Ero tai ei? Ei saa selkoa oikeista tunteista

Ero tai ei? Ei saa selkoa oikeista tunteista

Käyttäjä Äkkipikainen aloittanut aikaan 03.05.2020 klo 12:57 kohteessa Erosta Elossa – erokeskustelua miehille
Käyttäjä Äkkipikainen kirjoittanut 03.05.2020 klo 12:57

Nyt sunnuntai, Vaimo aloitti keskustelun torstaina. Ollaan oltu 10 vuotta yhdessä, seitsemän naimisissa. 5-, 4- ja 2-vuotiaat ihanat tytöt saatu. Siinä sivussa ollut kolme muuttoa, kaksi isoa remonttia ja kahden koiran kasvatusta.

Keskustelujemme jälkeen olemme todenneet, että suhteemme on tuntunut molemmista kuin jalkapallosta, kova kuori mikä on ilmaa täynnä (arki toimii, lapset hoidetaan, talo pysyy siistinä, ei päihderiippuvuutta). Syvälliset tunteet ovat pysyneet poissa johtuen enimmäkseen omasta puhumattomuudesta. En ole pystyn puhumaan omista tunteistani käytännössä ollenkaan. Sitten kun tunteet ovat tulleet ilmi niin ne olen heittänyt Vaimoni naamalle tosi rumasti tai olen muuttanut omaa mielipidettäni. Vaimoni on tämän johdosta menettänyt luottamuksen minun puheiden paikkansa pitävyyteen.

Olin jo ennen tätä keskustelua päättänyt hakea apua omiin ongelmiini (puhumattomuus, sosiaalisuuteen sekä tunteiden oikeaan ilmaisuun). Nämä ilmeni myös keskustelussa, että Vaimoani harmittaa kun suhteessamme ei sitä ole ollut. Tämän johdosta suhteemme ei ole syventynyt missään vaiheessa todellisen rakkauden tasolle. Samalla emme ole tavoittaneet sellaista tunne ja intohimon tasoa, mitä haluaisimme saada suhteessa.

Onko muilla kokemuksia pystyykö suhteeseen jälkikäteen sytyttämään aidon tunteen ja intohimon? Kumminkin molemmat sitä haluamme ja kaipaamme, tällä hetkellä on vain kysymys, että pystymmekö tuottamaan sen vielä toisillemme yhdessä tässä avioliitossa.

Vaimollani tuntuu olevan jo selkeä mielipide, että parempi olisi jakaa lusikat. Hakee selvästi suhteen ulkopuolelta voimaa omalle ajatukselle. Itse haluaisin antaa meille yhdessä vielä mahdollisuuden, kun kumminkin olen jo päättänyt hakea apua näihin omiin ongelmiin, jotka on aiheuttanut lopulta tämän tilanteen.

Olemme menossa muutaman päivän päästä pariterapiaan ensimmäisen kerran, tämä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten. Itselläni on fiilis, että jos Vaimoni saa sieltä yhdenkin pienen vihjeen eron kannattavuudesta niin homma on siinä.

Toivottavasti täältä löytyy apua itselleni. 

Käyttäjä Jamppa_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 05.05.2020 klo 14:07

Tervehdys

Hyvä, kun vielä hakeuduitte pariterapiaan yhdessä ja toivottavasti siitä hyödytte, olipa lopullinen päätöksenne kumpi tahansa.

Toivottavasti saisitte terapian avulla vielä aikaa harkita ratkaisuanne kaikessa rauhassa. Olette olleet jo kymmenen vuotta yhdessä ja nyt tiedostaneet parisuhteenne haasteet, siksikin hyvä vielä yhdessä asioita selvittää. Nyt kannattaa kuulla toisianne, mutta myös itseään ja pyrkiä ilmaisemaan omat tunteensa. Toivon ja uskon, että terapeuttinne osaa teitä siinä auttaa.

Hyvä, kun olet itseäsi tutkaillut ja havainnut omia kipupisteitäsi, näin niihin voit vaikuttaa. Puhumattomuus, sosiaalisuus ja tunteiden ilmaiseminen eivät ole syntymävikoja, vaan asioita, joita voi oppia ja joissa voi kehittyä. Kipupisteiden tunnistaminen on hyvä alku. Niiden käsittelyä kannattaa jatkaa, vaikka tässä suhteessa eroon päätyisittekin.

Aikaa, sitä teille toivon. Että saisitte rauhassa vielä terapiassa käydä ja yhdessä katsoa eteenpäin ja saisitte päätöksenne tehdä harkiten.

Voit olla myös Miessakit ry:n erotyöntekijöihin yhteydessä, jos haluat henkilökohtaisesti tilanteestasi jutella. Keskusteluapua tarjotaan sähköpostitse, puhelimitse tai verkon välityksellä, videoneuvotteluna. Kasvokkainkin taas sitten, kun tämä virustilanne sen sallii.

Toivotaan parasta.

T. Jamppa

Käyttäjä Äkkipikainen kirjoittanut 08.05.2020 klo 06:19

Kiitos että apua on tarjolla myös tätä kautta.

Terapeutin käynnin jälkeen oli itselläni hyvä olo mutta nyt se oli sitten turha.

Vaimo haluaa erota ja lopullinen syy hänen itsetuntoon liittyvät huolet. Itse haluaisin olla lähellä tässä sekä tukena mutta siitä ei kuulemma ole apua.

Itse olen tutustunut itseeni ihan uudella tavalla. Oma fiilis on ihan ok, mutta harmittaa asia lastemme takia. Tämä "ydinperhe" ajatus on itselleni arvona tosi suuri. Avioliitossa kumminkin ollaan yhdessä enkä voi toista pakottaa tähän.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Ajatusten lisäys
Käyttäjä Jamppa_Miessakit (Työntekijä) (Miessakit ry) kirjoittanut 13.05.2020 klo 08:49

HeI

Ikävä kuulla tilanteestanne, vaikuttaa siltä, että vaimosi on päätynyt eron kannalle ja totta, yhteinen tahto pitää olla, jotta liitto voisi jatkua.
Lasten tilanne huolettaa, se on ymmärrettävää, mutta hyvä myös muistaa, että vanhemmuus ei avioerossa pääty. Perhesysteemi muuttaa muotoaan, vanhemmuus ei kuitenkaan katoa minnekään.
Lasten kanssa olette varmaankin jo elämäntilanteen muutoksesta keskustelleet? Askarruttaako jokin siinä erityisesti?

Koetko, että tarvitsisitte apua käytännön järjestelyihin? Oletteko etsineet siihen apua?

Omien tunteiden ja ajatusten purkamista kannattaa jatkaa myös, apua siihen saa esim. Miessakkien erotyöntekijöiltä. Ole rohkeasti yhteydessä, jos tuntuu, että kaipaat keskusteluapua. Meillä on myös EETUja, vapaaehtoisia vertaistukihenkilöitä, oman eroprosessin läpikäyneitä miehiä.

Tänne tottakai kannattaa ajatuksia kirjotella, kysellä kokemuksista esim. käytännön järjestelyihin liittyen ja purkaa omaa tunnekuormaa.

Rohkeutta ja voimia haastavaan elämäntilanteeseen.

t. Jamppa, Miessakit.