voi voi tekisipä todellaki mieleni ojentaa tukipaketti. Joskus elämä voi todellakin olla umpikujassa.
- Olen omissa pienissä ympyröissäni kokenut jonkinlaisen kaaoksen. Siihen on liittynyt työ,työpaikkakiusaaminen, parisuhteessa pettyminen, yksinhuoltajuus, taloudelliset vaikeudet, ihmissuhde ongelmat, sairastuminen ja huoli lapsesta, asunto-ongelmat, asunto-laina ja loputtomiin loputtomiin asioita.
Yhteistä tässä on kanssasi - olettaisin - pelko tulevaisuudesta.
Näihin tilanteisiin pyytäisin korkeimman apua. Minulla on luottamus Taivaanisään. Monissa monissa ongelmissa Hän on auttanut kun oikeasti ja tosissani olen pyytänyt ja rohkeasti pyytänyt ja kärsivällisesti pyytänyt ja itkenytkin. Hän lähettää apujoukot.
Ensimmäinen konkreettinen vastaus oli kun odotin lastani, olin asunnoton ja minulla ei ollut kuin omat vaatteeni ei mitään muuta ja olin aivan yksin vieraalla paikkakunnalla. Minulla oli työpaikka, huone ja nukuin lattialla. Lapsen isä aloitti intin ja oli huoleton velikulta (omaa syytäni eksyin huonoon seuraan) ja hänkin muutti satojen kilometrien päähän. - Rukoilin - hain asuntoa ja sain vasta valmistuneesta talosta asunnon itselleni ja lapselleni. Tämä lisäsi uskoani ja halusin aina ja aina lisää asioita. - Tämä asunto-onni on seurannut minua koko elämäni tähän päivään. Viimeksi viimekesän aikana uskomattomalla tavalla. Kaikki muutkin elämänalueet; ihmissuhteet,terveys jne
Jumalalle on kaikki mahdollista, Hänelle ei mikään ole mahdotonta. Uskothan☺️❤️☺️

Milleriina
Ihan kylmän viileästi suosittelisin lisätyövoimaa, yksikin hyvä työntekijä saa paljon hyvää aikaan. Ulkomailtakin tulee paljon Suomeen työntekijöitä, jotka todella ovat hyviä työntekijöitä.
nimim: kokemusta on.

Hei Milleriina.

Teillä tuntuu työtä riittävän liiaksi asti.Mietin eikö sielläpäin ole osaavia lomittajia, jos kerran aina lomituksen jälkeen on lehmillä tulehduksia vai eikö miehesi luota lomittajiin?
Onko teillä naapureita miten lähellä,voiko heitä pyytää joskus avuksi?Joillain kylillä rehut ja kylvöt tehdään talkoovoimin,onko teillä siihen mahdollisuutta?

Saatteko te mitään tukea erityislapsia varten?Oletteko ajatelleet hakea mitään maatalouteen liittyviä tukia?Rakennustukea saisitte varmasti navetan uusimiseen. Entä voisiko työntekotapoja jotenkin muuttaa nopeammiksi ja selkeämmiksi?Sekin auttaisi jo saamaan lisää aikaa päiviin. Auttaako lapset sinua omissa töissäsi?

Oletko kysynyt vanhemmalta lapselta onko hän kiinnostunut tilaa jatkamaan?Hänellä saattaisi olla uusia ideoita tilanjatkamista ja työtapoja varten. Voihan hän silti opiskella aivan toisen ammatin ja tehdä sitä työtä jonkin aikaa, sillä olette vielä nuoria joten sukupolvenvaihdos ei ole vielä edessä.

Mielestäni teidän pitäisi yrittää löytää yhteistä aikaa miehesi kanssa ja koettaa keskustella rakentavasti suhteestanne ja tunteistanne.

Sinulla on ihanat lapset, joista toivottavasti saat elämäniloa ja voimaa.Erilaisuus on rikkaus, vaikka uskon että erityislapset vaativat paljon.

Voimia arkeesi ja toivottavasti kirjoitat taas.

Elämä on aina tärkeämpi kuin raha. Väsymykseen vi vaikuttaa myös se että teillä taitaa olla n 20 vuootta ayhdessäoloa täynnä? Tässä ympäristöä seurannut ja se taitaa olla joku kriisiaika, varsinkin n 40vuotiailla. Johtuisiko sitä että on nuoruus takana ja vanheneminen edessä ja ihmiset miettivät. Päälle urautunut suhde joka alkaa 20 vuoden paikkeilla rassamaan, vaikkei se oliskan urautunut.
Avioliiton saattaa pelastaa loma. Nieuummin hetken aluksi ainakin vain sinä ja mies. Uudelleen rakastumine ja tutustuminen on joka päivä mahdollista. Vanhempien stressi ja väsymys tarttuu lasiin. Lasten sielu imee sitä mitä vanhemmat huokuvat. Vanhemmat lapset osaavat lomailla jo itsekin. Nuorena ei kuulu paiskia töitä vaan eää. Sama kohtaloko heille kuin isälleen.

Joskus kaikkea ei voi saaa ja on luovuttava, Miehestä, elintasosta, lehmästä tai vaiosta.. Lapset joutuvat luopumaan usein perheestä. Asioiden pririsointi on tärkeää. Monille se raha ja talo on tärkeämi kuin pehe, onni je. Sitten ollaan katkeria vanhana ja mietitään mihin se perheelämä katosi.
Ensin pitää sunnitella milkä on välttämätöntä toimeentuloon, mikä riittää. Suunnitella ihan oikea elämä ja mitä siltä haluaa. Sitte sulauttaa nämä asiat sopivaksi kompromissiksi jonka kanssa voi elää. Ei täällä työn takia olla vaan perheen. Luonnonlait sen sanelee, ei hallitus.

Ihan ensimmäisenä minulla tulee mieleen se että miksi ette vain raakasti palkkaa sitä aputyövoimaa, vaikka alkuun osa-aikaista. Tai jos löydätte vaikkapa työkkärin sivuilta ( http://www.mol.fi ) sopivan työttömän, saatte ensimmäisen 6 tai 10 kk ajaksi palkkatukea hänelle. Eli työkkäri maksaa noin 1/3 koko palkkkauskustannuksista teille kuukausittain takaisin. Ainakin itse olen löytänyt sieltä hyvin päteviä tekijöitä noille muuten tekemättä jääville töille.
Tosiasia on että tuon kokoisella maatilalla mikään ei tule niin kalliiksi kuin se että asiat hoidetaan sinnepäin ja kaikki mikä voi odottaa huomiseen, jää odottamaan. Kunnes se sitten hajoaa käsiin ja muuttuu kiireelliseksi. Siitä se asioiden perässä juokseminen ja hallitsematon työmäärä alkaa.

Ehkä yksi keino olisi listata kaikki työt erikseen ja lajitella niitä. Mitä sinä pystyt ja et pysty tekemään, ehkä voisit tehdä jotain aputyötä minkä miehesi nyt perinteisesti tekee. Ja jos navettaan ei saa apua, ehkä lastenhoitoon sitä saisi ja voisitte ikään kuin kierrättää työvoimaa paikasta toiseen. Sillä saattaisi myös saada työn tehokkuutta paremmaksi.

60 lehmän parsinavetta on hirmu työläs, siispä mietin sitäkin että oikeasti 120 lehmää robottinavetassa on helpompaa ja menee vähemmällä työllä. Silloin olisi myös varaa rakentaa ja palkata sen jälkeen myös työntekijä kun lehmämäärä kasvaisi. Kysymys on kuitenkin myös siitä että selvitäisittekö rakennusvuodesta vai käykö siinä niin että uupuminen vaan pahenee ja tuotantoa ei saa rakentamisen jälkeen käyntiin kunnolla. Joskus kuitenkin ihan hullulta kuulostavakin ratkaisu saattaa olla oikea. Teillä kuitenkin on kaikesta päätellen osaamista, eli hyvä mahdollisuus onnistua laajennuksessa.

Viimeinen tekstistäsi mieleen tuleva kysymys on, miksi teillä on 100 päätä nuorkarjaa? Onko siinä sonneja? Vai onko teillä jo laajennusvara kasvamassa? Vai poistuuko jostain syystä lehmiä niin paljon että teidän on pakko hoitaa 30-40 ylimääräistä vasikkaa jatkuvasti? Ehkä tässä on paikka vähentää työtä edes vähän?

Milleriina kirjoitti 23.11.2012 17:53

Pakko purkautua tänne, kun ei muutakaan keinoa enää ole.
Meillä on isohko maatila (60lypsävää/100 nuorkarjaa). Tässäpä se ongelma onkin!!!
Itse olen totaalisen allerginen kaikille eläimille, tietenkin lehmille pahiten, enää ei edes raitisilmakypärä auta. Meillä on viisi lasta 1,5v-18v, joista kaksi on erityislasta. Mies navetoi arjen työntekijän kanssa, viikonloppuisin sinne menevät avuksi (rättiväsyneet) opiskelijapoikamme.
Työpäivät arkena on noin 6- 20.30 ja viikonloppuisin yleensä muutama tunti myöhempään.

Appivanhemmat ovat kuolleet, eikä perheemme saa mistään ulkopuolista apua. Tämän kokoinen perhe kuluttaa sen verran, että ei ole mahdollisuutta pienentää karjaa.
Lisäksi isot metsäpinta-alat vaativat myös metsätöihin talvella.

Mieheni on jonkin verran työnarkomaani, toisaalta täällä päin ei ole esim. urakoitsijoita käytettävissä. Lomituspalveluista otamme vuosilomat, mutta ne menee yleensä vakituisen työntekijän lomiin-siis ettei miehen tarvitse navetoida kokonaan yksin.
Olen ehdottanut lasten sairaalareissujen ajaksi (100km sairaalaan) yms, maksullista lomittajaa, mutta ymmärrän kyllä kun mies sanoo, että tulee niin paljon tulehduksia lomittajan takia, ettei jaksa "korjata vahinkoja".

Karjamme on hyvä (sallittakoon tämä tässä vaatimattomassa yhteiskunnassa) keskituotos on liki 12 000, moneen kertaan jalostuksestakin palkittu. Harmi sitä on poiskaan laittaa. Ja tilan on perustanut mieheni isoisä, josta kahdesta lehmästä ,kolmen sukupolven aikana tähän mittakaavaan on laajennettu.

Huolena on koko perheen väsymys ja jonkinasteinen masennus. Valoa ei näy tunnelin päässä. Ystäväverkostoa ei ole-katsokaa noita työaikoja- minun sukuni on aika kaukana, käyvät kylässä silloin tällöin.
Itse en jaksa lähteä yksin lasten kanssa mihinkään, mutta arkikin alkaa tuottaa jo tuskaa.
Harrastuksia meillähän ei tietenkään ole.
Miestä tilanne ei hirveästi kiusaa, itse olen jo niin hädissäni koko perheen hyvinvoinnista, että olen harkinnut kokonaan pois muuttoa lasten kanssa-Pelastetaan edes ne.

Itse olen 37 ja tuntuu, että tässäkö tämä elämä oli ☹️

Tulevaisuuskin pelottaa, navetta on vanhahko parsinavetta, laittaako kaikki korkealaitaseen vai miljoonavelka ilman jatkajaa ja uusi navetta pystöön (millä lihaksilla ja rahoilla :/ )

Jatkajaa tilalla ei ole tiedossa, vanhin opiskelee aivan toista alaa, oli 10 vuotiaasta (innokkaasti silloin) kahdestaan isänsä kanssa esim. rehunteot (70HA) ja luulen, että mitä isommaksi tuli, hän tajusi työmäärän ja näki meidän uupumuksen , eikä missään tapauksessa halua jatkaa tilalla. Hän väsyi työmäärään jo tuolloin.
Toinen "isommista" on erityislapsi, eikä varmaan yksin koskaan selviydy tilan hoidosta.
Toiset onkin vielä niin pieniä, ettei heistä voi mitään sanoa 🙂

Rakkautta meiltä ei puutu, mutta kuinka kauan jaksetaan, kumpikin yksin "omien" vaikeuksien kanssa.

Parisuhdettakin tämän sanattomasti rassaa. Ja on siitä puhuttu. MInä tunnen olevani lasten vaikeuksien kanssa yksin ja mies kokee, että jätin hänet pulaan töitten kanssa-ymmärtää järjellä allergiani, onhan hän sitä todistamassa, mutta se TUNNE, että "VAIN MINÄ", on kummallakin suuri ja tuo väsyneenä oman angelman asioihin.

Lisäksi molempien työt-minun työt sisällä-saatika miehen työt ulkona laahaa kokoa ajan jäljessä. Halli, jota alettiin rakentamaan 3 vuotta sitten, on ollut koskemattomassa tilassa 2,5 vuotta, puhumattakaasn pienmmistä töistä. Kaikki on rempallaan. Remonttia vaativat kohteet ränsistyvät entisestään, ja uutta työtä tulee koko ajan.
Lisätyövoimaa ei ole saatavilla, eikä vakituista ole varaa palkata.javascript:void(0);

Jos joku ikinä keksii perheellemme ratkaisun ja helpotuksen, tulen häntä omakätisesti kiittämään.

😭😭😭

Teillä on paljon vaihtoehtoja.
Perheen hajoittaminen ja poismuutto ei ole teidän tapauksessa kuitenkaan se parasvaihtoehto.
Kyllä lehmät voi laittaa pois ja jättää vain peltoviljely ja lihakarjan kasvatus. Parsinavetta käy ikävuosien myötä vain raskaammaksi. Jos lypsyn voisi muuttaa edullisesti asemalypsyksi, niin se ehkä vähentäisi eläinkontaktia ja lypsy automaattisella irroituksella vähentäisi tulehdusherkkyyttä lypsäjän vaihtuessa.
Suurta navettainvestointia en suosittele, koska ei ne työajat ainakaan lyhene. On oltava 24/7 läsnä.
Itselläsi voisi olla mahdollista päästä Melan kautta uudelleenkoulutukseen.
Kyllä elämä löytyy vasta sitten, kun ei ole kiinni lehmissä. Sorry, mutta totuus.
Sinulla pitäisi löytyä myös aikaa ja voimavaroja lapsikatraallesi sekä sille puolisolle ja parisuhteelle.
Mutta päätökset olisi hyvä tehdä puolison kanssa yhteisymmärryksessä.

Hei, Helemi on oikeassa tosta lisätyövoimasta. Kerroit että teidän metsät vaatii talvisin hoitotöitä. Puuta voi myöös myydä pystykaupalla vaikka rahaa tulisikin vähemmän niin vapaa- aika kasvaa. Metsähän ei muutenkaan hätyytä, esim välivuosi sieltä tai kaksi niin jääpähän nekin tunnit teidän omaan käyttöön...

Mitäköhän Milleriinalle kuuluu??? Olet saanut täällä neuvoja, mutta oletkohan täysin uupunut työtakkasi alle?

Kirjoituksestasi tuli jotenkin lapsuudenkotini mieleen. Meillä ei tosin ollut niin suuria kuvioita - ei karjan eikä hehtaarien eikä lapsiluvun suhteen - mutta äitini ja me muutkin teimme aina töitä. Oli välttämätöntä tehdä töitä, että talo ja tila pysyivät kunnossa. - Asun samassa talossa samalla tilalla nyt ja todellakin tiedän, millaista sitten on, kun kukaan ei tee niitä töitä. Ihan kaikki on rempallaan, sekaisin ja hoitamatta.

Täällä taas, samoissa merkeissä 🙂 Aikaa on todella vierähtänyt viime kirjoituksesta. Niin paljon on muuttunut, silti liian vähän.

Perheemme elää edelleen samassa tilanteessa, tai ei...perun heti puheeni....vanhin lapsi on muuttanut pois, parin sadan kilometrin päähän opiskelemaan, erityis-poika valmistuu muutaman viikon päästä. Navetassa on työntekijä. Nämä ne ulkoiset muutokset.

Suurin muutos tapahtui minulla viime syksynä. Olin ilmeisesti ihan pohjalla. Nyt ymmärrän, että tuo kirjoittamani uupumus oli MINUN uupumista (toki myös miehenikin...) ja minun masennusta. Hain apua jos mistä suunnalta. Aina sain hetkellisen avun, kun sain puhua mieltäni tyhjäksi, mutta sehän oli koko ajan sen saman jauhamista.

Minä luin, ja luin ja luin. se oli ainoa mitä pystyin tekemään. Minullahan on pieniä lapsia ja erityislapsia.....luin ja luin...opiskelin itseäni. Kaikkea mahdollista "henkiseltä" puolelta...Kunnes yksi kaunis päivä kaikki aukesi! Voi sitä riemua, olin kuin uudesti syntynyt. Nyt ymmärrän miltä uskoon tulo tuntuu, olinhan itsekin tullut uskoon! En kuitenkaan mihinkään perinteiseen, uskonnolliseen uskoon, vaan elämänn uskoon.

Tuli luottamus siihen, että elämä kantaa, usko itseeni ja kuinka vain minä vaoin kuitenkin valinnoillani vaikuttaa omaan elämääni. Paluuta ei samaan enää ollut. Ymmärsin, että minusta tuntuu pahalta olla täällä, ymmärsin että minä olen vastuussa omasta elämästä. En voi vain syyttää ympäristötekijöitä, ja ihmisiä ympärilläni. Toki heillä on oma osuus asiaan, mutta voin vaikuttaa miten minä asiat otan.

Huumaa kesti jonkin aikaa, kunnes totuus iski päin naamaa. Niin kuin sanoin, paluuta vanhaan minään ei ollut. Tajusin, että tämä mies ei ole minua varten, ja vain minä voin vaikuttaa miten elämäni menee eteen päin.

Nyt ollaan siinä tilanteessa. Rahataon , ammatiton yh ei oikein innosta, vaikk atiedän koko ajan valehtevani itselleni olemalla täällä.

Hei Milleriina, missäpäin suomea maatilasi on, minä olen länsisuomessa perheineni. Minulla on kyllä mukava mies ja 2 lasta, mutta olen naisena yksinäinen. Luettuani tekstejäsi, ajattelen että voisin antaa Sinulle jotain elämän sisältöä ja Sinä vastavuoroisesti minulle -meille? Kaipaan maatilalle, synnyinkotini oli sellainen. Nyt asumme isossa ok talossa, jossa naapurit nurkalla. Voisimmeko astua toistemme elämään, vierailla ja ystävystyä? Kaipaan yhteisöllisyyttä ja uskon korkeimman johdatukseen. Uskoni on lähimmäisen rakkaus. Opiskelin nyt aikuisena diakoniksi, ja autan työkseni ihmistä. Se on tietysti erilaista kuin ystävyys vapaa-ajalla; ystävyys on vastavuoroista ja molemminpuolista, työn vastikkeena on palkka. Elämä ei juuti koskaan parane tai tule suloisemmaksi puolisoa vaihtamalla, olet sen huomannut. Voima ja Usko täytyisi löytyä itsestä. Täytyy yrittää hakeutua sopivien , hyvien ihmisten seuraan. Siitä voi itsekin vahvistua, kun ajatukset ja tyyli on positiivista ja neutraalia.

Melkein kuin itse olisin osittain kirjoittanut. Meillä on parsinavetassa hieman enemmän lehmiä. Mutta jaksaminen on se avain kaikkeen.

Allergiaa mulla ei ole mutta miehellä todettiin. Hän käy rehut jakaa suojaimen kanssa muuten ei onnistu kun meinaa tukehtua.
Täten mulle jää lypsy ja vasikoiden hoito ja kaikki muut pienet askareet.

Lomitusta olen saanut kun pieniä on siunaantunut mutta osalla lomittajista on vain raha mielessä ja kunhan vain työt tekee. Ihan ok niinkin mutta näiden lomittajien aikaan pitää itse olla kiimoja tarkkailemassa muuten ollaan ' metsässä'.

Itse olen 36v ja tätäkö se loppu elämä on. Karjalaan ei voi oikein vähentää kun velkataakka niskassa ja maidonhinta laskussa!

Monet rukoukset olen yläkerran isännälle laittanut ja voimia ja viisautta pyytänyt.

Lomittajilta saa vaatia ja pitääkin vaatia, jos ei ihan sitä, että joku harja on aina samassa paikassa, mihin se on totuttu sukupolvien aikana laittamaan, mutta joka päiväiset työt on tehtävät kuten ne pitää tehdä.
Minua pisti silmään, nuo "pikku askareet", niihin pikku askareisiin se aika navetalla hupeneekin ja ovat niitä todella isoja asioita navettatyössä, ei pidä aliarvioida omaa tärkeää ja tarpeellista työtä.
Minäkin olin joskus "vain kotona" ja noissa "pikku askareissa" ja joidenkin puheita kuunnellessa tuntui kuin minun työni olivat tosiaan vain "pikku askareita", akan pikku puuhastelua, mutta niistäpä se taitaa olla kiinni koko tilan kannattavuus, miten, vasikat ja lehmät hoidetaan.
Jos alkaa voimat loppumaan, niin apua on hommattava, jo alussa, ongelmat kasvaa vain suuremmiksi, jos jää odottamaan, jospa tässä nyt jonkin aikaa..
Olen joskus aikoinaan, lähettänyt toivomuksen tuolle yläkerran isännälle, jos kesällä pitää sataa vettä, niin jos sen saisi ajotettua keskiyön ja aamu neljän välille, tai aamupäivälle, ehtisi lehmät kuivua, ennen navettaan tuloa.