Ajattelin kirjoittaa tänne omasta tilastani, jos vaikka saisin tukea samaa kokeneilta ihmisiltä.
Eli asun maaseudulla, meillä on lihakarjatila. Tulin tänne taloon eroni jälkeen kun olin seurustellut jonkin aikaa nykyisen mieheni kanssa. Se tuntui silloin hyvältä ajatukselta tasoittaa elämääni ja antaa lapsilleni hyvät elämisen mahdollisuudet. Ja olin rakastunutkin.
Kaikki menikin ihan hyvin jos ei ota huomioon uuden elämän asettamisia haasteita, kun uusioperhettä perustaa. Tulin raskaaksi, ja silloin miehessäni puhkesi skitsofrenia. Onneksi se ei ole väkivaltaista suuntautumista, mutta hän oli psykoosissa (kuuli ääniä ja näki näkyjä, eli omassa maailmassaan). Hänen ei tarvinnut mennä laitokseen hoitoon koska pärjäsimme kotona kuitenkin ja saimme lääkityksen joka alkoikin toimia. Samalla oli kuitenkin kahden kouluikäisen, yhden vauvan plus appivanhempien kanssa pärjääminen. Tuntui että voimat loppuvat. Välillä tuli seesteisempää ja kulin töissäkin vielä muualla. Tulin taas raskaaksi ja miehelleni puhkesi taas psykoosi. Nyt oli kaksi pientä, kaksi murrosikäistä sekä appiukko jonka todettiin sairastavan alzhaeimerin tautia, sekä anoppi, joka sairastui syöpään. Eli hoidettavia riitti talossa navetan lisäksi. Nyt anoppi on jo haudassa, mutta appiukko on edelleen elossa, vaikka ei ollenkaan tässä maailmassa. Mieheni kyllä pärjää lääkityksen avulla, mutta taas tänään puhui levottomia, että jo huolestuin. Vanhemmat lapseni ovat täyttäneet täysi-ikäisyyden, ja pärjäävät ilman varsinaista hoitoa, mitä nyt rahallisesti toista täytyy vielä auttaa. Nuorin on vielä kotona ja toinen koulussa. Tätä on vain kestänyt jo niiiiin pitkään että tuntuu ettei jaksa hoitaa vain toisia ihmisiä eikä itseensä kerkiä panostaa ollenkaan. Ei ollenkaan pitkään aikaan. Ei siihen löydy voimavaroja yksinkertaisesti. Eli siinäpä elämäni, valitanko turhaan? Välillä tuntuu että pitäisi olla tyytyväinen kun kuitenkin täällä ei ole katastrofeja, mutta henkisesti olen vain väsynyt.