Kokemuksia kaivataan, tulehtuneet välit appivanhempiin
En nyt paljoa uskalla taustoja valottaa, koska luulen, että tämä(kin) kirjoitus vielä käännetään minua vastaan jostakin suunnasta, mutta kokemuksia/neuvoja/vinkkejä kaivataan enkä oikeasti tiedä mistä niitä lähtisin etsimään.
Asumme siis mieheni sukupolvenvaihdoksella ostamalla maatilalla. Miehen vanhemmat asuvat samassa pihapiirissä omassa talossaan. Meillä on kolme lasta.
Appivanhemmat, varsinkin anoppi ei kestä mitään negatiivista sanomista tai poikkeavaa mielipidettä missään asiassa. Tuntuu, että minusta on tehty sylkykuppi kaikelle pahalle mitä heidän elämässään on tapahtunut ja nyt erinäisten riitojen (pahin riita miehen siskon kanssa joka kylläkin ollaan jo muka sovittu) takia minusta tuntuu, että elämä täällä heidän naapurissaan ei ole enää mahdollista.
Pahin niitti tässä oli kun appiukko kävi minulle räyhäämässä meidän lasten kuullen ja haukkui ties miksi. Enempää en tosiaan uskalla taustoja kertoa, mutta kysynkin että mitä vaihtoehtoja meillä (minulla, miehellä ja lapsilla) on. Muuttaa täältä? Pystyykö syytinkiä purkamaan? Onko jollain keinoin mahdollista saada ostettua appivanhempien taloa meille? Heidän talonsa on siis heidän, mutta tontti millä se on on vuokrattu mieheltäni.
Minä en haluaisi meidän perhettä hajottaa, mutta nyt alkaa oma mitta olemaan tätä suoraan sanottuna sontaa niin täysi, että olo kuin umpikujassa. Kaikenlaiset omat kokemukset ovat siis tervetulleita.
Ihan ensin, mitä mieltä miehesi on tilanteesta?
Niin se oli minullakin, jos tamma vennäällä huorin teki, niin minun syytä...
Syytinki on sellainen pirun pirullinen keksintö, että sitä on hyvin vaikea purkaa, siinä tarvitaan molempien halua purkaa ja sittenkin olisi hommattava appivanhemmille, saman tasoinen asunto muualta, samoilla eduilla, joten jos heillä on oma talo, vuokratontilla, niin aikas mahdoton tilanne. Jos kukaan ei ole hoksannut lakia muuttaa.
Olen itse asunut ex-anopin kanssa saman katon alla, syytingin takia ja se on tilanne, jota en pahimmalle vihamiehelle tai -naiselle toivo...tai no ehkä parille.
Nuorena ja naivina ihmettelin kun eräs nainen sanoi, että hänellä on hirveän hyvät välit anopin kanssa, reilut 300km...opin asian myöhemmin itsekkin ymmärtämään.
Eikä se siihen lopu, jos aika jättää appivanhemmista, niin ne sisaret, ovat korkeimman oppimäärän jo kerinneet saada, hehän ovat perimässä sitä vanhempiensa taloa..
Kuten olen useaan otteeseen sanonut, vanha pariskunta, vähintään niin kauas, ettei valot näy, huuto kuulu ja eikä sieltä pääse, reinoilla tai ainoilla läpsyttelemään, milloin tahansa, vaikka aamukahville. Tätä oppia olen koettanut jakaa, joka käänteessä ja itse olen jopa noudattanutkin.