Kymmenen vuotta tuli juuri täyteen, harkinta-aika alkoi ja eroa tehdään..

8 vuotta oltiin kuin taivaissa, viimeisin vuosi yhtä helvettiä. Edelleen tulisesti rakastamani vaimo (38) muuttui kuin salamaniskusta kovan kolarin jälkeen 1,5 vuotta sitten, murtumia tuli, muttei isompaa. Hän ei yhtäkkiä pystynyt puhumaan asioista, seksi joka meillä oli aivan taivaallista, niin yhtäkkiä muuttui hänelle pakkopullaksi ja ansaittavaksi. Olen mielestäni hyvä mies(42) kaikin puolin ruuanlaitot, kotityöt, koiran hoito, vakiduuni, harrastuksia jne.. Ainut oli mikä ei 8 vuoteen ollut hänelle ongelma, josta tuli nyt iso ongelma oli hänen lapsensa, jotka ei hyväksyneet minua enää 2 vuoden yhdessäelon jälkeen, kun heidän isänsä käski heidät dissaamaan minut. Eli heille en ollut olemassa 8 vuoteen, vaikka kaikkeni yritin. Nyt kun vaimo päätti eristää minut muutamaan otteeseen, viime vuoden aikana, niin ainut kuka piti seuraa oli koira, ystävät ja omat lapseni joita tapaan kerran kuussa. Mutta kotini oli kylmiö.

Viimeisen vuoden aikana minulla oli terveyteni kanssa ongelmi, joten suunniteltu kesälomareissu piti perua, josta syntyi isompi riita ja kävimme perisuhdeterapiassa, tämä ei kuitenkaan mitään auttanut vaikka tiedostimme ongelmamme paremmin, että pitäisi kommunikoida. Tähän vaimoni ei kyennyt, mutta jatkoimme yhdessäoloa. Menikin hetki hyvin, lukuunottamatta, ettei fyysistä kanssakäymistä juurikaan ollut ja kun nyt otin asian puheeksi, väärällä tavalla myönnän sen, mutta turhautumiseni pääsi valloilleen ja tilitin, että kun tuntuu että rakastan tässä liitossa yksin. Hän totesi asian näin olevan ja että haluaa eron.

Tämä lamautti minut täysin ja jäinkin muun syyn varjolla sairaslomalle. Tuntui kuin perkeleellinen kivi jysähti rintakehään ja jäi siihen. Tästä kipuni muuttui vihaksi, josta riita, taas eristäminen ja siitä kahden viikon päästä kyettiin taas puhumaan. Sain hänet harkitsemaan asumiseroa, kun olin muutenkin lähdössä opiskelemaan kauemmaksi, niin nyt muuttaisinkin opiskelijasoluun. Tämä kuitenkin parissa päivässä muuttui jälleen ja hän laittoi eron vireelle, kun samahan se on kun erossa ollaan kuitenkin, ainut että on rahat jo jaettu. Tämä vähän alkoi haiskahtamaan, mutta hän vannoi ettei ole muita miehiä eikä tule. Haluan uskoa tämän mutta silti tämä haisee. Osituksesta tulee riita sen tiedän.

Nyt kk eroilmoituksesta sovittiin että eroamme yhdessä toisiamme tukien ja vähän aikaa näin olikin. Nukumme jopa samassa sängyssä. Seksiä nyt ei ollut vieläkään, josta hän hymyillen lupaili että hän voi keväämmällä pyytää minua sitten päiväkahveille. Mutta ”saan” hieroa hänen jalkojaan ja rapsutella.. ja hän antaa minulle hyvänyön suukon. Jee.. Siivoan edelleen kämppää ja laitan ruokaa, mutta jotenkin sellainen olo että käytetään hyväksi ja lupaillaan juttuja mitä ei aiota pitää.

Nyt sitten tyhmyyksissäni katsoin hänen some-sivuaan, josta oli näppärästi poistanut kaikki yhteiset ja minun kuvani. Tämä ja kuinka välinpitämättömältä hän nyt taas vaikuttaa murskasi minut vaihteeksi totaalisesti. En kyennyt olemaan samassa tilassa hänen kanssaan ja sulkeuduin itsekseni makuuhuoneeseen. Koko iltana hän ei käynyt katsomassa vointiani vaan naureskeli olohuoneessa lapsiensa kanssa, kunnes mitään sanomatta tuli viereeni nukkumaan. ”Yhdessä toisiamme tukien”?

Nyt lueskellut netistä muista 40-kriisin uhreista, niin paljon samoja piirteitä. Pitää laittaa elämä täysin uusiksi jostain perkeleellisestä hormoonimyrskystä johtuen.. Huomenna marssin jälleen lääkäriin ja otan lisää sairaslomaa kun laskujeni mukaan olen kuukauden ainakin mennyt muutaman tunnin yöunilla ja alakaa kroppa ja pää sanoon poks. Tukea tarviin ja olen sitä nyt hakenutkin ystävieni lisäksi täältä ja huomenna yritän ammattiauttajaa.