Apua kaveri suhde muuttui kontrollloivaksi

Apua kaveri suhde muuttui kontrollloivaksi

Käyttäjä ask aloittanut aikaan 18.09.2023 klo 17:17 kohteessa Apua, mikä ihmissuhde!
Käyttäjä ask kirjoittanut 18.09.2023 klo 17:17

Hei jouduin suljetulle osastolle ja olen täällä ollut jo tovin, tulin vapaaehtoisena ja joka muuttui pakkohoidoksi, kaveri sanoi että pitää tulla syntymäpäiville ja nyt olen täällä jumissa, kuitenkin kävin äidin kanssa vähän ulkoilemassa, tää ei ole kivaa, sanat eivät tule suusta ulos, vaikka liittyy tähän kaveriin, psyg sairaanhoitaja sanoi että pitää ajatella itseään. Mitä teen? Kirjoitin paperille ja annoin hoitajalle, mutta ei ole sitä todellista syytä vielä selvillä hoitajat ei tiedä, minä olen aivan henkisesti loppu. Kaveri piti minua/ tai pitää avustajan tai ohjaajana. Ei enään kun estin sen, ihan kokonaan. Tympeetä kun sanat eivät tule suusta ulos. Jos en avaudu itsestäni niin jään tänne ja minut siirretään toiseen paikkaan en halua semmoista.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 11.10.2024 klo 21:26

Tämä entinen kaveri ei vain osaa tunnistaa toisen ihmisen rajoja. Äitiin ei kannata katkaista välejä vaan sanoa, ettet halua ottaa tältä kaverilta viestejä äidinkään kautta. Ja että et halua, että äiti sanoo mitään sinusta hänelle. Riittäisikö se?

Hienoa, että on löytynyt mieluinen asunto. Toivottavasti saat sen!

Käyttäjä ask kirjoittanut 11.10.2024 klo 22:08

Minä en halua että äitini tietää mun ja kaverin väleistä, se ei kuulu hänelle. Eikä tää oo ensimmäinen kerta kun hän puuttuu likaa mun elämään, luulin että asiat oli jo selvitetty, ei hän kuuntele, mutta sen ainaski tiedän että tällä paikkakunnalla kun olen tää on oikea paikkamulle, vaikka tuota äiti suhdetta mietin.  Olisi vaan hyvä ottaa hetki etäisyyttä. Taisi olla virhe kun tulin tänne, luulin että onggelmat on ratkaistu, tään asian kanssa. Ehei ... Minä koitan hänelle sanoo ja kaverille sanon että heihei.

Käyttäjä ask kirjoittanut 11.10.2024 klo 22:10

Tää on vaikeaa kun olen semmoinen ihminen joka tarvii oman ajan miettiä asioita kaikessa rauhassa.

Käyttäjä ask kirjoittanut 12.10.2024 klo 09:09

Kappas tämä asia voi liittyy tähänkin vaikka, vähän erilaista vääntöä kaverin kanssa, no elämä on tämmöistä, se ei aina niin helppoa ole.

Käyttäjä ask kirjoittanut 12.10.2024 klo 09:33

Äidin kautta onkin helppo juoruilla asioita ja puhua meikäläisen seläntakana. En pidä semmoisesta asioista. Olen pitkään jo miettinyt että meidän ystävyyssuhde oli tässä, terveys edellä pitää mennä.

Käyttäjä ask kirjoittanut 12.10.2024 klo 12:52

Minä päätän itse kuka on kaverini ja kuka ei, hoidan ne omalla tavallani. Voisi taas mennä jonnekin.

Käyttäjä ask kirjoittanut 14.10.2024 klo 12:16

Yksi suuri asia on se että minulla on muitakin ihmissuhteita, keskityn nyt niihin jos alan vääntää parhaan kamun Kaa joudun taas ehkäpä sairaalaan. Tänään käyn serkun luona kylässä. Ja sen koiran.

Käyttäjä ask kirjoittanut 14.10.2024 klo 17:28

En päässytkään tänään serkun luo huomenna käyn, ja huomenna uimaan avustajan kanssa, ja ylihuomenna serkun luokse, pitää tehdä mukavia asioita, täällä kun olen sukulaisten ja ystävien luona. Suunnitelmat voivat muuttua. Juu ja kaveri voi olla huolissaan musta, mutta eipä hän tiedä mitä käyn päässäni läpi, kun kummallakin on huono olla, niin eihän se ystävyys sitten toimi.

Käyttäjä ask kirjoittanut 14.10.2024 klo 17:38

Onneksi se toinen kaveri on jättänyt mut rauhaan, äiti haluaa selvästikin katkaista väliini muhun, kun se tuolla tavalla puuttuu minun asioihin, eikö yksi kerta riittänyt, kun se puuttui meidän väleihin. Minä taas joudun sairaalaan luulisin kun se tuolla tavalla puuttuu koko ajan minun elämään.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 14.10.2024 klo 22:11

Minä en taida ihan pysyä kärryillä. Kerrohan, miten äiti puuttuu käytännössä sinun kaverisuhteisiin.

Käyttäjä ask kirjoittanut 15.10.2024 klo 19:05

Puutuu liikaa minun yksityis elämään, vaikka sanon sille asiasta. Ei tajuu juttelin tästä serkun Kaa, ja sanoin että olikohan suuri virhe tulla tänne perheen Kaa. Sillä kaverilla tässä on paljon onggelmii. Olisikohan se sitä. Mies suhteet eivät onnistu minun äidilläni, elämä on pielessä hänellä. Karkottaa omat lapset pois elämästä. Kun puuttuu mun ystävyyssuhteeseen sanoin se ei kuulu hänelle.

Käyttäjä ask kirjoittanut 15.10.2024 klo 19:10

.. en aijo jutella hänen kanssaan enään. Kun liikaa murheita hänellä on.

Käyttäjä ask kirjoittanut 15.10.2024 klo 19:11

Pitää katkaista välit hänen Kaa ja pitää mennä eteenpäin.

Käyttäjä ask kirjoittanut 15.10.2024 klo 22:50

Tästä puhuin serkun kaa oma moka, kun haluaa olla koko ajan, keskipisteenä. No noin se menee. Mä en voi käsittää että miten se kohtelee muita ihmisiä, enkä ole ainut. Kuulin serkulta että veljen tyttöystävälleen kun oli joku konflitsi tullut hänen kaa, no hänen tyttöystävä oli sanonut minun äidille siitä. Katsotaan mitä seuraavaksi tulee. No kun olin juttelemassa tästä tilanteesta, huomenna sanon hänelle, ihmiset voivat olla huolissaan minusta eikä ihmekkään. On tää kumma minäkin sanoin hälle ettei puutuisi mun elämään, mutta äidit on, mitä he ovat?

Käyttäjä ask kirjoittanut 15.10.2024 klo 23:26

Siis tää on mun para kamu, ei se jonka takia jouduin osastolle eri kaveri. Siis entinen paras kamu. Opin siitä että entisen kamun takii ja osastollakin sanottiin, ja ollaan puhuttu että kaveri on kaveri, ja se tukee minua jos on vaikeeta.