Seurustelua takana hiukan alle vuoden. Suhteessa ei mitään vikaa, näin toinenkin sanoi. Kuitenkin erottiin, ei omasta tahdosta vaan toisen. Toinen on hukassa oman elämänsä kanssa, se pitää saada kuntoon. Jos nyt jatkettaisiin niin todennäköisesti ahdistus kasvaisi ja suhde olisi tuhoon tuomittu.
Annan siis aikaa, mutta mua sattuu enkä pääse eteenpäin. Toinen sanoi, että jatka elämää ja on hänen häpeä jos lopulta ikävä vie voiton yksinäisyydestä enkä minä enää ole valmis palaamaan.
Latasin tinderin, mutta kun ei yhtään kiinnosta laitoin sen pois.Oman edellisen elämän peikot iski ja voimat loppui. Tajusin, että myös minun on palattava menneisyyteen ja kohdattava kaikki ne asiat jotka olen sivuuttanut, jotta voisin olla ehjä ihminen.
Nyt vaan sattuu ja odottaminen tuntuu sietämättömältä. Mutta jos paluu parisuhteeseen on auki, en sitä halua sulkea. Jos suhde jatkuisi se olisi jotain paljon parempaa ja vahvempaa. Ikävä on ihan jäätävä nyt kun etäisyys on totaalinen. En usko että helpompaa on toisellakaan, mutta enhän sitä varmasti tiedä. Tää tuli itselle aika puskista vaikka ymmärrän hyvin syyt ja myös sen että myös minun pitää pysähtyä. On vaan niin paha olla.
Ihmissuhteet eivät aina etene tasatahtia - toinen haluaa enemmän läheisyyttä kun taas toinen on mieluummin etäämpänä ja miettii omaa oloaan. Jotta voi olla toisen kanssa suhteessa pitää ensin olla sinut itsensä kanssa. Se tarkoittaa, että tietää mitä itse haluaa ja mihin suuntaan itse on menossa.
Toimivat ihmissuhteet perustuvat vapaaehtoisuuteen. Toista ei voi pakottaa, eikä rakkautta voi pakottaa. Voi vain kertoa mitä itse tuntee, toivoo ja odottaa. Voi myös kertoa mitä on valmis suhteeseen panostamaan. Toisen arvioitavaksi jää, vastaako se kaikki hänen toiveitaan. Siinä vaiheessa tulee myös kysymys, millaisessa elämän tilanteessa kumpikin on. Vaikka miten rakastaa toisiaan, ei ole itsestään selvää onko kumpikin valmis yhteiselämään juuri siinä vaiheessa.
Kun toiseen rakastuu, silloin laittaa myös itsensä alttiiksi haavoittumiselle. Kun paljastaa sisimmät tunteensa ja toiveensa pahin pelko on, että toinen torjuu nuo tunteet tai ei vastaakaan niihin samalla palolla kuin itsellä on. Rakastumisen haaste on toivo yhteisestä onnesta ja autuudesta mutta samalla asettaa itsensä alttiksi pelolle tulla torjutuksi. Mutta jos haluaa läheistä suhdetta tuo riski on siedettävä.