Hallintakeinona puhuminen?
Hei!
Ajattelin aloittaa uuden aiheen, jos vaikka saisi pientä keskustelua aikaan. Mitä mieltä olette äänien kanssa keskustelemisesta? Olen muutaman harvan kerran ns. jotain vastannut äänille, paitsi silloin, kun oli väärä lääkitys, niin tuntui, että pää käy jatkuvaa sisäistä puhetta itsensä kanssa. Oli todella raastavaa aikaa, mutta onneksi sellaista ei ole ollut enää aikoihin. Muuten olen yrittänyt pitää periaatteestani kiinni, että en keskustele äänieni kanssa, varmaankin tuo em. tilanne on jäänyt takaraivoon, etten edes anna aihetta äänille jatkaa. Eivätkä ne aina anna mahdollisuutta vastata.
Aattelin vaan, että voihan tämäkin olla eräänlainen hallintakeino. Ei ole mielestäni pakko keskustella äänien kanssa, jos muutenkin voi olla. Joskus on kyllä ollut niin syviä tiloja, että silloin olen keskustellutkin jotain, ei ole ollut vaihtoehtoja.
Joskus tuntuu siltä, että paras hallintakeino olisi äänistä ääneen puhuminen, mutta on se niin henkilökohtainen asia ja kun osuu omalle kohdalle, että muuttaa koko siihenastisen maailmankuvan aivan toisenlaiseksi. En voi puhua niistä edes terkkarissa, muuten kuin kysyttäessä, onko ääniä ollut vai ei. Sitten kun ne joskus ovat kysyneet, että millaisia ne on, en muista! No, sen verran muistan, että paljon on ollut negatiivisia ääniä, mutta ovat muuttuneet hieman ystävällisemmäksi. Tiedä häntä sitten, mistä johtuu. Toivottavasti kurssi säilyy. Olisi mukava saada muidenkin kommentteja
🙂
Minulla oli nuorempana kaikuja joista halusin eroon, kaikki äänet kaikuivat ajatuksissani,
ja ilmiantoivat minut vastaantulijoille ja ohi kävelijöille. Ei ollut mitään yksityisiä ajatuksia
vaan kaikki olivat vain ääniä joita normaalit päät torjuivat. Enää harvoin minulla on noita
kaikuvia ajatuksia, aloin tekemään havaintoja, en ajatellut mitään, olin vain ja kuuntelin.
Jotenkin äänet väsyivät pitämästä ääntä, ja hiljenivät. Se hiljensi keskustelun äänien kanssa.
Hei.
Hallintakeinot ovat hyvä puheenaihe. Täällä vastaan mielelläni kertoen omasta kokemuksestani.
Puhuminen on hyvä hallintakeino pitkällä aikavälillä, muuta lyhyellä aikavälillä äänet saattavat lisääntyä. sitä ei tarvitse pelätä, mutta on tärkeä tiedostaa se. Jos keskustelee äänien kanssa niin se on hyvä aloittaa rauhallisessa tilanteessa. Itse keskustelen niiden kanssa yksin kotona ollessani toisinaan. Omat ääneni ovat nykyään tunteiden käsittelyyn liittyviä auttavia ääniä ja oman kokemukseni mukaan niihin auttaa seuraavanlainen lähestymistapa.
Kuuntelen ystävällisesti niitä ja tiedostan olenko samaa vai eri mieltä. Usein vastaan tai sanon ajatuksiani ääneen. En vastaa kovin pitkästi ja mukana on kysymyksiä joita esitän joukossa. Joskus ääniltä tulee lyhyt toteamus tai vastaus niihin, joka jatkaa työstämistä. Tässä on hyvä huomata, että äänet ovat positiivisia jo lähtökohtaisesti minulla. Mielestäni tätä menetelmää EI kannata käyttää negatiivisten ääänien kanssa.
Tämän menetelmän käyttö on mahdollistanut sen, että olen voinut myöhemmin vaikuttaa milloin käsittelen ääniä ja millä tavoin. Ajankohta on se, jossa olen yksin ja valmis siihen.
Tämä ei toimi kaikilla henkilöillä, mutta on yksi mahdollinen lähestymistapa.
Psykoosin aikana en käsittänyt, että muut eivät kuule ääniäni tai muut telepaattisesti puhuvat minulle. Nyt uskon, että psykoosin loppupuolella käymäni keskustelut äänien kanssa auttoivat siihen, että ääniä on nyt vähemmän ja ne ovat neutraaleja, positiivisiakin ja joskus negatiivisia, mutta enää harvoin.
Kun aloin systemaattisesti pitää kiinni oireidenhallintakursilla käymäni äänikokemusten aikataulun keräämisen mukanani tuoman tiedon kanssa, niin että äänet saavt tulla tiettyyn aikaan, aloin vastailla niihin vain tiettyyn aikaan ja alkoi ääniä tulla myös tiettyyn aikaan, yleensä koiran lenkkien aikaan ja aamulla herätessä, kuin päivän aloitukseksi.
Aluksi äänikeskustelu oli pidempiaikaista, samaa asiaa pyöriteltiin edes takaisin, mutta sitten luettuani sisäinen äänioppaan huomasin, että ääniä voi johdatella tiettyyn lopputulokseen, joten keskustelu tuli tavallaan päätöksentekovaiheeseen ja samasta asiasta ei jankutus kuulunut enää niin useasti, kun komentti oli hieman tylisti nyt asia on näin.
Mielestäni äänien rajaus tiettyyn aikaan ja niille ytimekkäästi vastaaminen on helpottanut huomattavasti elämääni.😀
Myönteiselle ja yksinkertaista tai lyhyttä asiaa jankkaavalle äänelle vastaaminen toimii mulla. Esim. jos kuulen isäni äänen kutsuvan mua lempinimelläni ennen nukkumaanmenoa, niin sanon, että "Rakastan, rakastan, nyt nukutaan." ja ääni hiljenee.