Vaimollani on suhde
Moi kaikille,
Olen 4-kymppinen mies etelä-suomesta ja minulle selvisi tällä viikolla että vaimollani on suhde työkaverinsa kanssa. Olemme olleet yhdessä 15 vuotta, joista naimisissa 10 ja meillä on uudehko yhdessä rakennutettu omatkotitalo ja kaksi lasta alakoulussa.
Suhteemme on ollut heikko tai huonokin jo muutaman vuoden. Meiltä on puuttunut läheisyyttä, keskustelua tunteista ja syvällisistä asioista. Meitä on kuitenkin pitänyt yhdessä lapset ja talo ja se että meillä on ollut kaikesta läheisyyden puutteesta ja muista puutteista johtuen aina hauskaa yhdessä kun teemme asioita. Sellainen todellinen rakastumisen tunne ja intohimo on kuitenkin kadonnut vauvavuosien aikana väliltämme.
Alkuviikosta haastoin sitten vaimoni kertomaan totuuden. Hän on ollut viime kuukaudet entistä etäisempi, mutta huomattavasti laittautuneempi töihin mennessä ja viettänyt enemmän aikaa töissä sekä työkavereiden kanssa. Pisteet hänelle siitä että vastasi kysymykseeni suoraan, mutta olihan tuo minulle melkoinen shokki. Suhde on kestänyt jo kolme kuukautta ja hän ei sitä halua lopettaa. Tai ei psyty lopettamaan.
Itse olen vielä shokissa ja selviytyminen menee tunti kerrallaan tunteiden ollessa yhtä vuoristorataa. Pääsin hakeutumaan työterveyden kautta jo lyhytterapiaan joka on jeesannut, mutta sitäkin on vain kerran viikossa joten ei se kaikkea paranna. Tunnetilani on aivan hirveä ja tuntuu että tämän tuskan alle musertuu.
Oletko sinä minä? Melkein täysin sama tarina. Pettämistä ei vielä ole ollut, mutta kuvia on vaihtunut. Itsellä tulee tunneaallot mitkä pistää polvilleen. Sit taas löytää hyvääkin tästä. Pääsee aloittamaan täysin puhtaalta pöydältä. Muksut on jo niin niitä ei tarvitse tehdä. Ja saa olla oma itsensä kokoajan. Tsemppiä sinne. Kyllä se helpottaa.
Toivottavasti on jo helpottanut jollain tasolla? Itselläni tulevan ex-vaimoni ilmoituksesta aikaa reilut 1kk. Selvisi sitten, että hänellä oli kesäromanssi ollut. En halunnut nähdä selviä viitteitä vaikka aavistelinkin. Mutta se ei ollut eromme syy, vain oire ongelmista. Yhteistä matkaa meillä tuli täyteen tasan 29 -vuotta. Koville ottaa täälläkin, mutta kyllä me kaikki tästä selvitään. Itse ainakin aina pahimman ikävän, pettymyksen ja alakulon aikana muistutan itselleni, että tämä on vain vaihe erossa joka loppuu aikanaan. Puhuminen on minua auttanut todella paljon. Tsemppiä!
Kuulostaa tutulta. Itse olen reilu 40v ja parisuhde kesti 8v mistä 6v naimisissa, tämä on niin pitkä tarina..lopullisesta erilleen muutosta 2kk, exä minua pettänyt monet kerrat jo ihan suhteen alussa, enkä minä sitä pystynyt unohtamaan kun hänen tapoihin kuului töistä etsiä aina miespuoleisia "kavereita", eli hän usein tökki minua noilla mies jutuillaan.Siksi hän on työpaikoilta potkujakin saanut. Joku 3kk sitten sain taas selville että hänellä taas uusi työkaveri kierrossa, mutta se riitti minulle, kun hän vie meidän 5v poikaa noiden hoitojensa luo. Hän on 2 tytärtään hylännyt tammikuussa, ja pojasta alkaa myös huoltajuuskiista käräjillä. Voimia kyllä näistä selvitään
Mika80, pitkään olet jaksanut vaimosi pettämistä. Oliko teillä sitten avoin suhde vai olitko vain niin rakastunut, että halusit aina vain jatkaa?
Minulle tuo luottamus on kaikkein tärkein asia. En ole aisankannattaja enkä halua avointa suhdetta, mutta kaikesta pitää pystyä puhumaan. Jos olisi vain kertonut tuosta kesäromanssista heti alkuun, niin olisin varmaankin jotenkin sen voinut käsitellä.
Mutta koska tuo kesäromanssi oli vain meillä oire isommasta ongelmasta, niin hyvä vain että asumusero tuli. Sai minutkin näkemään ongelmat ja mitä minä itse haluaisin. Jotenkin olen vain vuosia yrittänyt toista miellyttää ja samalla häntä ajanut kauemmaksi. Unohdin siinä samalla itseni ja oman hyvinvoinnin. Nyt olen saannut suunnattua katseen myös itseeni ja omaan hyvinvointiin. Toki ikävä on kova toista ihmistä. Sitä ihmistä mitä hän on sisimmässään. mutta nyt tuntuu, etten edes haluaisi palata entiseen. Se ei vain ollut tarpeeksi hyvä itsestänikään.
Eilen saatiin pitkästä aikaa keskusteltua hänen kodissaan juoksevista asioista ja muustakin meidän entisestä suhteestamme. Oli samanlaista keskustelua kuin suhteemme alussa, avointa ja rehellistä. Mutta ei tuo yksi kerta mitään muuta, tiedän sen. Enkä olisi enää heti valmis hyppäämään takaisin jos ei mikään muuttuisi. Toki on me jo ihmisinä muututtu, mutta muuttuisiko parisuhteen dynamiikka vai ajautuisiko takaisin vanhaan. Itse olen ehkä valmis vielä yrittämään mutta vain pariterapian kautta. Hän taas ei terapiaan usko (ei varmaan uskalla, koska omaakin painolastia on niin paljon).
Vaikeita pähkäilyjä. Mutta saa nähdä. Ehkä jotenkin toivon uutta alkua hänen kanssaan. Mutta sen pitäisi olla ihan oikeasti uusi alku. No, aika näyttää onko meistä mihinkään uuteen. Mutta pitää vain yrittää keskittyä siihen ajatukseen, että ero on väistämätön ja siten yrittää kasata itsensä kokonaiseksi. Mutta vaikeaa on. Mielialat kyllä heiluu laidasta laitaan kokoaika.
Tsemppiä kaikille.