Empatiakyvytön kumppani
Mieheni on tunteeton, empatiakyvytön ja itsekäs. Olemme olleet yhdessä jo vuosia, mutta asumme eri osoitteissa useista eri syistä.
Mieheni ei harrasta mitään, ei käy missään muualla kuin töissä, ystäviä muutama joita näkee max 2 kertaa vuodessa. Viihtyy kotona ja olettaa minunkin olevan siellä.
Itse olen sosiaalinen ja menevä ihminen, paljon ystäviä ja sosiaalisia kontakteja. Viihdyn kyllä kotonakin, varsinkin nyt kun olen sairastunut.
Ongelmana on muun muassa se, että mieheni ei ymmärrä sitä, että sairaus vaikuttaa kaikkeen tekemiseen, varsinkin jaksamiseen. Leikkaus on tulossa. Mieheni tuskin edes muistaa mitä sairastan. Kaipaisin tukea ja ymmärrystä tähän, että en pysty kaikkeen mitä pitäisi. Eilen väsähdin pihatöiden jälkeen ja olin hieman nälkäkiukkuinen ja sanoin olevani väsynyt. Mies sanoi että menisit lenkille niin ei väsyttäisi.
Minä tietysti pillahdin itkuun ja kun ymmärrystä ei tullut, lähdin omaan kotiini. Tänään iltapäivällä mies tuli ja kysyi, että mitäs se eilinen teinipelleily oikein oli? Minulla meni heti tunteisiin ja itketti tietysti.
Nyt sitten kysytään miksi olemne edelleen yhdessä. Niinpä. Mies on auttanut erittäin paljon tekemällä remonttia ja muuta hommaa kodissani. Tähän hän äskenkin vetosi, kuinka paljon olen sinuun uhrannut aikaani ja rahaani. Minun pitäisi olla kiitollinen kun näin on tapahtunut. Tietysti olenkin, mutta tuo asia kaivetaan esiin joka kerta kun on erimielisyyttä.
Kyseessä pieni paikkakunta ja elämäni tulee olemaan hyvin vaikeaa sen jälkeen jos/kun ero tulee. Lisäksi mies on uhannut itsemurhalla, jos ero tulee. Uhraanko oikeasti oman elämäni ja mahdollisuuteni oikeaan rakkauteen.
Tekstistäsi voi päätellä, ettei parisuhteessasi toteudu tunnetarpeiden tyydytys ja turvallisuuden kokemus. Olet sitä vastoin saanut apua kotisi kunnostukseen ja ylläpitoon. On ymmärrettävää, että mietit, onko oikein sitoa oma elämänsä tuohon suhteeseen saadun avun vuoksi. Sosiaalinen paine ympäriltä ei ole riittävä syy uhrata itseään. Elät ainoan elämäsi itsesi vuoksi ja tärkeää, että joskus vanhana voi tuntea, että on elänyt riittävän tyydyttävän elämän.
Pysähdyttävä oli puolison itsemurhauhkaus. Jos hän haluaa eroon omasta elämästään, se on tietenkin järkyttävää, mutta hänen omalla vastuullaan, ei kenenkään muun. Itsemurhalla uhkaaminen kuulostaa epätoivoiselta yritykseltä hallita sinua. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi eikä toista voi siihen alistaa tai pakottaa edes uhkaamalla itsemurhalla. Ja kumpikin on vastuussa siitä, miten käsittelee eron aiheuttamat tunteet.
En tiedä, osunko puolisosi kohdalla oikeaan, mutta osa meistä ihmisistä on kasvanut ja elänyt olosuhteissa, joissa ei ole voinut oppia tunnistamaan omia saati toisen tunteita. Hyvä yritetään osoittaa tekemällä tai rahalla. Kun tunteita ei voi tunnistaa, varsinkin hankalat tunteet ovat erittäin vaikea ja torjuttava asia niin itsessä kuin toisessa. Silloin ei ole muuta keinoa kuin lytätä tai nolata se, joka uskaltaa tuntea kiukkua, pettymystä tai muuta hankalalta tuntuvaa tunnetta. "Teinipelleily" nimitys kuulostaa siltä, että puolisosi on aivan avuton näiden tunteiden kanssa. Empatiaa toista kohtaan voi tuntea vain, jos voi hyväksyä tunteet itsessään. Kaikki, mikä pitää torjua itsessä, on vaikeaa myös toisessa.
Toivottavasti sinä saat apua ja tukea nyt sairaana joltakin taholta ja kuntoudut hyvin tulevasta leikkauksesta. Ehkä se, että voit elää omassa kodissasi ja tuntea tunteesi, on tässä tilanteessa hyvä. Jos puolison läsnäolo ja odotukset menevät yli voimiesi, voit varmasti ystävällisesti todeta, että tarvitset nyt lepoa ja voimien keruuta jo ennen leikkaustakin.
Mahtoikohan näistä ajatuksista nyt olla sinulle jotakin hyötyä? Voimme jatkaa keskustelua, jos haluat.
Näin naisena pystyn hyvinkin samaistumaan kokemuksiisi suhteessa.
Kuten Eija tuossa jo yllä totesi, sosiaaliset paineet tai saamasi arjen apu remontteihin yms ei ole riittävä syy sitoa itseään suhteeseen, joka ei ole tunnetarpeiden osalta tasapainoinen. Tällaisilla syillä ei voi oikein toista painostaa elämään suhteessa etkä sinällään ole miehelle mitään "velkaa". On asia erikseen elää arkea toisen kanssa ja se, että tuleeko muuten kohdatuksi (siis lohdutetuksi, kuulluksi, nähdyksi ja onko välillänne aitoa yhteyttä, joka täyttää emotionaalisia tarpeita ja tuottaa hyvää oloa) ja se on tosi tärkeä osa elämää. Mitkään remontit ei sinällään noita asioita pysty paikkaamaan, jos suhteessa on muuten paha olla. Suhteesta pitäisi myös saada asioita, kuten empatia. Ja jos se puuttuu ja kommunikointi on pelkkää ilkeilyä, puhumattomuutta tai vaikkapa uhkailua erilaisilla asioilla niin eihän siinä voi hyvin - vaikka tehtäisiin kymmenen remonttia.
Itsemurhalla uhkailu ... on loppujen lopuksi pitkälti miehesi oma asia. Tai se, että toinen sanoisi tällaista, ei velvoita sinua olemaan suhteessa. Sillä uhkaileminen on useimmiten pyrkimys vaikuttaa toiseen. Eräänlaista kiristystä jopa.
Jos et saa suhteesta nyt sellaista lämpöä mitä kaipaisit niin voit sanoa, että haluat omaa rauhaa ja aikaa toipua leikkauksesta.