Samaan pihaan vai erilleen
Niin se vuosi on vierähtänyt, erosin vuosi sitten ja kipuilin omia kipujani myös näillä sivuilla. Nyt on tilanne uusi, uusi ystävä, uusi alku. Meillä on asiat ihan hyvin lähteneet luistamaan ja palanen kerrallaan suhdetta rakennellaan ja katsotaan mitä tästä tulee. Uusi ystäväni on kotitilallansa ollut isäntänä vuoden ja hänen vanhempansa ovat jättäneet tilalle asumisoikeuden. Ei me toki yhteen olla muuttamassa eikä mitään sellaista ainakaan lähitulevaisuudessa. Mutta he keskustelevat nyt vanhalle parille oman talon rakentamisesta tilan yhteyteen. Minulla on niskavillat pystössä ajatuksesta että se talo olisi samassa pihapiirissä, mielellään saisi olla puolikilometriä jos ei parikin väliä uudella ja vanhalla paikalla.
Vaikka ’appivanhemmat’ vaikuttavat lupsakoilta ihmisiltä en epäile että voi olla koettelemus jos jossain vaiheessa samassa pihassa elettäisiin asuttaisiin. Jokaisella on omat näkemyksensä tavasta tallata tätä pallon pintaa joten kannattaako hyviä välejä pilata liian lähekkäin asumalla? Mutta mitenpä asian ilmaisen miehelleni kun itsekin olen vielä tuore tapaus tässä kuviossa. En haluaisi loukata, mutta talon paikka on niin iso ja pitkävaikutteinen päätös mahdollisesti meidän molempien elämään että siitä olisi hyvä perusteellisesti keskustella. Mitäpä antaisitte vinkkiä?
Aurinkoa päiväänne🙂🌻
Hei,
Voisiko tämån ottaa yleisellä tasolla puheeksi - onko mies tullut miettineeksi josko joskus olisi naimisissa ja mitäpä mahdollinen vaimo tällaisesta pitäisi -varsinkin kun ilmeisesti usein juuri tällainen ratkaisu aiheuttaa kitkaa...🙂🌻
Hei Vaivaiskoivu.
Mieleen tuli sellainen seikka, viime aikoina(saattaa olla jo useampi kuukausi?)
joskus tvssä oli ohjelma jossa tuli esiin miten erilaisia eri maiden kultturit on.
Euroopassa Italiassa ja Ranskassa esim.perheitä arvostetaan aivan toisella tavalla.
en usko etteikö sielläkin olisi keksinäisiä ristiriitoja, mutta jotain siellä on ehkä enemmän kohdallan kuin täällä meillä Suomessa.
Emme ymmärrä edellisten sukupolvien arvoa ja merkitystä - miten rikasta se on; eri ikäisten maailma on niin toisenlainen - varmasti useassa kohdin.
Siinä kysytään todella onko suvaitsevaisuutta meissä vai ei.
emme edes puolison vanhempia halua hyväksyä samaan pihapiiriin helposti.
tai omiamme?
Syyt on varmaan syvällä, nousevat omista pettymyksistämme aiemman elämämme aikana?
Ja käytännön asenteet vanhemmilla ovat aika kyseenalaisia - heitä vaivaa se, etteivät osaa luopua lapsestaan - eivät useinkaan anna aiukuistua rauhassa?
Jos löytyisi keskinäisen kunnioituksen halun ilmapiiri ainakin - voisiko sitä lähellä asumista ajatella elämän rikkautena? Apua voisi saada puolin ja toisin?
Jos apu on liiallista, voisiko silloin kysyä että kuinka me voitaisi teitä auttaa kun meillä on saatu nyt ottaa teilta runsaasti apua - ja olemme siitä tosi kiitollisia, mutta tasataanko vähän? Kuinka me voitaisi auttaa teitä elämään teidän ongelmien kanssa?
Ihan hyvä näkökanta asiaan. On todellakin rikkaus kun on eri ikäpolvia ja mahdollisia lapsia ajatellen onhan se upeaa kun ukki ja mummi on lähellä. Mutta kuten arvasit on minun pelkoni taustalla omat traumani. Olen kasvanut kodissa jossa talon alakertaa hallitsi voimakastahtoinen anoppi ja siinä seassa sukkuloi ja yläkerrassa kävi nukkumassa pojan perhe. Olen siitä asti kuin muistan kuunnellut mummon nokittelua omalle äidilleni siitä kuin tämä ei tee mitää ja kuinka asiat pitäisi tehdä jne. Ja kuinka hän tekisi jos olisi emäntä. Ja tämä ei ollut ystävällistä tungettelevaa neuvontaa koska silloin kun hätä oli suurin ja äitini oli synnytyksen jälkeen sairaslomalla korkean verenpaineen takia anoppi kieltäytyi auttamasta. Piruili vain pärjää nyt kun emännäksi olet alkanut. 😝
No tämä ei ole tämän päivän murhe kokonaan, opettelen tuntemaan tulevia appivanhempia paremmin ja miestäni myös. Eilen viimeksi puhuttiin kuinka asumisjärjestelyitä siinä tilalla voisi hoitaa ja muitakin käytännön juttuja. No pitää ajatella positiivisesti ja nähdä tämäkin asia mahdollisuutena ei vain uhkana🙂🌻
Juuri noin!
"Ignooraa paha niin paha katoaa."
🙂👍
tsempataan kun voidaan!