Kerron hieman aluksi ensin taustatietoa suhteestani. Viestistäni tulee varmasti pitkä, mutta en osaa tunteitani kertoa lyhyemminkään ja tuntuu parhaalta kun voi kertoa aivan kaiken oleellisen.

Tapasimme nykyisen entisen vaimoni kanssa kolme ja puoli vuotta sitten netissä tietokonepelissä ja tulimme heti hienosti juttuun. Juttelu johti tapaamiseen, seurusteluun, yhteenmuuttoon, kihloihin menemiseen viime vuoden syksyllä ja häihin tämän vuoden keväällä. Vaimoni oli minua vajaa neljä vuotta vanhempi, itse olen nyt 25 vuotta. Kaikki meni hienosti ja olin löytänyt juuri sellaisen ihmisen jonka kanssa oli aina hyvä olla, ymmärsimme toisiamme ja meillä oli hyvä suhde, toiseen saattoi luottaa täysin. Häiden jälkeen kävimme häämatkalla ja sen jälkeen arki ja kesä jatkuivat mukavasti.

Viimeisen kuukauden aikana aloin huomata, että emme viettäneet enää yhdessä aikaa paljon ja hän teki paljon iltavuoroja ja lauantaitöitä. Ajattelin, että ompa huonoa tuuria kun ei päästä viettämään aikaa yhdessä, mutta kyllä ne iltavuorot joskus loppuu. Yhden kerran hän lähti illalla yksin kävelemään ja kävelyretki kesti pari tuntia, se on ainut kerta kun ihmettelin koko aikana missä hän on ollut ja kysyinkin sitä. Hän kertoi että puhui puhelimessa kaverinsa kanssa pitkään. Uskoin sen, enkä halunnut olla mustasukkainen, koska tiedän suhteemme alusta, että mustasukkaisena oleminen on todella raskasta. Lisäksi tietysti luotin vaimooni jonka kanssa olimme olleet vasta kuukauden naimisissa. Lisäksi hän vietti paljon aikaa samaisessa tietokonepelissä jossa me olimme kolme ja puoli vuotta sitten tavanneet ja jutteli paljon siellä ihmisten kanssa. En pitänyt sitäkään outona, vaan ajattelin, että kiva kun on juttuseuraa.

Viime viikonloppuna kun olimme menossa nukkumaan tavallisen päivän jälkeen vaimoni istui sängyssä ja sanoi yhtäkkiä olevansa rakastunut toiseen mieheen. Elämältäni putosi pohja ja olin shokissa. Luulin, että kaikki meni hienosti ja meillä oli suunnitelmia tulevaisuutta varten, luotin häneen ja rakastin häntä yli kaiken. Vaimoni kertoi, että suhdetta oli jatkunut noin kuukauden, ensi tapaamisesta oli muutama viikko ja pahimpana järkytyksenä tuli, että hän on pettänyt minua useamman kerran viime viikkoina. Koskaan aikaisemmin hän ei ole pettänyt ja sen uskonkin. Tämä kaikki alkoi siis vain kuukausi häidemme jälkeen. Shokista huolimatta tilanne meni rauhallisesti ilman riitelyä, lopuksi vaimoni lähti toisen miehen luokse loppuyöksi.

He olivat tavanneet samalla tavalla kuin mekin aikoinaan. Olivat jutelleet ja tavanneet ja päättäneet etteivät voi jatkaa suhdetta. Seuraavana päivänä vaimoni oli kuitenkin ottanut häneen uudestaan yhteyttä ja kertonut ettei voi olla jatkamatta suhdetta hänen kanssaan, koska on niin ihastunut. Sen jälkeen he olivat tavanneet usempaan kertaan ja viettäneet aikaa yhdessä. Yksityiskohtia en halunnutkaan kuulla, mutta paljon oli tapahtunut.

Seuraava päivä oli hirveä, onneksi vanhempani tulivat minun luokse, että pääsin puhumaan asiasta ja ei tarvinnut olla yksin. Olen viime päivinä yrittänyt puhua asiasta muidenkin ihmisten kanssa. Oma tilanteen on vain se, että minulla on vain yksi ystävä ja hänkään ei asu tässä kaupungissa. Yhden työkaverin kanssa olen pystynyt puhumaan asiasta sentään vähän enemmän.

Kun olin saanut puhuttua asiasta niin sain vähän järjesteltyä ajatuksiani ja tulin itselleni suureksi yllätyksekseni siihen lopputulokseen, että haluan antaa vaimolleni toisen mahdollisuuden. Tarjosin siis mahdollisuutta jatkaa ja yrittää vielä, mutta hän totesi, että tunteet sitä toista kohtaan ovat liian vahvoja. Hän sanoi, että minun kanssani hänellä oli kaikki hyvin ja, että hän rakastaa minua edelleen ja hän voi katua joskus päätöstään, mutta ei voi myöskään tunteidensa takia jättää sitä toista. Tämä oli tietysti suuri järkytys, koska kuten sanottua, meidän kummaankaan mielestä meidän suhteessa ei ollut mitään vikaa. Se oli normaaliksi vakiintunutta arkea jossa meillä oli hyvä elää. Minusta vain puuttui kuulemma yllätyksellisyyttä ja hän kuulemma kaipaa uuden rakastumisen tuomaa tunnetta. Hän myönsi itsekkin, ettei olisi ollut eikä ehkä tule koskaan olemaan valmis pitkään suhteeseen vaan joutuu ehkä tyytymään siihen että elää yhden ihmisen kanssa pari vuotta ja tutustuu taas uuteen. Olimme molemmat valtavan surullisia siitä, että hän huomasin sen vasta nyt ja että minun piti kärsiä siitä.

Minun on hirveän vaikea lakata rakastamasta toista ja enkä ole pystynyt olemaan vihainen missään vaiheessa, en tiedä mistä se johtuu, mutta olen selittänyt asiaa luonteellani, kiltteydelläni ja sillä että ei rakkaus lopu niin vain sormia näpäyttämällä. Olemme keskustelleet asioista hyvin sopuisasti ja jopa halailleet toisiamme ja hän on tukenut ja ymmärtänyt minua paljon. Olen myös pyytänyt, että voisimme pysyä edelleen ystävinä ja hänkin haluaisi niin. Tiedostan sen, että en voi jäädä haikailemaan enää häneen peräänsä ja että minun täytyy päästää irti. Toisaalta en missään nimessä haluaisi menettää häntä elämästäni ystävänä. Olemme aina tulleet äärimmäisen hyvin juttuun ja ymmärtäneet ja tukeneet toisiamme. Jostain syystä en halua menettää sellaista ihmistä elemästäni vaikka hän onkin satuttanut minua enemmän kuin kuukaan muu koskaan. Yksinäisyys ja hylätyksi tuleminen tuntuvat tosi pahalta ja en tiedä miten jaksan aloittaa omaa elämääni. Minulla ei ole paljon läheisiä ihmisiä, muutamia sentään on ja puhumisesta on ollut iso apu. Myös tämän tekstin kirjoittaminen on tuntunut hyvältä.

Kaiken lisäksi tämä on ensimmäinen ero minulle ja tapa jolla se on tullut on äärimmäisen ikävä. Tapahtuneesta on toki vain vähän aikaa ja ajatukseni voivat muuttua, mutta tällaista minulle kuulu tällä hetkellä. ☹️