Ihana parisuhde sai yli 6v jälkeen päätöksen ja olen ihan palasina.
Hei, kaikille.
Olen 26v nuori mies kuopiosta ja olen kärsinyt pitkään jo minun rakkaan avopuolisoni eropäätöksestä. Yritän kertoa tarinan mahdollisimman lyhyesti ja tästä jää paljon yksityiskohtia puuttumaan, mutta yritän tärkeimmät tuoda esiin nyt.
Olimme yhdessä yli 6v ja lopulta se päättyi, hänen osaltaan. Minä en suostunut eroon, loppuratkaisu oli minulta vain pieni tauko ja tapailla muita ihmisiä jonkun aikaa, jos se auttaisi meidän suhdetta jotenkin parantamaan. Muutimme puolison kanssa ensimmäistä kertaa yhteiseen omistusasuntoon ensi kertaa 2016 heinäkuussa, olimme onnellisia ja menimme myös kihloihin. Tykkäsimme toisistamme ja nautimme seuroistamme se oli aivan elämäni parasta aikaa. Noh, työt alkoivat syksyllä ja huomasin kuukasien jälkeen miten yhtäkkiä stressi ja hirveä väsymys ja agressiivisuus tuli ilmi meidän suhteeseen ja riitelyä oli paljon. Lopulta ajauduin huonoista arkipäivistä pelimaailmaan ja rupesin niitä käyttämään aktiivisesti. Kuukausia myöhemmin paljastui, että olin koukussa niihin ja puoliso sai lopulta tietää, että aiheutin itselleni todella suuret velat ja olin umpikujassa. Juttelimme paljon ja itkimme yhdessä, että minulla on sairaus, mikä lopulta aiheutti puolisollekkin pahan masennuksen. Hän joutui käymään ammattiauttajilla, kun oli niin sekaisin asiasta, vaikka yritin parhaani mukaan tukea häntä ja auttaa ymmärtämään, että me selviämme vielä tästä.
Lopulta molemmat vanhempani tiesivät ongelmastani ja auttoivat ahdingosta, silti viikkoja myöhemmin puolisoni ei ollut enää se sama puoliso mihin rakastuin, hän rupesi välttelemään asioita, oli todella väsynyt kaikkeen ja minun seuraani myös. Hän yleensä esitti, että kaikki oli hyvin, vaikka tiesin ettei ollut. Lopulta tämän vuoden vaihteessa ajauduin uuteen suhteeseen ja ihastuin toiseen, meillä synkkasi hyvin ja tulimme hyvin toimeen, tykkäsimme paljon samoista asioista, noh samaan aikaan olin ehdottanut taukoa mihin minun nykynen puoliso suostui, noh 4pv myöhemmin hän yllätti samasta asunnosta meidät, vaikka mitään ei ollut tapahtunut mikä tulkitaan pettämiseksi. Hänelle riitti sillon ja olin hämilläni, miksi hän suostui taukoon ja muiden tapaamiseen ja nyt on eri mieltä loppupeleissä. Hän lähti vanhempien luo asumaan ja on siellä asunut n. 2kk jo kohta, olen yksin ollut yhteisessä asunnossa, en saa häneen yhteyttä kuin muutamilla viesteillä, nukun huonosti, työt jouduin jättämään vähäks aikaa. Itken joka päivä, ilta ja yö hänen perään, miten kaikki päätyi lopulta näin huonosti. Hän välitti hyvinä aikoina minusta ja tuki, silloin kuin hän itse pystyi. Nyt häntä ei enää ole, lopulta nyt viime viikonloppuna sain jo kirjeen, että hän haluaa omaisuuden erottelun aloittaa ja lunastaa minun osuuden kämpästä ja minä joutuisin muuttaa. Rikkouduin palasiksi tästä kirjeesta ja hän kirjotti myöhemmin vielä viestinä minulle, ”Olemme eronneet, voit muuttaa porukoilles” ja sen jälkeen en saa mitään yhteyttä enää häneen. En ole ikinä elämäni aikana ollut rikki ja enkä tiedä mitä enää teen. En saa rauhaa tästä, asuntohakemus oli pakko jo laittaa, vaikka sekin oli yhtä tuskaa. Kaikki on nykyään tuskaa, en saa mistään enää mitään irti, itken, masentelen, haluan vain hänet takaisin ja yrittää aloittaa puhtaaalta pöydältä, olen lukemattoman määrän laittanut viestejä, kuinka pahoillani olen kaikesta ja selittäisin kaiken, jos hän suostuisi tulla puhumaan, mutta pelkää, että hän heikosti antautuu minulle ja manipuloin hänet takaisin.
Mitä tehdä enää? Olenko tien päässä hänen kanssaan, yritän sanoa itselleni kokoajan, älä luovuta, vaikka tiedän että peli on menetetty ja menetin elämän rakkauteni, typeriin virheisiini ja kadun joka päivä niitä nyt.
Auttakaa, olen ihan hajalla ja haluan asiat jonnekkin suuntaan ja toivon vain hänen palaamista takaisin, en osaa ajatella edes eroa, käsitellä sitä. Kavereita on todella vähän jotka ymmärtää tai tukisi tätä. Ammattiapua parista paikasta olen saanut, mutta en merkittävää hyötyä nähnyt siitä. 😭:
Hei vaan!
Kiitos että jaoit tarinasi. Tulepa maanantaina juttelemaan Erosta Elossa EETU-chatiin klo 21-23. Se on Miessakit ry:n Erosta Elossa vertaistukihenkilöiden, eli EETUjen, ylläpitämä liveryhmä, jossa on mahdollista jakaa asioita sellaisen kanssa, joka varmasti ymmärtää. Keskustelu voisi olla hyvä alku eteenpäin pääsylle..
Hei nuorimies!
Laitanpa muutaman sanan oman myllerrykseni keskeltä vaikka tuen ja terapian saajasta tukijaksi on itsellä matkaa loputtomasti kun tämän hetkinen elämäntilanteeni saattaa olla todennäköisesti päättymässä eroon, kaikkien parhaaksi ja oman mielenterveyden säilyttämiseksi.
Huomasin olleeni lähes saman ikäinen kuin sinä nyt kun edellisen kerran olen joutunut erokriisin kokemaan, vuosikymmeniä sitten. Samassa paikassakin vielä.
Jos toinen on jo päättänyt erota ja se on konkreettisestikin jo toteutunut, on päätöstä ja varsinkin tapahtuneita tosiasoita vaikeaa tai oikeammin mahdotonta enää muuksi muuttaa.
Voisiko kaiken tapahtuneen jälkeen jatkaa tasapainoista suhdetta vaikka kuinka rakkautta ja rakastumisen tunnetta toisella olisi? Tähänkin tarvittaisiin molempien tahtoa.
Loukkaaviksi koettuja asioita (epäilyskin pettämisestä, henkisestäkin, voi käydä syyksi) voi olla mahdotonta unohtaa vaikka kuinka haluaisi jatkaa "puhtaalta pöydältä".
Oma kokemus nuoruuden päivinä tapahtuneesta erosta oli varmaan samanlaisia tunteita herättävä kuin useimmilla saman kohtalon kokeneilla, maailmanloppua vähintään muistuttava kokemus ahdistuksineen ja masennuksineen, alkoholiin surun upottamisineen, puolison ikävöinteineen ja takaisin pyytelyineen vaikka sisimmässäni kai tiesin ettei mikään voisi kuitenkaan palata ennalleen.
Jätetyksi tulleen osa taitaa olla se raskain kannettava mutta siitäkin selviää ajan kanssa. Tiedän sen.
Itsellä toipuminen kesti n. kaksi vuotta jonka jälkeen pystyin aloittamaan uuden suhteen.
Tosiasioiden myöntäminen ja järkiperäisten päätösten tekeminen niiden perusteella omaksi ja oman mielenterveyden parhaaksi on vaikea tehtävä jos ja kun tunteet myllertävät mieltä ja ajatukset kiertävät ahdistavaa kehäänsä.
Kävipä kuinka tahansa, muista pitää itsestäsi huolta, käy lenkillä, kuntoile, ruokaile ja nauti nestettä riittävästi joka päivä vaikka ruokahalua ei tuntuisi olevan, paastoaminen tässä tilanteessa ei edistä tervehtymistä ja järkeviä ajatuksia.
Hae ja ota vastaan myös kaikki apu jota koet tarvitsevasi, et ole yksin asiasi kanssa jos et sitä itse halua.
Valoisammat päivät koittavat vielä pikkuhiljaa vaikka nyt saattaakin elämä tuntua vaikealta ja epätoivoiselta, sen haluaisin nyt itsekin muistaa jokaisena päivänä. Ja toivon sinullekin parempia päiviä ajan kuluessa.
Kiitos Hajatuksia hyvistä neuvoista, kävin espanajassa nyt viikon, vaihtamassa ajatuksia ja tietenkin toisen päätöstä pitäisi ymmärtää ja tukea, mutta kun tuntuu, että jos tämän suhteen kusen, niin en saa toista suhdetta enää aikaseksi tai löytäisin sen toisen. Olen vain niin murtunut kaiken suhteen, pitäisi tällä viikolla sinne oikeusaputoimistoon mennä ja vain allekirjoittaa paperit eron päättämiseksi, mikä tuntuu ihan mahdottomalle ja itken ajatuksestakin tällä hetkellä, tietenkin paremmat päivät koittavat, jos koittavat. Olen kuiteskin monta kuukautta kärsinyt tästä erosta ja tuntuu, että samalla fiiliksellä mennään ja kaipaan häntä niin helvetisti, että sanatkaan ei voi kuvailla sitä, häpeän itseni kun mokasin niin ja mitä edes ajattelin? Varmasti toi pelaaminen johti mut umpikujaan ja kun puoliso ei osannut tukea hain uudelta ihastukselta sitä, mikä loppupeleissä tajusi itsekkin, miten idiootti olen ja sen takia jouduttiin tyytymään olemaan vaan toistemme kaveri, hän kyllä tuki sentään minua pelaamisen lopettamiseksi ja niin oma puolisokin, mutta lopulta se tajus, että pelkää että mokaisin uudestaan vaikka kuinka parantaisin itseni nyt. Ehkä, se on vaan parempi antaa hänen mennä, se vain tuntuu tällä hetkellä mahdottomalle ajatukselle. Toivottovasti en tee itselleni mitään tyhmää kun olen, joskus uudessa kämpässä yksin ja omillani, se ajatus pelottaakin kun jää todellakin yksin ja ei ole sitä toista enää ikinä vieressä ja jakamassa ajatuksia ja olla lähellä. Kaipaan niitä hetkiä aina ja nyt. 😭
Muutokset näin tunnepitoisilla elämänalueilla eivät todellakaan ole helppoja mutta kun sille uudelle tielle on vaan lähdettävä koska entiseen ei voi enää palata. Tämä on itsellänikin edessä, tavalla tai toisella, joka tapauksessa.
Hienoa muuten että olet pystynyt irrottautumaan arjesta, se lienee antanut hetkeksi muutakin ajateltavaa.
Kaikki kyllä järjestyy aikanaan, järkytyksen, ikävän ja surun vuoro on ehkä vielä nyt mutta jonakin päivänä huomaat että muitakin asioita on ollut ajatuksissa ja olo ja elo alkaa tuntua kevyemmältä kun voi keskittyä välillä muuhunkin kuin suremiseen.
Sinulla ei liene syytä sellaiseenkaan huoleen että et löytäisi ketään rinnallasi kulkemaan, olethan nuori vielä, ainakin täältä reilusti yli neljännesvuosisadan päästä katsottuna ja kiirellähän ei näissä asioissa saa muuta kuin harmia aikaiseksi muutenkaan.
Yksinäisyyttäkään ei tarvitse peikoksi päästää vaikka asuinkumppania ei hetkeen olisikaan, harrastukset, liikunta jne on syytä pitää mukana päivärutiineissa mukana päiviä rikastuttamassa.
Jos tunnistaa itsessään alttiutta riippuvuuksiin jotka voivat johtaa vaikeuksiin, on syytä harjaannuttaa itsekuria siinäkin ja tarvittaessa hakea apua siihenkin osa-alueeseen ettei sellaiset asiat enää tulevaisuudessa olisi tasapainoisen elämän esteenä.
Rohkeutta js voimia kevääseen!
Hajatuksia, Joo kyllä se vie oman aikansa ja tietenkin pitää jatkaa eteenpäin, vaikka raskain päätös on nyt edessä ja tietää, että toinen ei halua jatkaa niin sit pitää ymmärtää toisen päätöstä, vaikka kuinka se sattuis. Jään kaipaa niin paljon meidän yhteisiä hetkiä silti, toisen naurattamista, upeaa seksielämää sitä ehkä myös eniten, mikä on myös väärin häntä kohtaan, koska se ei ole se oleellisin ja tärkein asia.
Luottotiedottomana on vaikeaa nyt saada kämppää, kun tällä viikolla on jo pakko kirjottaa ulos itseni kämpästä, en tiedä sitten miten nopeasti sen saan, etten jää asunnottomaksi, koska puolison porukat on vahvoilla ja ne voi komentaa minut tästä hyvin äkkiä pois, ellen todista toisin siellä oikeusaputoimistossa ja minun porukat on onneksi tukena ja ymmärtää ja harmittelee hirveästi tilannetta, miten tulehtuneet välit on ja yhteydenotto on melkein mahdotonta jo.
Noh, päivä kerrallaan ei tässä muutakaan voi.
Toivon, että kaikki kääntyy vielä parhain päin ja löydän jossain vaiheessa sen uuden ja paremman kumppanin elämääni. 🙂