Hei,

Pohdit vaikeita asioita elämässäsi. Elät syvissä vesissä mutta olet kuitenkin kirjoittanut tänne. Kiitos siitä! Kirjoittaminen on myös tapa keskustella. Huomaan, että osaat hyvin ilmaista itseäsi ja osaat miettiä asioita monelta taholta.

Kirjoitat olevasi yksin ja myös yksinäinen. Se ei välttämättä ole ollenkaan sama asia. Yksin voi tehdä monia asioita - on vaikkapa kirjat, näyttelyt, harrastuspiirit, käsityöt ja kukat joista taisit olla kiinnostunut. Jos pidät kukista, ehkä pidät myös kaikesta muusta kauniista. Kun on asioita jotka kiinnostavat silloin yksinäisyys unohtuu. Samalla saattaa myös tavata muita samoista asioista kiinnostuneita. Vaikka ei ole sukulaisia voi olla hyviä ystäviä. Ystävät voi itse valita.

Vaikeiden ajatusten kanssa voi saada keskusteluapua vaikka terveyskeskuksesta. Sanoit, että haluaisit luonnollisen kuoleman. Aivan hyvä toive sitten kun se on tullakseen mutta sitä ennen hyviä elämän täyteisiä päiviä.
Mukavaa ystävänpäivä viikkoa sinulle! 🌸

Hei Irma,

Kiitos, että kirjoitit ajatuksiasi tänne. Se joskus auttaa jäsentämään asioita.

Meistä jokainen varmaan pohtii kuolemista ajoittain - tavallaan monestakin näkökulmasta. Pohtii elettyä elämää, kuolemista noin asiana jne. Joskus myös itsetuhoiset pohdinnat voivat nousta pintaan. Itselläni ne melkein aina liittyvät johonkin sisäiseen ahdinkoon, johon en koe saavani vastausta tai ulospääsyä ja tuolloin pohdin kuolemaa ns. "ratkaisuna". Sitähän se ei varsinaisesti ole. Ja jos mietin tarkemmin, en ehkä haluakaan kuolla vaan haluaisin vain ahdistukseni pois tai paremman olon. Sietämättömän olon voi aiheuttaa esimerkiksi valtava yksinäisyys, johon ei löydä apua.

Kuolema ja elämä ovat aika isoja kysymyksiä ja asioita. Niitä voisi olla parempaa pohtia yhdessä jonkun kanssa kuin yksin. Asioihin liittyviä ajatuksia voisi olla oikein hyvä jakaa jonkun kanssa.

Mietin, voisiko palvelutalo olla sinulle parempi ympäristö? Kerrot, ettet halua sinne, mutta toisaalta kerrot yksinäisyydestä. Voisiko palvelutalossa asuessa saada enemmän ihmiskohtaamisia tai voisiko sieltä löytyä kaltaisiasi ihmisiä, jotka toivovat ystävää?

Toivon sinulle hyvää kevättä!

Heippa Irma!

Minä mietin ihan samaa tällä hetkellä. Testamentin ja hautajaiseni yms. olen järjestänyt. Olen vaikeasti sairas ja pysyvästi aivovammainen. Vaikka olen vasta 54, niin hirmuisella sitkeydellä ja sietokyvyllä tehty ura on nyt loppuiäksi menetetty. Perhettä ja lapsia en saanut, mutta sain kokea suorastaan ihmeen, kun otin 15 vuotta sitten koiranpennun. Ylitsevuotava, uskomaton rakkaus vei mukanaan, ja kaikki jäi: iltapäiväskumpat, kapakkaillat, miehen etsintä jne. 14 vuotta olin niin onnellinen kuin ihminen voi ikinä olla. Mutta sitten sairastuin, vammauduin ja koirani kuoli.

Eli miksi enää jatkaa tätä kivuliasta, hankalaa ja yksinäistä elämää? Kaikki "ystävätkin" ovat jättäneet, koska eivät tahdo pahoittaa mieltään ikävillä asioilla - kuten minä, sairas ja vammainen minä.

Irma, kuten sinulla, niin minullakin on pihalla lumitöitä ja keväällä pullahtelevia kasveja. Kun et itse enää pysty niitä hoitamaan, niin sinulla on oikeus saada apua! Kunnolliset ihmiset, kuten minun naapurini, auttavat pyyteettömästi, mutta yhteiskunta on velvollinen auttamaan sinua. Siksi sinä verosi ja eläkkeesi maksoit.

Mutta tärkein tulee tässä: ihmeitä tapahtuu joka päivä! Niitä voi selittää esim. kvanttimekaniikalla tai uskontojen kautta, mutta et voi mitenkään tietää, millainen ihme sinua tulee kohtaamaan. Siksihän se on ihme!

Irma rakas, elä rauhassa päivä kerrallaan uteliaana, kuten meidän ihmisten osa on. Uskalla kokeilla mielenkiintoisia asioita - vaikka puupionia tai orkideaa. Entäpä jos matkustaisit juuri nyt?

Isäni eli viimeiset vuotensa muistisairaana hoitokodissa, ja löysi sieltä ystävän ja oli ihan onnellinen. Sekin oli ihme tuiki epäsosiaaliselle isälleni. Muista, että ketään meistä ei voi pakottaa hoitokotiin!

Vaikka lähes joka päivä minä mietin nyt kuolemaa, niin jotenkin kai tunnen, että tämä vaihe menee ohi. Ihmisen aivot ovat käsittämätön elin. Pienen pieni häivähdys aivoissani muistaa sen hetken, kun koiranpentu tuli, ja ihme tapahtui. Ja kun se ihme on kerran tapahtunut, niin varmaan se voi tapahtua toistekin?

Voi paremmin Irma, ja etsi sydämestäsi toivon kipenettä. Minä uskon, että se on siellä.

T. Marjaana, toisen mahdollisuuden kauan sitten saanut