Sinä Yksi,Taikoisin lapsille hyvät eväät elämään,tuntuu kuin en ihan ole niitä pystynyt heille antamaan.Äidille ansaitsemansa vanhuudenpäivät,ei sairaalasänkyä.Niille menetetyille entisille ystäville paremman ystävän,joka olisi jaksanut kulkea vierellä.Minä en jaksanut,oli helpompi luopua heistä kuin tuntea syyllisyyttä riittämättömyydestäni. Miehelleni paremman vaimon,tein paljon väärin ja osin ansaitsen nyt tilanteeni. Syntyvälle lapsenlapselle turvallisen kodin ja onnea elämään. Itselleni rauhan tästä kaikesta. Näitä teidän viestejä lukiessa olen itkenyt,missä olette te ihanat,tuntevat ihmiset?Suljenko kaiken hyvän elämästäni niin etten näe teitä,vaikka olisitte ihan vieressä. Olen oppinut kulkemaan yksin,ilman tukea ja nyt kun huomaan etten aina jaksakaan.Tunnen epäonnistuneeni.Lapsesta asti minua opetettiin:ei saa sanoa ettei jaksa,on jaksettava.Kaikki työt on tehtävissä,ei ole mitään mitä ei voi edes yrittää.Epäonnistuminen tuo toisen yrityksen.

Me emme ole kaukana, siitä ruudulta meidät löytää, kun naputtelee näppäimiä! 😉
Miksi sinä syytät itseäsi?
Minäkin tein paljon väärin, mutta en syytellyt koko ajan itseäni, sillä myös minulle tehtiin väärin.
Sanoit, että minulla on voimaa...on sitä nyt, mutta joskus on ollut aika, ettei sitä ollut ja silloin ajattelin kuten sinä...minun syytä on kaikki..vaikka tamma vennäällä huorin tekkee, sekin on minun syytäni! Mutta onko muut sitten niin täydellisiä, ettei heissä ole mitään vikaa? Tajusin, että voin tehdä jotakin itselleni, kun toisiahan ei voi muuttaa. Palasin kriisiosastolta, siihen samaan elämään, mutta muuttuneena, vaikka lähellä olijat eivät sitä huomanneetkaan, mutta tiesin, etten enää painu niin syvälle koskaan. Kaikelle pahalle tulee joskus loppu, kaiken jaksamiselle tulee loppu kuten kaiken sietämiselle. Etsin tietä "ulkomaailmaan", juttelemaan muiden ihmisten kanssa, muutstakin kuin elukoista, sillä minulla on vuosikymmenten navettahistoria takanani.
Elämää voi muuttaa vielä "kalkkiviivoillakin" voi olla, että paljosta joutuu luopumaan, mutta paljon voi saada myös tilalle, mutta se vaatii rohkeutta, enkä tiedä, mistä sen rohkeuden löysin. Sitä olen katunut, etten osannut aiemmin tehdä sitä ratkaisua, mutta ehkä sen aika oli silloin!
--------------
MODE...en tiedä, kuin paljon täällä saa mainostaa, Oiva Pennasen kirjan "Nyrkin ja hetekan välissä" mainostamista ajttelin! ???????

Ihan varmasti Sinä hylkää, olet ollut lapsillesi paras äiti. Riittävän hyvä äiti. Juuri sellainen kuin lapsesi ovat tarvinneet. Kukaan meistä äideistä ei ole pelkästään hyvä. Sellaista ei kannata edes kuvitella. Se on harhaa.

Aina ei voi toteuttaa sitäkään, että pystyisi huolehtimaan omasta äidistään kotona. Sen tähden ovat ammatti-ihmiset paikoissa, joissa iäkkäät äidit ovat. Luotamme vanhuksemme heidän hoitoon. Minulla on ollut etuoikeus saada pitää vanhempani kotona. Isänikin sain saatella kotoa lähtemään sinne jonnekkin.

Ystävät ovat sitäkin varten,että kun sinulla on vaikeata, he ovat paikalla tai kuulolla. Välimatka tai aika ei aitoa ystävyyttä sammuta. Hae heidät näiden vuosien jälkeen esiin. Anna heille vinkkiä,että tarvitset nyt heidän tukeaan. Jaksatko tehdä sen ?

Ihanaa kun sinulle on tulossa lastenlapsi. Rakasta hänet vahvaksi. Iloitse lapsesi vanhemmuudesta. Ajatteles,miten tärkeässä asemassa olet monelle sukupolvelle. Mitä kaikkea oletkaan saanut elämässäsi aikaan.

Hae vaan rohkeasti apua itsellesi vaikeuksiisi. Miehesi on tehtävä se itse,omalta kohdaltaan. Toivottavasti onnistutte molemmat.

Luen rivien välistä, että taloudelliset vaikeudet ovat niitä, jotka ovat kaatamassa teidän maatilanne ? Velat ylitsepääsemättömän suuret ? Joudutte luopumaan elämäntyöstänne ? Onko se todella sitten ELÄMÄÄ suurempi juttu ? Tiedänhän minä, että suuri juttu sellainen on. Mutta onko se kuitenkaan kaiken loppu ? Olen nähnyt ihmisten selviävän tällaisestakin "katasrofista" ja elävän kaiken jälkeen ihan tyydyttävää elämää.

Joku viisas on sanonut:
"Älä pelkää muutosta. Älä kanna huolta siitä mikä on otettu pois. Etsi sitä mikä on tullut menneen tilalle."

Mitä kaikkia mahdollisuuksia muutos tuo sinulle? Ajatteles. Kunhan selviät kaikesta siitä, mitä muutoksen odottelu tuo mukanaan. Voimia sinulle.

Aamu,luin ajatuksella viestisi.Käsitin että myös sinä tunnet kuten minä.Katsoa vierestä kuin ei kuuluisi joukkoon?Rakkauden jano,kun jostain saisi tunnustusta.Kunpa joku ottaisi syliin ja aidosti pitäisi kiinni.Lohduttaisi ilman sanoja,rakkauden tuntee.Ei tarvitsisi "ansaita"jokaista hellää kosketusta.Ne pienet sanat:kiitos ja anteeksi,missä ne ovat? Eläimet antavat pyyteettömän luottamuksen ja välittämisen tunteen,miksi se on ihmiselle niin vaikeaa! Joku sanoi ettei seksikään varmaan suju,eipä niin.Kun se aito välittämisen tunne puuttuu ja en tunne minua rakastettavan.Miksi antaisin itseni "auki",sieluni näkyviin,loukattavaksi. Ei se aina ole ollut näin ja ulkoisesti,vaikka miehelläkin jo vanheneminen näkyy,mieheni on haluttava mutta kun hänen käytös on jotenkin hyökkäävä ja seksin jälkeen selkä kääntyy ja kuorsaus alkaa...tunnen olevani vain likakaivo.Kuin kuka tahansa olisi voinut olla minun paikallani,en erota enää hellää kosketusta. Enkä siis edes halua häntä,odotan vain kaiken olevan ohi.Kuitenkin kaipaan häntä. Ei näillä perukoilla ole parisuhdeneuvojaa tms.ja tuskin mieheni siihen lähtisikään. Mihin hävisi se sama huumorintaju,tilannekomiikka ja telepatia! Niin,hautasin ne lehmät eikä mieheni ole vielä mitään huomannut.Huomaisikohan hän jos vain lähtisin.Joskus tuntuu ettei varmaan huomaisi. Olen usein sanonut etten tosiaan pysty kauaa enää eläimiä hoitamaan vaikka haluaisinkin,hän ei ota siihen kantaa. On tosi että pitää löytää ne positiiviset asiat vaikka suurennuslasin kanssa,muuten elämä olisi mahdotonta ja kyllä niitä löytyy.Pakko on nauraa itselleen kun masentaa ja se helpottaa.Jos en jaksa nousta suosta nyt,yritän sitten huomenna uudesti. Ja tämä,että löytyy ihmisiä joiden kanssa voi "jutella",on suuri plussa!Hyvää yötä Ystävät!

Olen miettinyt,miksi en aiemmin löytänyt tänne,miksi yritin saada apua ns.asiantuntijoilta...turhaan.Sain vain niitä turhia toiveita ja tyhjiä lupauksia,jäin aina silti yksin.Te ystävät,olette auttaneet minua enemmän kuin kukaan elämäni aikana. Helemi,mistä sinä sait rohkeuden ja sen voiman ja miten selvisit?Minä olen toisena päivänä pohjalla ja toisena taas uskon selviäväni.Tottakai tajuan ettei siinä paljon järkeä ole,eikä eväitä selviämiseen ja se masentaa.Aina kun saan itseäni vähän ylös,joku lyö alas. Lapsuuteni loppui kerrasta ja kun yritin kertoa ja kysyä apua aikuista ihmistä vastaan.Minusta tehtiin valehtelija,ahdistelija teki minusta perheessä sen pahan joka kertoo paskaa hänestä syyttä suotta,ja perhe uskoi häntä. Valehtelijan leima otsassa lähdin kotoa,rakkaus äitiini on silti pysynyt vaikka juuri hän olisi voinut minua auttaa.Nyt tiedän,hän oli eräänlainen uhri myös. Jotku vaan kerää sitä syyllisyyttä,kai se on kun ensin syyllistetään,se menee niin hyvin tuonne takaraivoon etteihän sitä muuta voikaan olla.Kyllähän minä nyt tiedän etten ollut syyllinen siihen että joku kieroutunut tykkää ahdistella pikkutyttöjä ja kaivella niiden alapäätä.Jouduin vain oppimaan sen trauman kanssa elämään enkä koskaan saanut edes puhua asiasta joten sen kiven kanssa elän vieläkin.Ahdistelijani on elossa ja täysin merkityksetön,en vihaa,sääli,en mitään. Minulle jäi ehkä kuitenkin se syyllisyys ja lisäähän olen kerännyt vuosien varrella. Uusi lapsenlapsi syntyy pian,enkä tiedä miten saisin itseni kunnon mummaksi,tällainen raakki on aika huono tukipilari jollainen haluaisin olla hänelle. Tämän tilan talous on ok,kunhan isäntä käy muualla töissä ja minä hoidan karjan.Mutta jos...Sairastun tai mieheni sairastuu tai sitten piika saa päähänsä erota ja vaatia jakoa,tai vain lähtee litomaa.Eli jos tilanne pysyy samana kuin nyt. Ystävät jäivät välille,ne aidot kuolivat.Ne toiset kaikkosivat kun en jaksanut olla hauska,antelias ja kannustava.Ihan syystä,uppouduin omaan elämään ja en jaksanut olla ystävä.Viihdyin enemmän eläinten kanssa,suljin ovet ulkomaailmalta ja surin surkeuttani.Vanhenin varmaan vuosia viikossa,en kyllä tajua olla siitä vieläkään niin huolissani.Sama miltä näytän,kellepä se kuuluu. Jos voisin tilata itselleni kuin lehmälle eläinlääkärin joka arvioisi kannattakos sitä nyt enää pitää...Pahoin pelkään että tuomio olisi,teurastamoon vaan koko itikka. En minä periksi aio antaa,jos lähtö tulee,huutamatta en lähde. Navetta kutsuu,lypsäjä ei vielä ole ehtinyt soittaa tai sitten hän on kyllästynyt joka kerta kutsumaan avuksi.

Kyllä sinulla tuo huumorin kukka kukkii! Oli ilahduttavaa lukea viestejäsi. Kirjoittele vaan tänne, tuetaan toinen toisiamme.
Minä käyn lähes joka ilta ainakin lukemassa tukinetistä muiden kirjoituksia. Vaikka ne voivat olla rankkojakin, kokee niistä ja vastauksista kaipaamaansa läheisyyden tunnetta. On ihanaa, että tässä kovassa maailmassa on kuitenkin niin paljon ihmisiä, jotka haluavat kannustaa ja tukea toinen toistaan.
Minun perusarvoihini kuuluu, että jokainen ihminen on arvokas ja tärkeä omana itsenään riippumatta suorituksista. On tosi sääli, että on niin paljon kärsiviä ja yksinäisiä ihmisiä. Itse olen yksi heistä. Kaipaan huomioon ottamista ja kiinnostusta ajatuksistani, keskustelua ja myös yhteistä ilonpitoa.
Mutta huolehtikaamme itse itsestämme ja täällä toinen toisistamme!🙂🌻🙂🌻

Aamu,kiitos.Ajatuksemme käyvät samoja polkuja.Samalla ihanaa mutta myös surullista että jollakin muullakin on samoja tuntemuksia kuin itsellä.Mikä siinä on että halu auttaa ja lohduttaa on suuri,vaikka itse on avuton!No,tukeehan ne heinätkin toisiaan,vaikka yksin lakoontuvat.Siispä,pidetään ajatukset elämässä,vaikka kiusallakin ja toisiamme tukien.Olen myös näiden tarinoiden yölukija,joskus tuntuu kuin pakahtuisi.Miten paljon on tuskaa jota ei kukaan kuule,näillä sivuilla voi koskea toisen tunteisiin ja tuntee itsensä niin pieneksi.Sitten on ne mahtavan ihanat vastaukset joita lukiessa tuntee sen aidon tuen ja välittämisen valtaavan koko näytön.Te olette elämän sankareita,pyyteettömiä ihmisiä jotka tuette muita omilla kokemuksilla.Jos en olisi eksynyt tälle sivulle,olisin romahtanut aikoja sitten. Kumpa minäkin voisin ja osaisin saaha jonkun hymyilemään ja uskomaan ettei se maailma ihan tänään kaadukaan niskaan. Pitäisi käydä tänään isossa sairaalassa erikoislääkärillä,taidan jättää väliin.Olen niin kyllästynyt siellä tyhjää käymään.Raakki mikä raakki,mitä se katsomalla kummenee. Kävely metsässä on paljon järkevämpää.Ja tulee halvemmaksi.

Hei!

Eläimet ovat opettaneet sinulle varmasti todella paljon, sellaisella tavalla joka on
ihmisten kanssa vaikeampaa. Sydämesi sykkii varmaankin aika eri tavalla eläimiä ja
ihmisiä kohtaan. Tämä on toki rankka yleistys, mutta en voi itsekään sanoa itseäni
mitenkään suureksi ihmistenrakastajaksi. Minunkin haasteeni on löytää myötätunto
muita ihmisiä kohtaan eikä keskittyä niin paljon omien murheiden kasaamiseen
suureksi taakaksi. Olen tajunnut että minun elämästäni on kadonut kokonaan ilo. Jos
löydän jonkin pienenkin ilon aiheen (ihan minkä vain), omat murheet siirtyvät heti
taaemmaksi.

Myötätunto on tärkeää myös itseä kohtaan. Kävelin kerran kadulla, kun tajusin kuinka
julma olen aina itselleni, että muut kyllä saavat kyllä tehdä virheitä, sen hyväksyn,
mutta itse en saa tehdä niitä. Se oli aika järisyttävä kokemus. Siitä lähtien olen
yrittänyt ajatella enemmän itseäni ja, keskittyä itseeni ja hoitaa, hemmotella itseäni.
Lähtöpisteessä en edes voinut kuvitella mitä itseni hemmotteleminen voisi olla! En
enää ruoski itseäni ihan niin verisesti kuin aikaisemmin. 🙂👍

... Ja tämä kaikki, mitä pienemmissä asioissa, sen parempi. Isot asiat korjaantuvat
sitten itsestään, kun pienistä asioista aloittaa.

Aurinkoa mieleen ja ajatuksiin!

Hei kaikille, luin tämän ketjun nyt vasta kokonaan ja siellä oli monia kohtia, joiden kohdalla piti oikein pysähtyä miettimään asioita tarkemmin.

Hylkää, lukiessani sinun tarinaasi tuli välillä lohduton olo. Toivon voimia ja jaksamista sinulle taistella oman itsesi puolesta. Kerroit, että olet lapsuudessa hyväksikäytetty - olen siinä asiassa kohtalosisaresi. Nyt vasta olen alkanut työstää niitä lapsuuden traumoja. Nyt vasta ymmärrän erilaisten elämäni tapahtumien syyt ja seuraukset. Kuin ajopuuna olen ajelehtinut elämässäni. Minäkin usein alistuen. Kerroit, että niistä ikävistä asioista et ole voinut puhua. Silloinkin kun vielä lapsuudenkodissasi asuen yritit, et saanut ymmärräystä. Se on surullista. Olet joutunut kantamaan raskaan taakan.

Toinen asia, jota myoskin ihmettelen; miksi nimittelemme piiaksi ja rengiksi maatilojen emäntiä ja isäntiä? Miksi miniänä tai vävynä taloon tullut nainen tai mies kokee näin? Meilläkin oli käydä näin! Tilamme on kotitilani ja omistus on puoliksi, samoin velat, pankkitilikin yhteinen. Joissakin tilanteissa mieheni on kuitenkin sanonut itseään rengiksi. En ole hyväksynyt tällaista "nimittelyä", koska itse en halua olla piika-nimikkeellä. Kyse lienee arvostuksen tunteesta - niinkuin sinullakin. Silloin olen yrittänyt enemmän huomioida hänen työtään ja aikaansaannoksiaan.
Maatiloilla arki on niin erilaista kun on koti ja työpaikka saman katon alla. Lomalle pääsy on todella tärkeää. Hylkää, onko teillä ollut yhteisiä lomia puolisosi kanssa? Tai vaikka sitten omaa lomaa. Pieni irtiotto arjesta auttaa jaksamaan.

Voimia kaikille! 🙂🌻

Hylkää, kyllä sinä emäntä olet ja sinun pitää vain alkaa puhuttelemaan itseäsi niin! Alitajunnalla on iso rooli omaan asenteeseen. Sinä pysyt ikuisesti piikana, jos ajattelet olevasi piika.

Olet selvästi vastuuntuntoinen UPEA nainen, joka ei suostu siihen, että lehmiä hoidetaan päivääkään huonommin. Eikä tarvikaan! Jospa vaadit miestäsi osallistumaan tilan tason ylläpitoon selvittämällä rauhallisesti ja kylmästi, että tuotokset ja tulot tippuu, jos lehmät sairastuu huonon lomittajan vuoksi. Miehesi olisi todennäköisesti saanut lomatoimiston pitämään sanansa ja olisit päässyt ansaitsemallesi kuntoutukselle. Älä säiky kelan uhkailuista! Hae kylmästi uutta kuntoutusta! Eihän sinulla ole mitään hävittävää.

Älä muuten turhaan jää kuolleeseen avioliittoon lasten vuoksi. Sinun on aika ajatella itseäsi. Ei lasten ole hyvä olla huonosti voivien vanhempien kanssa. Ei ero tarkoita, että lasten pitää saada valita. Vanhemmat pysyvät vanhempina eron jälkeenkin. Oletko kysynyt apua oikeusaputoimistosta? Sinun olisi jo aika saada ansaitsemasi osuus tilasta! Jos sinua syytetään ahneeksi, niin mitä sitten? Mitä häviät, jos letkautat olevasi rahanahne ja olet alusta asti suunnitellut tilan valtaamista? Miksi sinun pitäisi olla heikko ja nöyrä. Kertomastasi päätellen miehesi vanhempineen on joutavaa sakkia, jonka työllä tila olisi hävinnyt jo aikaa sitten. SINÄ olet tehnyt siitä, mitä se on.

Että voikin suututtaa kaikki sinun kokemasi vääryys...😠

Yksi,se kadonnut ilo.Sitä saa tosiaan etsiä!Olen pari päivää yrittänyt hukuttaa surun työhön.Ajatelkaa!Tälläinen ontuva,kipuava akka on jynssännyt navetan seiniä juuriharjalla,siivonnut kuin mielipuoli ja itkenyt yöt,osin surua,osin kipua.Aivan kuin nyt ei muuten saisi valvoa kolotuksia öisin. Kaikki taas kasaantuu piian päälle,lopetin sairasloman koska en lomittajaa saanut.Paperiloma on vain paperia ja harmittaa vain enemmän. Tulevan lapsenlapsen vanhemmat ilmoittivat eroavansa,tiedä mitä siitä sitten tulee. Eläimet on minun ainut lohtu,ovat ne saaneet nyt lohduttaakin.Olet Yksi oikeassa,niille minun sydän elää.Ne ovat ainoita jotka tuntevat minut ja ajatukseni,myös hyväksyvät minut tällaisena.Ainakin luulen ja uskon niin,en uskalla ajatella toisin sillä silloinhan olisin aivan yksin. Kevät2007,tiedät siis mitä tunnen.Olen pahoillani että sinäkin olet kokenut saman.Meitä on liian paljon!Tämän yhteiskunnan arvomallin vuoksi,yhä enemmän.Talousrikoksista saa tuomion,seksuaalirikoksista saa paljousalennuksenkin tuomioon,jos nyt tuomiolle päästään.Suurin osa jää ilmoittamatta tuomioistuimien,poliisin ym.ym.käytäntöjen vuoksi.Uhri on syytettynä,uhrin pitää näyttää toteen tapaus jota ei yleensä kukaan muu ole nähnyt ja jos kyseessä on lapsi niin järjettömäksi menee tutkinta. Kaiken huipuksi vastaajalle valtio osoittaa asianajajan,uhri saa sen yrittää hankkia itse.Sitä vain on käytännössä lähes mahdoton löytää,ainakaan sellaista joka asiaan paneutuisi. Lomia en ole mieheni kanssa voinut pitää koskaan.Hän on lomat töissä ja minä navetassa.Viimeisin loma taitaa olla neiti-ihmisenä,päivän parin vierailuja olen äitini luona käynyt. Taisin hengittää liikaa pesuaineita,pesin päivän taas seiniä lypsykoneen emäspesuaineella,kuumassa vedessä se sai aikaan oikein huumehöyryn.Kurkku on kipeä ja rintaan polttaa.Toisaalta on tämä vkn loppu ollut oikea painajainen,voi se olla sitäkin.Jaksakaa ja eläkää ystävät,sitä teen minäkin...kaikesta huolimatta!

Voi sinua! Kyyneleet tuli silmääni. Tekisi mieleni tulla sinne ja raahata sinut ulos sieltä
navetasta. Toisen puolesta kun kuitenkaan ei voi päättää tai elää.

KENEN/MINKÄ vuoksi sinä olet itseäsi tappamassa?

Miten sinut saa lopettamaan itsesi ruoskimisen?
Oman terveytesi, lapsenlapsesi vuoksi?

Millä sinut saa päästämään irti noin raskaasta syyllisyydestä?

Edes rakkaat eläimesi eivät halua että tuhoat itsesi niiden vuoksi.

Puhalla peli poikki, maksoi mitä maksoi. Mikä tahansa tilanne on parempi kuin tuo.

Nyt tarvitaan sellaista naarastiikeriä, joka puolustaa sinua ITSEÄSI itseltäsi.
Ettet ehdi raastaa itseäsi hengiltä.

Muutos on raskasta ja vaikeaa, mutta sinä olet sisukas sissi. Rohkeutta ja voimaa,
sinulla on kaikki avaimet onnelliseen elämään. Se on vain järjestelykysymys ja kaikki
asiat ovat ratkaistavissa.

Kun ihminen ajautuu liian syvälle, niin ainoa lohtu voi olla työ, joku toinen juo ja kolmas väsyy elämään.
Olin itse myös niitä korvaamattomia ihmisiä, kukaan muu ei osannut navetalla tehdä kaikkea ja niin hyvin kuin itse tein, mutta sitten opetin lomittajat tekemään, vaadin tekemään! Työntekijöiden on uskottava, miten heitä neuvotaan, ei omassa navetassa tarvitse kumarrellla vierasta työntekijää, vaan siellä saa vaatia! Lomatoimistoon saa valittaa, mutta ilmeisesti teilläpäin ei ole tarpeeksi lomittajia, sillä ei lomittajiksi nykyään pääse kuka tahansa "pystymetsästä" silipastu ihminen, vaan on oltava joko kokemusta tai koulututusta ja heidänkin on pidettävä ammattitaitoaan yllä ja päivitettävä tietojaan ja taitojaan. Ottakaa nyt hyvänen aika huomioon, että lomittajien työnantajia ovat lomitettavat, vaikka palkka maksetaankin muualta. Sijaisapulomitus on aina ensisijalla, kun lomituksia järjestetään, tämän kyllä lomatoimistot tietävät. Ilmeisesti minulla on ollut hyvät välit sinnepäin, sillä minulle lomittaja hommattiin navetalle jo samana päivänä, vaikka olisin sijaisapua pyytänyt iltapäivällä. Lomittajien työaika lasketaan suoraan työmäärän mukaan, kait teiltäkin on kyselty tuntimääriä, kuinka paljon tekee isäntä tai emäntä, kun lomia on anottu, sen mukaan ne kulkee sijaisapulomituksetkin, vai onko teillä sinun työmääräsi laskettu pienimmän mahdollisen mukaan ja isännälle suuret, vaikka käy muualla töissä????
Monta kertaa sain minäkin miettiä, miten toimin, ettei "maailmansotaa" syntyisi, kun elukoita piti ammuttaa ja kutsua kyytiä, että vievät Honkajoelle, tai jopa eläinlääkärin käynnin takia, muta sitten ajattelin, koska ei osallistu töihinkään, niin saan tehdä mieleni mukaan ja tein myös.
Opin kantapään kautta, vaikka olisin valittanut osaani, kuudella kielellä, jokaiselle vastaan tulijalle ja kuka vain kehtasi kuunnella, niin ei se siitä parantunut, vaan piti raakasti toimia.
Olin jo aiemmin huomannut, että ihmisiä elää muuallakin kuin meidän tontilla ja toisin kuten meillä ja kuitenkin he tulevat toimeen.
Minulla oli kuvitelma, että kaikki miehetkin on samanlaisia, miksipä se vaihtamalla paranisi, mutta tieto lisää tuskaa, kun niin ei ollutkaan, kaikki ei olleetkaan akkansa pieksäjiä ja osallistuivat myös talon töihin tai sitten tekivät muualla töitä, arvostivat toisenkin työtä.
Nämä miniät ja "munaminiät" ovatkin luku sinänsä, sillä taloon tullut on aina vieras ja mökistä isoon taloon naitu varsinkin, nämä ovat vanhoja tapoja, mutta niistäkin pääsee irti. Minun anoppini oli ollut miniänä ihan alinta "kastia" anoppinsa mielestä ja samoin minä olin anoppini mielestä, vaikken mistään mökistä tullutkaan, mutta tämä ajattelutapa on kuin juolavehnä, se on sitkeässä. Olin toistakymmentä vuotta miniänä, anopin kanssa saman katon alla ja siinä oli just päivälleen niin paljon liikaa. Nyt kun olen itse anoppi, niin minun miniäni on saanut kokonaan toisenlaisen kohtelun osakseen. Olen sanonut, että minä osaan sitten olla v-mainen anoppi, olen sen korkeakoulun käynyt ja opit on muistissa, mutten niitä tule koskaan itse käyttämään, johonkin sekin tapa pitää loppua ja se loppuu minuun. Minun poikani ei ole mikään yli-ihminen, hän on isänsä poika, mutta pojasta on polvi kummasti parantunut, vaikka pientä viilausta vieläkin on. Minkä ihmeen takia pitää kahden naisen olla sotajalalla keskenään vaikka heidän miehensä ovat sukua keskenään, tuoko se jotakin sairasta tyydytksen tunnetta, kun anoppi huomaa, että samanlainen mammanpoika on poikakin kuin oma mies on ollut, meidän naisten opittava irrottamaan se poika esiliinan nauhoista, kuten tytötkin, kun heillä on oma perhe.
Siis, mistäkö sain voimaa muutokseen? Olin niin pohjalla, ettei muuta suuntaa ollut kuin ylöspäin, niin sinnepäin oli mentävä. En ilennyt enää itseäni kunnolla peilistä katsoa ja niitä töitä olisi ollut niin paljon kuin vain olisi jaksanut tehdä ja tuskin niitä olisinkaan enää tekemässä muutenkaan, siinä leikissä olis jo henki mennyt ja suoraan sanottuna jos niin olisi käynyt ja sitten kun olisin pilven reunalla varpaitani heilutellut ja minulle olisi näytetty tämä toinen vaihtoehto, että näinkin olisit voinut elää, kun olisit uskaltanut ratkaisun tehdä, mutta ethän sinä!!! Tiedän, että silloin olisin katunut ja raskaasti.
Jostakin luopuminen voi antaa sille paikalle paljon enemmän kuin siinä tilanteesa osaamme edes aavistaa, en minäkään osannut, mutta ajattelin, ettei elämä ainakaan pahemmaksi mene! Ainoa ihminen, jolle tästä mahdollisuudesta pystyin puhumaan, oli minun miniäni ja hän sanoi, että tarpeeksi kauan olet tätä jo katsonut, eikä mikään ole muuttunut, hän ei yllytä, muttei jarrutakkaan.
Niin minä sitten yksi kaunis päivä lähdin, mukaani en ottanut mitään muuta kuin päälläni olevat vaatteet.
Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mutta se onkin sitten jo toista tarinaa.

Yksi,olen vuosia kerännyt sitä syyllisyyttä...yli 40v:ssa ehtii ja paljon.Muuta ei kassin pohjalla sitten olekaan.Miten se oli,selänmitan maata.Jos sen saan olen tyytyväinen.En minä muuta halunnut kuin olla joku jota joku rakastaa! Kun lapsesta asti taotaan päähän:sinusta ei ole mihinkään,sinun syy se ja se...,mitä sinä oikein kuvittelet,valehtelet ym.Ihminen murtuu ja alkaa uskomaan ettei ole mitään ja vaikka kuinka järki sanoisi ettei se ole totta on vuosien taonta alitajunnassa voitolla,tulee se todeksi.En muista oliko se Mika ja Turkka Malin kappale...Anteeks Nieminen.Kai minusta tuli sitten raasu joka pyytää anteeksi ennenkuin kukaan sanoo mitään,jo olemassa oloaankin. Olen aina hukuttanut vaikeudet työhön,jos en ole kiitosta teoista saanutkaan olenpahan ainakin jotain tehnyt,kyllä sen väsyneenä on huomannut ettei ne murheet tapa. Kai se on kiero ajatus siitä ettei minua murreta,murranpa ihan itse.Kuin itämaan sotilas tappion tullen pistää miekan vatsaansa,ennenkuin vihollinen sen tekee.Menipä hurjaksi! Olen aika väsynyt mutta navetan seinät kiiltää!Huomenna aloitan asunnon siivouksen,kunpa tämän elämän siivous olisi yhtä helppoa.Öitä.

hylkää kirjoitti 25.2.2008 21:40

"Yksi,olen vuosia kerännyt sitä syyllisyyttä...yli 40v:ssa ehtii ja paljon.En minä muuta halunnut kuin olla joku jota joku rakastaa! Kun lapsesta asti taotaan päähän:sinusta ei ole mihinkään,sinun syy se ja se...,mitä sinä oikein kuvittelet,valehtelet ym.Ihminen murtuu ja alkaa uskomaan ettei ole mitään ja vaikka kuinka järki sanoisi ettei se ole totta on vuosien taonta alitajunnassa voitolla,tulee se todeksi".

Hylkää, sinä et ole syyllinen, vaan ennemminkin uhri. Sinun ei tarvitse kantaa syyllisyyden taakkaa. Kirjoittamasi teksti kertoo jo hyvin paljon, kuten nimimerkkisikin. Kun on lapsesta saakka joutunut elämässään etsimään hyväksyntää ja rakkautta, pelkää hylkäämistä. Tekee kaikkensa, jotta hyväksyttäisiin. Sitten tulee eteen se raja, kun ei enää jaksakaan. Ei jaksa olla suorittaja eikä uhrautuja.

Itse olen siinä elämäntilanteessa, että olen tullut rajalle, jossa joudun etsimään uusia selviytymiskeinoja. Opettelen asettamaan itse rajani ja puolustamaan itseäni. Kukaan muu ei tule tekemään sitä puolestani! Minulla on nyt valta ja vastuu! Tämäkään ei ole helppoa. Vaikka fyysinen terveys pettääkin kovan työn seurauksena, eikä sille ole kovin paljon tehtävissä, haluan elää henkisesti eheämpää elämää.

Kirjoituksistasi päätellen sinäkin elät murrosvaihetta. Olet alkanut kyseenalaistamaan erilaisia asioita. Sinulta löytyy tarmoa ja sinnikkyyttä. Uskon, että sinäkin tulet vielä sille rajalle, jolloin huomaat olevasi tärkeä ihminen ja alat ohjata osan tarmokkuudestasi itsestäsi huolehtimiseen. Voimia sinulle jatkaa asioiden ja tekemisten kyseenlaistamista. Jos joku sanoo sinua itsekkääksi - älä välitä. Aikaa myöden he huomaavat sinun voivan paremmin ja sinua rakastetaan juuri sellaisena kuin olet. Sinun ei tarvitse enää suorittaa mitään ollaksesi hyväksytty ja rakastettava. Älä odota liian kauan! 🙂👍