Täälläkö taas..

Täälläkö taas..

Käyttäjä dahliakukka aloittanut aikaan 02.04.2019 klo 13:00 kohteessa Moniääniset
Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.04.2019 klo 13:00

Yhä olen aikalailla hukassa tämän sivuston kanssa ja en löydä ihmisiä, joiden kirjoituksia luin. Kaunis ilma ulkona, tuulee kuitenkin. Kukkiin vaihdoin vähän multia ja sain kateille tilattua eläinlääkärin. En sitä, jonka lomalta paluuta odottelin kk kaupalla. Maanantaina soitin, niin vastaajassa oli viesti, että sairaslomalla, toistaiseksi..Otti pannuun kunnolla, koska olisin voinut viedä katit jo aikoja sitten toiselle eläinlääkärille. No, Torstaina mennään rokotuksille ja Masterin peukkukyntä tarkistamaan, joka kasvanut ihon alle ja en uskalla epävarmoilla kourillani leikata, kun ukko kiskoo käpälää pois..Äänestämässäkin pitäisi käydä, ennakkona. Ei ole epäilyä puolueesta.

Laittaako kukaan rairuohoja pääsiäseksi? Antakaa hyviä vinkkejä kuinka saisin nousemaan paria kortta enenmän?

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 28.02.2025 klo 13:05

Yleensä rutisen kaikesta, niin yllätämpäs kehuiila. Oli niin upea sprinttihiihto pronssi eilen Vuoriselle. Ja huomioikaa, kuinka kovat hiihtäjät olivat ykkönen ja kakkonen. Ja niin tuli Suomipoika rinnalle. Mahtavaa. Kukaan ei tainnut uskoa hänen mahdollisuuksiinsa? En yleensä seuraa urheilua, muuta kuin Leijonien lätkää. Mutta nyt oli telkka auki taustalla, kun luin. Onnea vielä!

Ja kuinka ihana aurinko paistaa ulkona. No hitsi näkyi kuinka kurainen auto on.. Ei kannata vielä pestä. Ajotiet sulia, mutta parkkkipaikoilla ja kujien teillä jäätä. Vähän kutkuttaisi mennä lunta nakkomaan tuosta edestä, mutta on kyllä jalat taas urakalla kipeinä.

Tänään olisi Heavenin syntymäpäivä. Kyllä osaa olla kauhea ikävä. Ja kun muistaa mitä draamaa syntymä ja selviytyminen keskosena oli. Muut pennut eivät selvinneet.

Ja jo taas koomapaska muisti minut. Unen läpi tuli varmaan 6x ja aivan hereillä pari kertaa. Uutta on se selkeä tunne, että aivan kuin jalat pyyhkäistäisiin alta. Ja joku nainen oli paskassa. On ne niin kauheita, ettei kukaan tajuakkaan. Ja kun koko päivän pää on raskas ja pelottaa milloin taas iskee.

Pee ei tullut eilen ollenkaan. Tänä aamuna kahdeksalta ilmestyi. Ei ollut nälkä. Nukkuin päiväunet ja lähti hetki sitten ulos.

Ihanaa oli, että Tohveli katti kävi eilen. Ei juurikaan uskalla tänne Peen takia. Namutettiin. Huomasin, että turkki oli hoidetun näköinen. Ennen oli aina irtokarvoja täynnä.

Saas nähdä mitä Usassa tapahtuu..Toivoisin niin, ettei Ukraina allekirjoita pellen sopimusta. Se on huijaus. Varmasti.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 01.03.2025 klo 13:03

Harmaa päivä, jälleen. Pää on vielä raskas koomapaskojen jälkeen ja koko ajan alitajunnassa kurkistelee, että joko taas iskee.

Pee oli yötä. Hiljaisen todistajan jälkeen nostin kuistilta sisälle. Ei ollut aienmin. OLi jotenkin vaisu. Aamuviideltä halusi ulos ja ihan äsken palasi paljon parenmalla mielellä-

Jopas oli eilen varsinainen sirkus Usassa. Ettei pelle älyä hävetä mitä suustaan päästelee? Taitaa kiukkupäissään sulkea kaiken Ukraina avun? Uskomattomia syytöksiä päästeli ja samoin se varaukkeli. Ja valitti siitä, ettei ollut pukua päällä? Ja kehtaa syytellä Bideniä ja Obamaakin. Ja Venäjällä riemuitaan tilanteesta. Saa nähdä mitä Briteissä tänään päätetään.

Minusta Ukrainan presidentti on uskomattoman vahva johtaja. Ja meidän kaikkien pitäisi hänelle kunniaa osoittaa. 3 vuotta pieni Ukraina taistellut suurta Venäjää vastaan. Ja yhä vahva.

Pitäisi selvitä kaatumatta ruokintapaikalle viemään porkkanaa ja omppua pupulle. Oli viime yönä syönyt joka murusen. Ja linnutkin haluaa siemeniään.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 02.03.2025 klo 13:06

Nyt kyykkäs supermasennuksen päälle. Oli jo pientä toivoa kevään etenemisestä, joo, on vasta Maaliskuu, mutta silti. Eipäs tule kevät. Lätkii taivaan täydeltä lunta. Ihan kamalasti. Että osaa masentaa. Ja tieto siitä, että lumi sataa peilijään päälle ja et voi olla varma yhdestäkään askeleesta, että kaadutko vai et.

Peetä ei ole näkynyt. Lähti illalla ja ei ole tähän mennessä käynyt. Varmaan päässyt oikeaan kotiinsa. Kyllä olisi jo kuistilla säätä pitelemässä muuten.

Taas vaikka mitä haasteita odottamassa ensi viikolla. KUn löytäisi tarmon ja voiman tehdä. Viime yö oli todella huono. Ei vaan halunnut nukuttaa.

Ja mitä ihmettä luin uutisotsikoista? Että Ukrainan presidentin pitäisi pyytää julkisesti anteeksi Valkoisen talon tapahtumia??????????????? Kunhan vaan ei nöyrtyisi moista tekemään. SE olisi puhdasta nöyryytystä. Onko se pelle taantunut lapsen tasolle? Jos et pyydä anteeksi en leiki sinun kanssasi? Tuo on niin puhdasta kiristystä, ettei mitään rajaa. Putin hykertelee kolossaan. Kyllä eilen meinasi oikeasti tulla hätä housuun, kun illan jo vähän pimetessä kuului jymähdys!!!!!!!!!!!!!! Ajattelin, että nyt se hyökkää tänne? Sitten järki palasi kertomaan, että lumet putosi katolta. Peltikatto antoi kyytiä.

Käyttäjä dahliakukka kirjoittanut 03.03.2025 klo 12:26

Ja niin sain kaikki asiat suoritettua. Tankkasin, mitä aina jännitän kauheasti vaikka osaan sen tehdä. Kirjaston luukusta on palautettu erääntyviä kirjoja. Meinasin kaatua lahjakkaasti jäisissä portaissa. Onneksi puristin kaidetta kaikin voimin. Kirjasto ei vielä ollut auki, joten ei ollut tehty jäisille portaille mitään. Marketissakin kävin. Apteekissa. Meinasi itku tulla keskellä parkkipaikkaa, kun koitin autolle. 3 pussia tavaraa ja vielä koitin kepillä tukea. Oli kyllä niin liukasta. Jännäsin myös näinkö pääsen talliin sutimatta. Hyvin meni.

Nostin Peen kuistilta yöyhdeltä. Viideltä halusi jo ulos. Ja tuli takaisin seiskalta. Nukkui sisällä, kun kävin asioilla. Halusi sitten ulos, kun sai tuliaismakupalat. On kyllä pahempi herkkupeppu kuin minä. Heh.

Pupu kävi aamukasilta vasta. Kaikki porkkanat ja omput kuopsutti suuhunsa. Pitää viedä uusia.

Jalat niin kipeät, ettei mitään järkeä. Kai sitä pitää taas Buranaa napsia.