Pakasteessa oli vähäsen jäätelöä eikä sitä tarvinnut jakaa kenenkään kanssa.
Eilen puhuin hetken pomon kanssa, tänään en ole sanonut sanaakaan. Eikä tarvi miettiä loukkasinko jotakin.

Voi nauttia lumisateesta eikä kukaan kerro kuinka kesällä pitää olla lämmintä.

Hyvien puolien pohtimiset vie elämää enemmän eteenpäin, kuin harmien.

Eikä tule riitaa kenenkään kanssa kun pohtimisiaan ei sano ääneen, ei ainakaan ennenkuin on jotenkin valmis miettimänsä asian suhteen, valmis sietämään eriäviäkin mielipiteitä.

Minusta yksinäisyydessä on sekin hyvä puoli, että silloin on tilaa omalle olemiselle.

Voi kävellä lenkin, tai olla kävelemättä. Voi pyörtää puheensa(jnkn oman päätöksensä) ilman että kukaan nimittelee ailahtelevaiseksi.

Oman elämisen hallinta on helpompaa yksin eläessä. Ei ole kukaan puuttumassa asioihin, jotka ovat omiani. Ei ole vonkaajia ympärillä, jotka etsivät elämäänsä "puuttuvaa palasta", hetken ajaksi toiveidensa täyttymystä.

Yksinäisyys tavallaan suojaa oman elämän sisältöä. Kokoaa itseä olemaan oma minä, muokkaa ihmiseksi.

Hienosti kirjoitit tuon ajatuksen, että
"silloin on tilaa omalle olemiselle".

Aamulla löin varpaani kynnykseen, kun kissa luuli ehtivänsä ekana jääkaapille. Se ehtikin, kun jäin voivotteleen mutta sain huudettua kymmenen erilaista kirosanaa eikä kukaan sanonut ettei tuon takia kannata kiroilla.
Eikä mua kukaan pidä hulluna vaikka juoksen kilpaa kissan kanssa.

Perjantai jo. Maanantaina viimeksi olen puhunut ihmisen kanssa. Tänään käyn kyllä kaupassa ja sanon, päivää ja heippa. Oikein olen harjoitellut mitä sanon.

Sullekin oleminen tärkeää.. Jos ei elämässä voi välillä vaan olla, mistä muusta voi saada omia voimia? Usein olen kuullut sanottavan "liike on lääkettä", ja mietin eikö pelkkä oleminen ole vielä enemmän?

Liikkuminen vie paikasta A pisteeseen B, mutta olemisessa voi liikkumatta mihinkään ajatuksin saavuttaa enemmän.

Mitä sinulle on se oleminen, josta nyt puhutaan? Jos ei voi olla, mitä on, onko sitäkään mitä ei oikeasti ole, mitä on vaan toisten tai ympäristön paineiden takia?

Jos elämä ei sisältäisi niin paljon yksinolemisen hetkiä, olen aika varma, en saavuttaisi mitään elämään haluamiani asioita. Voisin jopa toteuttaa toisen ihmisen elämää tahtomattani.

Jos alan tarkemmin miettimään ja oikein googlaamaan mitä on oleminen, niin ei siihen kyllä ole mitään vastausta. Kissat ovat monien mielestä olemisen mestareita ja niistä pitäisi ottaa mallia miten vaan ollaan. Koira ei näytä osaavan vaan olla, se on heti valpaana seuraamassa jos jotain teen, ainakin pää kääntyy. Kissa ei välitä minusta mitään, se vaan on.

Aamuisin en osaa vaan olla, kaikenlaiset hommat pitää tehdä. Ei kukaan sano, että ne pitää tehdä eikä kukaan mitä sanoisi, jos en niitä tekisi. Mutta ne tekemättömät työt häiritsisi iltapäivän olemista, joten ne teen nyt heti tai osan jo olen tehnyt. Liikun myös paljon aamupäivisin ehkä niistä saa sitä lääkettä mutta vasta päiväunien ja sen jälkeen parin tunnin olemisen jälkeen, olen taas virkiä.

Ilmankos joku on kirjoittanut kirjan olemisen sietämättömästä keveydestä. Sitä keveyttä kun ei saa ilman suostumista siihen olemiseen. Oikeastaan tuo keveys ihan vaan olemisessa minua kiinnostaakin. Jos ei siihen suostu, kai se sitten silloin raskaaksi tulee?

Tuo kun otit lemmikit mukaan tähän, ne on aina vaan niin luonnollisesti sitä mitä ne on. Niinkuin luonnossa kaikki, eivät ole ollakseen, vaan vain ovat, puutkin suostuvat paikkaan johon tuuli on ne tuivertanut olemaan. Minullakin on lemmikkejä. Kaksi kissaa, uusi ja vanha. Ensimmäinen vanha lakkasi olemasta livenä, mutta jatkaa olemistaan muistissani. Siksi otin uuden, jonka oleminen on herkästi varuillaan oloa vielä, toinen vanha kun näyttää olevan haluton jakamaan olemassaolemisen oikeuttaan. Koko pitkän elämänsä ajan ollut laupiaan oloinen, ja nyt kun luotin niiden hyvin toimeentulemiseen, se osoittautuikin aika taistelijaksi. Minulle on sanottu eläinten selvittävän välinsä itse.
Ehkä tuo sähistely ja murinat on vaan niiden tapaa ilmaista toisilleen pelkoaan menettää olemisen riemu?

minulla on ihan samanalaisia ajatuksia. tykkään tehdä aamuisin asiat pois alta. tykkään aloittaa siivoamisen aamusta että asiat ovat iltapäivään menessä pois. oon aika masentunut ja ahdistunut välillä. ei oo elämä kivaa. ite en pysty olemaan yksin päivisin. vaan mies on jatkuvasti kotona ja siitä on suru ja murhe. oon niin masentunut. silloin kun mies nukkuu niin silloin olen yksin. mut siltikään se ei oo yksin olemista, mutta siihen on täytynyt vaan tottua. on kyl muutenkin hankalaa välillä olla aviopuolen kanssa. asiat ovat vaikeita. niin minulla kun aviop. se sairastaa skitsofreniaa joka on vaikea sairaus. niillä on taipumus erakoitua. ja se kyl näkyy aviopuolisosta. .

Mulla on kyllä tapana mennä väliin, jos koira ja kissa alkaa tappelun. Koska kissahan sen voittaisi ja pelkään, että raapii koiran silmät.Jos vaan sähisevät, annan olla. Enkä mene väliin, jos laijitoverit keskenään tappelevat, se on välien selvittelyä.
Löytökodista ottamani kissat ovat usein vaan omissa oloissaan kuukausiakin mutta sitten alkavat tulla syömään muiden kanssa mutta ne ovat paljon ihan yksinkin. Joskus niitä säälin mutta ihan hyvä olo niillä varmaan ovat.

Tunturikoivu on hyvä osoitus siitä, että puu alkaa kasvamaan siellä minne tuuli siemenet lennättää. Keskellä kivokkoa syntyy vaan koivu vaikka järjen mukaan siinä ei olisi mitään elintilaa.

Hei masentunut5. Välillä mun epilepsiani on niin huonossa kunnossa etten voi olla yksin. Mulle on myönnetty henk.kohtainen avustaja ja se sitten tulee siinä vaiheessa elämääni. Pystyn kuitenkin ajatuksissani olemaan yksin vaikka ruumis pitääkin jättää avustajan luokse.
(Tuo oli ns. järjen jättiläinen johon kuuluisi hymiö laittaa mutta en tiedä mikä olisi sopiva).
Mutta just sairaana enempi kaipaa yksinäisyyttä, se ei vaan ole silloin mahdollista luonnollisella tavalla eli olemalla yksin.

Tietenkin eri asia kuin sun tilanne. Oletko sinä miehesi omaishoitaja?

Hei masentunut5... ymmärrän tuota ahdistuksen syytä, ja masennuksen ... ei niin kovin outoja asioita itsellenikään. Et taida kuitenkaan elää sairauden kanssa? Mies on ihminen siinä missä mekin. Skitsofreniaa kantavana on kuin tuplasti yksin, sinua erottaa hänestä moni asia? mitä ne on? mielestäsi? Saisiko niihin asioihin puututtua? Onko joku niistä semmonen, jonka saisit vähemmäksi? - Onko teillä puhevälit olemassa vielä?

Jaksatko liikahtaa minkä verran päivässä, viikossa, kuukuadessa? Jos kävelee vartin johonkin suuntaan, ja toisen takaisin, vaikka päivän aikana, ulkona, on kuin satsaisit omaan parempaan oloon - ja saisit olla yksin. Silloin kun mulla oli tukalinta monen asian suhteen, tein noin ja vähitellen aloin saada tilaa sekä yksinolemiselle ja omille ajatuksille. Aikaa se vei.

Voimia. Masennus on varjoa, mitä enemmän kulkee valossa, sitä vähemmän varjoa.

Nämä ovat kissoja molemmat, toinen vanhempi paljonkin vanhempi toista. Tuo nuorempi, on leikkisä vielä, se se murisee kun huomaa vanhuksen lähestyvän. Toisinaan se saa eloa vanhaankin, se syöksyy ja viuhahtaa alta aikayksikön///////////////////////////////////////////////////////niinkuin tässä näin on näköjään pyörähtäny kun kävin syömässa, ei ajatus juokse jos ei välillä maista ruokaa.
Ovat muuten molemmat leikattuja tyttökissoja. Liian pieni huusholli koiralle.
Sähinä tulee sitten näköjään kun uhka on liian lähelle tuleva liian äkkiä.

Tuota voiskin miettiä, luonnollisela tavalla olla yksin. Sairaala on paikka jossa minun ei ole elämän aikana kovinkaan usein tarvinnut olla. Voin vaan kuvitella epilepsian takia mitä voi sattua. Sellaista mikä johtaa sairaalaan asti.

No nyt kai kohta tulee noottia kun tämän vielä kirjoitan... kolmas viesti peräperää ...pakko vaan paikata mitä olen kirjoitanut aiemmin. Tuo luonnollisesti olla yksin - mitenhän Kiinassa esim. onnistuu - täällä harvaan asutussa maassa se ei periaatteessa ole ongelma.

Yksinäisyydessä on monia meitä hoitavia asioita. Hyvään yksinäisyyteen sujahtaa kuin itsestään jos vaan pääsee olemaan yksin. Hyvä yksinoleminen ei siksi ole mitenkään itsestään selvää. Joskus joutuu junailemaan oman päivänsä ohjelmaa toisten ohjelmien mukaan. Kun sitten saa järjestettyä hyvän yksinolemisen hetken, se voi antaa eväitä pitkälle, joskus ehkä koko viikoksikin. Yksinäisyyden hyväksi kannattaa nähdä se vaiva minkä se vaatii. Toinen näköala on sitten ne sisäisen maailman masentavat ajatukset, joiden kiertämistä päässä ei voi samalla tavalla hallita kuin hyvässä yksinolemisessa.

Yksinäisyyden hyvä puoli on kun saa tuntea itseään vapaaksi(ainakin vapaammaksi).
Ja sekin että yksinäisyydessä saa kuin koota mielessä hajallaan olevia asioita. On enemmän rauhaa vaikka olla hiljaa, tai vaan yksinkertaisesti olla.

Hei,

Mielenkiintoista keskustelua!

Minulla on sellainen ajatus, että maaseudulla yksinään oleminen on jotenkin hyväksyttävämpää kuin kaupungissa. Voi olla, että tämä ajatus on vain minun päässäni.

Yksinäisyydessä on paljonkin hyviä puolia ja mikä olisi sen ihanampaa kun herätä yksin omassa tuvassa ja alkaa askareet omaan tahtiin. Tuntuisi ihan erilaiselta kuin herääminen kaupungissa, missä nyt olen. Kaupungissa tulee painetta, että pitäisi tehdä koko ajan jotain seurassa. Maalla sellaista ei tule.

Tuo kyllä kuullostaa ihan oikealta ajatukselta, ruusak.
Maalla on oikeastaan pakko oppia elämään yksin, koska ei ole muita ihmisiä lähellä. Ei ole ihmisjoukkoa joiden tekemisiä ja ystäviä pitäisi kadehtia.

Yksin voi suoraan sanoa etten mie kestä näitä saakelin helteitä.
27-30 astetta ollut jo kolme päivä, voi perse, ei ole ihmisen elämää tämä.