Jees elikkä minä 22v mies olin 5-vuotta yhdessä henkilön kanssa ja hän on paljastunut minulle eron jälkeen narsistiksi (kun aloin ottaa asiasta selvää). suhteessa oli minua kohtaan henkistä sekä fyysistä väkivaltaa, kontrollointia, pettämistä, manipulointia jne. erostamme on nyt noin 6kk ja olen asunut omillani ekaa kertaa ikinä reilu 4kk ja aivan yksin, koska hän otti lemmikit ja puhui kaverit minua vastaan. olen nyt itse ottanut aikaa kehittänyt itseäni henkisesti sekä fyysisesti ja muutenkin laittanut elämäni takaisin kuntoon (ruokavaliot, päihteet jne). on todella kauheaa ajatella se että annoin loppuun asti 100% suhteelle, koska rakastin ja välitin hänestä aidosti samalla kun hän oli baareissa pettämässä minua ja minä kotona tekemässä kotitöitä ja hoitamassa meidän lemmikkejä. hänellä on ollut nyt useita ”säätöjä” eli semmosta fyysistä meininkiä mitä oli baareissakin suhteen aikana (olen siis kuullut sen aikasilta kavereilta mitä kaikkea tyttöjen illoissa kävi ja on ilmiselvää miksi minä en päässyt mukaan ikinä) ja olen reilu viikon ollut olematta missään kontaktissa häneen nyt. viimeisin puhelu jäi mieleen siinä esim kävi ilmi että joudun maksamaan yksin meidän lainat (minä siis aina olen käynyt töissä ja hän on opiskellut että minun tuloja käytti hyväkseen myös) ja lause ”ai eiks sulla vieläkää oo ollu ketää uutta”. olen siis deitti sovelluksissa jne mutta tuntuu että tommonen säätäminen ei ole mun juttu yhtään, että haluisin mielummin jotain pysyvää kuten aina olen ajatellut: loppuelämä yhdessä tai ei olla yhdessä jos tiedetään että päättyy. toisaalta rakkaus ja läheisyys on minulle aina ollut tärkeää ja iso osa elämää (unelmani/tavotteeni elämässä on löytää se oikea ja perustaa perhe), niin tuntuu tosi pahalta olla yksin ja sydän ihan palasina. tiedän olevani hyvännäköinen ja empaattinen ja muuten vaan hyvä tyyppi niin tommonen suhde mikä oli hajotti minut täysin ja paljon päässä pyörii kuinka hän nyt menee ja rellestää ja minä olen vieläkin rikki eikä häntä kiinnosta tai saati myönnä mitään. ammattilaiset ovat ohjanneet minua tutustumaan uusiin ihmisiin ja etsimää hyviä kokemuksia naisista taikka vaan kavereita. olen miettinyt meneväni johonkin baarin tai yökerhoon yksin toki niin tutustumaan, mutta mua vaan pelottaa aivan äärettömästi että jään vaan yksin eikä mua enää huolita ikinä tai haluta. tämä siis perustuu siihen henkiseen väkivaltaan tiedostan sen, mutta oma usko ja toivo paremmasta alkaa loppumaan. muuten kaikki on hyvin, mutta en vain usko että sydämmeni korjaantuu taikka joku kohtelisi minua oikein niin tämä viikko on pään sisälläni ollut todella rankkaa. mitä minun kannataisi tehdä kun olen jo palannut töihin ja käyn salilla ja teen asioita että saisin ajatukset muualle? taikka miten saan hänet pois päästäni ns puhumasta ja haukkumasta minua? onko minulla toivoa? löydänkö ikinä uusia ihmisiä tai kumppania ja mitä pitää tehdä sen eteen?
Tuollaisesta suhteesta toipuminen ottaa aikansa. Puolivuotta on melko lyhyt aika, kun puhutaan eheytymisestä henkisen, taloudellisen ja fyysisen väkivallan jälkeen. Toivo nousee varmasti ajan myötä.
Uuden kumppanin etsimisessä ei ehkä kannatakaan kiirehtiä, jotta mennyt ei tulisi käsiteltäväksi uudessa suhteessa. Mutta kavereita voit hyvin etsiskellä mistä tahansa, missä ikäisiäsi liikkuu ja missä itse viihdyt.
Tunnut hyvin ymmärtävän, että henkinen väkivalta nujertaa kohteen minäpätevyyttä. Kaikki harrastukset ja toiminta, jossa viihdyt ja jossa koet onnistuvasi, on hyvää vastapainoa ikävälle "päässäpuhujalle". Ja ihminen, joka on tyytyväinen omassa elämässään, herättää huomiota myös vastakkaisessa sukupuolessa.
Kolhut, jotka syntyvät ihmissuhteissa, korjaantuvat myös hyvissä suhteissa. Joskus tarvitaan ammattilaista peiliksi, usein riittävät ystävät tai kaverit. Mutta kyllä tästäkin voi toipua, ei pikavauhtia ehkä, mutta ajallinen etäisyys usein auttaa hyvine ihmissuhteiden lisäksi. Sinulla on hienoja tulevaisuuden suunnitelmia, joita yhden ikävän ihmisen ei kannata antaa tuhota.
kiitos paljon viisaista sanoista! yritän pitää nämä mielessä. mikä voisi saada ajatukset muualle, kun en pysty keskittymään mihinkään kun tämä ex pyörii mielessäni kokoajan ja tulee ihan kauhea olo. lähinnä pyörii hänen mies seikkailut ja kuinka hän saa läheisyyttä. jotenkin tosi tukalaa niin onko mitään konsteja tähän?
On varmasti tukalaa, kun mieli askaroi vielä tiiviisti ex:n parissa. Vaikka sanotkin, ettet pysty keskittymään, ehdotan tekemistä. Auttaisikohan, jos pystyisit tekemään jokakin uutta, joka kuitenkin on mielenkiintoista? Oletko käsityöihminen? Kuviollisen neuleen neulominen keskittää tehokkaasti ajatukset käsiin. Oletkohan koskaan kokeillut? Tai liikunta, jossa on oltava koko ajan tietoinen omasta kehosta? Uidessa saa veden kosketuksen ja veden liike jää iholle, kun vedessä on riittävän kauan. Mahtaisiko näiden pohjalta tulla mieleen jokin tekeminen, joka olisi mielenkiintoista ja mieleistä?
pitää ainakin kokeilla! kiitoksia. mietin vielä sit sitä, että onko tämmönen pohdiskelu ja kaipuu normaalia ja helpottaako se vaan ajankanssa tämmösessä tilanteessa?
Egrossahan tapahtuu sama kuin läheisen kuollessa: tulee kaipaus ja suru. Sitten kun pääsee kaipauksesta surun vaiheeseen, alkaa tulla tilaa jollekin uudelle. Eli kyllä helpottaa ajan kanssa. Jotkut meistä tarvitsevat aikaa pidemmästi, toiset selviytyvät nopeammin eikä ole mitään viitearvoja, jossa ajassa se prosessi pitää läpäistä. Sen perusteella, mitä olet kertonut, en näe mitään huolta.
Kun vielä ottaa huomioon, että suhteessasi ennätti tapahtua paljon ikävääkin, senkin läpikäynti ja hyväksyminen osaksi omaa historiaa vie aikaa.