Ymmärränkö oikein, että suhteenne on toiminut 8 vuotta, mutta nyt juridinen sitoutuminen on saanut miehen tuntemaan itsensä onnettomaksi ja miettimään eroa? Vai onko niin ollut jo aiemmin ilman, että hän on ilmaissut sitä?

Tilanne on ymmärrettävästi ahdistava eikä kuulosta kirjoittamasi perusteella sinun epäonnistumiseltasi. Toivon, että voisit siltä rauhottaa mieltäsi. Toisen mieltä ja ajatuksia ei voi tietää, jos hän ei niistä kerro. Silloin ei myöskään ole selviteltävissä, mistä puristaa. Hän on pantannut tietoa, mikäli olo on jatkunut jo kauemmin.

Saisittekohan nyt pikaisesti kiireellisen ajan johonkin ammatttilaisen puheille? Heitä on perheneuvoloissa, lastenneuvoloissa, perheasiainneuvottelukeskuksissa tai yksityisinä omilla vastaanotoillaan. Koska en tiedä paikkakuntaa, jolla asutte, en osaa tarkemmin vinkata mahdollista paikkaa.

Jos käy niin, etteivät häät toteudu eikä mies halua sitoutua enää yhteiseen elämään, sekään ei ole loppuelämän katastrofi, vaikka nyt siltä tuntuisikin. Tärkeintä lasten kannalta on, että heillä on edelleen molemmat vanhemmat ja vanhemmilla sellainen suhde, jossa lasten asioista puhutaan ja sovitaan asiallisesti.

Joskus käy niin, että kun nuorena on sitouduttu, jokin elämättä jäänyt elämä voi estää eteenpäin pääsyn. En tietenkään voi tietää, onko tällä mitään tekemistä puolisosi kanssa, mutta siitäkin voinee keskustella.

Kovin vähän on antaa kysymiäsi neuvoja vaikeassa tilanteessa. Olen siitä pahoillani, koska tunnistan ahdistuksesi syvyyden.

Kiitos vastauksesta. Hän oli ilmeisesti miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa. Tänään hän päätti että meidän on parempi erota. Peruimme häät. Olen raskaana neljännellä kuulla joten tämä kaikki tuntuu hieman ylitsepääsemättömältä. Yritän kasata itseni jotta jaksan kertoa lapsille eroaikeistamme. Tulevaisuus kolmen lapsin yksinhuoltaja pelottaa. Ammattiapua hän ei halunnut.

Oletpa todella vaikeassa tilanteessa. Tunne ylitsepääsemattömästä asiasta on ymmärrettävä. Tosin luulen, ettei puolisosikaan itseään arvosta siitä, että on toiminut näin ja tekee ratkaisun yllättäin kesken raskauden ja pari viikkoa ennen suunniteltuja häitä.

Nyt olisi ensiarvoisen tärkeää, että jaksaisit pitää itsestäsi huolta. Se on tärkeää itsesi ja kaikkien kolmen lapsen vuoksi. Onko sinulla läheisiä sukulaisia tai ystäviä, joiden kanssa voisit jutella ja joilta saada tukea? Yksin tuo tilanne on varmasti liian raskas kannettavaksi. Jos koet ammattilasavun hyväksi lisäksi, sitä voi kysyä esim. äitiysneuvolasta, perheasioinneuvottelukeskuksesta tai vaikkapa Mieli ry:n kriisikeskuksesta (luettelo paikkakunnista, joilla niitä on, löytyy netistä http://www.mieli.fi => tukea ja apua) Ja täällä voit luonnollisesti jatkaa tätä keskustelua, jos koet tästä olevan apua.

Lapsille kertoessa olisi hyvä, jos voisitte olla molemmat paikalla. Lapsille ei tarvitse kertoa syytä kovin tarkasti, mutta heille on hyvä vakuuttaa, että vain aikuiset eroavat ja lapset ovat kummallekin rakkaita ja yhteydet sekä äitiin että isään säilyvät. Jos vain jaksatte vielä puhua toisistanne vanhempina arvostavasti, se hyödyttää lapsia.

Suosittelen, että varaatte mahdollisimman pian ajan lastenvalvojalle, joka auttaa teitä miettimään, miten lasten käytännön asiat kannattaa hoitaa. Sitten, kun ne ovat selvillä ja paperille kirjattuna niiden miettiminen ei enää vie energiaa, jota nyt varmasti tarvitaan moneen asiaan.

Toivon sinulle voimia jaksaa pitää huolta itsestäsi!

Hei,

Minulla on hirveän ihania ystäviä ja perhe jotka tällä hetkellä auttavat meitä. Asumme lasten kanssa nyt vanhemmillamme. Ahdistus ja epätoivo on silti kokoajan läsnä. Lapset kyselevät että milloin mennään äiti kotiin ja voisiko isi tulla tänne? Se tuntuu vielä raskaammalta. Häistä sain melkein kaiken jo peruttua, mutta oma jaksaminen on täysin 0. Ja lapsille asiasta puhuminen tuntuu vielä pahemmalta. Kaikki asumisjärjestelyt ahdistaa. En jaksaisi palata töihin. Oma anemia painaa vielä lisäksi päälle. En vaan tiedä mistä aloittaa, miten käsitellä tätä ja mistä löydän voimia asioiden järjestelyyn. Itken kokoajan kaikesta. Yritän lasten edessä tsempata mutta he aavistavat jotain.

Hei!

Onpa hyvä, ettet tarvitse olla yksin kurjassa olossasi ja kaoottisen tilanteen keskellä. Ja isovanhemmat varmasti jelppaavat lasten kanssa. Vaikka ymmärrän, ettei heidän luonaan asuminenkaan sekään kovin helppoa ole. Ei ole ihme, että olet jaksamisen suhteen ihan lamassa. Mahdatko ylipäätään olla nyt työkykyinen, jos palaat työhön?

Mietin tuota lasten tilannetta. Kun he aavistavat jotakin, he useinkin kuvittelevat asiat vielä hurjemmiksi kuin ne ovat. Vaikka nyt erosta et heti sanoisikaan, heille olisi ehkä hyvä vaikka kertoa, että sinulla ja isällä on nyt niin vaikea erimielisyys, ettette voi olla kotona perheenä. Ja siksi sinulla on paha mieli, ei yhtään kuitenkaan lasten takia. Lapset käsittämättömällä tavalla ottavat vanhempien pahoista oloista syytä itselleen, jos heille ei moneen kertaan vakuuteta, etteivät he ole mitenkään pahaan mieleen syyllisiä. Voisivatkohan lapset mennä isän luo välillä?

Ei ole kummallista, ettet nyt heti tiedä, mitä asioita järjestää, mistä aloittaa. Eihän kukaan tuossa myllerryksessä siihen pystyisi. Pystyisitkö nyt antamaan itsellesi aikaa ja hoitaa vain niitä asioita, jotka tulevat vastaan. Ehkä järjestelmällisemmän toiminnan aika tulee, kun olet selviytynyt shokista. Ja vaikka nyt et sitä voi itse nähdäkään, sekin vaihe tulee vielä.

On hyvä, että pystyt jakamaan ajatuksiasi ystävien ja perheen kanssa, samoin täällä. Kaaoksestasi huolimatta ilmaiset itseäsi selkeästi, joka kertoo myös voimavaroistasi. Mutta nyt ei ole keskeistä hallita asioita vaan pysyä itse hengissä.

Hyviä vinkkejä. Aloitan ehkä niistä asioista joilla voin vähentää stressiä, eli haen hieman pidempää sairaslomaa. Ei ainakaan vaivaa sit jos en yöllä saa nukuttua ja aamulla kiire töihin. Sen jälkeen otan vastaan sen mikä tulee eteen, kunnes jaksan alkaa pohtimaan pidemmälle. Lapsille yritän kertoa jotain. Ja perjantaina he menevät isän luokse viikoksi. Mikä sekin kyllä ahdistaa koska jään ensimmäistä kertaa viikoksi ilman heitä. Miten siitä selviää? Iloitsen tällä hetkellä jokaisesta sekunnista kun saan hetkeksi ajatukset muualle, keskittymällä lapsiin ja heidän tekemisiin, ja niistä hetkistä jolloin itku ei ole kurkussa. Löydän hetkiä kun saan hieman enemmän happea.

Suunnitelmasi vaikuttaa hyvältä.

Lasten meno isälle on taatusti riipova asia ja tuntunee jonkinlaisena tyhjyytenä. Pystytteköhän ennen lasten isälle menoa sopimaan pelisäännöistä: toista vanhempaa ei moitita tai kritisoida lapsille, lasten puhelut etävuorossa olevalle vanhemmalle, paluuaika klo xx.xx, seuraava jakso jne, miten lapsille sanotaan syy tähän tilanteeseen? Sopimukset helpottavat sekä aikuisia että lapsia.

Onkohan sinulla jotakin suunniteltua sille ajalle, kun lapset ovat isällä? Masuvauvakin varmasti tarvitsee jotakin, missä äiti voi paremmin. Edelleen vahvistan ajatusta, että antaisit nyt itsellesi jotakin, missä ehkä vähän rentoudut. Jotakin mikä vie itkua kurkusta. Ystävillekin voi antaa mahdollisuuden hemmotella vähän sinua.

Ystäväni vei minut tänään puhumaan terveydenhoitajalle. Siellä ehdotettiin että me muutetaan lasten kanssa kotiin. Se on turvallisin minulle ja lapsille, jos mies ei pysty siellä asumaan meidän kanssa on hänen muutettava pois. Ja siinä vaiheessa kerromme erosta. Tämä toi hieman helpostusta ja muutamme lasten kanssa huomenna kotiin. Mieheni tästä raivostui ja sanoi lähtevänsä viikonlopuksi pois. Lastenvalvoja ei pysty sopimaan mitään ennenkun meillä on eri osoitteet. Niin kauan kun hän asuu kotona on hän velvollinen hoitamaan osansa lapsista. Pelottaa ottaa asia hänen kanssa asia puheeksi, sillä hän on tällä hetkellä niin vihainen. Annanko hänen vaan poistua viikonlopuksi ilman että otan asiaa puheeksi?

Onpa hyvä, että terveydenhoitajan luona juttelu tuotti tuon tuloksen. Se kuulostaa sinun ja erityisesti lasten kannalta oikeudenmukaiselta.

Lienee hyvä, jos miehesi voi laannuttaa kiukkuaan rauhassa jossain. Ehkä hänen kykynsä käydä keskustelua paranee, kun hän voi pari päivää pureskella asioita. Varmasti hänenkin tunteensa ovat nyt aikamoista mylläkkää, vaikka soppa taitaakin olla hänen itsensä tulille laittama. Sanot, että pelkäät ottaa asiaa esille. Onko sinulle pelko väkivallasta? Jos sellainen on, kannattanee hoitaa puheeksiotto niin, että voit varmistaa oman ja lasten turvallisuuden. Ehkä keskustelu ystävän tai terveydenhoitajan kanssa, miten sen hoidat, olisi etukäteen hyväksi. Väkivallan pelkoa (mikäli sitä nyt on) ei kannata työntää pois, vaan käyttää se turvallisuuden varmistamiseen.

Asuupa isä missä tahansa, hän on edelleen isä ja velvollinen huolehtimaan lapsista ja lapset ovat oikeutettuja saamaan huolenpitoa myös häneltä. Käytännöt vain pitää sitten sopia.

Olet selvästi saanut tavattoman nopeasti asioita eteenpäin. Sekä sisäiset että ulkoiset voimavarasi toimivat. Tähän prosessiin usein kuuluu myös voimattomuuden ja lamaantumisen tunteita, joita ei kannata pelästyä.

Kiitos Eija, sinun kanssa on ollut mukava pallotella ideoita, ja vaikka tämä onkin anonyymia niin tunnen helpotusta puhua ja pohtia asiaa yhdessä jonkun kanssa.

Huomenna kotiin ja katsotaan mitä sen jälkeen tapahtuu. Toistaiseksi ahdistus on vähentynyt päivä päivältä ja tullut pieni ajatus siitä että ehkä kaikki järjestyy, vaikka se olisi sitten ilman lasten isää. Meillä olisi tuttu koti ja voisimme keskenämme luoda uusia rutiineja.

Toki näin raskaana tunteet tuntuu muuttuvan laidasta laitaan mutta nautin hetkistä jolloin pystyn hieman näkemään valoa tunnellin päässä.

Sinun yksi voimavarasi varmaan onkin, että pystyt jäsentämään tilannetta sanoiksi. Ja jäsentäminen usein jo helpottaa.

Tunteiden heilahtelu on niin raskauteen kuin yllätykselliseen elämän käänteeseen liittyvä asia. Se ihan kuuluu niihin.

Tuo uusien rutiinien luominen kuulostaa tärkeältä. Lapset tarvitsevat samoina toistuvia asioita, vaikka ehkä vielä jossain kohden reagoivat isän poissaoloon. Mutta rutiinit tuovat turvaa. Ja äitiäkin ne tukevat.

Toivon riittävästi helppoja hetkiä!

Eilen lasteni isä laittoi ensin viestiä että hän on ostanut lapsilleni vklp ruokaa ja että pärjäätte varmasti kolmistaan sillä. Kuullostaen siltä että hän lähtee pois. Kun sitten käväisimme lasten kanssa siellä niin kysyin varovasti että mihin hän on lähdössä? Hän sanoi että ei ole lähdössä viikonloppuna mihinkään eikä tiedä miksi kirjoitti niin. Kotona ollessamme hän oli iloinen saadessaan olla lasten kanssa ja jutteli jotain pientä minunkin kanssa. Lopuksi hän halasi minua lohdutuksesti. Voin siis viikonloppuna tehdä jotain itselleni kun hän on lasten kanssa.

Mieleni tietenkin tässä tapauksessa tekee sen että ”voiko kaikki sittenkin vielä korjaantua?” Ja ajatukset pyörivät siinä että mikä helpotus jos voisimmekin jatkaa arkea yhdessä. Pelkään kuitenkin että se on vaan mieli temppuja, ja romahdan taas kun hän yhtäkkiä ilmoittaa muuttavansa pois. En tällä hetkellä jaksa käydä keskustelua erosta ja eron järjestelemisestä. Haluisin hetken nauttia siitä että jaksa syödä ja ulkoilla lasten kanssa. Tiedostan kuitenkin että uusi keskustelu on käytävä ja että hän voi hyvin tehdä jotain erittäin äkkipikaista. Se ajatus tuo ahdistuksen takaisin.

Mitä mieltä olet, pitäisikö nyt vaan hetken nauttia siitä että arki pyörii ja kerätä voimia uuteen keskusteluun?

Kun kysyin mieheltäni että haluaako hän jakaa arki illat niin että meillä on vuorotellen omaa aikaa (maanantai minun, tiistai sinun) niin hän ilmoitti että ei tarvitse. Hän kertoi myös että oli suunnitellut seuraavan viikonlopuksi jo mihin hän menee mutta nyt ei tiedä tarviiko hänen mennä sinne?

Ja taas mieleni tekee sen että ehkä hän haluaakin olla kotona perheen kanssa ja hän löytää itsensä takisin meille.

Olenko nyt ihan turhan optimistinen jos ajattelen näiden asioiden tarkoittavan sitä että hän ei ehkä haluakkaan erota?

Onpa tilanne aikalailla ailahteleva. Tapahtuneen jälkeen on varmasti vaikea luottaa mihinkään. Ihmisen mieli toimii niin, että suojaudumme kolhuilta psyykkisesti samalla tavoin kuin fyysisestikin: jos jossain olemme satuttaneet itsemme, pyrimme välttämään sen uudelleen tapahtumista. Vaatii jonkin aikaa, että sisäinen varoitusvalo sammuu.

Kysymykseesi, voitko nyt vain nauttia siitä, että arki toimii ja kerätä voimia uuteen keskusteluun, minulla ei ole suoraa neuvoa. Keskustelu on varmasti tärkeää käydä, jotta voisitte jatkaa puhtaalta pöydältä joko yhdessä tai eroon. Mutta voi olla hyvä ensin kerätä hetken voimia. Keskustelua ei kuitenkaan kannata jättää niin kauas, että sen aloittaminen mutkistuu. Toiveikas mieli tulevaan helposti houkuttelee olemaan puhumatta ja lakaisemaan roskat piiloon. Se haluaako hän erota vai ei, olisi hyvä siis puhua auki. Tarvittaessa vaikka ammattilaisen luona, jos puolisosi siihen suostuisi. Ja ammattilainen pyrkii aina kuulemaan tasapuolisesti kumpaakin puolisoa ja edistämään rakentavaa vuorovaikutusta.

Mutta ainakin keskenänne teidän olisi tärkeää käydä keskustelu, joka rauhottaa tilanteen johonkin suuntaan. Lastenkin kannalta sillä on iso merkitys, koska he aistivat kyllä vanhempien jännitteet ja usein kuvittelevat jopa itse aiheuttaneen sitä.

Elämä haastaa nyt esille voimavarojasi ja tuntuu, että niiden varaan voit laskea melko paljon. Sen on jo tähänastinen osoittanut.