Seurustelimme lapsen äidin kanssa vain lyhyen aikaa ennen kuin hän muutti toiselle paikkakunnalle. Opiskelin silloin aktiivisesti ja hän teki vuorotyötä, myös viikonloppuisin, joten yhteistä aikaa ei juuri fyysisesti järjestynyt. Olimme yhteydessä lähinnä Whatsappin kautta.
Pari kuukautta hänen muuttonsa jälkeen sain kuulla hänen olevan raskaana. Tämä ei minua hirveästi haitannut, olinhan halunnut aina lapsia. Ensimmäisen neuvolakäynnin (joka tapahtui varsin myöhään) perusteella en kuitenkaan voinut olla lapsen isä. Tämäkään ei minua paljoa haitannut, koen kasvatuksen genetiikkaa tärkeämpänä.
Pian tämän jälkeen yhteytemme menivät kuitenkin poikki. Lapsen äiti sanoi haluavansa pitää hetken etäisyyttä, että saisi järjesteltyä ja sisäistettyä lapseen liittyviä asioita. Ymmärsin täysin, ja odotin, että yhteydenpito alkaisi uudestaan korkeintaan parin viikon kuluttua. Yrityksistä huolimatta niin ei kuitenkaan käynyt. Oletin hänen palanneen yhteen exänsä kanssa, jonka lapsi todennäköisesti oli.
Elämä jatkui, ja löysin uuden kumppanin. Olimme muuttaneet jo yhteen, mikä myöhemmin osoittautui virheeksi - on helmasyntini edetä liian nopeasti parisuhteessa. Sitten, päivä tai kaksi uudenvuoden jälkeen, sain viestin lapseni äidiltä. Suostuisinko geenitestaukseen? Exän tulosten perusteella hän ei ole isä.
Olin riemuissani. Totta kai suostuin, ja olimme jo enne tulosten tulemista syntymäajan perusteella melko varmoja siitä, että lapsi oli minun. Lapsen äiti oli muuttanut takaisin kaupunkiini ennen lapsen syntymää. Nyt minulla oli parikuukautinen vauva, parisuhde ja lapsen äiti elämässäni.
Vaikka mitään pettämistä ei tapahtunut, niin parisuhteeni alkoi siitä rakoilemaan ja puoli vuotta myöhemmin päädyimme eroon. Lapsi ja lapsen äiti ovat edelleen elämässäni vahvasti mukana, ja tulen lapsen äidin kanssa loistavasti toimeen, vaikka emme olekaan yhdessä.
Oli se silti melkoinen yllätys.