Simppeliä: ole läsnä, kuuntele, ymmärrä, jaa, välitä, arvosta, tue, anna anteeksi.

Tässä on minun reseptini syöksykierteen katkaisemiseksi. Olemme oman puolisoni kanssa olleet helisemässä lapsiperheen arkea jo kohta 13 vuotta ja olemme siinä ajassa edenneet opiskelijoista vastuunalaisiin töihin. Oma puolisoni on tuossa ajassa käynyt töiden johdosta hyvin lähellä burnoutia, mutta aikoinaan en itse antanut taloudellisiin syihin vedoten minkäänlaista siimaa ja ymmärrystä sille, että töidentekoa voisi vähentää. Meidän oli pakko jauhaa eteenpäin sillä minkäänlaista mahdollisuutta hellittämiselle ei yksinkertaisesti ollut. Töihinmeno on ollut pakko ja itse en ottanut sitä kuuleviin korviin, koska se on ollut asia joka on ollut pakko meidän molempien tehdä.

Tämä sitten johti siihen, että ymmärrys haettiin parisuhteen ulkopuolelta ja vuosien jälkeen sekin sitten selvisi minulle. Aika pohjilla käytiin parisuhteessamme. Paraneminen alkoi oikeastaan jo ennen salasuhteen ilmituloa sillä koin taloudellisen tilanteen niin paljon paremmaksi että myönnyin ehdottamaan vaimolleni lyhennettyä työaikaa ja siitä parisuhteemme alkoi hiljalleen parantua. Samaan aikaan vain salasuhde nakersi muita perustuksia ja koko kuvio oli lopulta niin solmussa, että minulla oli jo asunto, avioeropaperit ja ositussopimus valmiina.

Ja sitten ylin kirjoittamani rivi käyttöön. En lähtenyt. Olen edelleen 24/7 läsnä lasteni arjessa. Perheemme on toimiva yksikkö ja ehkä se parisuhde sieltä vielä joskus tulee takaisin. En tiedä jäinkö tottumuksesta vaiko tulevaisuuden epävarmuuden pelosta, mutta nyt vuotta myöhemmin olen kuitenkin tyytyväinen kun en lähtenyt. Emme ole enää toistemme vihollisia puolisoni kanssa ja meillä ei ole jatkuvaa "valtataistelua" siitä kuka määrää kaapin paikkaa.

Negatiivisuuden kierteen voi katkaista. Se on ihan mahdollista. Se vaatii vain ajattelutavan muutosta ja minulle se oli se etten painostanut vaimoani töihin vaan henkisesti annoin luvan ottaa "iisimmin". Ymmärrä puolisoasi kotona, niin sen ei tarvitse hakea ymmärtäjää muualta.

Keaton, haltioituneena luin tekstisi. Se ei sisältänyt syytöksiä, vihaa, pahaa verta kaikista vaikeista asioista huolimatta. Olen elänyt tuon tilanteen kun jääräpäisesti mennään eteenpäin koska on pakko. Pään hakkaaminen seinään tuppaa vaan sattumaan aika paljon. Olen omalla kohdallani huomannut, että koska elämme kaikki omaa tahtiamme, olemme toisinaan aivan eri kohdissa elämää ja näin myös ajattelemme asioista eri lailla. Puhuminen auttaisi, mutta silläkin keinolla ovat asiat menneet pahemmin pieleen kun toinen on saattanut ymmärtää asiat väärin. Järki ja tunteet menevät usein sekaisin ja asiat tuntuvat hurjan vaikeilta, joskus jopa ylitsepääsemättömiltä. "Aika parantaa" on kliseistä pahimmasta päästä, mutta niin se aika vaan on parantanut haavoja ja avannut uusia näkökulmia iän myötä kasvaneen elämänviisauden avulla. Elämä olisi virtaviivaista ja selkeää jos olisimme kaikki samanlaisia, mutta ei sitä kukaan jaksais! Elämän rikkaus on olla erilainen. Kunpa kaikki hyväksyisi sen. Toivottavasti saatte parisuhteenne rakennettua uudelleen vahvalle Perustuksille! Vaikuttaa ettei rakkaus ole kuitenkaan lähtenyt suhteestanne kokonaan. ☺️❤️☺️ Voimia!

Aina ei riitä sekään, että kuuntelee, ymmärtää, on läsnä, välittää, keskustelee. Jos ei itse saa takaisin niitä asioita, mitä antaa, niin eipä tuota eroa oikein siinä tapauksessa voi estää mitenkään. Omalla kohdalla kävi niin, että en vain enää kerta kaikkiaan kelvannut puolisolleni.

Hei. Ensinnäkin jo teidän tarinoiden lukeminen helpotti oloani.
Minä olen vasta vuoden ollut suhteessa. Ja tuntuu jotenkin ihan hölmöltä edes kirjoittaa mitään tänne.
Kun on lukenut teidän tekstejä.
Mutta tuska on itselläni ollut pitkään osana elämää. Ja uskon että taas se toistuu.
Tiedossa on alusta asti ollut että kyseinen nainen on menevä tapaus. Ja hänen työhön liittyy erilaisten tapahtumien järjestäminen ja niihin osallistuminen. Alusta asti minun piti valita sokea luottamus. Jotta homma voisi toimia.
Luotinkin häneen enkä ole ollut mustasukkainen, kunnes hän jäi kiinni pusaamisesta. Sekin oli ok. Kunnes hän valehteli päin naamaa asiasta.
Jatkoimme suhdetta sillä ehdoin että hän on selvinpäin seuraavan puolivuotta. Tämä sopimus raukesi pariviikkoa sen jälkeen riidan yhteydessä. Sen jälkeen olen yrittänyt kasvattaa luottamusta. Ja koittanut sopia 1kk juoma välin. Mikään sopimuksista ei ole pitänyt. Hän perustelee yleensä töillä tai jollain painavalla miksi hänen täytyy osallistua erilaisiin menoihin. Nyt viikonloppuna pyysin että hän ei joisi festareilla jotka oli nyt vkl. Ja se yltyi vakavaksi riidaksi. Jonka jälkeen totesin että jos juot muutan pois. Nyt olen kantanut kamppeni pois. Minä epäilen että hänellä on jonkin tasoinen alkoholismi. Tämä on kääntynyt minun niskaani ja mikään puhe ei tunnu tuottavan tulosta. Vaan hänen mielestä minulla ei ole oikeutta rajoittaa häntä tai päättää pelisäännöistä. Lisäksi sisälläni velloo epäluottamuksen siemen koska hän on ollut öitä pois kotoa. Syinä kavereiden riidat ja tappelut. Ja kaksi kertaa pettänyt meidän sopimat parisuhteen säännöt. Pussaamalla työkaveriaan. Muuten ihmisenä pidän hänestä ja hän on sitä mitä toivon. Suurimmilta osin. Auttakaa kun en voi luottaa enään omiin ajatuksiin asiasta.

Harva ihminen jaksaa rakastaa kovin pitkään jos ei saa rakkautta vastaan. Ymmärrän teitä hyvin jotka tähän ketjuun olette kirjoittaneet. Vaimoni haluaa ehkä yrittää jatkaa meidän liittoa mutta tunnetasolla haikailee syrjähyppynsä perään (oma luuloni). Ei pysty tai osaa keskustella asiasta kanssani eikä suostu ulkopuoliseen apuun. Vaikka rakastankin niin en realistisesti osaa odottaa enään että suhde pelastuisi. Odotan vielä kuitenkin jotain ihmettä. Voiko syöksykierteessä olevan parisuhteen pelastaa? Se on hyvä kysymys. Sokeasti luottamalla ja kynnysmatoksi asettumalla? Kannattaakohan sellaista enään kokeilla jos on valmiiksi aivan poikki?

Tero P kirjoitti 14.7.2017 12:36

Harva ihminen jaksaa rakastaa kovin pitkään jos ei saa rakkautta vastaan.
--cut--

Tuo tulee vastaan kaikissa suhteissa ennemmin tai myöhemmin. Oleellista on päätös. Ja siinä pysyminen. Jos minä saisin muuttaa menneisyyttäni, muuttaisin sitä sillä tavalla, että en olisi jättänyt ensimmäistä parisuhdettani kuten tein. Mutta koska nuoruuden huumassa ja pöljyydessä tuli tehtyä päätös lähteä siitä, niin tässä ollaan. Ja olen ihan onnellinen ja tyytyväinen nytkin.

Minä en ole pätevä vastaamaan tämä viestiketjun kysymykseen, koska minähän en pysynyt parisuhteessani. Mutta jos tällä kokemuksella ja ymmärryksellä palaisin tuohon lähes 20 vuotta sitten tapahtuneeseen tilanteeseen, niin keksisin jotain, että suhde säilyy.

Jo nelisen kuukautta sitten päätin viimein etsiä apua ongelmiini etsimällä tukea täältä. Yksin en muuta oikein voi tehdä.

Kirjoitin itselleni muistiin "ole läsnä, kuuntele, ymmärrä, jaa, välitä, arvosta, tue, anna anteeksi. ". En varmaankaan ole kyennyt tuota toteuttamaan. Kaikkea olen kuitenkin kuvitellut tekeväni säilyttääkseni parisuhteen.

Tilanne on hullu ja raskas. Puoliso on muuttunut totaalisesti verrattuna siihen mitä suhteen alussa oli. En juurikaan saa - korjaan- en saa ollenkaan positiivista palautetta, en koskaan.

Olemme uusioperhe ja asumme eri asunnoissa. Kovin kipeältä tuntuu, kun lapsille- jo lähes aikuisille lapsille puolisoni puhuu niin kovin kaunniisti ja ymmärtäväisesti mutta samassa pöydässä kun istutaan puhe ja käytön minua kohtaan on... kylmää ja kiukkuista.

Ehkä sitten ansaitsen tämän jotenkin? En vaan tiedä mitä tekisin. Yksinäisyydestä olen kärsinyt jo pari kolme vuotta ja entistä enemmän olen ns. yksin ko. parisuhteessa sekä koko elämässä.