Miten jaksaa vaimon ahdistuneisuutta

Miten jaksaa vaimon ahdistuneisuutta

Käyttäjä Make_ aloittanut aikaan 20.04.2022 klo 14:16 kohteessa MASI-forum – isien keskustelupalsta
Käyttäjä Make_ kirjoittanut 20.04.2022 klo 14:16

Heips,

Löysinpä neuvoja ja tukea etsiessäni tämän keskustelupalstan ja ajattelin laittaa viestiä omasta tilanteestani. Vaimolla on monen vuoden ajalta jo ollut eriasteisena masennusta ja ahdistushäiriötä, ja ne on toki osaltaan kuormittanut molempia mutta aikaisemmin pysynyt ihan siedettävällä tasolla. Nyt kuitenkin pakka on niin sanotusti levähtänyt käsiin lasten myötä. Meillä on kaksi pientä lasta ja viime kolme vuotta on ollut hyvin haastavaa. Kaiken vauva- ja pikkulapsihankaluuksien lisäksi koronan mökkihöperyys, vaimon tulehtuneet välit sekä mun että omiin vanhempiinsa, taaperon astma ja jatkuva flunssakierre, meidän vanhempien riitelyt sun muut on ajat hänet ihan finaaliin.

Normipäällekin tämä olisi tosi kuormittavaa, ja hänellä on lisäkis pakonomainen taipumus analysoida ja pohtia kaikkia mahdollisia pieniäkin virheitä mitä lasten kanssa tapahtunut. Viimeisinpänä niittinä nyt häntä vaivaa kun mentiin irtisanomaan vanhemman lapsen vakuutus vuosi sitten, ja sen jälkeen tullutkin esim astma allergiat joihin olisi voinut tarvita vakuutusta. Nyt hän lukee jatkuvasti iltalehden juttuja kuika Suomen terveydenhuolto romahtaa tulevaisuudessa ja lapsi on tuhoon tuomittu ilman vakuutusta. Hän ei käytännössä keskity mihinkään muuhun omaan ahdistukseen. Lasten pakollinen perushoito sujuu kyllä, mutta esim osallistuva leikki, lukeminen, laulaminen ei lähde. Minä käytännössä hoidan kaikki kotityöt ja lasten leikittämiset ja sitten pitäisi vielä jaksaa päivittäin samaa ahdistusmantraa kuunnella ja tukea. Viime aikona se on pahentunut niin paljon että hän huutaa lasten kuulleen pahaa oloaan ja sitä kuinka elämä on pilalla. Pari päivää sitten soitin ambulanssin paikalle kun uhkasi tappaa itsensä. Ei oma pää kestä kyllä enää pitkään tätä tilannetta!

 

Lisänä sen verran että vaimo käynyt terapiassa reilun vuoden, mutta ei tunnu auttavan. Lääkitystä nyt olisi tarkoitus aloittaa ja toivon todella että se auttaisi jotain. Lääkkeiden aloitusta vastaan hän kuitenkin tappeli usean kuukauden ennenkuin suostui. Perhetyö on käynyt lastenhoitoapua antamassa ja sossuunkin piti jokunen aika sitten tehdä lastensuojeluilmoitus äidin heikon jaksamisen takia.

Käyttäjä Masi_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 21.04.2022 klo 09:35

Kuulostaa vaikealta tilanteelta siellä. Olet tehnyt oikeita ratkaisuja pyytäessäsi apua ulkopuolelta ja onhan noissa itsemurhapuheissa aina mielestäni jo reagoitava. Virallisillekin tahoille voisi olla hyödyksi päivittää kuulumisia, jos koet niiden muuttuneen aiemmista ja ei ole heidän tiedossaan vielä. Myös terapiaan liittyvä koordinointi / terapeutille tilannetiedon päivitys mielestäni olisi hyvä tehdä. (En tiedä terapeuttien avoimuudesta tämmöiseen omaiselta tulevaan lisätietoon mutta laajempi ymmärrys perhetilanteesta mielestäni olisi hyödyksi.) Terapiaan liittyy myöskin nähdäkseni vaikeiden tunnnetason tilanteiden käsittelyn myötä pintaan nousevat hieman "regressiiviset" piirteet. Toisin sanoen, terapia on vaativaa työskentelyä ja kuormituksen vaikutukset näkyy eri tavoin ihmisillä riippuen lukuisista tekijöistä. Yhdistelmänä terapiassa eletyn elämän tilinteon ja nykyisen tilanteen muutokset, joita pikkulapsiperheessä vaiheittain läpikäydään monilla eri tasoilla, voi todeta että siinä on paljon käsiteltävää molemmilla vanhemmilla.

 

Jos haluat, voit ottaa meihin yhteyttä ja asiaa katsoa keskustellen. Joka tapauksessa toivon, että et jäisi yksin asian kanssa. Myös sinun on hyvä päästä käsittelemään kokemuksiasi kertomasi perusteella. Samat neuvot kaikille tämän forumin lukijoillekin. Myös muita avuntarjoajia on olemassa matalalla kynnyksellä ja myös anonyymisti.

Meidän yhteystiedot:

masi@miessakit.fi

yhteydenottolomake: https://www.miessakit.fi/toimintamuodot/masi/yksilotapaamiset/masi-yhteydenottolomake/

Voi meille soittaakin nroon 044 751 1346.

 

 

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: kirjoitusvirhe
Käyttäjä Make_ kirjoittanut 21.04.2022 klo 17:08

Kiitoksia vastauksesta,

Tuo on hyvä pointti, että terapiassa asioiden käsittely saa välillä voimaikkaita reaktiota aikaan, ja kyllähän tuon olen huomannutkin. Terapiassa he kyllä käsittelivät tämän keissin ja sen myötä kävi sos.palvelun tyypit juttelemassa lisää mukavia. Tuntui että nämä kyllä auttoivat ja tilanne ollut rauhallinen nyt sen jälkeen. Toki kaikki ongelmat taustalla vielä kytevät varmasti. Voisin kyllä laittaa yhteydenottoa kunhan kerkiän ja sen verran vielä voisin mainita, että olen ollut FinFamin ITUA hankkeen vertaustukiryhmässä ja voin lämpimästi suositella muillekin.

Käyttäjä Masi_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 22.04.2022 klo 08:35

Hyvä, että olet käynyt ja muutenkin, että omat aktiiviset toimet ovat tuoneet helpotusta käsillä olleeseen tilanteeseen. Mielestäni on tärkeää, että omat aktiviiset toimet ovat vaikuttaneet tilanteeseen helpottavasti vähintäänkin väliaikaisesti. Pienet toivon pilkahdukset kuitenkin lisää uskoa siihen, että elämään voi itsekin vaikuttaa emmekä ole pelkästään "kyytiläisinä".

Finfamilla on kauttaaltaan hyvää toimintaa niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin.