Kuka on nimenomaan minä?
Kukaan ei tunne sellaista määrää harhaluuloja omasta identtiteetistään kuin minä, ja sekin on vain harhaluulo, etten ole ollut itse sellaisen käsityksen vallassa jo pitkään. Se on peruja vanhemmiltani jotka asettivat rajojansa elämääni ohjataksensa silloin kuin olin lapsi ja nuori nainen, en vielä täysi-ikäinen. Täysi-ikäisyyteni jälkeen vanhempani ohjailivat vielä minua monta vuosikymmentä.
Kuulijaisuus on vaikeaa kuin ei ole tietoa kenelle olisin kuuliainen. Ikävä on vanhempia, mutta en saa enää tavoitettua heitä. Monimuotoisuus on ainut joka nimenomaan vastaa kuin ulkoilma tulee vastaan menessä ulos ulkoovesta. Kaikki tulevaisuus laittaa hanttiin ja näen taas näköharhoja tulevaisuutta hipovia pilvilinnoja ja monenlaisia esteitä on ilmapiirissä tulevaisuuden näköisessä ilmatilassa, enkä viitsi tuohon taas puuttua mitenkään, vaikka on noin häiritsevästi paikalla tuossa noin. Ajatukset ovat liian rajallisia, niitä sitten jatketaan taiteillen, ja monien tiellä on tuokin pilvilinna sen jälkeen kuin siitä muusiikot ovat tehneet siitä musiikkia.