Apua kaveri suhde muuttui kontrollloivaksi

Apua kaveri suhde muuttui kontrollloivaksi

Käyttäjä ask aloittanut aikaan 18.09.2023 klo 17:17 kohteessa Apua, mikä ihmissuhde!
Käyttäjä ask kirjoittanut 18.09.2023 klo 17:17

Hei jouduin suljetulle osastolle ja olen täällä ollut jo tovin, tulin vapaaehtoisena ja joka muuttui pakkohoidoksi, kaveri sanoi että pitää tulla syntymäpäiville ja nyt olen täällä jumissa, kuitenkin kävin äidin kanssa vähän ulkoilemassa, tää ei ole kivaa, sanat eivät tule suusta ulos, vaikka liittyy tähän kaveriin, psyg sairaanhoitaja sanoi että pitää ajatella itseään. Mitä teen? Kirjoitin paperille ja annoin hoitajalle, mutta ei ole sitä todellista syytä vielä selvillä hoitajat ei tiedä, minä olen aivan henkisesti loppu. Kaveri piti minua/ tai pitää avustajan tai ohjaajana. Ei enään kun estin sen, ihan kokonaan. Tympeetä kun sanat eivät tule suusta ulos. Jos en avaudu itsestäni niin jään tänne ja minut siirretään toiseen paikkaan en halua semmoista.

Käyttäjä ask kirjoittanut 01.10.2024 klo 21:13

Kun katsoin niitä mitä olin kirjoittanut aikaisemmin olin niin sekaisin pakko hoidosta vaan puhuin kai minulla oli se sulkutila silloin päällä. Olisin halunnut laittaa sen alkuun, nyt kaikki hyvin, ehkäpä se sopii kun tuli pieni takaisku. Tuo on kaunis kappale.

Käyttäjä ask kirjoittanut 01.10.2024 klo 21:37

Nyt olen kuitenkin kiitollinen avusta ja tuesta mitä minulla oli, olin nätisti hoidossa kun pakkokeinoja ei tarvinnut käyttää, hyvä minä, muistan kun hoitaja sanoi että pakkokeinoja ei tarvinut käyttää. Onneksi en ole riehuja tyyppiä, enkä haluakaan olla, mutta ei sitä tiiä minkälaisessa mielentilassa sitä olisi, kivaa illanjatkoa!

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 02.10.2024 klo 09:44

Todella paljon on vointisi kohentunut vuodessa siitä huolimatta, että haasteita on sen aikana ollut. Hienosti olet ne selvittänyt. Sinussa on paljon voimaa ja kykyä mennä eteenpäin!

Käyttäjä ask kirjoittanut 03.10.2024 klo 11:18

Joo yksi merkittävä tekijä on se että voin muuttaa, ihmiset vaihtuu se on elämää. Mutta uudet haasteet on ihan varmastikin edessä. Ei mua enään pelota että joudunko takasin sairaalaan, kun minulla on hoito kontakti. Aloin miettii sitä terveyden kannalta sitä muuttoa. Hoitajan aika on edessä päin. On halu nyt kova päästä, ystävien luokse ja sukulaisten mitä täällä paikkakunnalla on.

Käyttäjä ask kirjoittanut 07.10.2024 klo 14:35

Tänään viimeinen hoito käynti psygopolilla, vähän jännittää pärjääkö, mutta yksin ei ketään jätetä, sanoi hoitaja. Pitää lähettää varmaan sinne kortti. Olen edistynyt paljon, lyhjessä ajassa. Nyt eikun muuta kun kotia etsimään..

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 07.10.2024 klo 16:48

Tuo hoitajan sanoma "ketään ei jätetä" on hyvä selustatuki, vaikkei pärjäämisessäsi mitään kyseenalaistettavaa olekaan.

Pitäisiköhän sinun ihan laittaa muistiin, mistä kaikesta olet vuoden aikana selvinnyt ja päässyt yli. Kun elämä aina väliin tuo tullessaan myös vastoinkäymisiä, voisit siitä katsoa, miten paljon sinulla onkin kykyä pärjätä. Se antaa voimaa ja toivoa siihen, että olet melkoinen selviytyjä. Et nujerru kovin helposti.

Käyttäjä ask kirjoittanut 07.10.2024 klo 17:39

Nyt asunto löytyi, äiti soittaa sinne. Toivottavasti olen etusijalla. Kuvien perusteella se oli ainakin ihana. Nyt toivotaan vain parasta. Minä mietin koska pääsen katsomaan sitä asuntoa. Siinä on halvempi vuokra kans kun tässä. Toivotaan parasta. Palaveri oli olennainen asia tässä kun oli SOS työntekijä ja nää ohjaajat.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 08.10.2024 klo 10:37

Pidän peukkuja, että pääset katsomaan ja ehkä asumaankin siihen asuntoon.

Käyttäjä ask kirjoittanut 08.10.2024 klo 13:54

Se oli valmiiksi kalustettu asunto, eli ei ollut hyvä, no uutta asuntoa etsimään. Minne laitan kaikki tavarat? Kyllä minulle tulee varmaan hyvä asunto vastaan.

Käyttäjä Eija H (Työntekijä) (Maaseudun tukihenkilöverkko) kirjoittanut 08.10.2024 klo 17:33

Niin minäkin uskon. Malttia se vähän saattaa tarvita, mutta hyvää ei koskaan odota liian kauan.

Käyttäjä ask kirjoittanut 10.10.2024 klo 22:00

Paraskaveri entinen. Ei olla enään kavereita.  alkoi taas laittaa äitin kautta viestii, että kun ärsyttää. Se on meidän välinen suhde, oli sitten mikä tahansa en minäkään puutu hänen ihmissuhteisiin, pitää varmaan alkaa arvostelee sen ihmissuhteita. En aio olla enään hänen kanssaan tekemisissä. Puhumalla ne selviäisi ne asiat mutta olen huono puhumaan onggelmistani. Tässä alkaa olla jo liikaa mulle pää hajoo. En ole terapeutti enkä ohjaaja minulla on omat onggelmat hänellä omat joten antaapa olla. Kaverin pitäisi jo tuntee mut että en tykkää että se tekee noin äidin kautta laittaa viestii. Äiti ei ole hänen kaveri, minä olin. Muistan kun hoidossa kun sanottiin että pitää pitää omat rajat. Tässähän minä yritän niitä rajoja pitää. Tietenkin kaveri on huolissaan varmaan minusta, kun olen ollut sairaalassakin oman voinnin takii, ja vaan omia huolia kertoo, mä en jaksa, jossain se raja pitää olla. Apua meneekö tämäkin liikaa yksityiselämän puolelle. Ja pelkään että sulkutila tulee taas päälle, no katsotaan helpotuuko mun olo kun muutto tulee. Pitäisi ainakin helpottaa. Onneksi tää entinen kaveri ei asu enään täällä paikkakunnalla kuin minä. Tuo tarkottaa sitä että pitää taas harkita että katkaisenko äidin kanssa välit kokonaan.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa, 3 päivää sitten. Syy: Päätin lauseen jatkaa
Käyttäjä ask kirjoittanut 11.10.2024 klo 10:32

En viittinyt sitä kuitenkaan tehdä hänen syntymäpäivänään. Kun eilen oli hänen syntymäpäivä.

Käyttäjä ask kirjoittanut 11.10.2024 klo 10:34

Tää menee taas niin monimutkaiseksi. Sulkutila ei voi tulla, kun minulla on lääkkeet, mutta jotain muuta voi tulla. Se on kai tervettullut. Oma paha olo.

Käyttäjä ask kirjoittanut 11.10.2024 klo 17:17

Nyt yksi asunto vapaa ihan lähiympäristöstä. Toivotaan nyt se sitten minun asunto on. Se oli kanssa ihana, ei mitään vakuutuksia tarvii, maksaa. Toivotaan että saan sen. Ja jännittää vähän että pärjäänkö toisaalta äiti sanoi että se on vaan ohjaajien mielipide asiasta, ne ei tunne minua.

Käyttäjä ask kirjoittanut 11.10.2024 klo 17:19

Me soitettiin jo sille jolle pitäää sitten maksaa vuokraa. Toivotaan nyt että saan sen asunnon.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa, 2 päivää sitten. Syy: Lisäsin tekstiä