Olen nelikymppinen mies. Tapasin nykyisen vaimoni parikymppisenä ja hän oli oikeastaan ensimmäinen pidempiaikainen seurustelukumppanini. Olimme samanhenkisiä ja viihdyimme toistemme seurassa. Lyhyen puolen vuoden deittailun jälkeen muutimme yhteen ja alle vuoden kuluttua ensi tapaamisestamme olimme jo kihloissa. Menimme naimisiin asuttuamme pari vuotta yhdessä ja vuoden kuluttua häistä syntyi esikoisemme je hetimiten perään toinen lapsi. Perheeseemme kuuluu nyt kaksi teini-ikäistä, sillä kolmatta lasta ei vaimoni enää halunnut. Olemme olleet naimisissa 17 vuotta ja päällisin puolin elämämme on sujuvaa. Kaksi ihanaa lasta, omakotitalo ja asiat ihan hyvällä mallilla. Paitsi se mikä ei niin helposti näy ulospäin: parisuhde meidän kahden välillä.
Mentyämme naimsiin aloimme jotenkin kasvaa erilleen. Lapset tulivat kuitenkin heti siinä hässäkässä ja he pitivät kuitenkin meidät yhdessä. Toisen lapsen jälkeen romantiikka haalistui ja seksielämä alkoi hiipua. Kun vaimoni sitten aloitti uudessa työpaikassa lasten ollessa tarhaiässä, loppui seksi ja hellyys likimain kokonaan. Välillä epäilin jopa, että hänellä oli toinen mies, johon olisi tutustunut työn puitteissa. Minusta hän lakkasi olemasta kiinnostunut siinä mielessä. Yritin järjestellä romanttisia reissuja kahden kesken, aikaa kotona, keksiä kaikenlaista kivaa mutta mikään ei oikein auttanut. Hän ei myöskään ollut halukas puhumaan parisuhteesta, romantiikasta tai seksistä. Ajattelin että hän tarvitsee aikaa, annoin sitäkin ja koetan olla muistuttelemasta aiheesta, mutta ei sekään auttanut. Viimeisen kymmenen vuoden aikana romantiikkaa, hellyyttä tai seksiä on ollut niin vähän että kertojen laskemiseen ei tarvita edes kaikkia sormia.
Edellisen kerran vaimoni teki seksisä aloitteen 2014 syntymäpäivänäni, mutta silloin kieltäydyin, koska tiesin että hän teki sen vain synttärien vuoksi. Edellisen kerran olemme harrastaneet seksiä kesällä 2013 ja sitä edellinen kerta oli 2012. Minua seksittömyys ahdistaa ja aiheuttaa keskittymisvaikeuksia ja masennusta. Olen yrittänyt tästä hänelle kertoa, mutta hän ei asiaa noteeraa ja tunnenkin itseni olevani hänen silmissään jokin seksiaddikti, kun harva se kuukausi koetan asiaa ottaa puheeksi.
Toinen iso ongelma on se, että perheen ja kodin arjen pyörittäminen on vuosi vuodelta valunut enemmän ja enemmän minun harteilleni. Hän tekee vuorotyötä ja on vapaapäivinään ja vapaa-ajallaan useimmiten ruudun ääressä, chattailee puhelimella tai katsoo televisiota. Tiskit, pyykit ja siivous jäävät odottamaan. Likaiset pyykit ja likaiset astiat jäävät sijoilleen minun hoidettavakseni.
Jo usean vuoden ajan olen tuntenut ahdistusta, masennusta ja voimattomuuden tunnetta. Ajatus ”en jaksa” pyörii vaan mielessä.
En ole rohejnnut eroa edes ajatella. Kun kaikki on muutoin kuitenkin hyvin. Ihanat lapset, ihana talo, ydinperhe. Ja kaikki tuttavamme ja sukulaisemme pitävät meitä kaikin puolin onnellisena perheenä. Enkä tiedä miten erosta selviäisi edes taloudellisesti. Kukaan tuskin taloa ostaisi käypään hintaan taantuman murjomalta paikkakunnalta. Ja kuka hoitaisi lapset ja arjen pyörittämisen, vaimoni ei sitä jaksaisi. Ja tiedän, että hänen sukulaisensa erotilanteessa kävisivät kimppuuni kuin hyeenat ja olisin tietysti se syntipukki kaikkeen ja korvausvelvollinen koston kohde.
Olen ensinnäkin nainen. Saakohan tälle palstalle naiset kommentoida?
Tarinasi luettuasi, minulle tuli sellainen olo, että naisesi hyväksikäyttää sinua. Naisesi on varmaan halunnut sen tavanomaisen elämän: aviopuolison, omakotitalon ja kaksi lasta. Niitä metsästäessään hän on jaksanut panostaa asioihin eli tehnyt kotitöitä ja leikkinyt eri tavoin ns. kunnon vaimoa. Kun tavoite eli "perhepaketti" oli saavutettu, hänen metsästysvietti (ja seksuaalinen vietti ainakin sinua kohtaan) sammui eikä hänen tarvinnut enää vouhottaa vaimon roolissakaan. Laiskistuminen on houkutellut ja sinä olet mahdollistanut sitä tekemällä siivoustöitä, kun ne jäävät vaimoltasi tekemättä. Vaimosi varmaan tietää, ettet halua erota, luopua talosta ja varmasti talon myyntiongelmatkin ovat hänen tiedossaan. Hän siis tekee sitä, mikä häntä eniten huvittaa: lojuu netissä jne. Hänellä voi olla salasuhde johonkin mieheen, mutta kyllä monet naiset muuttuvat iän myötä myös aseksuaalisiksi. Oma mies voi tuntua suorastaan ällöttävältä ja kaikenlainen seksuaalinen ähkiminen turhalta. Onko vaimollasi mitään, mistä hän on kiinnostunut? Siis muuta kuin chat tai netti? Miten vietätte viikonloput ja lomat? Onko teillä mitään pitkäntähtäimen suunnitelmaa (esim. mökin hankinta, koiran ottaminen, lomamatka)? Tekeekö vaimosi kuitenkin yhteisistä töistänne osansa? Kuka käy kaupassa? Kuka laittaa ruoat? Kuka maksaa laskut? Entä kuka hoitaa lasten asiat? Kenen vastuulla on omakotitalon piha? Joskus vaimot ovat tyytymättömiä miestensä kotitöihin osallistumiseen ja jättävät tahallaan tiettyjä töitä miehilleen tehtäväksi.
En oikein osaa kuvitella, että vaimoni olisi noin laskelmoiva, mutta kyllä hän voi varmasti olla alitajuisesti tyytyväinen saavutettuun tilaan eikä koe sen puolesta tarpeelliseksi ponnistella enää samalla tavalla kuin alkuvaiheessa.
Hänellä ei oikein ole mitään muuta harrastusta kuin televisio, netti ja puhelin. On hän kyllä kokeillut kaikenlaisia harrastuksia, mutta yleensä hyvin pian alkuinnostuksen jälkeen ne jäävät. Olen koettanut yhteisiäkin harrastuksia ideoida ja niitäkin on kokeiltu, mutta hän ei vaan jotenkin jaksa panostaa kuin hetken ja sitten harrastus jää. Pitkäntähtäimen suunnitelmia ei erityisesti ole, tietysti kotona muutama remonttikohde ja jonkin perheen yhteinen kesälomareissu kerran vuodessa. Vaimoni haluaisi ottaa koiran, mutta en ole ollut siihen innokas, koska se jäisi kuitenkin alkuinnostuksen jälkeen minun hoidettavakseni ja en jaksa enää yhtään lisätaakkaa arkeen. Hänellä on myös tapa kehitellä netissä surffatessaan kaikenlaisia haaveita ja käyttää sitten päiväkausia vapaa-aikaa niiden parissa surffailuun. Esimerkiksi koirarotujen vertailu, maalaistalosta ja kotieläimistä unelmointi, kallis ulkomaan matka jonnekin kauas tai jonkin sisustusidean pyörittely. Yksi tällainen unelma kestää aina jonkin aikaa ja siihen uppoaa tehokkaasti tosiaan vapaa-aika sohvalla surffaillen. Sitten tulee seuraava jne.
Suurin osa viikonlopuista ja lomista kuluu kotosalla. Vaimoni viettää ruutuaikaa. Lasten kanssa kuitenkin käydään leffoissa ym. ajanvietteessä ja tehdään pieniä hotellireissuja kotimaassa tai naapurimaissa. Kahdenkeskisiä lomareissuja ja irtiottoja arjesta olen usein ehdotellut, joskus on jopa yhdessä sovittukin ja varattu lippuja yms. mutta ne yleensä sitten peruuntuu ja muuttuu sohva-ajaksi. Muutaman kerran on päästykin kahden kesken reissuun, mutta romantiikkaa tai seksiä ei ole niillä reissuilla ollut. Hotellille leffasta, teatterista, illalliselta päästyämme vaimo on halunnut käydä nukkumaan tai katsomaan televisiota.
Yhteisistä töistä kumpikin tekee osansa, alkuun työt oli enemmän tasapainossa, mutta kuten sanoin niin pikkuhiljaa yhä enemmän ne ovat valuneet minun tehtävikseni. Vaimoni on se joka yleensä hoitaa lasten asiat ja hän käy ehkä hieman useammin kaupassa. Ruoanlaitto kallistuu useimmiten minun tehtäväkseni. Tiskit, pyykit, kodinhoito, pihatyöt ovat sitten likimain yksinoikeudella minun heiniäni. Vaimo ei myöskään nykyään enää toimita likaisia astioita keittiöön tai pyykkejä kodinhoitohuoneeseen vaan ne jäävät sinne minne hän ne kädestään laskee. Jos asiasta huomautan, hän loukkaantuu.
Välillä kyllä tulee tunne, että hän jättää kotitöitä tahallaan minun tehtäväkseni ikäänkuin rangaistuksena jostain, mutta en tiedä mistä. Hän myöskin tuntuu olettavan, että hän on se joka tekee eniten kotitöitä ja minä taas saan useimmiten nootteja ja valitusta tekemisistäni, esim. pyykit on viikattu huolimattomasti tai tiskikone on pessyt astiat liian huonosti. Usein tulee sellainen tunne, että olen ihan kelvoton aviomies.
Hei, minä olen myös nainen ja ajattelin nyt kumminkin kommentoida, vaikka tää teille miehille tämä osio onkin suunnattu.
Onko sun vaimolla ystäviä? Onko hänellä työn ulkopuolella sosiaalista elämää, jos kaikki aika menee telkkarin, puhelimen ja tietokoneen kanssa. Mun mielestä sun vaimo kuulostaa vähän masentuneelta. En tässä ala häntä diagnosoimaan tai sanomaan, että mun vaikutelma on absoluuttinen totuus, mutta tältä vain omaan korvaani kuulostaisi. Huonosti voivilla, elämäänsä kyllästyneillä ja masentuneilla ihmisillä on tapana viljellä negatiivisuutta ja pahaa oloa läheisiinsä. Jos sinä saat olosi tuntumaan pahalta ja siltä, että olet huono aviomies vaimosi käytöksen takia, se ei kuulostaa lainkaan hyvältä. Käsitin myös, ettei vaimosi ole oikeastaan halukas keskustelemaan asioista? Hänellä voi olla todella pahakin olla, muttei vaan osaa pukea oloaan ja tuntemuksiaan sanoiksi. Suosittelisin yrittämään keskustelemaan hänen kanssaan, vaikka ilmeisesti se on tähänkin asti ollut tuloksetonta.
Olen ehkä vielä turhan nuori ja naiivi, mutta siitä huolimatta olen elänyt 5 vuotta todella huonossa parisuhteessa ja jos jotain siitä opin, niin sen, etten enää koskaan anna oman hyvinvointini ajattelun ja vaalimisen jäädä kenenkään jalkoihin. Vaikka eron ajattelu ja kaikki siihen liittyvä käytännönkin tuska varmasti mietityttää, niin kannattaa silti pohtia, että oletko tosissaan valmis olemaan ehkä loppuelämäsi onneton, jos vaimosi ei edes yritä muuttua.
Kiitos karmabanaani.
On hänellä ystäviä, mutta jotenkin tuo sosiaalinen elämä on kanavoitunut pikaviestipalveluihin, Whatsappia ja FB Messengeriä hän käyttää yhteydenpitoon. Toki käy välillä myös parhaan kaverinsa kanssa lounailla ym. Masennusta olen itsekin epäillyt jo kauan sitten. Keskusteleminen ei tosiaan luonnistu, mutta olen sitten muutoin koettanut asiaa auttaa. Kannustanut harrastuksiin, olemaan enemmän kaveriensa kanssa ja koettanut helpottaa arkea kotona. Niistä ei ole olut apua, pikemminkin nämä ovat vaan johtaneet siihen kotitöiden siirtymiseen minulle ja omaan uupumiseen. En tiedä miten asiaan voisi puuttua ja saada muutosta aikaan, jos hän on "piilomasentunut" eikä vaan myönnä sitä itselleen saati muille.
Olisihan se hyvä, jos syy kaikkeen tähän löytyisi ja parannuskeinokin... ehkä minun pitää vielä yrittää ja luottaa siihen parempaan huomiseen. Ei kai ero kuitenkaan ole lopulta ratkaisu, ehkä se vaan kärjistää kaikkien ongelmia. Jotenkin tulee huono omatunto ja paha mieli siitä, että olen viime aikoina eron mahdollisuutta alkanut miettiä. Kyllä tästä varmasti vielä selvitään.
Vuosi on kulunut edellisistä tunnelmista ja täytyy kyllä todeta, että oikeastaan mitään muutosta tilanteessa ei ole tapahtunut. Ei parempaan muttei huonompaankaan. Sitä tulee sellainen olo, että tässäkö tämä nyt on, loppuelämän suuntaviivat.
Hei
Ikävä kuulla ettei tilanteenne ole kehittynyt parempaan suuntaan. Saitko vaimosi hakemaan apua? Joskus ammattilaiset onnistuvat auttamaan.
Minulla on jossain määrin samanlainen tilanne ja epäilen että kumppanini on masentunut. Hänellä on myös muita elämänhallintaan liittyviä ongelmia kuten rahahuolia ja sosiaalisia ongelmia. Olen hankkinut hänelle apua, mutta hoitosuhteet ovat aina jotenkin katkenneet. Tämä on tietysti ollut pettymys. Apu ei ole juurikaan ehtinyt vaikuttaa ongelmien tilanteeseen.
Itse olen hakenut myös apua ja kuullut että ihmisellä pitää mennä todella huonosti ennen kuin kukaan voi tehdä mitään puuttumista aikuisen elämään. Avun hankkiminen ja saaminen pitää perustua vapaaehtoisuuteen.
Yksi vaihtoehto voisi olla ottaa aika perheasiain neuvottelukeskukseen. Menet sinne sitten yhdessä tai yksin sen mukaan lähteekö vaimosi mukaan. Toivottavasti lähtee.
Ja vielä, elämä on liian lyhyt ja ainutkertainen tuhlattavaksi tilanteessa josta ei pidä. Voimia.
Vastaava tilanne täällä. Parikymmentä vuotta yhteistää elämää takana ja 3 lasta.
Kuulostaa varsin samalta tilanne kaiken kaikkiaan. Tunnistan lähes kaikki samaksi.
Jokin muuttui muutama vuosi sitten, kun vaimo meni hoitovapaalta töihin. Itsenäinen elämä alkoi. Siihen asti oli eletty joksenkiin symbioottista elämää, minä tein töitä ja toin rahat kotiin ja vaimo hoiti kotia. Heti on myönnettävä, että rahankäyttö on meillä erilaista. Hän elää ns. hetkessä, minä säästäväisempi ja laskelmoivampi. Nuukaksi en itseäni väitä. Talous onkin ollut meillä se yleinen riidanaihe.
Tarina alkoi sillä, että hän paljasti, että hänellä on keskusteluystäviä, joiden kanssa keskustelee seksuaalisesti ja lähettää kuvia. Syy siihen on se, että tunneyhteyttä minun kanssani ei saavuta. Tästä hetkestä meni ehkä se naiivi luottamus ja elettiin sen jälkeen kahden ihmisen liittoa. Nyt viimeiset neljä-viisi vuotta on ollut riitelyä ja itse koen itseni altavastaajaksi keskusteluissa.
Koen myös kotitöistä samalla tavalla. Olen se, joka siivoaa ja luuttuaa. Toinen toki sanoo tekevänsä osansa, mutta rutiinit ovat olleet pitkän aikaa minulla. Hän kokee asian myös niin, että ei halua stressata vähäpätöisistä asioista. Hän hoitaa toki jotakin ja erityisesti lasten asiat ja hienosti hoitaakin.
Hän on diagnosoinut itselleen erityisherkkyyden. Voi olla suvussakin tätä. Tunnistan sen kyllä. Samoin lievä masennus ilmeni työterveydessä. Minun on ymmärrettävä tätä, mikä kyllä välillä jää täysin ymmärrykseni ulkopuolelle. En pysty siihen varmaan vastaamaan täysin.
En haluaisi eroa lastenkaan vuoksi, pariterapiassa käyty jo paljonkin, mutta edelleen riidellään niistä asioista, missä olen eniten hänen unelmiansa blokannut. Niistä olen anteeksi pyytänyt, mutta aina palataan samoihin asioihin, vuosien takaisiin. Haluaisin jotenkin päästä niistä irti, ehkä olisin avoimempi, kun ne saataisiin käsiteltyä pois.
Ahdistun ja pelkäänkin häntä. Pelkään, millä tunnetilalla hän minut tänään kohtaa. Tänään hän teki avioerohakemuksen. En tiedä, jättääkö hän sen vai oliko se lopullinen heräte.
Itse stressannun arjesta ja työlistoista, mitä mielessäni on kehittynyt. Vaadin varmastikin häneltä jotakin, mitä hän ei halua antaa. Olen tasa-arvon kannattaja ihan selkeästi ja tuon kyllä varmasti oman panokseni perheen eteen. Olisi kiva, kun kotitöitäkin voitaisiin tehdä yhdessä. Ehkä siitä sitten haaveillakin asioista yhdessä. Nyt tuntuu juurikin samalta eli hän keskittyy omiin juttuihinsa, kännykään selailuun ja viestittelyyn, hoitaa toki lasten asiat, mutta minä näen vain sen. Itse näen itseni uupumassa ja hukkumassa arkeen. Molemmat käymme töissä ja molemmilla se on vaativaa.
Hän on uupunut ja tekee kevennettyä työviikkoa. Sairaslomia käyttää aina tarpeen mukaan. Hän nukkuu huonosti, osin lääkkeiden avulla. Pahimmat riidat syntyvät, kun hän on väsynyt eikä aikaa palautumiselle ole ollut. Hän arvostaa itsensä kehittämistä (NLP) ja nauttii rauhallisista hotelliviikonlopuista itse vetäytymällä. Ei kaikki paha minusta voi kuitenkaan johtua. Olen kiltti mies, ehkä kovakalloinen tunneasioiden osalta ja en varmaan paras keskustelija, vaikka kohtuullinen siinäkin. Hän haluaisi itsenäistä aikaa, ilman minua ja lapsia, ilman, että kukaan keskeyttäisi tai häiritsisi. Ehkä hän todella kokee ärsykkeet vahvoina. Päivisin hän hoitaa ja tekee sosiaalista työtä, ymmärrän kyllä sen, että vastapainoa on oltava.
Hän harrasti salilla käyntiä, mutta uupui siinäkin. Haalii kerralla ihan liikaa, oli kyse sitten irtokarkkien syömisestä kerralla tai salilla käymisestä. Koukuttuu ja sitten uupuu.
Tuntuu, että ulospääsyä ei ole. Olisi kauheaa erota, hyvä ihminen hän kuitenkin on. Nyt tuntuu vaan siltä, että olemmekin yhtäkkiä täysin erilaisia ja eri ihmisiä, kuin viisi vuotta sitten. Kuinka se on edes mahdollista. Lapsien kannalta ero olisi kauhistus. Minusta ydinperhe on kaikille turvallinen, kun se parhaimmillaan toimii.
Onko ideoita?