Osallistutko sinä tilan töihin?
Maalaistalossa, olipa tuotantosuunta, melkein mikä tahansa on aina töitä, jotka on tehtävä. Töihin menee suunnilleen joka päivän sama aika, siiihen muut asiat päälle, ei ne sovi aina kahdeksaan tuntiin, hyvä jos kahteentoista. Jos on useampi tekijä, niin sujuvat nopeammin, mutta yksin tekijällä menee kauemmin.

Hei Nalletar!
Harmin paikka tuo puolisosi työjuttu. Onko mielestäsi suhteenne muuten kunnossa? Entä jos keskustelisitte asiasta sopivan tilaisuuden tullen vai tuntuuko että miehesi ei lähde mukaan? Tarinasi kertoo kyllä paljon puolisosi suhtautumisesta työhön kun et saanut häneltä minkäänlaista myötätuntoa. Minunkaan ex-puolisolta ei myötätuntoa herunut, mutta yleensä hän ohitti sellaiset tilanteet hiljaisuudella kun ei osannut suhtautua mitenkään. Voisitko keskustella asiasta esim. perheneuvolan työntekijän kanssa, sinnehän voi mennä yksinkin? Tsemppiä ja jaksamista sinulle kaiken vaikeimman yli ☺️❤️! Voihan loppu olla onnellisenkin 🙂

Kyllä osallistun töihin minäkin. Eihän tämä kunnossa ole, ero tuntuu väistämättömältä tällä hetkellä. Kauaa en varmaan jaksa. Juteltu on, voi luoja kun on juteltu. Vuosia.

nalletar2 kirjoitti 3.9.2012 14:38

Hei! Onko kenelläkään toisella samanlainen kohtalo, mies on työholisti. Kuvaanpa tavanomaisen päivän. Hän herää puoli kuusi aamulla, korppu ja te odottaa pöydällä. Sen nautittuaan hän lähtee navetalle, senjälkeen onkin jokin työsuoritus, syömään, töihin kahville, töihi, ja sitten taas syömään jonka kjälkeen onkin iltapäivä navetan aika. Sitten ehkä kenties vielä töihin. Töissään hän on omistautunut, antautunut ei kuule ei näe minua, vaimoaan, jota hän kutsuu rouvaksi. Minua ahdistaa erityisesti tunne siitä etten ole hänelle se tärkein, rakkain se jonka takia elää. Hän ei osoita sitä, milloin hän ehtisi koksa aina on vain työ. Vihaan koko työtä, minusta on tullut kiukkuinen akka. Olen lopussa. Minulle tärkein asia on läheisyys, läsnäolo. Antaisin mitä tahansa kun saisin sitä, jaksaisin olla tukena. Mieheni vaatii että olen hänen tukenaan pääasiassa työssä, rinnalla. Minä toivoisin eiten läheisyyttä elämältä, parisuhteelta. En jaksa tätä loputtomiin. On puhuttu, asiaa ei osata korjata. Kumpikaan ei voi antaa periksi omissa asioissaan. Umpikuja tuntuu synkältä, mustalta ja ahdistavalta.
Kamalinta mitä on tapahtunut oli, kun olin kuolla kolmannen lapseni synnytykseen. Palattuani kotiin aloin itkeä ja halusin puhua, minulle sanottiin nyt ei aleta ulista koska on rehuntekoaika kesken. 😭 Se teki tosi syvän haavan minuun ja on niitä muitakin.
En tiedä. Olen ihan lopussa asian kanssa.
😯🗯️

Kuulehan nalletar!
Ajattelsin myös työnarkomaanin miehen vaimona, että ota etäisyyttä. Mene tapaamaan kavereitasi, ala harrastaa: zumbata, maalatta, matkustella, ja jätä ukkosi kotiin. Vähitellen tyhjyys alkaa kolkuttaa. Hän ihmettelee, että eikö se vaimo pysykään kotona. Sitten hän alkaa kysellä menemisisä, johon voit vastata, että koet olevasi yksinäinen ja jäät kakkoseksi maatalon töille. Aikaa voi kulua, mutta hän huomaa varmasti vähitellen mitä tarkoitat, ja alkaa oivaltaa asioiden tilan.
Jos ei kerro miltä sinusta tuntuu, ja sano, ettet ole tyytyväinen tilanteeseen, haluat muuttaa hetkeksi pois, ja miettiä asioita. Kerro, että kaipaat puolisolta enemmän. Jos ei tämä tehoa, ei jää paljon vaihtoehtoja. Elä elämääsi, se on ainutkertainen! UUsintoja ei ole!

Hei.

Minullakin oli työholisti mies 20-vuotta. Oli tietysti pakko tehdä, jotta saatiin talovelat maksettua, kun lapset oli pieniä, halusin hoitaa ne kotona, siis mies teki pitkää päivää.
Lähti usein jo neljältä töihin ja sitten illalla nukkui sohvalla suu auki, kun olisi pitänyt touhuta lasten kanssa ja vielä jaksaa seurustella minun kanssa.

Kun lapset kasvoi ja minäkin menin töihin, mies jatkoi samaa rataa...ei meillä oikein ollut mitään yhteistä enää. Minä sitten keksin omat jutut. Harrastuksia alkoi löytyä ja ystäviä. Läheisyys oli aina miehelle merkki, että petipuuhiin. Ei se oikein toimi niin, jos ei ole muuta kivaa yhdessä.

Kyllä sun miehen pitäisi nyt herätä, ettei kävisi niinkuin meille. Mielestäni meidän ero oli turha. Olisi pitänyt osata hoitaa suhdetta paremmin. Lomailla, puuhastella yhdessä, viljellä huumoria ja hellitellä toista. Siihen aikaan ei juuri parisuhdeterapioita mainostettu, mutta sekin olisi varmasti auttanut Olen kuullut, että kun parisuhteessa tulee tällaisia ristiriitoja, olsi hyvä palata juurille,muistella, missä alunperin oli tavattu ja mitä oli puuhasteltu. Löytyisikö teilläkin kuitenkin joku yhteinen juttu, mikä imee. Siis muu kuin työ!

Tunnen maatalossa asuvan pariskunnan, jolle tuli ero miehen työhulluuden sekä alkon vuoksi. Mies lähti vuodeksi asumaan muualle, mutta palasi kotiin täysin muuttuneena miehenä. Ehkä tämä tarina on harvinainen, mutta silti totta, Mis raitistui, laittaa vaimolle ruokaa, siivoaa, ja mikä parasta, he ovat löytäneet tanssikurssit ja lavat!

Älä menetä kuitenkaan toivoasi, kaikki voi muuttua! Kannattaa vielä yrittää herätellä miestä! Kuitenkin toki on tärkeää saada elää täyttä elämää rakastettuna, kynnysmatoksikaan ei sitten kannata jäädä, jos oikeasti mikään ei muutu!

Tervettä harkintaa asioihin ja voimia ratkaisuihin! Täällä on hyvä "tuulettaa" ajatuksia. Saa monenlaista näkökulmaa elämään. Vai mitä?