Yritän parantua

Yritän parantua

Käyttäjä myron aloittanut aikaan 29.07.2016 klo 17:32 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä myron kirjoittanut 29.07.2016 klo 17:32

Ketjun tarkoitus olisi kirjoitella tänne omaan parantumiseen (toivottavasti) liittyviä asioita ja ajatuksia.

Sanoin polilla sairaanhoitajalle että minulla ei ole masennusta. Kuitenkin kärsin tällä hetkellä kroonisesta vakavasta masennuksesta. Pahaan oloon on niin tottunut tässä 12 vuoden aikana että alkanut pitää sitä normaalina tilana. En muista enää minkälaista oli olla terve. Aloitettiin uusi lääkitys ja jos ei tehoa niin sähköhoidon mahdollisuudesta puhuttiin lääkäri käynnillä.

Vuosi sitten keväällä sanoin äidille puhelimessa että puihin on tullut lehdet, koska huomasin ne vähän myöhään katseen ollessa kokoajan kadussa kun liikkui ulkona. ei pystyny pitämään katsetta ylhäällä vaan se pakonomaisesti hakeutui alas katuun. Tällä hetkellä tämä on vähän korjaantunut.

Tällä hetkellä on pitkästä aikaa näkyvissä valoa tunnelin päässä. Noin 8kk sitten en jaksanu pitää itsestä tai kodista ollenkaan huolta, minulla oli patja lattialla. Nyt muuton jälkeen olen jaksanu käydä päivätoiminta keskuksessa ja huolehtia kodin suht koht siistinä. Tänään taas imuroin, pitää repiä ilon aiheita pienistä asioista.

Elokuussa minulla alkaa eräs kurssi. Pelottaa todella paljon mennä kun epäilee kokoajan omaa kyvykkyttään. Päässä olevista negatiivista ajatuksista on vaikea irrottautua. Jos kurssi menee hyvin uskon että saan siitä paljon itseluottamusta.

Kognitiiviset kyvyt ovat vuosien saatossa menneet ainakin omasta mielestä huonolle tolalle, mutta ehkä se on vain masennuksesta johtuva asia ja toivottavasti paranee kun vointi paranee. Teksti ehkä vähän sekavaa mutta toivottavasti siitä saa selvän. 🙂

Käyttäjä marmoriikki kirjoittanut 29.07.2016 klo 19:50

Hei. Olet keksinyt hyvän aiheen keskustelulle, toivottavasti suunta on ylöspäin.

Olen huomannut itsekin tuon katseen merkityksen. Välillä katseen nostaminen on raskasta ja siitä pitää muistuttaa itseään. Uusissa paikoissa tulee helpommin katseltua ympärilleen, mutta se kannattaa tutuillakin seuduilla.

Käyttäjä myron kirjoittanut 02.08.2016 klo 18:15

Parempia päiviä. Tuntuu kuin olisi nukkunut useita vuosia ja nyt heräämässä siitä. Vanhoja harrastuksiakin tullut takaisin, tänään piirtelin ja tuntui hyvältä nähdä oman käden jälki. Kaikki luova toiminta oli tauolla masentuneena. Liikunta auttaa todella paljon mielialaan. Käyn päivittäin kävelyllä. Saa aurinkoa ja ajatukset rullaa paljon paremmin kuin kotona koneella.

Käyttäjä marmoriikki kirjoittanut 02.08.2016 klo 21:26

Mukava kuulla! Toivottavasti muistat nuo fiilikset ja keinot jatkossakin.

Käyttäjä myron kirjoittanut 15.08.2016 klo 20:44

Tänään alkoi kurssi. Ensimmäinen päivä meni ihan hyvin loppujenlopuksi vaikka sitä paljon jännitinkin. Tosin jonkinlaisen paniikinomaisen tilan sain itselleni siellä hankittua, mikä helpotti ruokailun jälkeen.
Mieli tuntuu aika masentuneelta kyllä, mieli alat heittelee toivosta parempaan huomiseen, kysymykseen onko missään enää mitään järkeä? tyyliin.
Elän aika isojen muutosten keskellä. Muutosten itsensä kanssa ja siinä miten päivät viettää aikaa. Monen vuoden eristäytyminen muista ihmisistä ja kaiken ulkopuolelle jääminen vaikuttaa kyllä aika paljon paluuseen takaisin arkeen.

Käyttäjä myron kirjoittanut 20.08.2016 klo 16:35

Tulin siihen tulokseen, että tämä kuntoutusprosessi pitää hoitaa nyt oikeassa järjestyksessä. En voi ottaa nyt liikaa lautaselle, kun tuntuu että on niin paljon tekemistä oman olon parantamisessa. Muutan Nyt hieman omaa taktiikka siihen tehtävään mikä on oman mielenparantaminen ja hyvän olon saavuttaminen. Perus asiat ensin kuntoon.

Käyttäjä myron kirjoittanut 22.08.2016 klo 16:30

Kyllä se vaan niin on että näinkin pitkään sairastaneena pitää antaa kuntoutukselle myös aikaa. Ei pitäisi kiirehtiä, mutta halu paremmasta saa toimimaan välillä vähän hätiköidysti päätöksissä.
Tuntuu että on vaikea ottaa muihin ihmisiin enää kontaktia, kun ollut niin kauan yksin. Yksin oleminen on alkanut tuntua vaikealta vaikka ennen se luonnistui aika helposti. Seurassa tulee jännitettyä hirveästi, ja tuntuu jälkeenpäin aina että tilanne meni jotenkin huonosti. Sen tilanteen kelaa päässä uudestaan ja silloin näkee sen jotenkin huonosti. Pitäisi päästä eroon siitäkin.

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 23.08.2016 klo 19:12

Tulin vain sanomaan, että luen ketjuasi. Minunkin masennukseni on kestänyt jo ainakin vuosikymmenen 😴

Käyttäjä myron kirjoittanut 04.09.2016 klo 17:36

Yle areenassa on hyvä sarja nimeltä lanttulataamo. Käsittelee erilaisia mielenterveyden häiriöitä. Eräässä jaksossa puhuttiin masennuksesta että tavoitteet kannattaa asettaa itselleen sopiviksi. Eli tarpeeksi matalalle että niistä voi suoriutua ja sitä kautta saa onnistumisen kokemuksia mitä itse kaipaan tällä hetkellä todella paljon kun tuntuu että elämässä pelkkää epäonnistumista toisensa perään.
Itselläni on mielessä jonkinlainen kuva minkälainen haluasin olla tai (pitäisi) olla ja kun sitä ei pysty sairauksilta saavuttamaan stressaa jatkuvasti ja on pettynyt itseensä. Masennuksen oireita on myös se että kaikki keskittyminen on vain itsessä ja negatiivissa ajatuksissa ja yritän tietoisesti kääntää keskittymistä arkisiin asioihin ja ympäristöön mitä mailmassa nyt ylipäätään tapahtuu sen sijaan.
Tuntuu että elämässä on niin paljon korjattavaa mutta pakko ottaa yksi asia kerrallaan. Vaikea vaan välillä ottaa kiinni mistään.

Käyttäjä myron kirjoittanut 07.09.2016 klo 18:41

Käyn aika tuskaista itsetutkiskelun vaihetta tällä hetkellä.
Muiden ihmisten kanssa oleminen on mennyt vähän vaikeaksi pitkän eristäytymisen ja yksinolon jälkeen. Kaipaisin juttelu kaveria muista ihmisistä ,mutta tuntuu että en osaa enää keskustella niitä näitä vaan haluaisi purkaa pahaa oloa mikä on tietysti vähän huono tapa tutustua ihmisiin 🙂.
Olen 99% varma että minulla on jonkinlainen epävakaa persoonallisuus, minkä olen huomannut vasta viimeaikoina. Hylkäämisen pelko on aika vahvasti läsnä kun olen tutustumassa uusiin ihmisiin. Myös aika monet muut kriteerit kyseisestä häiriöstä sopii minuun.
Mulla on "vähänkaikkea" diagnoosi lääkärilausunnoista ja tuntuu että on hukannut oman itsensä sairauksien alle. Epämääräinen minäkuva on myös epävakaan oire.
Päiväkirjan pitäminen on ollut erittäin suuri apu tässä itsetutkiskelussa mitä olen harrastanut noin kuukauden tekemättä juuri muuta. Lohtuna on että tunnen edistyväni kuitenkin tässä oman olon paranemis prosessissa joitakin asioita on nyt vain käytävä läpi ennenkuin voi mennä eteenpäin.

Käyttäjä myron kirjoittanut 09.09.2016 klo 10:30

Yritän päästä eroon pahimmasta ujoudesta ja toimettomuudesta aktivoimalla itseäni enemmän. Aloitin uuden taideharrastuksen, eilen oli ensimmäinen kerta. Muut kurssilaiset ovat keskiikäisiä naisia ja jostain syystä on helpompi olla heidän seurassaan kuin samanikäisten en osaa sanoa mistä johtuu. Kurssille on helppo mennä ja odotan jo seuraavaa kertaa, tuntuu myös hyvältä saada ajatuksia johonkin muuhun kuin omaan itseensä ja saan suurta tyydytystä kun saan toteuttaa itseäni taiteen muodossa vaikka olenkin siinä vastaalkaja.
Kärsin äärimmäisestä ujoudesta joka on rajoittanut jonkun verran omaa elämään siinä mielessä että niin helposti vain jää kotiin tietokoneen ääreen sen sijaan että menisi ulos ja etsisi uusia kokemuksia. En ole myöskään koskaan oikein hyväksynyt omaa luonteen piirrettäni täysin. Olisi jo korkea aika.
Tämä mun kirjoittaminen tuntuu jotenkin analyyttiseltä omasta itsestä koska keskittyminen on niin itsessä . Pitäisi kääntää keskittyminen ulospäin.

Käyttäjä Pompula kirjoittanut 19.09.2016 klo 13:59

myron kirjoitti 7.9.2016 18:41

Olen 99% varma että minulla on jonkinlainen epävakaa persoonallisuus, minkä olen huomannut vasta viimeaikoina. Hylkäämisen pelko on aika vahvasti läsnä kun olen tutustumassa uusiin ihmisiin. Myös aika monet muut kriteerit kyseisestä häiriöstä sopii minuun.

Mulla on "vähänkaikkea" diagnoosi lääkärilausunnoista ja tuntuu että on hukannut oman itsensä sairauksien alle. Epämääräinen minäkuva on myös epävakaan oire.

Päiväkirjan pitäminen on ollut erittäin suuri apu tässä itsetutkiskelussa mitä olen harrastanut noin kuukauden tekemättä juuri muuta. Lohtuna on että tunnen edistyväni kuitenkin tässä oman olon paranemis prosessissa joitakin asioita on nyt vain käytävä läpi ennenkuin voi mennä eteenpäin.

Minä en tunnista itsestäni sitä hylkäämisen pelkoa. No ehkä joskus. Enemmän minua mietityttää yleensä, että mitä minusta ajatellaan ja onko tuo toinen luotettava.

Minäkin olen viime aikoina miettinyt pitäisikö alkaa pitämään päiväkirjaa. Olen tehnyt sitä joskus, en tiedä onko sillä lopulta ollut mitään merkitystä. Ehkä sanoiksi pukeminen kirjoittamalla on helpottanut asioiden sanoittamista, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Minä en kyllä yhtään tiedä kuka olen. Se, että sanotaan, että olen hieno ja hyvä tuntuu valheelta. Ei yhtään tunnu siltä.

Välillä saattoi tuntua, että elämässä oli jokin päämäärä, mutta nyt tuntuu, että se on kadonnut matkalla. Loitonnut. Eilen kuuntelin yhden videon. Se hieman kannusti. Mietin tekisinkö uuden aarrekartan (tavoiteltavia asioita/haaveita piirretään/leikataan ja liimataan lehdistä suurelle pahviarkille). Lehtiä ei juuri ole, joten piirtämiseksi menee enimmäksi, luulen. Miellekartta, mindmap jne. taitaa tarkoittaa samaa asiaa.

Hylkäämisen pelosta vielä. Yleensä se tulee vasta sitten, kun on tutustunut johonkin vähän paremmin ja alkanut pitää joistain hänen piirteistään. Jäänyt odottamaan miten ystävyys kehittyy. Sitten padam! ystävä hylkää. Oletkin ollut vain kuunteleva korva, mutta sinulla itselläsi ei ole mitään virkaa. Hylkääminen on musertavaa. Et enää koskaan halua joutua samaan tilanteeseen, mutta et tiedä miten välttää sitä. Olet mieluiten yksin. Itsen musertava hylkääminen on tapahtunut jo lapsena, emotionaalisesti ja konkreettisesti vanhempien toimesta. Miten voisitkaan tietää kuka olet, oletko ylipäätään olemassa.

Käyttäjä minä oon kirjoittanut 19.09.2016 klo 14:23

Lapsuudessani vietin paljon aikaa yksikseni ja itkeskellen yksinäisyyttäni, sitten pääsin kouluun, jossa vietin paljon aikaa ihmetellen sitä miksi muilla on kavereita, sieltä sitten aikuistuessani menin töihin jossa ihmettelin työkavereitani. Miksi yksi on parempi toista?
Nykyään ihmettelen naapureitani ja rakennus työmiehiä naapuri tontilla.🙂👍

Käyttäjä minä oon kirjoittanut 19.09.2016 klo 19:33

Minusta on mukavaa huomata että minua pidetään arvossa, kuin olen tänne kirjoittanut.
Te julkaisette aina kovin puoltekoisia mielipiteitäni, mutta jos kerron vähän tarkempaa mistä on kyse ne jää huomioimatta.
Sanotaan vaikka että nuoruudessani jouduin hyväksikäytetyksi, enkä ole vieläkään monen kymmenen vuoden jälkeen unohtanut sitä, kokemus oli niin karsea, kuin pari valjakko aina vaihtui ja lopuksi se oli vain unta. Tuo kokemus leimasi kovin helposti kaikki muut kokemukset, ja näin koko seksi elämäni oli yhtä hyväksikäyttöä. Se ei lopu koskaan jos vain harrastan seksiä, on mukana aina monta muuta ja minä olen yks huora.
Julkaisepa tämäkin. Hei ☺️❤️☺️

Käyttäjä myron kirjoittanut 21.09.2016 klo 15:32

Ymmärsin tänään kuinka paljon sitä onkaan omissa ajatuksissa eikä välillä edes näe mitä ympärillä tapahtuu. Ulkona kävellessä menee välillä pitkiä matkoja nähden vain omassa mielessä tapahtuvat ajatukset samalla kun jalat automaattisesti vie eteenpäin. Olen huomannut että mieleni toimii kuvina. Näen jotkut tapahtumat ja välillä keskustelen muiden ihmisten kanssa tai teen jotain heidän kanssaan omassa mielessä. Tämä jollain tapaa jopa täyttää sosiaalisia tarpeita. Mietin että olisiko se jonkinlainen suojautumis mekanismi mielessä kun mailma tuntuu ahdistavalta ja välillä vaikealta paikalta elää. Vetäydyn omaan mieleen ja suljen mailman pois.
Mielestäni tämä vaikuttaa myös keskittymiskykyyn, kun ei pysty pitkiä aikoja olla läsnä tässä mailmassa. Todella vaikea yrittää lopettaa tätä toimintaa. Olen myös aika huonoa seuraa varmasti tällä hetkellä koska välillä tuntuu että osaan keskustella vain itsestäni. Small talk on aina ollut vaikeaa minulle. En osaa keskustella "niitä näitä".
Tuntuu myös että pidän yllä jotakin ihmeellistä "normaalia" roolia yllä tai naamiota. en oikein osaa olla oma itseni kun en edes välillä tiedä minkälainen olen ihmisenä niin vähän vaikea siinä olla oma itsensä. Todella epäselvä omakuva.

Käyttäjä minä oon kirjoittanut 22.09.2016 klo 17:31

Minä kärsin myös siitä etten keksi mitään muuta puhuttavaa kuin minä itse. Joskus olen yrittänyt katsoa lehtiä, TVtä, kuunnella radiota vain sen tähden että minulla olisi jotain keskustelun aiheita, mutta luovuin siitä koska se oli turhaa ja stressaavaa, eikä kukaan enää halunnut jutella kanssani.😐
Nyt voisin kokeilla sitä taas, mutta en tiedä jaksaisinko keskittyä noin paljoa enää.😐