Eli olen 22-v. mieshenkilö, jolla on, kuten otsikko kertoo, ylihuolehtiva äiti, joka yrittää jatkuvasti kontrolloida kaikkea tekemisiäni, jne. Hän sairastaa paranoidista skitsofreniaa, joten kyseessä on myös paljon sairauden tuomia ”mausteita”.
Olin itse 12, kun minut otettiin perhekotiin. Olin silloin asunut melkein sen 12 vuotta kahdestaan äitini kanssa. Hän ei ole huomannut ajan menneen eteenpäin juuri yhtään, ts. käyttäytyy kuin olisin edelleen 12. Tarvitsen kuulemma jatkuvaa huolenpitoa, en osaa hänen mielestään hoitaa mitään asioita, jne. Hänen ajatuksenaan on, että kun hänellä on joku juttu, niin minullakin on niin automaattisesti. Asiat ovat ikäänkuin samalla tavalla molemmilla, vaikka hänellä ei mitään varmaa tietoa asiasta olisikaan.
Kaikkein eniten ottaa päähän se, että hän yrittää manipuloimalla saada minut tekemään jotain tai olemaan tekemättä. Manipulointi on erittäin selkeää, yrittihän hän sitä jo ennen 12:sta ikävuotta ja tunnistan sen selkeästi. Hän myös kertoi ennen, koska minulla oli esim. päänsärky tai koska olin väsynyt. Nykyään tuo menee muotoon ”kun et sää hirveesti tykkää siitä” tai ”sun kannattais tehdä näin, ku sul on toi”. Erilaisista asioista kertoo aina tietävänsä. Ei kuitenkaan nyt pyri toimimaan minään ajatustenlukijana, mutta luulee kuitenkin tietävänsä omista asioistani paremmin kuin minä.
Hän on skitsofreniapäissään katkaissut välit kaikkiin sukulaisiin, siis kaikkiin. Isääni, isovanhempiini, jne. jo silloin kun itse olin pieni. Isääni en ole vielä ottanut yhteyttä, mutta isovanhempiini olen jo tutustunut erittäinkin hyvin. Hän ei asiasta ole tietoinen, eikä tarvitse ollakkaan. Asiasta paisuisi hänen kohdallaan niin suuri haloo, ettei se ole sen arvoista kertoa mitään. Hän ei tietenkään haluaisi edelleenkään, että ottaisin heihin yhteyttä. Hän halusi lapsuudessani vain lukkiutua asuntoonsa minun kanssa. Ja vaikka omassa kämpässä asustelenkin, niin hän edelleen yrittää sitä, tosin hieman eri tavoin. Perhekodin vanhempien kanssa hän haluaakin, että olen heidän kanssaan tekemisissä. Mutta esim. tyttöystävää hän ei varmastikkaan sulattaisi. Hän manipuloi sanomalla, että ”sitten vuosien päästä on hyvä aika seurustelussuhteelle”, sanojen välistä voi lukea paljon.
Ongelma onkin sitten siinä, että homma alkaa todella jo ahdistamaan ja ottamaan päähän. Hänen kohdallaan on ihan sama, miten noihin asioihin reagoi. Vaikka hiljaa toteaisi olevansa samaa mieltä tai naama punaisena huutaisi puhelimeen kaikenlaista, niin ei auta. Sama meno vain jatkuu ja jatkuu. Olen moneen kertaan huutanut, että etkö millään ymmärrä, että tässä ei olla mitään 12-v. enään. Haistatellut pitkät vitut ja yrittänyt saada hänet ymmärtämään. Hän vain toteaa, että kyllä ymmärrän. Ja sitten seuraavassa puhelussa kehottaa, että kannattaisi kysyä työnantajalta, jos saisin tunnin ruokatunnin, niin kerkeäisi syömään ja levätä enemmän. Just joo.
Sitten kun otan asian lopulta agressiivisesti esille (rauhallinen esille tuominen ei alkuun auta), niin hän kertoo, että olisi parempi jos hän olisi vain kuollut ja että voisi tehdä itsemurhan. Kerroin viime vuoden lopulla rauhanturvajoukkoihin hakeutumisesta, että olin ajatellut hakeutua sinne. Hän meni täydelliseen paniikkiin ja oli erittäin kauhuissaan. Siinä vaiheessa jo. Hän vetosi siihen, että hän ei kestä, jos itselleni käy jotain. Tietenkään kun hänellä ei ole mitään ehjiä sukulaissuhteita, eikä kavereitakaan, niin hän olisi sitten tietenkin yksin. Nyt kun sitten vein paperit sisään ja sain päätöksen tulla valituiksi joukkoihin (niistä sitten aikanaan valitaan johonkin operaatioon, jos valitaan, mitään varmaahan tuossa ei ole), niin hän kertoi tekevänsä itsemurhan, jos kuolen siellä. Että on hyvää kannustusta!!!
Hän ikäänkuin vetoaa siihen, että etkö välitä äidistäsi, kun lähden sinne hänen mielestään satavarmasti heti huomenna? Haluanko jättää hänet tänne yksin? Enkö yhtään ajattele asiaa hänen kannaltaan? Koska ”äitille tuli nyt kyllä todella huono olo, kun kerroit tällaisia uutisia”. Eihän hän ymmärrä, että itselläni on oma elämä, enkä elä sitä muille kuin itselle.
Olen ikäänkuin pattitilanteessa. Ajattelin ottaa isäänikin tässä viikolla yhteyttä, niin varmasti hieman ”tasaa tilannetta”.
Perhekodin vanhempiin olen yhteyksissä viikoittain, siinä ei mitään ongelmia ole, paitsi mutsin toimiessa ns. välikätenä. Kertoo taas, miten asiat ovat, jne.
Monasti olen ajatellut, että antaa hänen vain sitten kertoa asiat niin kuin ne hänen mielestä ovat ja tehdä sitten niin kuin itsestä tuntuu. Yleensä jätän hänen juttunsa ihan omaan arvoonsa, tuollainen käytös kun ei ole normaalia. Silloin tuo kontrollointi menee vielä pidemmälle, jos sille ei laita stoppia.
Sitten kun itse kuitenkin jossain määrin haluaisin jonkun naisystävän, niin arvelluttaa kyllä hänen käytöksensä. Oikeastaan kummankin. En kehtaa todellakaan esitellä mutsiani kenellekkään, hänen jatkuva lapsellinen käytöksensä minua kohtaan on erittäin loukkaavaa ja häpeällistä (hän ei tietenkään sitä ymmärrä, vaikka moneen kertaan olen sen todennut). Ja mitenkähän tuo naisystävä siihen suhtautuu? Tuo isäsuhde olisi siinäkin mielessä hyvä, koska etten leimaudu hänen silmissään täysin mammanpojaksi, vaikka sellainen tällä hetkellä olenkin.
Tuollaisen ihmisen seurassa en vain voi näyttäytyä julkisilla paikoilla (asumme eri kaupungeissa, joten se ei oikein nyt mahdollistakaan ole), kun perhekodissanikin jouduin häpeämään koko ajan. Totta kai he siellä ymmärsivät asian, mutta kuitenkin.
Eli tuo seurustelusuhde pelottaa aika lailla. Mutsi todellisena kontrolloinnin asiantuntijana saa sen suhteen kyllä sekaisin. Hänen kanssaan tulee soiteltua kerran viikossa, että sikäli vähäistä se on. Luonani hän käy pari kertaa vuodessa.
Kolmas asia on oma sairastuminen. Pelkään sitä jatkuvasti. Olen nähnyt omaa mutsiani, ja muitakin skitsofreenikoita oikeassa elämässä. Leffoissa sitten enemmän. Yritän koko ajan tunnistaa itsessäni oireita, jotka viittaavat skitsofreniaan. Esim. jos tänään en jaksa mennä kavereiden kanssa johonkin, onko se merkki eristäytymisestä? Tiedän, että ei ole millään muotoa, mutta skitsofreniaan vain liittyy eristäytyminen, niin sikäli. Tai FC Barcelona hävisi tänään, onko se merkki masennuksesta, kun on tappion jälkeen ”hieman mieli maassa”?
Itselläni on aika korkeat prosentit sairastua. Olen nähnyt miten se vaikuttaa ihmiseen. Itse en sellaista halua missään muodossa.
Toisaalta en pelkää mitään syöpää lainkaan, ei ole tullut edes mieleen. Ja siihen sairastuminen on erittäin paljon todennäköisempää kuin sf. Johtuu varmasti siitä, että lähipiirissä ei ole ollut ketään syöpäpotilasta. Enkä pelkää, että kuolen tai haavoitun jossain sotilasoperaatiossa, johtuu varmasti sekin siitä, että lähipiirissä ketään ei ole edes ollut sotilasoperaatiossa.
Että tällaista tänään, toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti.
Minusta tämä on kerrassaan kummallinen keskustelu.
Aivan kuin joitain ihmisiä olisi pakotettu vastaamaan tässä ketjussa.
Jotkut jopa vastailevat viimeisillä voimillaan uupumuksen rajamailla.
Pitäisikö J 88 nyt lopettaa kirjoittaminen että teidän kärsimyksenne loppuisi?
No periaatteessa kaikki täällä annettavat vastaukset ovat vääriä, koska ne eivät itsessäni muuta yhtikäs mitään. Tilanne on koko ajan sama, vaikka täällä sanottaisiin mitä.
Kun tässä ei kuitenkaan mistään peloista ole kysymys millään lailla. Tai uimiskammosta. Se on jokaisen suomalaisen perustaito, eikä täten tee kenestäkään yhtään sen aikuismaisempaa tai miesmäisempää.
Myöskään se linkin videossa esiintyvä tyyppi ei ole sen kummoisempi kuin kukaan muukaan. Maasta ylös nouseminen on myöskin perusasia. Ihan sama vaikka ei olisikaan kaikkia ruumiinosia, niin silti se on perusasia. Perusasiat osaa ketä hyvänsä, mutta sitten kun pitäisi mennä pidemmälle.
Et sinäkään ole juuri millään lailla kommentoinut sitä tuttavatyyppiäni, josta niin monta kertaa olen kirjoittanut. En itse edes ymmärrä miten voit minusta puhua millään tavoin minään fiksuna nuorena miehenä. Jos tuo nuori mies henkilö on fiksu nuori mies, niin kun itse en ole millään muotoa lainkaan samanlainen. Niin omasta mielestä nuo voisi jättää ihan suosiolla väliin, kun niillä ei kuitenkaan minkäännäköistä painoarvoa ole. Tai ehkä tällä palstalla on, mutta kun sitten mennään tuonne palstan ulkopuolelle, ulkomaailmaan, niin se homma onkin sitten hieman erinlainen.
Tietenkin haluan muutosta, mutta asioita kun ei voi korjata sellaiseksi kuin haluan. Sellaista elämää en pysty elämään kuin haluan. Omanlaistani. Vaihtoehtona on olla tällainen ruma, aikaansaamaton ja oppimishäiriöinen tyyppi, mutta sepä ei ole itselleni mikään vaihtoehto. Niin kauan vihaan ja häpeän itseäni erittäin syvästi. Koska en halua, että se on omalla kohdallani hyväksyttävää. Muut ihmiset voivat toki olla millaisia ovat, mutta omalla kohdallani en tällaista hyväksy millään muotoa. Mielestäni on heikkoa hyväksyä itsensä heikkona. Ja sitä en tee. Jos sitten yhdessä asiassa voin olla luja ja vahva, niin sitten tässä. En hyväksy itseäni sellaisena kuin olen, eikä minulla ole minkäännäköisiä haluja hyväksyäkkään.
Hyväksyn itseni vasta sellaisena kuin haluan. Muu on pelkkään paskaan tyytymistä.
Ja on jotenkin jännä huomata, että vain ja ainoastaan tällä palstalla minua kehutaan joksikin fiksuksi nuoreksi mieheksi, mutta ei muualla. Erikoista, että ne ihmiset täällä, ketkä eivät välttämättä edes ole nähneet minua, niin kertovat jo, mitä olen. Miksiköhän? Koska tämä on auttamis-ja tukipalsta. Sivuston nimikin jo kertoo kaiken. Tukinet. Eli täällä annetaan tukea johonkin ongelmiin.
Eli toisin sanoen ja valitettavasti nuo kaikki fiksut nuoret miehet menevät täysin ohi aiheen. Saatte toki kertoa ja sanoa mitä vain, mutta se vain on ikäänkuin välitön refleksi, että kun joku valittelee ongelmistaan, niin täällä ollaankin kumoamassa ne ja tai kerrotaan että olet fiksu nuori mies. Kun mistään sellaisesta ei ole kyse, mutta se vain tulee automaattisesti. Kun ihminen kertoo, että on täysin aikaansaamaton, niin tietenkin se kumotaan, jotta henkilölle ei tulisi niin paha mieli. Ainoa vain, että se paistaa läpinäkyvästi läpi. Kun ongelma voikin olla ihan oikeasti siinä, että henkilö on aikaansaamaton. Silloin pitäisikin miettiä, miten siitä ongelmasta pääsee irti. Eikä vain kumota sitä ja kerrota, että saat aikaan vaikka mitä.
Hei,
Anteeksi, että hyppään kesken keskutelun kommentoimaan.
- tuo loppulause viestissäsi on oikea ohjelmajulistus , siihen voit hirttäytyä kiinni lopun elämäsi ajaksi ja valinta on sinun. Muuttuko elosi tai sinä itse sitten sitä kautta joksikin? Kaadut saappaat jalassa?
Miksi muutkaan sinua hyväksyisivät, kun et itse sitä tee???
Katkeraa voi olla joutua myöntämään, että näillä korteilla on pelattava - muita ei vain ole. Lopun elämäänsä voi vaihtoehtoisesti kitistä huonoa kättään ja siihen se elämä sitten kuluikin. Hulppeaa!
No jos se elämä sitten kuluu siihen kitinään, niin sitten kuluu. Eipä kiinnosta enää. Kun en kuitenkaan itsestäni pidä, niin samapa se on sitten kitisenkö siihen päälle vai ei.
Näillä korteilla ei kuitenkaan voiteta sitä mitä haluan, joten on aivan sama, luovutanko vai en. Mitään hauskaa ei ole enää yrittää.
Joku aika on nyt mennyt viime viestistä ja eipä mitään positiivista ole tapahtunut.
Edelleenkin samat ongelmat kuin ennenkin. Ja nuo ongelmat näkyvät erittäin kauas muiden ihmisten silmiin. Tälläkin hetkellä se oma tekeminen ja olemus on sitä nössöilyä ja se näkyy. Sitä on erittäin vaikeaa. osittain mahdotonta muuttaa. Ulkonäköni esim. kasvojen piirteiden osalta luo tuota mammanpoika-statusta jatkuvasti. Ja se on vain karu fakta.
Oma tekeminenkin on vain sellaista hiirulaista, jota on erittäin vaikeaa muuttaa. Kun se on kuitenkin lapsena opittu tapa. Mutsini kanssa vain kasvoin tällaiseksi. Yritän olla sellainen kuin haluan, mutta silti jatkuvasti minusta huokuu sellaista hiirulaisolemusta.
Naiset karkottuvat myös sitä myötä, se on karu fakta. Ei kukaan halua rinnalleen tällaista hiirulaismiestä, joka joutuu jatkuvasti ongelmiin oman tyhmyytensä takia. Naiset eivät vain arvosta sellaista, ainakaan sellaiset joita itse etsin. Erittäin usein näkyy samanlaisia miehiä kuin itse samanlaisessa tilanteessa.
Helppo se on muiden sanoa, että ihminen on sitä mitä on. Mutta itse kärsin tästä tilanteesta erittäin paljon. Koko ajan ja joka päivä. En enää keksi keinoja tähän. Haluan olla täysin erilainen muiden ihmisten silmissä. Olen kärsinyt siitä ihan riittävästi. Ja tämä muutoksenhalu tulee ihan itseltä.
Kaikkien ongelmien hyväksyminen ei ikinä ole mikään ratkaisu. Rengas puhkeaa autosta, niin pitäisikö se vain hyväksyä ja jättää auto keskelle tietä? Käy se niinkin, mutta kertoo kyllä jotain ihmisestä. Mitään pahaa ei ole siinä, että ihminen haluaa muutosta parempaan ja tekee kaikkensa muuttuakseen. Suurin ongelma onkin se, että hyväksyy ne kaikki paskat asiat eikä tee mitään niiden eteen.
Olen huomannut omat ongelmani ja ne ovat tosia. Ja kärsin niistä ERITTÄIN paljon.
Se kasvatus vain minkä olen saanut omalta äidiltäni 12 vuoden ajan, sitä on vaikeaa muuttaa mihinkään. Sairauden aiheuttama kasvatus. Mutsini kielsi minua menemästä joskus jopa kouluun. Koska siellä voi sattua kaikenlaista pahaa. Päiväkotiinkaan ei välillä ollut väkivallan pelossa menemistä, koska muut lapset saattoivat tehdä minulle pahaa. Tuo kaikki on vaikuttanut omaan olemukseeni todella paljon. Tiedän, että hän teki sen sairaana ihmisenä, mutta tiesinkö sitä silloin? Elin täysin pumpulissa, josta mutsini oli erottanut kaikki ihmiset. Isovanhempani, kummitätini, yms. Mitään ei juuri koskaan saanut tehdä, kun kaikessa oli aina jotain pahaa. Naapureissakin asusti vain lastenhakkaajia ja kiduttajia. Uskoin tietenkin kaiken.
Nyt tuo olemus jatkuu edelleen. Elää hiirulaisena kuten silloinkin. Tiedän äitini kertoneen tuollaisia juttuja sairaspäissään, mutta se olemus jatkuu vain edelleen. Mammanpoika, joka on elänyt pumpulissa pienen lapsuutensa. Mitään eikä ketään mutsi ei päästänyt lähelle.
Nyt tilanne onkin se, että tuo olemus vaikuttaa kaikkeen tekemiseen ja se näkyy kauas kaikkien silmiin. Sitä myötä myös kaikki naiset katoavat. Kukaan ei edelleenkään halua tällaista pumpulissa kasvanutta pikkupoikaa kumppanikseen. Kun olemus, käytös, ulkonäkö, yms. on jäänyt sille pikkupojan asteelle, joka ei koskaan saanut tehdä mitään, eikä oikein edes kouluun päästetty.
Tuo rauhanturvaaja juttu on edennyt siihen vaiheeseen, että olen hakenut sinne kaikkein väkivaltaisempaan ja kovimpaan paikkaan, eli eteläiseen Afganistaniin. Siellä kuolee ja vammautuu 100000 kertaa enemmän sotilaita ja siviilejä kuin pohjoisessa missä suomalaiset ovat. Siellä sota ja väkivalta on yhtä lailla arkipäivää kuin kaupankäynti täällä Suomessa. Tuo ehkä juontaa juurensa tuohon pumpulissa elämiseen. Sitä vain haluaa pois tästä olemuksesta koko ajan.
Itse asiassa tuo kaveri josta kerroin, aikoinaan kertoi tästä pumpulissa asumisesta. En ole kertonut hänelle mitään lapsuudesta, mutta hän osasi kertoa heti, mistä oli kyse: "Äiti on syöttänyt, juottanut ja naittanut". Totta. Tuo pitää niin hyvin paikkansa täydellisesti. En edes aiemmin huomannut omaa olemusta ja käytöstä. Mutta se onkin näkynyt kaikkialle koko ajan enemmän kuin koskaan olen uskonutkaan. Pienestä lapsesta asti käyttäytynyt ja ollut noin, niin sitä ei huomaakkaan.
En kysynyt häneltä mitään, mutta yhdessä vaiheessa hän vain alkoi nälvimään ja vaatimaan koko ajan enemmän jotain itseltäni. Nyt kun olen alkanut miettimään koko tähän astista elämääni, niin huomaan oman itseni täysin eri lailla. Pää kiinni lattiassa käveleminen ja nurkassa piilossa oleminen onkin ollut arkipäivää. En vain ole huomannut sitä itsessäni.
Kun kaikki asiat on tehty puolestani, on vaikeaa tehdä niitä itse. Tästäkin hän on huomauttanut miljoonia kertoja, että itsestä olisi alettava pitää huolta, kun kuitenkaan sitä ei kukaan muukaan tee. Tuo on jäänyt itseltä täysin väliin. Tavaroita hukkuu, oma ajattelu on täysin retuperällä, kun ei omaa päätä ole joutunut käyttämään, oman puolensa ja oikeuksien pitäminen on ihan hukassa, jne. Joskus sen herätyksen on vain tultava.
Toivottavasti tämä nyt sitten hieman herätti muita kirjoittajia ymmärtämään tätä tilannetta tarkemmin. Ja sitä, kuinka paljon näistä asioista oikein kärsin.
Ja vielä jos tarkennetaan noita juttuja.
Niin täälläkin on muut kirjoittajat kertoneet omia pointtejaan. Esim. se, että miehen on hyvä olla myös herkkä. Totta. Se on on erittäin totta. Mutta jos mies ei ole sen lisäksi mitään muuta, niin eipä tuo tilanne ole todellakaan mikään hyvä. Herkkä että luja. Tarkoittaa sitä, että ei anna muiden ihmisten polkea omia oikeuksiaan esimerkiksi. Tällainen olen tällä hetkellä. Minussa ei ole tarpeeksi miestä sanoa vastaan, kun omia oikeuksiani poljetaan tai minua kiusataan. Liika herkkyys ja pelkkä herkkyys ei ole hyvästä todellakaan. Siitä voi tehdä voimavaran, niin kuin joku täällä on sanonutkin. Naiset arvostavat aina miestä, joka näyttää herkän puolensa. Mutta mies jolla ei ole minkäänlaista lujuutta, niin ei kyllä viehätä ketään. Juuri tuollaisia ihmisiä sorretaan, jotka eivät osaa pitää puoliaan.
Toinen asia mitä ihmiset arvostavat aina, on fiksuus. Jokainen ihminen voi olla fiksu, mutta kaikki eivät ole sitä AIDOSTI. Kuinka moni ihminen on oikeasti sellainen, jotka saavat kanssaihmisiltään oikeasti kiitosta omasta fiksuudestaan. Itse tiedän tällaisia ihmisiä paljonkin. Itse en ole saanut koskaan siitä kiitosta. Vaikka tällä palstalla minua sanotaankin fiksuksi, ei se kuitenkaan merkitse itselleni yhtään mitään, koska muut ihmiset jotka tuntevat minut paremmin, eivät niin tee. Heillä ei ole aihetta siihen. Joudun joka päivä vaikeuksiin oman tyhmyyteni ja vajaavaisuuteni takia.
Kerroitte myös, että joka pyytää apua ja uskaltaa näyttää sen, on selkeä vahvuus. Tuokin on erittäin totta. Mutta kumpaa itse aina olen: Autettava vai auttaja? Kertoo erittäin paljon ihmisestä jota joutuu koko ajan ohjaamaan ja auttamaan. Sitten on ikäisiäni ihmisiä, jotka koko ajan auttavat muita ja oikeasti haluavatkin sitä. Perusasioiden hoitamisessa itsellä on jatkuvia vaikeuksia, joten jatkuvasti joku joutuu minua auttamaan. Porukassa olen aina se, joka jää jälkeen. Ja jota joutuu johtamaan. Taito ei riitä edes omien asioiden hoitamiseen kunnialla läpi. Ryhmätyöskentelyssä tuota ei katsota millään lailla hyvällä, kun muut joutuvat tekemään myös minun työni, kun en osaa edes perusasioita. Sitten on sellaisia ihmisiä, jotka pystyisivät tekemään vaikka kaikkien osallisten työt, pystyvät johtamaan, käyttämään aivojaan, jne.
Joku täällä sanoi, että älä lopeta valittamista. Ei tarvitse ottaa vastuuta mistään. Tuo on toki mahdollisuus, mutta mielestäni täydellistä heikkoutta. Haluan ottaa vastuuta, mutta miten se onnistuu, kun ei pysty edes itsestä kantamaan huolta, omista tavaroistaan, oikeuksistaan, jne. Tälläkin kaverilla mistä puhuin, on pieni lapsi ja koira. Koko ajan saa kiitosta siitä, miten hyvä lemmikinomistaja hän on ja miten hyvä isä hän on. Sitten itse en pysty huolehtimaan edes asunnon siisteydestä. Joskus jopa omasta hygieniastaan.
Jotkut täällä kirjoittelivat itserakkaudesta ja luottamuksesta. Totta, molempia tarvitaan. Mutta totuus on, että kunnon itserakkautta ja luottamusta ei vain pysty harjoittamaan. Sitä joko on tai ei ole. Voi olla hieltä haiseva uhoaja, joka ei oikeasti kiinnosta valtaosaa muita ihmisiä tai sitten satavarma yrittäjä, jonka yritykset menevät pieleen juuri tuon takia. Karisma on erittäin hyvä sana tähän. Se on sellaista luontaista vetovoimaa ja itseluottamusta, jota henkilö itse ei tuo esiin, mutta se kuitenkin näkyy jokaiselle.
Tavallaan tuntematon henkilö tulee sisää, ja yhtäkkiä kaikkien mielenkiinto kohdistuu tähän henkilöön. Henkilö ei siis korosta itseään millään lailla, mutta hän henkii sellaista poikkeuksellisen vahvaa vetovoimaa. Sisäistä tyyneyttä, jne.
Kaikki kyllä huomaavat harjoitellun itserakkauden ja luottamuksen. Se paistaa aina läpi. Synnynäistä karismaa ei voi harjoitella.
Mitä yritän sanoa on se, että kuka tahansa henkilö voi olla fiksu, komea/kaunis, älykäs, vastuuntuntoinen, isä, lemmikinomistaja, johtaja, jne. mutta kuka on sitä OIKEASTI ja kuka on oikeasti siinä HYVÄ? Kuka tahansa mies voi olla isä, mutta kuka on siinä oikeasti HYVÄ ja VASTUUNTUNTOINEN? Ketä tahansa ihmistä voi sanoa fiksuksi, mutta kuka on sitä oikeasti? Jos jatkuvasti joutuu ongelmiin oman tyhmyytensä ja vajaavaisuutensa takia, niin kovin fiksuksi sitä ei voi sanoa.
Miestä voi aina sanoa komeaksi, mutta jos naiset karttavat kaukaa sanoen rumaksi, niin turha siinä on sellaista uskoa. Eivät naiset oikeasti karta miellyttäviä miehiä. Miksi minua siis kartetaan? Aivan. Totuus löytyy ihan sieltä peilistä kuin myös sisäisestä komeudesta, aikuisuudesta, jne.
Eli kun oikeasti miettii miehiä, joiden seurassa viihtyy ja viihtyisi naisia vaikka muille jakaa ja sitten miehiä, joiden seurassa ei yksikään nainen näyttäydy, niin kyllähän se kertoo jo jotain. Komea, sivistynyt, hyväkäytöksinen, karismaattinen, fiksu, vastuuntuntoinen, miehekäs mies vastaan ruma, tyhmä, vajaavainen, aikaansaamaton pumpulissa kasvanut mammanpoika, niin eipä tarvitse kauaa miettiä, kumman nainen ottaisi ennemmin.
Joku täällä kertoikin, että tällainen miellyttävä mies voi olla myös vaimon -ja lastenhakkaaja, niin totta kai tuollainen on täydellisen tuomittavaa. Itse asiassa suurin miinus ja virhe mikä ihmisellä voi olla. Mutta fakta on, että nuo erittäin miellyttävät miehet voivat olla myös täysin päinvastaisia. Jotka eivät ikinä löisi lastaan tai puolisoaan, henkisesti eikä fyysisesti. Eli silloinhan tilanne onkin paljon parempi.
Naisiin vetoava mies voi olla myös väkivaltainen tai täysin päinvastainen. Itse puhun tässä tapauksessa väkivallattomasta.
Näissä oikeasti miellyttävissä, vastuuntuntoisissa ja fiksuissa miehissäkin on omat puutteensa, mutta niin on jokaisessa. Täydellistä ihmistä ei olekaan. Mutta toisilla ihmisillä on vain enemmän niitä olennaisia asioita pielessä. Ja toiset oikeasti kärsivät siitä.
Hei,
Olet pohtinut ja analysoinut tilanteesi- siihen ei minulla ole lisättävää.
Totta ovat toki nuo huomiosi karismaattisista ihmisistä, mutta heitä on kuitenkin todella vähän, esimerkiksi omassa tuttavapiirissäni voin sanoa vain yhden miehen täyttävän täysin tuon "tilan ottamisen".
Työskentelen ihmisten parissa ja vuositasolla kohtaan satoja tyyppejä ja tunnen paljon ihmisiä. En ole tavanut kuin muutaman oikeasti karsimaattisen tyypin. Työyhteisöni on täynnä akateemisesti koulutettuja ihmisiä (koulutushan ei kuitenkaan ole fiksuuden tae) ja kuinka monta heistä pitäisin todella fiksuna ja älykkäänä? Mukavia, viehättäviä ja ajattelevia ihmisiä, mutta voinko vilpittömästi ajatella kenestäkään heistä VAU, onpa fiksu tyyppi.....
Tapasin opiskelukaverini pitkästä aikaa seurassa ja huomasin, että hänellä ainakin on hieman vääristynyt käsitys omasta fiksuudestaan ja yleissivstyksestään. Puoliso pitää häntä todella lukeneena ja paljon asioista tietävänä - näin varmasti onkin - mutta siinä seurueessa jossa olimme, ei tämä tyyppi kuitenkaan kauheasti tiedoilla loistanut. Lisäksi ryhtyi selittämään minulle ammattiimme kuuluvaa perusjuttua suurena oivalluksena....
Päättelin, että sokeiden valtakunnassa näkevä on aina kuningas. Riippuu täysin seurasta, jossa on tottunut olemaan. Fiksuutta on ennen kaikkea tunnistaa omat rajansa - ja tämä opiskelukaverini ei omiaan tajunnut. Toisessa seurassa hän olisi varmasti ollut se kaikkitietävä ja kaikkivoipa uros. Kaikki riippuu vertailukohdasta.
Mutta kuten sanoin, sinun tilanteeseesi nämä sinänsä eivät liity. Luultavasti olet kuvaamasi kaltainen hiirulainen, mutta tuskinpa nuo ihailemasi karismaattiset tyypit ihan kaikessa seurassa olisivat yhtä karismaattisia.
En tarkoita, että ihmisen olisi oltava karismaattinen ollakseen muiden silmissä fiksu, miellyttävä, yms. mutta toin vain tällaisen asian esille.
Eivätkä nuo karismaattiset miehet välttämättä siis joka paikassa ole niin karismaattisia, mutta sekään ei ole asian pointti. Vaan että onhan karismaattisessa ihmisessä monta kertaa enemmän viehätysvoimaa kuin ei-karismaattisessa.
Ja juuri tuota tarkoitinkin, mistä kirjoitit, että kun ihmisestä käytetään sanaa fiksu, niin onko hän sitä myös oikeasti? Kuinka monen ihmisen silmissä hän lopulta onkaan oikeasti fiksu? Minuakin on tällä palstalla sanottu fiksuksi mieheksi ilman minkäänlaista tietoa tai käsitystä todellisesta tilanteesta. Varmasti tällaisella auttamispalstalla niin on aina tapana tehdä, kun halutaan lohduttaa ja auttaa, mutta sepä ei kerrokkaan mitään todellisesta tilanteesta. Jos kukaan muu ihminen ei pidä jotain henkilöä oikeasti fiksuna, niin kertoohan se jo jotain ainakin itselle.
Ja totta sekin, että koulutus ei aina takaa fiksuutta, älykkyyttä pikemminkin. Tietysti ei aina sitäkään missään nimessä. Fiksuus on enemmänkin tilannetajua, kokemusta, päättelykykyä, jne. Nuo kaikki ovatkin sitten omassa elämässä täysin heikolla tasolla. Fiksuus ei myöskään ole siinä mielessä harjoiteltava laji. Tietysti kehittyä voi, mutta sama kuin karismaattisuus, sitä joko on tai ei ole.
Ulkonäköäänkin voi parantaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta se on mitä on joka tapauksessa. Joko mies on OIKEASTI komea tai sitten ei ole. Sitäkään ei voi harjoitella.
Hei taasen,
Muistan vuosien takaa törmänneeni todella komeaan bussikuljettajaan, mutta kun hän avasi suunsa ja ryhtyi jutustelemaan, tuntui ulkonäkökin muuttuvan. Ulkonäkö on iso apu elämässä, sitä ei voi kieltää. MUTTA kun se ole kaikki. Miten ihminen kantaa itsensä ja kohtaa muut on tosi tärkeää muutamaa sekuntia pidemmässä kontaktissa (ensivaikutelma) - ja sitä voi opetella ja oppia.
Olet päättänyt olla uskomatta palstan kirjoittajia, jotka sanovat sinua fiksuksi, koska kukaan tuttavistasi ei niin tee. Näet, että täällä tuetaan ja kehutaan ihan vain myötätunnosta. Varmasti niinkin. Mutta päättelystäsi unohtuu toinen puoli. Tuttavasi ovat tottuneet näkemään sinut tietyssä roolissa ja saattavat olla sokeita sellaisille piirteillesi, joita kirjoituksesi täällä tuovat esiin.
Minulla ei ole syytä valehdella sinulle kun totean, että ilmaiset itseäsi kirjallisesti varsin hyvin ja kirjoituksesi perusteella sinulla voisi hyvinkin olla potentiaalia kehittää itseäsi.
Pelkkä taito ilmaista itseään ei riitä, pitää olla sisältöä. Nykysin tuntuu kuitenkin yhä useamman sisältö olevan tietokonepelit, BB:t yms. turha viihdesaaste, joka ei jalosta ajattelua, eikä anna eväitä maailman kohtaamiseen ja erilaisten vaihtoehtojen näkemiseen. Fiksuudessa on varsin usein kyse laajasta yleissivistyksestä ja kyvystä jakaa erilaisia näkemyksiä, ottaa kantaa asioihin muullakin kuin "musta tuntuu" perusteella.
Missä määrin olet kiinnostunut itsesi ulkopuolisista tapahtumista ja ilmiöistä? Oletko kartoittanut Afganistanin tilannetta, maan historiaa, ihmisoikeustilannetta, naisen asemaa? Syitä miksi siellä ollaan ja mitä siitä on seurannut alueen tavallisille ihmisille?
Aivan, tuota juuri tarjoitinkin, että komea/kaunis ulkonäkö yhdistettynä sosiaalisuuteen, fiksuuteen ja siihen sisäiseen komeuteen/kauneuteen on juuri se paras yhdistelmä.
Eli jos ihminen on komea/kaunis, niin kyllähän se käsitys äkkiä muuttuu, jos henkilö on tyhmä ja käyttäytyy töykeästi, ylimielisesti, yms. Mutta jos nuo asiat ovatkin kunnossa, niin tietenkin se ihmisten suhtautuminen on ihan eri planeetalta.
Se mitä sanoit tuttavapiiristäni, voi ollakin ihan totta. Mutta tuo ei ole itselleni ainakaan mikään hyvä asia, kun kuitenkin se muu tyhmyys ja vajaavaisuus on niin selkeästi esillä. Sama tuo kirjoitusjuttukin. Saattaa olla, että olenkin hyvä kirjoittamaan, mutta se ei ainakaan itselleni ole juttu eikä mikään, kun kuitenkin noissa olennaisissa asioissa on niin selkeitä puutteita. Tuon kirjoitustaidon voisin vaihtaa ihan mihin tahansa oleelliseen asiaan itsessäni. Koska tuo kirjoitushomma ei ole itselleni millään muotoa tärkeä, varsinkaan tässä vaiheessa.
Ja tämä ei koske vain tuttava-ja kaveripiiriäni. Vaan myös kaikki uudet tuttavuudet joutuvat näkemään koko ajan oman tyhmyyteni ja vajaavaisuuteni. Se on siis jokapäiväisessä elämässä näkyvää. Eli silloin myös se ensivaikutelma on erittäin huono. Kun ulkonäkö on mitä on ja siihen päälle myös se tyhmyys ja vajaavaisuus, niin kyllähän se erittäin hankalaa on, monesti jopa mahdotonta.
Ja tuskin kukaan etsii kaveripiiriinsä mitään superviisasta ja kaiken osaavaa tyyppiä, mutta olisi siinä tapauksessa edes se perustekeminen kunnossa. Mutta kun ei vain ole.
Afganistanin historiaa en hirveästi tiedä, lukuunottamatta noita Taleban-juttuja ja 2000-luvun juttuja. Tiedän kyllä miksi siellä ollaan ja naisen aseman. Ja myös sen, miten ihmisiä siellä kohdellaan. Mutta se ei olekkaan syy, miksi sinne menisin. Se, että menisin sinne, ei auta yhtään mitään. Oikeastaan koko Afganistanin tilanne ei ole ratkaistavissa sodalla. Mutta olisihan tuo varmasti jännittävä ja mielenkiintoinen reissu.
Mutta kyllähän jokaisessa ihmisessä niitä hyviä piirteitä on, mutta itselleni ne vain eivät tässä tilanteessa merkitse mitään. Koska niin paljon noita oleellisia asioita on pielessä tai sitten puuttuvat kokonaan.
Hei,
Oletko pohtinut sitä, että tässä itse asiassa jatkat sitä "äiti hoitaa kaiken"- mentaliteettia?
Koska et ole sitä mitä haluaisit, sinun ei taaskaan tarvitse tehdä mitään -
Tästä saat oikein mukavan syyn olla tekemättä ja yrittämättä.
Eli sama juttu vain jatkuu eri muodossa, olet vain paketoinut sen nyt tällaiseen pseudoitsetuntemukseen.
Sitähän juuri olen tässä yrittänyt sanoa, että on hieman vaikeaa aikuistua, kun äiti on aina tehnyt kaiken puolesta. Syöttänyt, juottanut ja naittanut. Niinhän tuo on mennyt ja olen vasta nyt alkanut huomaamaan, miten tuo on vaikuttanut. Edes olemus ei ole sillä tasolla, mitä sen kuuluisi aikuisella ihmisellä olla.
Miksi iloitsisin jostain "hienosta" kirjoitustaidosta, kun edes perusasiat eivät ole kunnossa? Ensin ne pitäisi olla kunnossa ja sitten tuollainen kirjoitustaito voisi olla sellainen mukava lisä niiden päälle. Eli mikään "hieno" kirjoitustaito ei voi olla se koko elämän pääasia. Kun kuitenkin ulkonäkö, päättelykyky, fiksuus, oma-aloitteisuus, aikuisuus, vastuunkanto, jne. puuttuvat ratkaisevasti tai osittain.
Se on ainakin hyvä asia, että itsekin nyt tajuan tämän vajaavaisuuden, hiirulaismaisen olemuksen, ja muut vastaavat asiat. Ennen en tajunnut. Koska ehkä luit nuo aiemmat kirjoitukseni, niin ehkä ymmärtäisit asian edelleen hieman eri tavalla. Ja on kuitenkin ihan eri asia olla tällainen kuin kuvitella olevansa. Sekin on asia, mikä unohtuu ihmisiltä.
Ja se, että tällaisista asioista kärsii, on sekin hyvä asia. On pakko muuttua. Kun ei voi enää samalla lailla olla kuin 12-vuotiaana.
Ihmisten käytöksestä kuitenkin näkee, mitä se oma oleminen on. Monta kertaa kohdellaan kuin pikkupoikaa, esim. kaupassa käydessä, yms. Se on itseä kohtaan erittäin loukkaavaa. Ette ehkä itse käsitä, miltä se voisi tuntua, mutta voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että minä tiedän harvinaisen hyvin, miltä se tuntuu.
Olen monta kertaa miettinyt, miltä tuntuu, kun tienvarsipommi räjähtää taisteluvaunun läpi ja molemmat jalat menevät murskaksi. Niin murskaksi, että niillä ei enää ikinä kävellä. Miltä se mahtaa tuntua? En sano, miltä se tuntuu, koska minulla ei ole kokemusta siitä. Mutta voin kertoa, että henkisesti sattuu erittäin paljon, kun minua kohdellaan kuin pikkupoikaa.
Nörttimäinen, hiirulainen, jolla on finnejä naamassa enemmän kuin laki sallii, mitähän se kohtelu oikeasti on? Sitä voisi jokainen oikeasti miettiä.
Tiedän sen, että kehitysvammaisille ja invalideille nauretaan ja niitä pilkataan. Kohdellaan pikkukakaroina. Olen nähnyt ja kuullut moneen kertaan. Olen jopa lukenut kehitysvammaisten ja invalidien haastatteluja. He kertoivat, että he saavat naurua ja pilkkaa osakseen jatkuvalla syötöllä.
He eivät sitä halua. Mutta en minäkään halua. Siihen pitää vain tottua, sanovat kehitysvammaiset ja invalidit. En halua sitäkään. Haluan muuttua täysin.
Rehellisesti sanoen, sä et voi äitiäsi syyttää lopun elämääsi olemuksestasi ja kaikesta siitä, millainen olet ja millainen et ole (eli siitä, kun et ole sellainen millainen haluaisit).
Ensinnäkin, ulkonäköön voi vaikuttaa _todella_ suuresti! Se on täyttä potaskaa jos väität, että eipä tässä mitään voi kun on naismaiset kasvot/olemuksen olet saanut. Puppua sanon minä! Parta ei miestä tee, eikä sen enempää jykevät leukaperätkään. Ja naismainenkin mies voi olla todella komea ja haluttava. Suuri osa viehätysvoimasta on täysin kiinni omasta itsestä. Siitä, käytkö esim. suihkussa päivittäin (hieltä haiseva ei luonnollisestikaan kovin haluttava ole, olisi sitten kuinka komea muutoin tahansa), käytätkö "dödöjä", hoidatko hiustyyliäsi sen verran, ettei ole mitään hampputukkaa tms (vaikkei siinäkään mitään vikaa kaikkien mielestä ole). Myös pukeutumistyyli vaikuttaa. Ja finneihin saat aivan varmasti apua kun vain menet lääkäriltä apua hakemaan. On monenlaisia aknekuuria, jotka auttaa. Eli sitenkin pystyisit omaan ulkomuotoosi kyllä vaikuttamaan jos vain haluaisit. Jos et halua, niin sitten se olkoon oma ongelmasi.
Olet aikuinen ihminen ja sun olis aika ottaa vastuuta. Sitä vastuunottamistakin pystyy harjoittelemaan. Eikä siihen tarvita mitään rauhanturvaajakokemusta, aikuistua voit ilmankin. Ja kyllä, ruikuttaa voit vaikka maailman tappiin asti, mikäli se sinulle hyvän olon tuo. Vaihtoehtojakin kun elämässä on, ihan itse voit päättää.
Ja vielä tuohon kaveriin, josta puhuin aiemmin.
Niin olen käyttänyt häntä pitkään ns. peilinä ja vertauskohtana. Hän on vuoden nuorempi kuin minä. Ja saanut erittäin paljon ja runsaasti kiitosta omasta tekemisestään, vastuunotostaan, asioiden hoitamisesta, fiksuudesta, komeudesta, jne. Ja nimenomaan nuorella iällä.
Hän on erään firman pomo. Ja palkkauskin sitten sen mukaista. Hän on pienen pojan äiti. Ja on kehuttu monesta suusta erittäin hyväksi isäksi, joka on vastuullinen ja ottaa osaa kaikin mahdollisin keinoin lapsen hoitoon. Hänellä on koira, jonka hän on onnistunut kasvattamaan todella hyvin.
Hänellä on ylioppilastutkinto ja todella hyvin suoritettu varusmiespalvelus. Hän muutti kotoa pois 16-vuotiaana ja siivoaa oman kämppänsä väh. kaksi kertaa viikossa.
Hänen komeutensa on erittäin vetoavaa ja naisia hänellä riittää. Ja kun hänellä on erittäin hyvät sosiaaliset taidot, fiksu luonne ja käytös, niin naiset ovat myytyjä jo ennen kuin mitään ehtii tapahtuakkaan. Naiset jopa itse tekevät aloitteita hänelle.
Hänellä on miehekäs olemus ja miehekäs ääni. Miehekkäät kasvonpiirteet, jne. Hän suorastaan hehkuu sellaista fiksua miehekkyyttä. Hän pitää huolta kunnostaan ja hygieniastaan.
Hän on aina valmis auttamaan muita ihmisiä, eikä hän ole kalju, ärisevä ja uhitteleva partanaama, joka litkii kaljaa.
Kaiken tämän keskellä mietin, mitä juuri minä olen, vuotta vanhempana. Mitä minulla on noista ja mitä minä olen noista. Aivan. Ei mitään ja en mitään. Kaikki on rempallaan.
Totta kai hänelläkin on omat huonot puolensa ja ongelmansa, eli hän ei ole täydellinen, mutta kukaan ei ole. Pointti ei olekaan se, vaan että koska noita kaikkia asioita vain pidetään suuressa arvossa nykypäivänä. Onko juuri minussa mitään tämänkaltaista? Ei.
Elän omaa elämääni ja hän omaa, mutta sekään ei ole tämän jutun pointti. Vaan se, että mitä minä olen ja en ole. Ja mitä minä haluan olla. Hän on erittäin hyvä vertailukohta, kun puhutaan fiksusta nuoresta miehestä. Täälläkin on minua sellaiseksi sanottu, hieman virheellisesti vain. Itse vain en näe itsessäni mitään sellaista, minkä takia minua pitäisi sanoa fiksuksi nuoreksi mieheksi. Eikä kyllä näe juuri kukaan muukaan tuttava/kaveripiiristäni. Miksi tätä nuorta miestä sitten sanotaan koko ajan fiksuksi? Totuus löytyy tuosta tekstistä.
Ja kyllähän tätäkin juttua voi kääntää miten päin vain ja antaa vasta-argumentteja, mutta totuus on kuitenkin aina sama. Joku hyvä kirjoitustaito ei vain tässä asiassa ole se pääasia. Eikä se minua kiinnostakaan tässä tilanteessa pätkääkään. Aina voidaan lohduttaa ja kääntää asioita vaikka mitenkä päin, mutta se vain ei muuta tilannetta mihinkään suuntaan.
Ja vaikka en vertaisikaan häntä itseeni, niin mitä sitten? Homma on kuitenkin täysin sama, vaikka en kirjoittaisikaan sitä tänne Tukinettiin. Tilanne ei muutu vaikka en vertaisikaan yhtään mitään.