Parisuhde, onko sitä enää?
Olemme olleet miesystäväni kanssa yhdessä yli 2 vuotta. Asumme samalla paikkakunnalla muutaman kilometrin päässä toisistamme. Alusta alkaen olen ihmetellyt, kun miesystäväni ei juurikaan käy luonani tai vietä aikaa luonani pitempään kuin noin tunnin ehkä kahden verran maksimissaan. Yötä hän on ollut luonani vain 2 kertaa. Itse olen ollut hänen luonaan useita kertoja viikossa ja nyt kun jäin vielä työttömäksi elokuussa, olen viettänyt hänen kanssaan aikaa paljon enemmän ja oikestaan ollut hänen luonaan suurimmaksi osaksi. Tämä on ollut hänelle ok. Syyksi miksi ei kuulemma tule minun luokse yöksi tai muutenkaan vietä aikaa sen enempää luonani on niinkin erikoinen kuin: hänen kissa. Ymmärrän toki, että kissaakin pitää huoltaa/ syöttää jne., mutta ei se voi ja saa olla syy sille että ei tule luokseni pyynnöistä huolimatta. Olen myös sanonut, että entäs jos kissa tulisi minun luokse myös. Ei kuulemma ollut hyvä idea.
Tämä vain pohjustukseksi suhdettamme koskien. Molemmat olemme olleet aikaisemmin parisuhteissa. Minulla ne on kestäneet paljon pitempään kuin hänellä. Hänellä suhteiden pituus ollut 1-2 vuotta muutamaa pitempää suhdetta lukuunottamatta, joista on jo kulunut yli 20 vuotta. Minun viimeisin parisuhde oli 10 vuotta. Kummallakaan ei ole lapsia. Eikä kumpikaan halua lapsia ja näin 50 vuoden iän saavutettuani en niitä enää edes voisi saada.
Meillä on ollut suhteessa paljon hyvää. Teemme asioita yhdessä, urheilemme ja käymme keikoilla. Suhteessa valitettavasti on myös asioita joita en ymmärrä. Hän ei ole esimerkiksi koskaan sanonut minulle: ’minä rakastan sinua’ tai edes kirjoittanut näitä sanoja. En ole myöskään koskaan kuullut hänen sanovan minulle: ’olet kaunis’ tai mitään kehua. Kädestä kyllä on pitänyt kiinni kun ulkona ollaan. Olen hänelle sanonut, että se on minulle tärkeää, että kuulen myös hänen sanovansa rakastavan minua. Olen pyytänyt häntä kiinnittämään tähän huomiota, mutta ei ole tämän asian osalta tilanne muuttunut. Koen, että en saa vastakaikua tunteilleni.
Olen useita kertoja nähnyt miesystäväni jäävän tuijottamaan muita naisia. En aluksi tästä mitään sanonut, mutta koska en pidä siitä, että kääntyy ihan uudelleen katsomaan näitä, kyllä-hyvännäköisiä, tiukoissa vaatteissa kulkevia naisia, olen nyt kaksi kertaa asiasta huomauttanut ja sanonut kuinka minulle tulee asiasta huono olla ja koen itseni seinäruusuksi, jonka tunteilla ei ole väliä. Viimeisimmän tapauksen jälkeen hän otti kunnon kilarit ja suuttui ja syytti mustasukkaisuudesta jota ei voi kestää. Sanoin, että kyllä olen jollain tapaa mustasukkainen, mutta oma käytöksensä ei kyllä auta asiaa. Minun perääni ei kyllä kääntyile tai puhu minusta tavalla joka olisi imartelevaa. Ei koskaan.
Ongelmia on kommunikaatiossa ja erimielisyyksien jälkeen huomaan aina, että se olen minä joka pyytää anteeksi. Ei hän, vaikka olisi ollut jotakin minkä hän oli aloittanut. Nyt viimeisin ongelmatilanne, mistä olen niin pihalla kuin olla ja voi, alkoi viime maanantaina. Menimme nukkumaan sunnuntaina aivan normaalisti, nukahdin hänen kainaloon. Maanantaina hän heräsi ärtyneenä eikä edes antanut aamupusua, jonka yleensä antaa. Kysyin onko kaikki ok ja siihen vastasi joo, olen vain väsynyt. Hän meni töihin ja minä lähdin kotiin. Tästä alkoi muistissani elämäni kamalin viikko parisuhteessa. Hän liki ghostasi minut, paria viestiä lukuunottamatta. Syytti asiasta joka ei todellakaan pitänyt paikkansa ja se satutti minua kovasti. Pyysin, että tulee luokseni juttelemaan ja niin hän tulikin perjantaina. Se oli oikeastaan monologi minun puoleltani. Sanoin, että en ymmärrä mitä tapahtui maanantai aamuna, että hän käyttäytyy noin oudosti. Sanoi vain, että hänellä on mennyt usko ihan täysin tähän suhteeseen. Toi asioita esille meidän suhteen aikana tapahtuneista erimielisyyksistä, jotka ollaan jo puitu aikoinaan läpi. Sanoin, että mielestäni olisi hyvä jos menisimme pariterapiaan, jotta molemmat tullaan kuulluksi ja ymmärretyksi. Oli sitä mieltä että liian kallista ja ei tuntunut olevan halukas. Olen ollut aivan tolaltani, itkenyt ja ihmetellyt. Eilen sunnuntaina laittoi sitten viestiä, että mennäänkö leffaan. Mentiin, oli kiva nähdä häntä. Hänkin piti mua kädestä kiinni ja antoi pusun, tämän viikkoisesta käytöksestään tai muutenkaan ei puhunut mitään. Sanallakaan. Ei myöskään pyytänyt luokseen, vaikka leffateatteri olikin aivan hänen vieressä.
Voisiko joku auttaa mua? Mitä tämä on, miksi käyttäytyy näin??
Aina, kun keskustelussa ei aukene, mitä toisella on mielessä, on hankala ymmärtää, miksi ihminen käyttäytyy kuten tekee. Mutta joitakin kysymyksiä tulee kirjoittamasi perusteella mieleen. Esimerkiksi se, miten määrittelette parisuhteenne eli millainen suhde teillä on. Ylläpidättekö sitä kumpikin tasavertaisesti? Onko mies ilmaissut jollain tavalla sitoutumistaan sinuun?
Nyt mies kertoo, että häneltä on mennyt usko suhteeseenne. Hän ei myöskään ole päässyt yli riidoista, vaikka ne on käyty läpi. Tietämättä, mihin ne riidat ovat hänessä osuneet, sinun on tietysti vaikea ymmärtää. Joskus on niin, että pienetkin asiat saattavat olla meille isoja ja vaikeita siksi, että ne elävöittävät tunteet, jotka ovat syntyneet jo kauan sitten ja jotka silloin ovat olleet loukkaavia tai satuttavia. Niihin juuri voi liittyä sellaista, että tunnelma muuttuu kuin veitsellä leikaten. Silloin kumppani joutuu ymmälleen.
Voisiko olla, ettei miehellä ole kovin hyviä keinoja tunteittensa käsittelyyn? Jos sinä tuot julki tunteitasi, ne voisivat olla miehelle jopa pelottavia, koska omat tunteet pidetään piilossa itseltäkin. Varsinkin sinun kokemat ns. hankalat tunteet (pelko, kiukku, pettymys, ahdistus...) voivat olla kuin sodan julistus, jos niihin ei oikein ole itsellä käsittelykeinoja. Mutta toimiiko hänen kanssaan paremmin kaikenlainen yhteinen tekeminen? Semmoinen, jossa puhutaan voin "asiaa"?
Tässä nyt joitakin ajatuksia, joiden paikkansapitävyyttä voit pohtia. Jatketaan keskustelua, jos haluat.
Hei,
Kiitos ajatuksistasi. Hän on kertonut aikaisemmista parisuhteista siten, että ne ovat päättyneet naisten tehdessä jotakin mikä ei ole suhteessa ok, esim. palaaminen exän luo. On asunut useamman naisystävänsä kanssa saman katon alla ja tosiaan pitkiäkin suhteita ollut. Ymmärrän, että hän on joutunut pettymään aiemmin, mutta samalla en tiedä onko mahdollisesti ollut samanlaista käytöstä tai tunteistaan puhumattomuutta näissä aiemmissa suhteissa ja hänen exät eivät ole tätä jaksaneet.
olen tosiaan avoimempi meistä puhumaan asioista, mutta en pakota häntä keskustelemaan tai vaadi häneltä vastauksia. Yritän mahdollisimman hellävaroen lähestyä vaikeitakin asioita ja sanon, että asioista puhuminen auttaa meidän suhdetta ja asioista tulee puhua eikä lakaista niitä maton alle. Olemme viimeisen 4 kuukauden aikana liki asuneet yhdessä, mutta molemmilla toki omat asunnot. Minulla on ollut avain hänen kotiinsa ja olen saanut olla siellä vapaasti hänen ollessa töissä. On sanonut, että tämä on ok. Emme ole suunnitelleet yhteenmuuttoa tai mahdollista muuta esim. kihloihin menoa. Mutta yhdessä olemme vakavasti eli emme halua tapailla muita. Tämä on käyty läpi jo suhteen alussa. Kun pyydän häntä edes joskus sanomaan minulle ’minä rakastan sinua’, hän ei niin sano, vaikka kerronkin sen olevan minulle tärkeää. Minä tunnen itseni epävarmaksi juurikin tästä asiasta ja olen hänelle siitä sanonut. Luulisi, että jos toisesta välittää ja tietää mikä hänessä aiheuttaa epävarmuutta, kiinnittäisi huomiota näihin asioihin.
Hei!
Kiitos lisävalaistuksesta. Tuosta voi mielestäni tehdä johtopäätöksen, että mies toisaalta haluaa jatkaa suhdetta. Onko nyt ongelmana vain tuo miehen tunnetalous? On arvostettavaa, ettet pakota häntä puhumaan. Se ahdistaisi miestä, jolle se on vaikeaa. Kertookohan mies tunteistaan jollain muulla tavoin? Järjestääkö sinulle jotain, mistä pidät tms.?
Tunteiden ilmaisu ja jopa niiden tunnistaminen opitaan jo lapsuuden kodissa. Jos lapselle ei koskaan sanottaisi, että tuo esine on polkupyörä, hän ei sitä osaisi nimetä. Samoin on tunteiden kanssa. Jos niitä ei ole oppinut tunnistamaan, käsittely on tosi vaikeaa. Olen myös joskus kuullut miesten sanovan, että se rakastaminen on niin vaativa asia, ettei voi luottaa, että pystyy siihen aina. Eli pelko riittämättömyydestä voi olla liian iso.
Yksi näkökulma, joka tulee mieleeni ottaa esille on se, mitä sinä itse omalta elämältäsi haluat. Jos miehen käyttätymiseen ei tule muutosta, riittääkö tämä itsellesi ja voitko sen kanssa riittävän hyvin. Täydellistä kumppania ei tietenkään ole, mutta joidenkin asioiden kanssa on helpompi tulla toimeen kuin joidenkin muiden. Omat taistelunsa kannattaa valita.
Jos pariterapian hinta on ainoa este sinne menoon, niin kannattaa selvittää, toimiiko siellä lähistöllä Perheasiainneuvottelukeskus. Niitä ylläpitää seurakunnat, mutta ne eivät ole hengellistä toimintaa eikä siellä edellytetä kirkon jäsenyyttä. Ne tarjoavat yleensa maksuttomia palveluita ja henkilöstö on hyvin koulutettua.