Olen aina ollut yksinäinen susi ja olin jo tottunut ajatukseen, että elän ilman parisuhdetta tai ystäviä loppuelämäni. Olin yksinäisyydestäni jopa tavallaan ylpeä. Kuitenkin noin kaksi vuotta sitten sain työparikseni naimisissa olevan ihmisen, johon rakastuin. Olen nelikymppinen, enkä ole koskaan ennen rakastunut… Luulin, että tunteemme olivat molemminpuolisia (vietimme öitäkin yhdessä), mutta nyt kesällä hän satunnaisen viestittelyn lomassa ilmoitti noin vain olevansa rakastunut toiseen. Hänelle meidän välimme olivat vain ”ystävyyttä” ja vaikka olen koettanut selittää hänelle tunteitani, ei hän halua ymmärtää, miksi minuun sattuu.
Rakastan tätä ihmistä edelleen ja haluan olla hänelle hyvä – ehkä paras – ystävä vaikka loppuelämäni ajan, mutta särkynyt sydän on helvetillinen tuska… Eikä sitä helpota, että teemme töitä yhdessä kahdeksan tuntia päivässä. Nyt koko identiteettini on sekaisin.
En ikinä uskonut sotkeutuvani tällaiseen draamaan, saati sitten rakastuvani niin syvästi, että voisin vaikka antaa henkeni toisen puolesta… mutta tässä sitä ollaan. Halusin oikeastaan vain avautua tästä asiasta, jotta joku minunkin merkityksettömän tarinani kuulisi. Kaikkia yksityiskohtia en voi enkä halua kertoa, jottei tästä tulisi romaania.
Tarinasi ei ole merkityksetön vaan vahva kokemus. Mutta surullinen ensirakkaus, koska joku muu on nyt paikalla, josta sait nauttia hetken. Melkein tekee kipeää jo sinun puolestasi. Särkynyt sydän on todella kipeä ja ahdistava asia. On varmasti raskasta kohdata tuo ihminen työssä.
Kun rakastaa, tunteet eivät hellitä kuin leikaten, vaikka tulisi sivuun siirretyksi. Joudutko nyt sitten pitämään tunteet omana tietonasi?
Yhtäältä. jos tuo ihminen siirtyy noin kevyesti suhteesta toiseen, hän toimii melko vauhdikkaasti ja ajattelemattomasti. Ei toisten ihmisten sydämiä noin saa rikkoa.
Tarinasi kyllä kosketti - harmillista, että rakkautesi kohde ei sinun tunteitasi kykene arvostamaan.
Vastaanpa sinulle kun osui niin syvälle sydämeen tuo kuvauksesi. Tunnetasolla tunnistan tilanteen hyvin omakohtaisesti, vaikkakin moni asia on kohdallani myös toisin. Samassa veneessä kuitenkin ollaan, erittäin hankalien tunteiden kanssa, kun rakkauden kohde on monella tavalla ”luvaton kohde” ja lisäksi tässä minun tapauksessa toinen osapuoli on jättäytynyt vuosien tiiviin yhteydenpidon jälkeen etäämmälle. Ensin työkuvioiden myötä, mutta jotenkin luulin, että yhteydenpitomme silti jatkuisi vahvempana kuin on nyt toteutunut. Olemme nähneet vain kerran viime kuukausien aikana, mutta jonkin verran viestitellään, minä selvästi aktiivisemmin. Välillä tuntuu, että tulen todella hulluksi tämän asian takia, kun en voi puhua tästä kenellekään. Asiaan liittyy niin paljon asioita jotka eivät ole yleisesti hyväksyttäviä, mutta joille ei nyt mahda mitään kun rakkauden tunteita ei voi itse aina valita. Ystävyys ja hyvinkin kauniin romanttiset hetket on koettu ja tunnustettu molemmin puolin. (Selkeää päätöstäkään tälle ei ole tullut eli kumpikaan ei ole ilmoittanut olevansa rakastunut kehenkään.)
Vasta juuri äskettäin rekisteröidyin tänne enkä tunne systeemiä, mutta kiinnostaisi keskustella lisääkin aiheesta sellaisen kanssa, joka todella tietää millaista helvettiä nämä tunteet voi olla ihmiselle joka jää kaipaamaan toista tahtoen tälle vain hyvää. Niin ja mitään merkittävämpää en itse tiedä kuin rakkaus, joten älä ihmeessä väheksy tarinaasi, rakastunut erakko!
Kun tunteet käyvät vahvoina eikä niistä voi puhua oikein kenellekään, ne helposti vahvistuvat vielä lisää. Salaisissa suhteissa taitaa helposti käydä niin, että joutuu tunteiden helvettinsä käymään läpi yksin. Hyvä kuitenkin, että rohkenet jakaa tilannettasi täällä.
Tunteita ei voi valita tai tilata, ne ovat reaktioita siihen, mitä meille tapahtuu. Koettu hyvä herättää hyvää. Onneksi koettu hyvä säilyy meissä häviämättä, vaikka se, jolta se on saatu, etääntyykin. Siihen sisältyy paljon kaunista ja ainutkertaista, vaikkei ehkä jatkuvuutta.
Onko hyvän toivominensille toiselle jotenkin samankaltaista kuin kiitollisuus siitä, mitä on saanut hänen ansiostaan kokea?
Kiitos tukevista vastauksista HaapaHana ja Eija! Käyn täällä harvoin, koska yleensä pelkään ihmisten suhtautuvan minuun kielteisesti. Se vaikuttaa myös tietenkin ihmissuhteisiini.
Ja olet oikeassa, Eija. Koettu hyvä säilyy. Eikä työparini ole paha ihminen, vain epäkypsä. Hän ei ymmärrä yksinäisyyttä, koska hänen ei sellaista ole koskaan tarvinnut kokea. Olen vieläkin rikki tästä asiasta ja vaikka nyt on jo muutamia parempia päiviä, täytyy minun hakea ihan oikeaa keskusteluapua...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 2 kuukautta sitten. Syy: selkeys
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 2 kuukautta sitten. Syy: narsismin poisto
Ihastunut myös varattuun huomaan se ei ole ihan molemmin puolista ihastumista...nyt minua jallittaa eräs ulkomaalainen. Haluan olla hänen kanssa vain ystävä eli rajat jos jonain päivänä vastavuoroinen rakkaus ystävyys pohjalta
Sateenkaaria, on varmasti hyvä, että olet pannut merkille, ettei ihastumista ole molemmin puolin. Se ehkä suojaa sinua niin, ettet heittäydy enemmän suhteeseen, jossa toinen ei ole samalla tavoin mukana. Ja riski tulla haavoitetuksi, jos täysillä elää tunteensa todeksi, on varmasti suurempi silloin, kun ihastumisen kohde elää jossakin toisessa suhteessa.
Ja tunnut osaavan laittaa rajoja tuossa jallituksessakin. On tärkeää tunnistaa omat halunsa ja toimia sen mukaisesti. Siitä kannattaa itseään kiittää.
Oma jaksaminen
Ei tunne saavan energiaa enää mistään enne uinti keramiikan teko ystävät
Levättäväkin muuton jälkeen työ ja talkoot