Suhde isään ahdistaa
Pakko avautua jonnekin.
Olen 35-vuotias henkilö. Suhde isääni on ollut jo vuosia haastava, sillä isä on vähintäänkin haastava. Lähes aina hänen kanssaan päätyy johonkin ilmiriitaan.
En ole tavannut isää neljään vuoteen ja minua ahdistaa koko asia. Olen uupunut. Varmaan juuri siksi, kun veivaan päässäni tätä, että tavatako vai ei sekä neljä vuotta sitten ollutta välikohtausta, johon välimme ovat jääneet. Haluaisin osittain vain katkaista välit täysin ja siirtyä elämässä eteenpäin, mutta se ei tunnu olevan mahdollista. Palaan miettimään asiaa päivittäin. Olemme olleet yhteydessä hieman, mutta isä ei myönnä käytöstään. Ahdistaa hänen tapaaminen, koska pelkään meneväni paniikkiin. Hermostoni ei kestä enää riitaa. Itse koen olevani jatkuvassa viritystilassa, ikään kuin riita on päällä. Isäni on valehteleva narsisti ja pelkään, että jos häntä tapaisin, uusi välikohtaus olisi vain nurkan takana. Rajoja hänelle on turha yrittää asettaa, koska hän rikkoo ne kaikki.
Hän käyttäytyy kuin koko välikohtausta ei olisi tapahtunut. Minulle tapahtuma oli raskaampi. Hän väittää haluavansa minulle hyvää – mutta miksi hän sitten rikkoo kaikki asettamani rajat?
Ahdistavinta on myös se, että tuntuu, ettei kukaan usko minua tai kuuntele. Perheessä pitkään jatkunut väkivalta jatkuu kulissien takana ja siitä ei edelleenkään puhuta ulospäin. Isä näyttelee täydellistä henkilöä uudelle naisystävälleen, joka on täysin aivopesty uskomaan kaiken mitä isäni hänelle valehtelee.
Olen jatkuvassa ristiriidassa. Pieni osa minusta ”kaipaa” isää. Yhtäältä en halua kertoa hänelle asioitani, koska hän haukkuu ja syyllistää. En luota saavani häneltä hoivaa, empatiaa, lepoa. Vaan hän kuormittaa lisää vaatimuksillaan. Pakenen häntä huonoihin suhteisiin ja keksin tekosyitä olla näkemättä.
Lapsi odottaa aina vanhemmiltaan hyväksyntää. Tekee kipeää aina vanhuuteen asti, jos sitä ei tunne saavansa. Monasti on niin, ettei vanhemmalla ole enää vaihtoehtoisia tapoja elää. Vain lapsi voi tehdä omat ratkaisunsa ja kokea olevansa vapaa. Sen sureminen, ettei voi luottaa ja turvata omaan vanhempaa, on kova homma. Se voi olla kuitenkin ainoa tapa selvitä omasta ahdistuksesta.
Kuormittava tilanteesi vaatii kyllä jonkinlaisen ratkaisun, mutta saattaa olla, että joudut tekemään sen itseksesi. Jos isäsi ei pysty tasaveroiseen keskusteluun ja vastaantuloon vaan syyllistää, ja haukkuu, sinun kannattaa etsiä omassa mielessäsi rauha. Se voisi merkitä sitä, ettet odota isältä muutosta hänen käyttäytymiseensä vaan suostut antamaan hänen olla sellainen kun on. Jos pystyt häntä sellaisena tapaamaan, se on hyvä, mutta ei mikään velvollisuus. On hyvä pitää etäisyyttä, jos tuntuu, ettet itse jaksa. Riitelyyn joutuminen ei ehkä edistä mitään, jos vain pystyt siitä pidättäytymään.
Perheessä pitkään jatkunut väkivalta - mitähän se onkaan ollut? Se traumatisoi, vaikkei olisi kohdistunut itseen. Jos isäsi ei pysty siitä puhumaan, puhumattomuutta ei kannata jatkaa vaan hakeutua käymään se läpi jonkin ammattilaisen kanssa. Puhumattomat ja raisemattomat asiat pyrkivät siirtymään aina uusille sukupolville ratkaistaviksi.
Mitähän ajattelet mahdollisuudesta hakeutua jonkun perheasioiden ammattilaisen luokse? Esimerkiksi perheasiainneuvottelukeskukset palvelevat maksutta tämän kaltaisissa tilanteissa. Lähetettä sinne ei tarvita, vaan ajan voi tilata itse.