Laitan viestin tänne koska olen maanviljelijä ja se tuon oman osansa soppaan. Muuten minun ei tarvitsisi miettiä koko asiaa, kaupungissa voisin ihan rauhassa olla lapseton.
Mutta täälläpä painostetaan melkoisesti lasten saamiseen. Kaikilla on mielestään oikeus kysyä asiasta tai sitten ainakin sivuta aihetta niin että uteliaisuus näkyy. Ja minä en tiedä mitä tehdä. Mieheni haluaisi katsoa rauhassa, tuleeko lapsia, 1-2 kai olisi ihan kiva sitten joskus. Ja minä olen sen ikäinen että jos haluan lapsia päätös on tehtävä nyt koska en halua olla huomattavan vanhakaan silloin. Tiedostan liian hyvin yli-ikäisyyden riskit työni vuoksi. Minulla ei varsinaisesti ole mitään lapsia vastaan, mutta…
minua on äiti pahoinpidellyt lapsena (ja nyt se sitten kyselee innolla jälkikasvun perään), eikä minulla ole mitään käsitystä miten toimia lasten kanssa. Tuntuu että oman lapsuutensa johdosta jokainen on jollain tapaa osaava lasten kanssa. Minä en ole, en edes tiedä mitä haluaisin muuttaa koska en muista lapsuudestani mitään muuta kuin pelon. Siltä pohjalta on paha tietää miten toimia lapsen kanssa, varsinkaan kun uskon kantavani samaa toimintamallia haluamattani. Enkä tiedä miten voisin pärjätä nykymallisen raskauden kanssa kun en anna kenenkään muun kuin mieheni koskea vatsaani nytkään. Raskausaikana kai eteen tulee kuitenkin jotain tutkimuksia, joihin en siis pysty menemään mihinkään. Ja opuksien mukaan olisin siis täysi hirviö jos jättäisin neuvolat väliin. Syystä en voi sanoa kenellekään mitään. En pysty puhumaan aiheesta yhtään.
Toisaalta eiväthän lehmätkään käy neuvolassa, ja useimmiten kaikki menee aivan hyvin. Mutta onko miehen innostus ihan typerä syy edes ajatella lasten hankintaa? Entä tuo painostus? Pääni on ihan sekaisin koko asian kanssa. Lehmät pääsevät helpolla, niiltä ei kysytä ja sitten joku muu hoitaa sen jälkeläisen.
Heippa
Joo minäkin olen ammatiltani maanviljeliä ja on minulla kyllä siinä sivussa monta
muutakin ammattia.
Mut älä suostu painostukseen lapsen hankinnassa jos toiset painostaa vaan jutelkaa
miehesi kanssa asiasta eikä ne asiat kyllä muille minun mielestäni kyllä kuulu.
Älä mieti kurjaa lapsuuttasi ja tapahtumia vaan katso elämää luottavaisesti eteenpäin.
Suomassa on kyllä upea ja mahtava neuvola järjestelmä ja ne on kyllä todella upeita
ihmisiä neuvolassa voi kysyä ihan mitä vaan niin auttavat ja neuvovat varmasti.
Mut se on kurja kun sieltäkin on resurseja karsittu.
Kaunista alku vuotta sinulle
Hei!
Minuakin ahdisti paljon se, että kyläläisille pitää tehdä lapsia. 😋 Näin minä sen koin aikoinaan. Minä olen ainut tytär neljän veljen jälkeen syntynyt. Vaikka perheessäni ei käytetty viinaa, oli vanhempien riidat rajuja ja minä nuorimpana en muunlaista koskaan heidän välillään nähnytkään. Äitini oli kuolemaansa asti niin katkera, etten ymmärtänyt miksi hän ei ottanut eroa. Kuopuksena en ollut ikinä hoitanut lapsia, joten kaikki oli minulle uutta ja tietämätöntä. Koko raskausajan inhosin tavallaan raskautta. Inhosin neuvolaa pienellä paikkakunnalla. En nauttinut äitiydestä ja miten paljon minuun koski se, kun muilla oli niin ihanaa, kun oli lapsia ja minulle se oli taakka. Lähimmät sukulaiset on 220 km päässä, joten olimme ihan yksin lapsen kanssa. Äitini oli ihan tunteeton lapseeni, joka myös koski minuun paljon. Onneksi sitten vuosien saatossa opin lastani rakastamaan. Pelkäsin hurjasti murrosikää, mutta sitä ei tullutkaan. Nyt olen pakahtua rakkaudesta häneen ja hänen avovaimoon. Kun itsellä ei ole tytärtä koskaan ollu, rakastan miniääni paljon. En tiedä muistaako poikani lapsuuden alkuvuodet, miten ahdistunut olin äitiyteen. En koskaan voinut kuvitella, että meillä on tälläiset välit mitä nyt on. Kaikki on juuri päinvastoin kuin lapsuuteni kotona. Olen saanut käännettyä lapsuuskodin rakkaudettomuuden rakkaudeksi. Odotan innolla lapsenlapsia, mutta en missään takia vaadi niitä tehtäväksi, mutta luulen osaavani rakastaa niitä mummon rakkaudella eri tavalla kuin omaani aikoinaan.
Sinulla on paljon mietittävää, eikä tilanteesi ole helppo. Lapsi mullistaa elämän täysin, niin hyvässä kuin pahassa.
Hei, halusin ottaa osaa tähän viestiketjuun koska samat mietteet ovat minullakin. Olen nuori maatilan emäntä jolta on alettu kysellä vauvaa myös. Tíedän että en sitä liki vuoteen voi haaveilla oma terveyteni ei vielä ole kohdallaan vaikka olenkin reilusti alle kolmekymmentä. No aika näyttää saammeko lapsia, omat kipuilut ovat edessä minullakin tässä asiassa mutta siitä tuonnempana..
Haluan kertoa viestiketjun aloittajalle omaa tarinaani ja siitä taaksepäin myös.
Kun mietit vauvaa tai lapsia osaatko heihin suhtautua voin kertoa omasta isästäni.. Hän on syntynyt sodan jälkeen perheeseen jossa isä on kuollut sodassa jonka jälkeen isoäidilleni on syntynyt aviottomia lapsia useammalle miehelle. Tarina ei lieni mitenkään tavaton tuohon aikaan, nainen oli nuori ja halut sen mukaiset.. Kuitenkin kävi niin että nämä aviottomat lapset eivät saaneet hyväksyntää osakseen äidiltään tai sisariltaan. Ei syliä, ei rakkautta, ei hellyyttä. Ruuan ja kodin kyllä, mutta ei muuta. Jos kasvat ajatuksessa että olet ei toivottu loinen omassa lapsuudenkodissasi ja kyläläisten silmissä avioton äpärä... voisi kuvitella että tämä henkisen väkivallan muoto lyö leimansa ihmisen koko elämään. Kuitenkin kävi niin että ihmisen perusluonne, positiivisuus ei tätä miestä katkeroittanut vaan olen saanut erittäin ihanan ja rakastavan isän joka otti meidän lapset syliin istumaan kun olimme pieniä, piti yllä rajoja ja rakkautta. Näytti lapsille ja äidillemme että välittää, että olemme tärkeitä. Sama jatkuu jo toisessa polvessa kun hän on saanut syliiinsä ensimmäiset lapsenlapsensa, sitä välittämisen määrää ei voi sanoin kuvailla joka papan silmistä heijastuu kun pikkupoikaa hyppyyttää polvellaan ja ottaa mukaan traktoriajelulle.
Eli haluan sanoa että emme pääse eroon lapsuudestamme, mutta anteeksi pitää antaa ja asiat käsitellä sen jälkeen elämme elämäämme omalla haluamme tavalla ja valitsemme suunnan joka näyttää oikealta. Voimia sinulle!🌻🙂🌻
Hei hps0. Aika myöhään tulee vastaukseni, mutta kirjoitan kuitenkin.
Oletko miettinyt että olet oikeasti alitajunnallisesti vela eli kannatat vapaaehtoista lapsettomuutta? Siis jos kuuntelet sydänmen ääntäsi, niin uskot olevasi enemmän onnellinen ilman omia lapsia? Tietoisesti voit ehkä vielä ajatella "ehkä voisin suostuakkin", mutta kun pitäisi lapsia oikeasti hoitaa, niin tuleekin erilaisia ahdistus kohtauksia... ehkä menneisyyteen liittyen.
Voisin suositella, että googletat jonkun vela palstan ja luet niiden juttuja. Voit hieman puntaroida, että kiehtooko heidän ajatukset vai inhottaako, jolloin todellinen luonteesi avautuu paremmin silmiesi eteen...
Hps0..
voitko vaikka jotain kautta löytää kaverin jota vastaan peilata tuntemuksia?
Sinulla on rankkoja kokemuksia pahasta olosta omassa taustaperheessäsi.
Jos niistä voi puhua jonkun kanssa, joka ehkä voi tajuta jotain samaa kokeneena, saa puhuessaan tai puhuttuaan ehkä uusia ajatuksia asiaan liittyen.
Vertaisterapia on jotain mitä terapeutti ei voi antaa kun ei ole kokemuksen ääntä asiasta hänessä(jos ei satu oolemaan kovia kokenut terapeutti).
Ja terapian tarpeessa on niin moni, ja terapeutin löytäminen oma operaatio ja vie aikaa.
On sanottu, että vain sitä voi antaa, mitä on itse saanut.
Jos ei ole ollut sylihetkiä, ei välttämättä tunnetasolla osaa olla lapselle syli.
Siinä ehkä kun ensi kerran hyväksyvän sylin kokeminen äidin - tai vanhemman äitiä vastaavan oman luotettvan äitihahmon - kanssa, avaa itsessä vapautumista kokemaan olemaan syli myös omille lapsilleen.
Jossain on tämänsuuntaista terapiaa, nyt en jaksa muistaa missäpäin netissä - en muista minkä maakunnan nettisanomalehtiä selailin - vai missäköhän se oli - mutta siis, on olemassa jossain.
Puoliso on hyvä syli, ja jos hänen kanssaan voi olla mahdollisimman paljon sylissä, se varmaan omalla laillaan auttaa myös.
Mutta äidinsyliä jos ei ole saanut, tai jos ei voi äidin jo kuoltua tai välit edelleen ettei hän osaa halata tai pitää hetkeäkään sylissä, asiassa eteenpäin pääseminen on jotenkin jumissa.
En tiedä missä määrin tuossa edellisessä viestissä esiin nostamani 'äidinsyli' -teema korreloi tosielämän kanssa.
Tarkoitan sitä, että onko juuri 'äidinsyli' oltava että saa syvimmän avun asiaan tai pulmaan?
Jos mielen tasolla kykenee meditaatioin tms.syventymisen avulla siirtämään itsensä haluamaansa kokemukseen(jota vaille on jäänyt)?
Eli elää toiveidensa suuntaisesti?
Mitähän sinulle - alkuperäinen ketjun aloittaja - nyt kuuluu?
Oletko liikahtanut tässä 'lapsi-asiassa' mihin suuntaan vai mietitkö vielä?
Tuli pitkästä aikaa haettua tämä ketju. Mietin asiaa edelleen, tosin nyt sillä ajatuksella että lapsia tulee jos tulee. Useimmiten toivoisin että ei tule, silloin koko asia on pois päiväjärjestyksestä. Toisaalta uskon jollain tapaa pärjävääni jos toisin käy. Kiitos siitä teidän kirjoituksille 🙂
Joinain hetkinä tuntuu sille että ei minusta ole hoitamaan toista ihmistä kun en osaa huolehtia itsestänikään kuin näennäisesti. Mutta toisaalta katuisin ehkä vanhempana jos en nyt katsoisi tuleeko lapsia vai ei.