Ensimmäinen parisuhde puihin
Tämä korona aikaansai eron lähes kolmivuotisesta parisuhteesta. Kyseessä oli etäsuhde. Vastapuolella oli kaksi eroa takana, hyppäsin suhteeseen toisen eron ollessa jo loppusuoralla. En tiedä, oliko tämä virhe. Kokemattomana lähdin kuitenkin mukaan, sillä olin jo kauan ollut yksin.
Puolitoista vuotta oli ihanaa aikaa. Tutustuttiin, rakastettiin, harrastettiin samaa harrastusta. Naurettiin, puhuttiin, paijattiin ja tietenkin riideltiin ja sovittiin.
Viime vuosi oli jo vaikea. Oman taloudellisen tilanteeni takia en pystynyt näkemään kumppania haluamaani tahtiin ja toinen joutui myös vastamaan kotimaan matkojemme kustannuksista. Viime kesän juhannusreissu ei mennyt suunnitelmien mukaan ja tämä oli lopulta se käännekohta. Ei enää paljoa puhuttu, harrasteltiin vaan ja mököteltiin. Ei nähty niin usein kuin olisi pitänyt. Isänsä kuolema yhdisti meidät hetkiksi. Kannoin arkkua. En saanut kuitenkaan nimeäni kuolinilmoitukseen. En ollut mitään.
Maaliskuussa koronan aikaan riitelimme mesessä. Hänen viimeisin meseviesti minulle oli HV. Tämän jälkeen kävin hänen faceprofiilissaan heittämässä piikkikommentin erääseen postaukseen. Menin shokkiin. Maaliskuussa oli parin hyvän tuttavan siunaukset ja koronapelko. En soittanut en mitään. Olin shokissa. Pelkäsin.
Vastapuoli oli odottanut yhteydenottoa maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen suhteemme oli ohitse – hänelle riitamme oli viimeinen niitti. Ilmeisimmin eroa oli tehty jo kauan ennen. En kyennyt ottamaan häneen yhteyttä. Se viha ja kaikki huokuivat hänen viesteissään. Hän siis ilmoitti erosta sms-viestillä. Tämän jälkeen jatkoimme wa-viestittelyä. Hän totesi, että asioita oli mennyt pieleen ennen maaliskuuta. En kuitenkaan vieläkään tiedä kaikkia eroon johtaneita syitä. En varmaankaan saa koskaan tietää.
Toukokuu oli vaikea. Juoksin tk:saa sh:t, lääkärit ja psyk sh:t. Juttelin myös asiasta paljon ystävilleni ja muillekin. Itkin itkin paljon. Nukuin unilääkkeiden ja melatoniinien avulla. Sain diagnoosina akuutti stressihäiriö keskivaikea ja lievä masennus. Jätin kaikki harrastukset ja liikkumiset.
Kesäkuun alussa juttelin vastapuolen kanssa 5min. Sieltä huokui edelleen vihaa ja pettymystä. Fb-ystävyys oli mennyttä, hän ilmoitti jatkaneensa matkaa. Tuttavuus on ehkä ainoa, mihin enää kykenisimme.
Olen maaliskuusta lähtien miettinyt miksen soittanut. Miettinyt myös, miksei hän pyytänyt anteeksi omia loukkauksia minua kohtaan. Syyllisyys ja häpeä on päällimmäinen tunne. Myös pelko siitä, löydänkö enää koskaan ketään.
Kahen viikon päästä on psykiatri. Täytyy toivoa pääsyä psykoterapiaan. En tiedä, pystynkö muuten käsittelemään eroa. Pystynkö saattamaan opintoni loppuun. Pystynkö elämään.
Kyllä pystyt. Olen eronnut 5 kk sitten ja olen kokenut myös kuinka vaikea heti eron jälkeen tuntuu. Silloin mietitään miksi ei ollut tehnyt sitä ja miksi ei ollut tehnyt tätä ja joskus tulee nauruu, joskus tulee itku, mutta paras on että teet parhaasi suhteeseen. Ja sinä tiedät sen. Myös täytyy muistaa että parisuhteessa on kaksi ihmistä ja hänellä oli vastuu myös tehdä asioille jotain ei vain sinä. Myös on hyvä ymmärtää että yleensä naiset eivät osaa reagoida realistisesti vain enemmän emotionaalisesti ja sen takia esimmerkiksi huokuivat vihaa jne. Mutta se on heidän ongelma, ei meidän.
Ero on vaikea. Et ole yksin maailmassa mutta kyllä pikku hiljaa asiat ja tunteesi itsestäsi paranevat ja jopa myöhemmin arvostat itseäsi enemmän kuin olisit jatkanut siinä suhteessa.
Meri on täynnä kaloja. Tsemppiä!
okram_77, pysy vahvana!
Sinä selviät tästä, sinä tulet paremmaksi ihmiseksi itsellesi, mutta aikaa se ottaa. Ja sinä tulet löytämään rakkauden uudelleen, kunhan vain pidät leuan ylhäällä.
Olen iloinen, että olet hakenut apua itsellesi monelta eri taholta, kunnioitan suuresti päätöstäsi hakeutua psykiatrille psykoterapia tähtäimessäsi. Se on hyvä valinta, saat nopeasti tukea ja ammattilaisen näkökulmaa tilanteeseesi. Psykoterapia on hyvä ajatus, jos tunnet, että sille on tilausta.
Sanoisin, että anna exällesi nyt aikaa, jätä hänet täysin rauhaan. Hän on vihainen ja turhautunut, ehkä osin syystäkin, mutta kertomasi perusteella myös pitkälti omien haavojensa johdosta. Sanojesi perusteella epäilen, että hänellä on heikko kohta itsetunnossaan, syntyy liiallista ylpeyttä kohdata asioita, kun pitää keskittyä suojelemaan omaa heikkoa kohtaansa. Mutta vain exäsi yksin voi tietää haavoistaan ja kaikki muu on arvailua.
Itselläni on hieman vastaava tilanne päällä, tosin ei riideltynä, mutta muuten aika turhauttavan epäselvä ja epämääräinen ero puolison toimesta. Olen käynyt yksityisellä psykiatrilla haastateltavana, tarkoituksenani saada b-lausunto Kelan tukemaan psykoterapiaan, nyt vain odottelen pakolliset 3kk. Olen kerran aiemmin ollut tuolla tiellä, sainkin puoltavan päätöksen Kelasta, mutta silloin luovuin terapeutin etsinnästä, kun se oli aika raskasta ja koin olevani riittävän hyvässä kunnossa. Se oli virhe, mutta siitä oppii ja tällä kertaa en jätä leikkiä kesken.
Älä sinäkään luovuta, okram_77!