Mitä tehdä. Avioliitossa ollut 25 vuotta. Minua ahdistaa koko mies. Mies pitää ja on aina pitänyt rahat itsellään mitä tienaa. Minä kannan kirpputorille tavaraa että pystyn töissä käymään. Jos mieheltä pyydän rahaa pitää se myös maksaa takaisin. Ahdistaa ja masentaa. Olen erittäin herkkä luonteeltani. Tuntuu että haluaisin paeta erämaamökkiin missä saan hengittää vapaasti. Erillään olemme nukkuneet jo vuosikausia. Olen niin väsynyt tähän.
Monta kysymystä nousee mieleen tuosta. Tienaatteko saman verran ja maksatteko yhdessä kulunne? Oletteko koskaan sopineet mitään kulujen maksamisesta? Tuletko mielestäsi taloudellisesti hyväksikäytetyksi?
Jos olet sekä henkisesti että taloudellisesti hylättynä, ei ole ihme, että ahdistaa. Kerrot, että erämaamökissä voisit hengittää vapaasti, Nyt et siis voi. Onko ehkä jotain muutakin, mikä ajaa sinua ahtaalle ja vie voimat? Onko teillä jotakin yhteistä muutoin vai elättekö myös muutoin kuin kaksi erillista ihmistä saman katon alla?
Väsymyksesi ja ahdistuksesi kyllä huokuu kirjoittamastasi. Hyvä, että jaksoit kuitenkin ottaa tämän asian esille. Tilanne tuntuu kaipaavan muutosta, ettet aivan näänny sen kanssa.
Jos jaksat, kerro vähän tarkemmin.
Valora, suhteesi kuulostaa samanlaiselta kuin omani. Tiedän siis miltä sinusta tuntuu! 😔
Tässä itse yritän työstää asioita oman pääni sisällä ja olen harkinnut jo pitkään eroa. Meillä vaan on 20 vuoden yhteiselon lisäksi kolme lasta. Minä olen pääasiallisesti vastuussa lähes kaikista kuluista, mies maksaa puolet vastikkeesta. Ja joskus joitain laskuja. Itse olen myös herkkä ja aivan liian kiltti, en uskalla ottaa asiaa puheeksi. Ahdistus on valtava. Tässä on lisäksi myös kaikkea muuta omia henkisiä voimia vievää, joten erämökki kuulostaisi erittäin hyvältä täälläkin! Olen pahasti ylivelkaantunut ja tuntuu että keinot alkaa loppumaan. 😔
Mmj_, Olet pitkään harkinnut eroa. Mikä asia on saanut sinut jäämään kuitenkin suhteeseen, jossa pidät huolta lähes yksin kuluista? Kolme lastanne saavat käsityksen parisuhteesta omassa kodissaan. Mahdatko toivoa heille samanlaista elämää jomman kumman roolista?
Jos asioiden esile ottaminen on kahdenkesken vaikeaa, voisitte hakeutua keskustelemaan kolmannen luokse eli pariterapeutille tai perheneuvojalle. Ja jos puolisosi ei haluaisi lähteä, voit hyvin mennä yksin. Myös ylivelkaantumiseen on apua saatavilla Takuusäätiöstä. Tilanne kuulostaa kertomasi perusteella siltä, ettei kannata antaa asioiden jatkua nykyisellään. Ahdistus sairastuttaa ajan mytötä myös kehon ja se todennäköisesti näkyy myös lapsille.
Voimia ja rohkeutta asioiden muuttamiseksi!
En oikein itsekään tiedä miksi olen aina päättänyt jatkaa. Osasyynä on varmasti ollut pelko yksin olemisesta, selviänkö.. olin 15 vuotias kun tapasimme mieheni kanssa. Olen hänen kanssaan muuttanut pois kotoa, koskaan en ole asunut yksin. Olen elätellyt toivoa että mieheni muuttuisi, haluaisin uskoa kaikista hyvää. Ja olen valitettavasti aivan liian kiltti ja herkkä että osaisin kunnolla pitää puoleni. Mieheni on kärkäs ja hieman tunnekylmä.. Joten myös jännitän ja hieman pelkään ottaa hänen kanssaan mitään puheeksi.
En haluaisi että lapseni kokevat samanlaisen parisuhteen. Mutta pelkään ja stressaan myös että minkälaista heidän isä viikonloput tms. olisivat, kun en ole itse paikalla. Onko mieheni varmasti läsnä, mitä jos kuvioihin tulee uusi nainen, miten lapset reagoivat. Itse jouduin nuorena isäni ja äitipuoleni riitojen väliin ja lopulta jouduin katkaisemaan välit isääni 14 vuotiaana, koska aloin voimaan henkisesti pahoin.