60 v miehen napanuora vielä kiinni äidissä
Olin puolisoni kanssa viikonloppusuhteessa useamman vuoden ajan, koska työmme olivat eri paikkakunnilla. Mies asui viikot äitinsä luona. Työtilanteeni muuttumisen vuoksi pääsin muuttamaan lähemmäs mieheni asuinpaikkaa ja muutimme vihdoin yhteisen katon alle. Heti alusta asti huomasin, että mies salasi tietoa yhteenmuuttamisesta äidiltään, näytti suorastaan siltä, että hän pelkäsi kertoa siitä. Lopulta hän perusteli äidilleen muuttonsa sillä, että hänen työmatkansa oli lyhyempi minun luotani käsin, ja sillä verukkeella ilmeisesti ”sai luvan” muuttoon. Jo tässä vaiheessa kuulin varoitusäänet korvissani, mutta olimme juuri muuttaneet ihanaan uuteen asuntoon, enkä halunnut saman tien muuttaa uudelleen itselleni sopivampaan ja edullisempaan asuntoon.
Yhteenmuuttamisen jälkeen mies jatkoi äidin luona oleiluaan sekä viikolla että viikonloppuisin. Vuoden aikana hän vietti lähes jokaisen viikonlopun äidin kanssa, poikkeuksena yhteiset lomamme, jolloin hän ilmeisesti sai luvan poissaoloonsa äidiltä. Myös viikolla hän yöpyi 1-2 yötä äidin luona. Ymmärrän hyvin, että iäkäs äiti tarvitsee apua asuessaan yksin vanhassa omakotitalossa, joka vaatii jatkuvaa remontointia, mutta kaikki viikonloput + pari arki-iltaa viikossa ihan jatkuvasti on minusta jo liikaa.
Päädyimme pariterapiaan, jonka aikana minulle selvisi paljon asioita. Mies ja äiti olivat jo miehen edellisessä liitossa rakentaneet asumisjärjestelyn, jossa mies vietti kaikki viikonloput (+ satunnaisesti arkisin) äitinsä luona, ex-vaimon ollessa yksin kotona. Nyt minua yritettiin automaattisesti työntää samaan muottiin. Kauhistuin, kun ymmärsin mistä on kyse, ja sanoin terapiassa, että en voi jatkaa näin, haluan eron. Mies marssi vihaisena ulos terapiasta ja sanoi, ettei seuraavaa terapia-aikaa tarvita jos kerran haluan erota. Se jäikin viimeiseksi terapiakerraksi, mutta erouhkaukseni jälkeen mies muutti selvästi käytöstään. Puolen vuoden aikana mies oli enemmän kotona, ja vaikka olinkin erittäin tosissani eron suhteen, niin ajattelin antaa hänelle mahdollisuuden muutokseen.
Nyt olen muualta käsin kuullut, että äiti valittaa, kuinka poika ei enää käy ”kotona” eli hänen luonaan ollenkaan ja kaikki remontit viivästyy sen vuoksi. Mies on siis käynyt kyllä äidin luona, mutta ei yhtä usein. Äiti on ilmeisesti valittanut asiasta myös miehelle, koska mies yrittää nyt vaivihkaa palata samaan, äidin sanelemaan järjestelyyn, jossa kaikki viikonloput ja osa arki-illoista vietetään hänen luonaan.
Miehen sisko käy myös äidin luona usein, mutta hän osaa paremmin vetää rajat omalle elämälleen, eikä esim yövy äidin luona kuin satunnaisesti. Äiti ei siis asu niin kaukana, etteikö sieltä pääsisi omaan kotiinsa yöksi jos siellä käy jotain apuhommia tekemässä. Äiti on selvästi tehnyt pojastaan korvikkeen omalle edesmenneelle miehelleen ja vaatii tältä enemmän panostusta ja läsnäoloa kuin tyttäreltä.
Äiti on omassa perheessään ja suvussaan erittäin lempeä ja ystävällinen hahmo, joka ei riitele kenenkään kanssa. Kukaan heistä ei varmasti uskoisi minua jos kertoisin, mikä on todellisuus.
Minusta on todella kurja päättää muuten hyvä suhde, mutta en voi jatkaa näin. Minulla on jatkuvasti hylätty olo ja kärsin jo melkoisista stressin aiheuttamista psykosomaattisista oireista. Tässä ei varmasti ole enää toivoa, että mies muuttuisi, vai onko kukaan koskaan kuullut 60 v miehestä, joka vihdoin onnistuu katkaisemaan napanuoran äidistään?
Hei Beltsu!
Suhteen päättäminen on aina kova elämän tapahtuma, mutta kuten toteat, kurjaa olisi jatkaakin. Usein näin vahvan äidin ja pojan riippuvuuden taustalla on asioita, joihin puoliso ei voi juurikaan vaikuttaa. Niiden taustat lienevät kaukana menneisyydessä. Miehesi tarvitsisi siihen varmasti ammattilaisen apua eikä prosessi saattaisi olla kovinkaan nopea.
Hylätty olosi on vähintäänkin ymmärrettävä. Sellaisen kokeminen pitkäaikaisesti saa aikaan erilaisia kehollisia ilmentymiä. Pystytkö olemaan vihainen? Jos kiukku tulee niellyksi itseen, se erityisesti aiheuttaa somaattisia vaivoja. Kiukku olisi myös hyvänä apuna omassa rajanvedossasi. Kiukku sisältää energiaa ja toimii siksi apuna tarvittaessa irrottautuessa epätyydyttävästä suhteesta. Kiukun tai vihan käyttö ei tarkoita vihan ilmaisemista haitallisella tavalla vaan puolien pitämistä selkeästi ja päättäväisesti.
Voimia sinulle, jotta voit tehdä omasta elämästäsi sellaista, jonka ajattelet olevan sitä elämää, jota toivot voivasi elää.
Kiitos kommentistasi kiukun pakahduttamisesta! En ole oikein voinut ilmaista kiukkuani asiasta ääneen, koska pelkään, että se tulkitaan mustasukkaisuudeksi ja minusta tehdään joku itsekäs hirviö, joka ei anna pojan auttaa iäkästä äitiään.
Olen muutoin kyllä melko räiskyväkin ihminen, enkä pelkää näyttää tunteitani, mutta tämän asian edessä olen tuntenut sellaista hämmennystä ja epävarmuutta omien tuntemusteni oikeutuksesta, etten ole ilmaissut kiukkuani ääneen kovinkaan montaa kertaa. Mies ei itse asiassa kestä yhtään kiukun- tai raivonpurkaustani, vaan poistuu heti paikalta (äitinsä luokse). Heidän perheessä ei riidellä tai koroteta ääntä ollenkaan, äiti pystyy ohjaamaan kaikkia lempeydellä tahtomaansa suuntaan, eikä kukaan koskaan mukise vastaan.
Kiitos kiukun tukahduttaminen -> somaattiset oireet pohdinnasta, sain siitä ajattelemisen aihetta. Minulla on oikeus olla kiukkuinen, ja saan ilmaista sen myös miehelle. Tunnen itseni huijatuksi ja harhaanjohdetuksi, ja olen siitä kiukkuinen myös itselleni, koska annoin näin tapahtua. Toisaalta en ole koskaan ollut suhteessa tai nähnyt kenenkään muunkaan olleen samantyypisessä suhteessa, missä on näin vahva riippuvuussuhde äitiin, enkä siksi voinut kuvitellakaan, että nykypäivänä voisi edes olla tällaista. Kuusikymppinen mammanpoika kuulostaa joltain, mitä ei ole enää olemassakaan muualla kuin jossain vanhoissa komedioissa.
Minulla ei ole ongelmia yksinasumisen kanssa, olen ennenkin asunut yksin ja ollut pitkiäkin aikoja ilman parisuhdetta. Sen puolesta en ole huolissani. Sen sijaan kaiken yhteisen purkaminen tuntuu todella raskaalta, varsinkin kun toinen osapuoli näyttää yhä luulevan, että kaikki korjautuu, kunhan hän on taas vähän aikaa enemmän minun luonani. Käytännön asiat kuten miehen muuttoilmoitus ja avainten luovutus saattavat mennä hankalaksi, ja olen jo miettinyt mitä keinoja minulla on käytettävissä jos toinen osapuoli ei suostu muuttamaan pois sovinnolla. Omasta puolestani olen tehnyt hänelle selväksi milloin hänen muuttonsa tulisi tapahtua (perustuen vuokra-asunnon irtisanomisaikaan).
Hyvä, että tuo kiukku on saanut nyt luvan olla sinussa. Se on kuin kaverisi, sinun puolella auttamassa, kun tarvitset jämäkkyyttä.
Yhteisen purkaminen on raastava vaihe. Siihen varmaan sisältyy myös yhteisistä unelmista ja haaveista luopumista.
Tuohon vuokra-asunnon irtisanomisasiaan ja avainten luovuttamiseen en valitettavasti osaa mitään sanoa. Kurjaa, jos muiden harmien lisäksi tulee vielä käytännön ongelmia.