Emme olleet lapsen äidin kanssa parisuhteessa kovin kauaa, vaikka pariinkin otteeseen kokeiltiin sitä. Joka kerralla lapsen äiti pisti suhteen poikki, vaihtelevista syistä. Tulemme kuitenkin loistavasti toimeen ja saamme sovittua lapsen arjesta ja tapaamisista oikein mainiosti. Lapsen äiti on edelleen hyvä ystäväni. Keskustelemme tai vaihdamme omia tai lapsen kuulumisia lähes päivittäin.

Ehkä merkittävimmät kiistakapulat ovat hänen suhtautumisensa mielenterveysongelmiini ja neuroepätyypillisyyteeni - mikäli ADHD:n laskee jälkimmäiseen eikä ensimmäiseen kategoriaan. ADHD:n lisäksi minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka ei ole tietääkseni maanisesti oireillut pitkään aikaan (en itse tunnista hypomanioitani kuin korkeintaan jälkikäteen). Sen sijaan masennusta minulla on ollut jo vuosikausia vaihtelevalla intensiteetillä.

Masennus lamaannuttaa ja tekee arjesta ja asioinnista todella hankalaa ahdistus- ja paniikkikohtauksineen. Lapsen äidin asenne on vähän nihkeä - usein kuulee, että ota vaan ittees niskasta kiinni, niin kyllä asiat saa hoitumaan. Pahimmillaan kommentointi, usein onneksi tekstimuotoisin viestein, laukaiseen kohtauksen.

Eli suhteeni on pääasiassa hyvä lapsen äitiin, ja tulemme toimeen. Silloin tällöin, mutta yhä useammin ajan kuluessa, hän kuitenkin vähättelee masennustani ja pitää sitä omana vikanani. Tämäkin stressaa.

Kiitos tarinastasi. Eikös se tuo ADHD ole neurologinen ominaisuus eikä sairaudeksi luokitella sitä. Hankaluuksista huolimatta kuvaat myös toimivia piirteitä teidän välisessä vanhemmuudessa olevan ja minusta on hienoa että nostat myös ne puolet esiin!

Tulee mieleeni myös nostaa se tosiasia esille että ongelmatonta ihmissuhdetta ei taida olla olemassakaan ja vanhemmuudessa  on aina myös erimielisyyksiä riippumatta ruokakunnan järjestelyistä. Kyllähän näkemyserot ja ei-rakentava kommunikointi kuuluu toisinaan myös parisuhteissa elävien pikkulasten vanhempien arkeen.

Masennuksen käsittely vanhemmuudessa on haastavampaa kuin parisuhteessa. Mukana on lapset ja heidän tilanteensa vaikuttaa myös vanhempiin ja toisinpäin. Lähinnä ajattelin että tämä näkökulma toisi realismia tilanteen käsittelyyn siitä näkökulmasta että tosiaan kahnausta isän ja äidin välillä on aina läsnä jossain määrin ilman että kumpikaan olisi kovin paljoa oikeassa tai väärässä. Sanottakoon vaikka että se on fakta ja vakio.