keskivaikea masennus
Hei,
täällä näytti olevan useampia viestejä, joissa aiheena oli keskivaikea masennus. Mun on pakko tuoda esille oma kohtaloni, koska en todellakaan enää tiedä, mitä tehdä. Lääkityksiä siis on kokeiltu: Seronil, Cipralex, Cipramil ja viimeisimpänä Cymbalta, jota olen syönyt kohta vuoden. Mun täytyy todeta niistä, että mun mielestä mikään ei auta, vaan yleensä vaan aika. Mutta on raskasta olla ahdistunut, peloissaan ja ”järki hävinneenä päästä” useampia kuukausia ja yrittää samalla kuitenkin olla töissä, ettei kukaan vaan huomaisi. Lisäksi olen kokeillut lyhytterapiaa, psykoterapiaa, hypnoterapiaa, akupunktiota ja ilokaasuhoitoa. Ainut, mistä olen kokenut saavani vähän apua on toi ilokaasuhoito, mutta yksi kertaa maksaa muistaakseni 395 euroa, eikä sitä korvata mistään ja sitä pitäisi ottaa n. 3. Vuosi sitten tein tämän ja luulen, että nyt on pakko kokeilla sitä uudestaan, ehkä vaan hiukan aikaisemmin siis ennen kuin tilanne on kaikkein pahimmillaan. Apua, en toivo pahimmallekkaan vihamiehelle sitä pahinta olotilaa, joka kestää n. 2-3 kk. Toivottavasti tämä ei säikäytä ketään, mutta onko muita samanlaisia, mihin mikään ei tunnu auttavan ?
mmm
Hei!
Sairastan biboa ja nyt on minullakin menossa (jo kauan ollut)masennusjakso johon "havahduin" jälleen kerran,kun en millään haluaisi mennä suihkuun.
Tilasin ajan omalääkärilleni ja sain lähetteen akuuttimielenterveyspolille,kuten aina ennenkin ja siellä sitten lääkäri taas "mulkkaa" tätä nykyistä lääkitystä.
Tämä on sellaista säätämistä ollut aina ja vaikkakin menee joskus pitempiäkin aikoja ihan jees,sitten tulee joko vauhtia liikaa tai kartan kaikkea lähtemistä&tekemistä.
Tässä vuoristoradassani on se hyvä puoli,että tiedän näitten olojeni menevän ohi.
Tytär toivoi minun olevan yhden yön lapsensa luona,menee Hänkin joskus ulos tuulettumaan...ja vaikka lupasinkin mennä,se tuntuu todella ylivoimaiselle.
Samoin nämä jälkikasvuni ovat järjestäneet sukupäivälliset,kun täytän ensi kuussa 60v. ja ei ole yhtään halua osallistua mihinkään.
Onneksi Heille voi sanoa etten ole kunnossa ja jollei minua naurata,en voi sille mitään.
Tässä kesä meni ollessa..lihonut olen liki 20 kg ja uskottelin väsymykseni ja haluttomuuteni kaikkeen/-iin johtuvan keväällä tapahtuneesta asunnon vaihdosta (ja rankkaa se tietty olikin)mutta vihdoin tajusin olevani liukumassa syvään apatiaan ja tarvitsevani pillerien vaihtoa.
Kolestrolikin oli pompannut yli 6 tässä ollessa ja syödessä lohturuokaa.
Normaalisti olen hoikahko ja lenkkeilen päivittäin satoi tai ei,mutta kun en vaan pääse ulos muuta kuin äkkiä kauppaan ja sitten taas olemaan.
On minun elämässäni myös se hyvä,että asun yksin,ei tarvitse kenenkään toisen katsella totista naamaani eikä ihmetellä miksen huolehdi itsestäni edes sen suihkuunmenon vertaa.
Masiksessa nämä vaan tuntuvat liian mahdottomille,eikä mikään tekeminen ole mukavaa.
Sitten se toinen ääripää,eli vauhti.Olen jo niin vanha,etten millään jaksa juosta itseni kanssa kilpaa ja sen huomaan aika nopeastin.Tulee sellainen pitäisi-pitäisi-olo ja on muka tekemistä vaikka kuinka ja sitten väsyn haahuillessani kaikkea yhtäaikaa.
No,25.09. on tämä psykiatrin aika ja oletan että 2-4 viikkoa siitä eteenpäin saan lääkityksellä taas itseni takaisin täältä syvältä.
Siihen saakka mennään näillä oloilla.-Kaikille masiksesta tai mistä tahansa kurjuudesta kärsiville toivotan sen paremman päivän tuloa...ja mieluiten äkkiä🙂👍
Hei !
Voimia sinulle nimimerkki keskivaikea masennus.🙂🌻