassu/kehräyshoito tuotti tulosta ja viimein yö ilman painajaisia. Kyllä onkin keveämpi olo.
Synkkä päivä taas. Pikkuisen aamulla tihuutti vettä. +17. Tuntui aivan oudolta ulkoilla Heavenin kanssa kun viileni.
Mietin tuossa tätä fanittamista. Eilen kymppiuutisissa näytettiin, kuinka fanityttöset olivat yöpyneet ulkona odottaessaan Blind Chanelia, käsittääkseni nimmarikeikalle. Ja taisi uusi albumikin tulla kauppoihin. En muista omasta nuoruudesta, että koskaan olisin jonottanut, yöpynyt ulkona tms kenenkään takia. En koskaan kuulunut Dingo faneihin, joka silloin oli huumaa. Kyllä sillon varmaan oli samanlaista? Jotenkin olisin eilen pojilta suonut enenmän huomiota tyttösille. Mustasta limusiinista vaan nopeasti sisälle. Mutta taitaa olla pojillekin aika iso asia tuo maine ja kunnia ja eivät varmaan osaa sitä käsitellä itsekkään. Tuntui vaan näin vanhenpana jotenkin hullulta katsoa uutisointia?!
Minua vaivaa asiat menneisyydessäni. Yksi ihminen käytti niin surutta hyväksi ystävyyttäni pimittämään oman seksuaalisen suuntautumisensa. Nyt katkerana mietin, että luuleeko hän, että olen unohtanut ja anteeksiantanut, kun en puhu asiasta kun näemme? En ole asiaa kenellekään kertonut, vaikka mieli tekisi kysyä häneltä miksi näin teki? Ja luuleeko tosiaan, että unohtaisin? Minulle hän oli täysin ja vain ystävä. Mutta ulkopuolisille näytti, että meillä oli enenmän. Miksi ei kertonut asiasta minulle ja kysynyt sopiiko minulle pelata hänen peliään? Olisi reilumpaa ollut. Jotenkin likasi minusta meidän ystävyyden ikuisesti.
Tuosta on aikaa. Mutta joudun tapaamaan häntä yhä ja pitämään suuni kiinni. Olisi niin helppoa kertoa vain yhdelle ihmisille mikä on totuus, mutta mitä se enää hyödyttäisi. Minun mieleni ei unohda tuota. Se vaivaa alitajunnassa koko ajan.
Joku, epäilen paarmaa pistänyt iholle ja kuumottaa ja on vähän kosketusarkakin iho. Hydrokortisonia olen laittanut. On niin vaikeassa paikassa, etten saa katsottua onko siellä mitään. Ajattelin jos aurinko polttanut, mutta eipä ole aurinkoa näkynyt sitten viimein.
Ei ollut tarkoitus osaa edellisestä tekstistäni mustenmalla kirjoittaa. Painoin varmaan vahingossa väärää kohtaa ja en osaa sitä muuttaa normaaliksi, pahoittelen.
Osui tuossa silmiin muuan epäkohta uutisoinnissa... 4nnet rokotukset taakka hoitajille..hm..taakka, kun taistellaan vakavaa koronaa vastaan. Rokotus saattaa pelastaa iäkkäämmän tai riskiryhmäläisen, onko se taakka pelastaa?
Toivotaan, että mursu reppana selviää suomen keikastaan ja jatkaa matkaansa levättyään.
Synkeä päivä. Sade melkein roikkuu pilvistä. Heaven tuntuu nauttivan näistä hieman viileämmistä päivistä. Kauhistuttaa valmiiksi kun lupaillaan helteiden palaamista. Kohtuus olisi mukavaa lämmössäkin.
Täytyy tunnustaa, että harakat johtaa kirkkaasti ikuisessa taistelussa siilien muonalautasessa. 3 kertaa muutin lautasen paikkaa ja joka kerta löysivät. Ei auttanut kuin ottaa lautanen sisälle ja viedä vasta myöhemmin ulos. Sitten olikin kaksi vihaista ja luulempa että varsin kiroilevaa siiliä odottamassa paikasta jossa varmasti huomaisivat milloin tulen ulos. Fiksuja siilejä.
On ne kanssa persoonia. Toinen söi suht leveänä lautasella niin toinen meni ja tuuppasi takapuolesta. Sitten kinasteltiin ja lopulta syötiin vuorotellen vaikka kaksi eri lautasta, samaa ruokaa.
Aloitin viikon tekemällä hyödyllisiä kotihommia. Imuri vaan ei vetänyt kunnolla. Pitää vaihtaa pölypussi.
Heaven alkaa painostaa minua nukkumaan jo klo 21. Silmät puoliummessa torkkuu ja tuijottaa suoraan. Ottaa askeleen ja taas sama juttu. Ei jää arvailuille varaa tarkoituksesta.
Olipas makoisat päiväkahvit. Mansikkakermakakkua. Ihan maistui kesältä.
Vein omaisen haudalle kukkia, kun tänään hänen kuolinpäivänsä. Kyllä oli hyttysiä hautausmaalla. Ainahan niitä ollut, mutta oli tavallista enenmän.
Koitettiin Heavenin kanssa ulkoilla ja neito otti aurinkokylpyjä, niin eikös meidän läheisriippuvainen ruohorobotti tullut juuri siihen missä ulkoiltiin. Koko ajan eestaas mokoma. Heaven ei vähästä liikahda niin oli pakko nostaa hänet laatoitukselle, ettei lähde häntä robon mukana.
Ei ole mursu vielä lähtenyt. Tyytyväisenä Kotkalaisella pihamaalla pötköttää. Oli tainnut pyykkitelinettä hiukan remontoida.
Oli todella surullista, ettei mursu selvinnyt. Piti itkeä sydämestä. Iloitsin jo niin, että oli matkalla Korkeasaareen villieläinsairaalaan, jossa olisi voinut saada apua. Mutta kaikki oli liikaa ja sinne sateenkaarisillalle matkusti. Järki sanoo, että parempi näin. Mutta sydän on ikuinen surija ja se joka uskoo viimeiseen saakka, että tapahtuisi ihme ja pelastuisi.
Onneksi pientä pilveä taivaalla ja tuulenvire, ettei aivan pannulla käristytä. Aamulla oli jo varjossa yli +30. Nyt näyttää +27. Ei millään jaksaisi näitä helteitä. Tähän päivään ne taitaa jäädä. Onneksi Heaven itse siirtyi aikansa auringosta nautittuaan viileämmille laatoille. Aina hyvä, kun itse tekee valinnan.
Joka ainoa ääni minussa huutaa surua ja raivoa, pettymystä ihmiskuntaan. Eikö mursu olisi ansainnut kunnioitusta arvokkaan kuoleman ilman, että konservoidaan museoon näytille? Ja entä uutiset, jossa näytettiin mursu kuolleena tutkimuspöydällä. En järkyty Ukrainan sodan uutisoinnistakaan tällä tavoin. Ja se, että kuoli nälkään! Eikö tullut missään vaiheessa pieneen mieleenkään tarjota syötävää lepopaikkaansa, kun nähtiin kuinka laiha hän oli? Olen niin vihainen ja pettynyt ihmisten toimintaan. Jälleen kerran. Häpeämättä itkenyt ja surrut. Onko todella noin helppoa päättää, että hei pistetään museoon, kun sai niin suuren suosion meillä?! Uskallan sanoa, etten ole ainoa, joka olisi suonut arvokkaan kuoleman.
Mutta ei tämä eka kerta ole. Kuka muistaa Knut jääkarhun, Berlin Zoossa? Kun Knut kuoli ihmisten vastustuksesta huolimatta konservoitiin ja asetettiin museoon näytteille. Sitten hys hys..Knut unohdettiin. Kuka haluaa nähdä Knutin museossa? Eikö muistot olisi kauniinpia? Sama meidän mursun kanssa.
Illalla ennen nukkumaan menoa ajattelin jo ulos vilkaistessa, että mahtaako tulla oikeasti maailmanloppu? Taivas oli aivan sinisen ja vaaleanorassin, tai ei oikein vaalea, mutta kuitenkin.. Hermostuttavan värinen. Ne värit tuntui tulevan aina vain lähenmäksi ja oli jo suht synkkääkin. En ole näillä vuosilla moista nähnyt? Ehkäpä enteili aamuyön hurjia sateita. Kaksi siilirouvaa kaikessa rauhassa mässäsi. Tyyliin tulkoon maailmanloppu, tuleepahan ainakin maha täynnä.
Oli taas jännä seurata, kuinka toinen rouvista selkeästi odotteli toista. Oli vakioaika syödä yhdessä, mutta ei kuulunut, eikä näkynyt toista. Sitten kaksi tuntia myöhemmin olivat yhdessä syömässä. On he niin kauniita.