Hei!

Tiedän, ettei tämä auta sinua (ainakin itse tunnut niin kovasti sitä mieltä olevan), mutta haluan vain sanoa, etten minä ainakaan kiinitä ihmisissä ensimmäiseksi huomiota ulkonäköön, minä kiinnitän enemmän huomiota hänen tekemisiinsä ja ilmeisiin. Voi toki olla, että olen joku outo ilmestys jollaisia ei ole enempää, mutta näin minun kohdallani.

Olen lueskellut tekstejäsi ja voin vaan sanoa, että sinä et haluaisi olla sinä, joten voi olla vaikea elää noine ajatuksine. Tunnen itsekiin itseinhoa, mutta en kuitenkaan itseäni vihaa, ja joskus minusta on ihan kiva olla minä, mutta harvemmin.

Pyri toteuttamaan haaveitasi, jos se rauhanturvaaja homma on mahdoton niin toteuta joku muu haave 🙂. Voithan lähteä ulkomaille muutenkin. Nauti siitä mitä sinulla on, älä valita siitä mitä sinulla ei ole. Aina jollakin on asiat paremmin kuin sinulla, sille et tule voimaan mitään. Ja minulla itsellänikin on tässä asiassa paljon opeteltavaa. 😳

Jakselemista!

Hiirulainen

Moi nuorimies 😉

Tiedän, että tiedät ja ymmärrät, mutta et ole tietävinäsi etkä tajuavinasi, mikä pointtini on ollut ja on. Sulla on oikeus siihen venkoiluun kuten mulla on oikeus omaan mielipiteeseeni. Puntit tasoissa 😮?

Haluat jankata ulkonäköasiaa. Sorry mut se ei mua kiinnosta, koska levy pyörii paikoillaan. Ainoa kommenttini on naiselliseen ulkonäköön, että olen tavannut miehiä jotka ovat jumalaisen kauniita juuri naisellisen ulkönäkönsä ansiosta. Yksi pikkumies halusi salata kavereiltaan uuden lookkinsa parturireissun jälkeen. Kun pipo lähti päästä opettajan painostuksesta, tajusin syyn, eli hän näki itsensä naisellisena. Noh, sehän ei sopinut herkälle pojalle, joka leikki kovanaamaa. Mutta ai kuinka kaunis hän olikaan, häkellyttävän kaunis suorastaan.

Toki en tiedä, mitä sulle merkkaa naisellisuus tai miehekkyys. Mikä sen sinun silmissäsi tekee. Parran sänkikö vai jätkämäinen käytös kuten kiroilu ja sylkeminen vai pyssy kädessä tai jotain ihan muuta. Mulle kun elämän koulun jälkeen kova sälli on esim. se joka uskaltaa olla herkkä ja haavoittuvainen. Joka uskaltaa muutakin kuin aukoa päätään ja uhota. Joka tosipaikan tullen uskaltaa kohdata rajujakin tilanteita. Kun olin miesvaltasella alalla töissä, valtaosa "miehisistä" insinööreistämme oli täysiä pupuhousuja ihan arkipäivän tositilanteissa toimistolla. Uho loppui lyhykäiseen kun olisi mm. pitänyt avata suunsa ja sanoa totuus päin naamaa pomolle. Vain pomon selän takana he olivat hyvin miehistä miestä. Minulle miehinen mies on myös se, joka pitää naista kuin kukkaa kämmenellä. Joka on se ritari silmissäni ja jolle olen se prinsessa. Jolloin molemmat voivat rehellisesti ja aidosti kunnioittaa toinen toistaan. Niin ja ehdottomasti miehinen mies on rehellinen ja aito. Miehinen mies uskaltaa myös myöntää, että ei osaa kaikkea ja olevansa joissakin asioissa keskeneräinen. Miehinen mies kunnioittaa itseään ja muita.

Ja kun nyt päästiin vauhtiin niin naisellinen nainen mielestäni on kunniallinen ja oikeudentajuinen prinsessa. Ei siis pimpsankeikka joka käyttää asemaansa väärin ja polkee miehensä arvoa. Naisellinen nainen kunnioittaa ritariaan ja olettaa vastavuoroista kunnioitusta myös. Naisellinen nainen on samaten rehti ja aito. Naisellinen nainen on lempeä ja luja. Naisellinen nainen on hellä ja rakastava. Naisellinen nainen on kodin sielu.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että ihmisen kauneutta on myös hänen sisäiset arvonsa, ei pelkkä ulkonäkö. Jumalaisen kauniskin ihminen on ruma, ellei osaa käyttäytyä kauniisti. Rumakin ihminen voi olla kaunis, jos osaa peilata. Noh, toi vika kommentti tuli mieleeni lähinnä kai exästäni. En voi sanoa, että hän olisi ollut komea, minua vei hänen valtaisat puhelahjansa ja tekonsa...hänen ritarimainen käytöksensä valtaosan ajasta, joka sai minut tuntemaan itseni prinsessaksi. Kunnes satuun tuli surullinen loppu ja tarinan totuus paljastui, mutta sen pituinen se.

Niin siis en ole väittänytkään, että pelkkä ulkonäkö olisi miehuuden merkki tai sotilasura. Vaan että ne ovat kuitenkin sen merkkejä.

Allekirjoitan kaiken mitä sanoit miehisyydestä, mutta myös noiden lisäksi on oltava paljon muutakin. Pelkkä herkän puolen näyttäminen ei ole miehisyyttä, siis pelkän herkän puolen. On oltava myös rohkea ja osattava ottaa vastaan miesmäisesti se mikä vastaan ja eteen tulee. Vahva ja herkkä samaan aikaan.

Aikuinen miehinen mies on siis sellainen, jolla on sekä kova että pehmeä puoli. Jos ei ole kuin pelkästään jompi kumpi, niin silloin jokin on pielessä.

Tavallaan ihmisen olisi hyvä olla ns. "kaksipuolinen". Sekä ulkoisesti komea että sisäisesti komea. Kova ja pehmeä. Vahva ja heikko. Osaava ja oppiva. Jne.

Itsellä kun on ainoastaan se heikko puoli, niin siinähän sitä sitten onkin. Ja se sitten heijastuu kaikkialle. Itseni kaltaisessa ihmisessä ei vain ole ulkopuolisten silmissä mitään tutustumisen arvoista. Tietysti sanot, että jokainen ihminen on tutustumisen arvoinen, mikä on totta, mutta nykymaailman arvot ovat mitä ne ovat. Tiettyjä asioita arvostetaan ja toisia ei.

Jos on mies paljastaa pelkän herkän ominaisuuden, ihmiset tulkitsevat itkijäksi, vastuuntunnottomaksi, jne. Mutta kun sen lisäksi pystyy paljastamaan myös toisenlaisia puolia, (rohkeus, sotilasoperaatio, suorasanaisuus), niin käsitys muuttuu. Nykypäivänä jos mies on pelkästään herkkä, niin ei hyvä.

Ehkä sinä pidät pelkästään tällaisia asioita miehisinä, mutta olen huomannut, että se ei päde tuolla maailmalla. Tai edes kotikunnassa. Ylipäänsä missään. Tavallaan kun sivuston sulkee ja astuu ulos, on ihan erilaista. Siellä ei enää pädekkään sinun ajatuksesi. Ne ovat oikeita, en sitä kiistä, mutta tarvitaan muutakin kuin se herkempi puoli. Se on vain karu asia.

Sitä on vain leimautunut itkijäksi sun muuksi naiseksi. Vaikka sanoisit mitä, niin se ei tilannetta muuta. Et voi saada koko maailmaa muuttamaan ajatusmaailmaansa. Itselle kuitenkin on tärkeämpää millaista elämää elän tämän sivuston ulkopuolella. Ja jos siellä on meno erilaista kuin täällä, niin ei todellakaan hyvä.

Tavallaan kun olen aina sanonut, että tämä on lohdutus ja tukipalsta. Totta kai täällä yritetään lohduttaa toisia ihmisiä, koska se on tämän sivuston tarkoitus. Vaikka ihmisellä olisikin tilanne oikeasti huono, niin yritetään auttaa jotenkin. Vaikka se ei välttämättä mitään muuttaisikaan. Tosiasiat eivät parane millään. On jotenkin turhauttavaa lukea tekstejäsi, koska ne kuitenkin poikkeavat nykymaailman ajatustasosta. Se ei siis auta nykytilanteessa.

Ajattelet fiksusti, mutta ihmiset tämän sivuston ulkopuolella ei eivät ajattele niin. Toki ihminen voi yrittää olla tahallaan erilainen, mutta aina se vain ei onnistu.

Ja vaikka pointtisi ovatkin totta, en niitä millään muotoa kiistä, mutta nykyään miehenä olemiseen vain yksinkertaisesti vaaditaan enemmän. Suosiota saa sitä mukaa kun on niitä hyviä puolia muiden silmissä. Ja sitähän minä kaikkein eniten haluan ollakkin. Ihmisten suosiossa. Komeana, kykenevänä, fiksuna ja aikuisena miehisenä miehenä. Tällä haavaa se ei vain ole mahdollista.

Tässähän se on se pointti mistä me sun kanssa on jauhettu koko aika oikeastaan - mihin hemmettiin me ihmiset tarvitaan mitään suosiota 😝 Jos elämme suosion perään eli toisia mielistellen, romahdamme lopulta suosioinemme päivinemme. Oon itte käyny läpi sen tien. Väänsin itseni mutkalle kuin spagetti vain ollakseni muille mieliksi. Etenin urallani taloudellinen tilanteeni koheni ym. mutta mä itte romahdin sen tien päässä. Koska tein kaikkea mitä inhosin todellisuudessa tavoitellessani toisten ihmisten arvoja. Jokaisen meistä pitää tahkota omat arvomme ja elää niiden mukaisesti eikä kenenkään muiden arvojen mukaisesti. Vasta se tuo meille sellaisen kestävän tyydytyksen. Onneksi kaikki eivät elä minun arvojeni mukaisesti, sillä muutakin kuin idealisteja tarvitaan, jotta maailma pysyis pystyssä. Mutta mulle ittelle on ollu aikanaan varsin helpottavaa huomata, että vanhanaikaiset arvoni ovat olleet isoja vahvoja aseita kovassa maailmassa. Ne asiat jotka olen kokenut heikkoudekseni ovat olleet tai olisivat olleet vahvuuteni jos olisin niitä hyödyntänyt jo aiemmin. Esim. rehellisyyteni ja herkkyyteni. Rehellisyyteni pelotti kovaksi keitettyjä kierolieroja business-miehiä. Oli aika venkaa havaita se. Herkkyyteni ja ujouteni ovat auttaneet minua tunnistamaan ympäristössäni asioita, olleet tuntosarveni ja suojani raakojen rikkinäisten ihmisten maailmassa.

Ehkä siksi tarkentaisin sanojasi, että miehen pitää olla sekä herkkä että luja - ei kova. Kova ihminen on kuollut ihminen. Ja sama pätee naiseen - ihmiseen ylipäätänsä. Meillä pitää olla lujuutta mm. puolustaessamme itseämme ja läheisiämme. Mutta tarvitsemme herkkyyttä - vähän samoin kuin sotilaat tunnustelevat vastapuolen jutskuja, yksilöinä meidän herkkyytemme on meidän tutkamme ja kaukopartiomme, joka turvaa selustamme ja edustamme ja ympäristömme.

Voit väittää, että lohdutan sinua huvikseni vain täällä palstalla. Mutta kun kaikki mitä täällä kirjotan on elävässä elämässä koeteltu eikä toisin päin. En ole viemässä täältä mitään elävään elämään vaan päinvastoin tuomassa tänne testaamiani juttuja elävästä elämästä. Ja usko olen elänyt aikamoisen kovia juttuja ja kovissa tilanteissa elämässäni. En ole ollut rikollinen enkä sotilas, mutta olen elänyt aika monia vau juttuja - jos sitten elämän kovuutta ja raakuutta voi noin kuvata. Eli en ole eilen syntynyt teeren untuvikko - älä luulekaan. Muuten en viitsisi sulle kirjottaa lauseen lausetta. Kokemani kuitenkin auttaa mua näkemään sun panssarisi taa jotenkin - siksi ajattelin, että ehkä on hyvä, että tuon pointtini sulle julki. Itse teet omat päätöksesi ja oman polkusi tallaat. Ja teet siitä joko oman näköisesi - tai kuten minä yrität tehdä siitä muiden näköistä ja epäonnistut, kun et voi niiden arvojen takana seistä. Mutta jos yhtään meinaat elämästäsi nauttia, voit alottaa heittämällä kaiken negatiivisen itseesi kohdistuvan. Vaikka kuin inhoisit yltiöpositiivisuutta, tosiasia on se, ettet tule nauttimaan oikein mistään elämässäsi niin kauan kuin kannat noin rankkaa taakkaa negatiiviisuutta mukanasi. Ja siihen ainoaksi lääkkeeksi osaan suositella oman itsesi tuntemista. Eli paina kaasu pohjaan suoraan päin elämää. Tavalla tai toisella. Elämä kasvattaa ja opettaa kuten työ tekijäänsä. Joillakin meillä on kovempi pää kuten minulla, ja itsensä rakastamisen opetteluun menee nelkyt vuotta. Hartaasti toivon, että sun pää ois vähän pehmeämpää sorttia 🙂

En tarkoita, että pitäisi toisia mielistellä, vaan että itsellä olisi niitä piirteitä, joita ihmiset arvostavat. Esim. ulkonäkö. Jos on komea mies, niin kyllähän naiset kiinnostuvat siitä enemmän kuin rumasta. Jos se sisäinen komeus on myös yhtälailla kunnossa molemmilla.

Eihän sisäinen tai ulkoinen komeus ole mitään mielistelyä. Ihan itsensä takiakin voi olla fiksu ja älykäs ihminen. Ja silloin myös muut ihmiset kiinnostuvat. Eli toisten mieliksi voi opiskella kaikenlaisia ammatteja, mutta sitä ei jaksa kukaan. Sen sijaan jos omaksi mielekseen opiskelee ja tulee fiksuksi ja älykkääksi, niin kyllähän muutkin huomaavat. Tai olla osaava mies, joka osaa rakentaa ja korjata kaikenlaista. Tuskin kukaan muiden takia niitä opiskelee, mutta jos omaksi hyödykseen niitä korjailee, niin auttaa myös huomattavasti muiden kanssa olemiseen. Voi aina tarvittaessa antaa apua.

Eli mistään mielistelystä ei ole kyse. Ts. että muiden mieliksi olisin komea, fiksu, osaava, jne. Itsensä takia sitä ollaan komeita, kauniita, fiksuja, osaavia, jne. Ne sitten vaikuttavat siihen miten meihin suhtaudutaan. Eihä pirukaan jaksa miellyttää muita ihmisiä, eli sellaisesta ei ole kyse.

Totta kai rehellisyys ja herkkyys ovat ehdottomia positiivisia puolia jokaisessa. Mutta niiden lisäksi on oltava paljon muutakin. On oltava myös luja ja vahva ja osattava käyttää kyynärpäitä. Muuten on viimeinen.

Eli nimenomaan yritän tehdä omannäköistä elämää, siinä kuitenkaan onnistumatta. Keskittymis ja oppimisvaikeudet estävät minua tulemasta älykkääksi ja fiksuksi, ruma ulkonäköni karkottaa monia ihmisiä pois, tyhmyyteni takia joudun jatkuvasti noloihin ja häpeällisiin tilanteisiin ihmisten kanssa, osaamattomuuteni ja kykenemättömyyteni takia joudun myös hankaluuksiin jatkuvasti, yms.

Eli omannäköistä elämääni yritän tehdä ja elää, mutta ei onnistu. Siinä se.

Elämä on ainakin sen opettanut, että paljoa ei kannata enää yrittää. Jos en sitten voi rakentaa sellaista elämää kuin haluan, niin antaa olla. En vain yksinkertaisesti jaksa.

Ja se piti vielä sanoa, että ikäeroakin meillä on se parisenkymmentä vuotta. Moni asia, mitä silloin pidettiin arvossa sinun ollessa minun ikäiseni 80-luvulla, on muuttunut. Tiedän, että puhut aina asiaa, mutta kuitenkin olet naisihminen ja parisenkymmentä vuotta vanhempi. Ajattelet asioista eri tavalla kuin esim. nykyajan nuoret 18-30 vuotiaat. Tämäkin tietenkin vaikuttaa siihen, miten asiat näet verrattuna muihin.

Esim. vanhukset vaikka 70 vuodesta eteenpäin ajattelevat kumppaneistaa taas eri tavalla kuin 20-vuotiaat tai 40-vuotiaat. Silloin ei enää kiinnitetä huomiota ulkonäköön, tms. Pääasia että tämän kanssa tulee toimeen. Totta kai se on jokaiselle tärkeää, tietenkin, mutta eri tavalla ja siihen vaikuttaa moni muukin.

Ehkä tulkitset, että ajattelen asioita vain yhdestä näkökulmasta. Ja minä tietenkin että sinä vain yhdestä. Varmasti tämä pitääkin paikkansa. Mutta en halua puhuakkaan niistä, mitkä eivät ole ongelmia, vaan niistä mitkä ovat ongelmia. Ongelmapiirteitä toisin sanoen.

Olet oikeassa kaikista niistä piirteistä, mitä olet täällä maininnut ja olen oikeassa niistä piirteistä, mitä olen kertonut. Ne yhdistelemällä saataisiin se kokonaispaketti.

Fakta vain on, että harva nainen haluaa suhteeseen naismaisen miehen kanssa. Mies, joka on vain ja ainoastaan herkkä ja tunteellinen ja ujo, niin ei kyllä houkuttele ketään. Tai ehkä juuri niitä hylkiöitä.

Olen monesti tälläkin palstalla yrittänyt kertoa, että vaikka itsessäni onkin niitä hyviä piirteitä, niin ne eivät vielä nykymaailmassa riitä mihinkään. Pitää olla sitä kunnon miesmäisyyttä mukana. Enkä nyt tarkoita todellakaan mitään hieltä haisevaa ärisijää, joka kuuluu moneen moottoripyöräjengiin. En todellakaan millään muotoa.

Fakta vain on se, että naiset arvostavat miehessä myös niitä miehisiä lujia puolia erittäin paljon. Siis erittäin paljon. Miehekäs ääni, komea ulkonäkö, fiksuus, älykkyys, jne. Ne ovat todella suuressa arvossa naisten keskuudessa. Eivät siis nuo piirteet pelkästään, vaan tarvitaan myös niitä sinun mainitsemiasi piirteitä.

Ei kukaan nainen halua vierelleen hissukkaa ja hiirulaista miestä, joka on tyhmä, eikä osaa edes arkiaskareita kunnolla. Se on vain karu fakta. Ehkä ymmärrät sen, ehkä et, mutta minä ja moni muu tämän sivuston ulkopuolella ymmärrämme sen. Näin se vain valitettavasti menee, halusi sitä sitten tai ei.

Miehinen mies, joka osaa näyttää tunteensa, on fiksu ja ajatteleva, osaava, jne. Siinä se on.

Joskus on sanottu, että huonossa repussa voi olla hyvät eväät. Totta. Tai päinvastoin. Mutta voi olla myös niin, että hyvässä repussa on hyvät eväät. Tai todella hyvässä repussa on todella hyvät eväät. Näin se valitettavasti vain menee. Kaikille sitä vain ei ole siunattu. Ja itse olen yksi niistä.

Ja vielä unohtui eräs eli mietippä vaikka Vesa-Matti Loiria. Näyttelijä, laulaja, muusikko, koomikko, oli aikoinaan hyvä urheilussa eli pelasi Suomen korkeimmalla tasolla, eri seurojen puheenjohtaja, ollut monta kertaa naimisissa, 4 lasta, jne. Siinä on mies jota kunnioitan. Osaa kappaleissa esittää erittäin herkkää puoltaan, mutta osaa tarvittaessa olla myös luja miehinen mies. Loirissa heijastuu kaikki ne piirteet, joita miehessä itse arvostan.

Ja kyllä tiedän hänen terveysongelmistaan. Mutta noita oireita voikin tulla ihan kenelle vain, riippumatta siitä, mitä on elämässään tehnyt. Moni muukin polttaa tupakkaa ja juo alkoholia.

Biisi joka sinun ehkä kannattaisi kuunnella, olisi Loirilta tuo Hyvää Puuta-kappale. Siinä Loiri kertoo miehestä, jolla oli komea sukupuu ja ulkonäkö, hän oli rikas, hänellä oli hieno talo ja kaunis vaimo, sai osakseen rakkautta maailmalla, oli älykäs ja osasi asiat nopeasti ja loistavasti.

Yhteistä näille kahdelle henkilölle on se, (vaikka toinen onkin keksitty hahmo), että he eivät ole tehneet mitään miellyttääkseen ketään. Loirikin on tehnyt omaksi ilokseen asioita, joita hän on halunnut tehdä. Ainoa mikä siinä on, on se, että hänellä ei ole mitään keskittymis tai oppimisvaikeuksia, ei ole mikään osaamaton tai kyvytön, hänellä on karismaa ja luonnollista lahjakkuutta tehdä sitä mitä haluaa.

Kaikilla ei esim. ole musiikillista lahjakkuutta. Loirilla on. Tai kaikilla ei ole lahjakkuutta näytellä. Loirilla on. Kaikkea ei aina voi harjoitella. Esim. karismaa joko on tai sitten sitä ei ole. Karismahan on sellaista sisäistä vetovoimaa, jota ei voi harjoitella. Vetovoimaa voi ehkä parantaa, mutta silloin ei puhuta mistään karismasta.

Tuollaisia henkilöitä arvostan enemmän kuin jotain siinä linkissä esiintyvää tyyppiä. Siltä henkilöltä jäisi kyllä kaikki Loirinkin saavutukset tekemättä.

Sitäpaitti oot ollu ihan hissuksiin, kun pyysin sua funtsimaan 20 positiivista adjektiivia itsestäsi...missäs ne ovat????

Jos saan kuvata keskusteluamme, kuvaisin sitä näin - sä oot fiksu nuori mies, joka ei ole saanu sellasta rakkautta lapsena, että se olisi koskettanut syvälle sydämeen asti. Sun sielusi huutaa rakkauden perään, mutta sen sijaan, että uskaltaisit myöntää sen ääneen, tuot sen julki sillä, että huudat pahaa oloasi, ja toivot karkottavasi kaikki, jotka yrittävät liian lähelle. Kuten mä 😋 Yritän nähdä piikkiesi taa, koska niinku oon sanonu nään sussa nuoruuteni peilikuvan. En ehkä ollut yhtä sisukas potkimaan ihmisiä läheltäni kuten sä, mutta se sama viha itseä kohtaan leiskui ja loimusi vähintään yhtä kiivaana. Totuus on kuitenkin, että sä vaan janoat rakkautta kuten meistä jokainen, ja todellisuudessa toivoisit, että joskus joku rakastaisi sua - eikö totta? Joskus joku hyväksyisi sut sellasena kun sä oot. Mutta tää on mulle ittelle ollu suuri pähkäilyn aihe, johon mulla ei oo vedenpitävää vastausta vieläkään. Voiko sellasta ihmistä rakastaa, joka ei rakasta itseään? Väliin ajattelen, että mahdotontahan se on. Väliin mietin, että se lämpö mitä elämässäni olen saanut monilta ihmisiltä ennen kuin opin itseäni rakastamaan edes pientä vähää - oliko se kuitenkin rakkautta vaikka oma minäni olikin vielä ihan säpäleinä. En tiedä. Tiedän kuitenkin, että on vaikea rakastaa aidosti ketään muuta, jollei rakasta itseään. Kiintymyssuhteet ovat enemmän riippuvuutta ja omien tarpeiden tyydytystä kuin mitään muuta niin kauan kuin emme ole sinut itsemme kanssa. Missä menee todellisen aidon rakkauden raja...

Oli aika hellyttävää eilen havahtua siihen, että nykyisin lohdutellessani itseäni voin jo sanoa kultaseni ☺️ Aiemmin monologini olisi ollut tyhmä idiootti jne. Oli kiva huomata, että oma arvoni voi jo valtavan paljon paremmin. Voi jos me ihmispolot saataiskin jo syntymälahjana kyky rakastaa itseämme...vaan kun ei. Valtaosa meistä taistelee elämässään ihan sokkona ja etsii sitä kykyä kivien ja kantojen alta. Ei ole helppoa ihmisen elämä ei 😠

J88,

en nyt jaksa mitenkään puuttua tuohon kova/pehmeä/kuka on mies juttuun.
Huomasin vain yhden jutun tuossa kirjoituksessasi..Sanot, että me emme ymmärrä sinua, ajatuksiasi ja yritämme vain lohduttaa. Ja emme tiedä, miten muu maailma pelaa ja ajattelee. Fakta on, et sinäkään. Nykymaailma, todellinen maailma on sinun ulkopuolellasi, etkä voi tietää, mitä ihmiset ajattelevat ja kokevat päänsä sisässä. Et voi ottaa kunniaa siitä, että tiedät miten ihmiset toimivat ja ajattelevat, koska kenelläkään ei ole sellaista valtaa. Näet ehkä sen KUOREN, mutta et muuta, näet ehkä oman yhteisösi ja elinpiirisi arvot, mutta et muuta. Et voi tietää, jos et ole KOKENUT ja NÄHNYT, muutakin kuin oman maailmasi 🙂

Ja luulen, että tuo oman maailmasi sisällä pysyminen estää sinulta monia asioita.
Toivottavasti pääset eteenpäin, tavalla tai toisella. Ei mulla muuta. Itse kamppailen osittain samojen itsetuntoasioiden kanssa, en kuitenkaan HALUA elää niin, että maailmassani on pelkkää negatiivisuutta. On pakko olla jotain muuta ja minä löydän sen..

Hyviä pointteja kyllä, mutta tarkennan silti omia sanomisiani.

Enhän tietenkään voi tietää, mitä yksittäiset ihmiset ajattelevat päänsä sisässä, eli tarkoitankin tässä sitä, mitä ihmiset yleensä ajattelevat. Toisin sanoen, eli naiset eivät yleisesti ottaen pidä naisellisista miehistä tai hiljaisista hiirulaisista. Sen olen huomannut elämäni aikana lukemattomia kertoja.

Ja asiahan on julkisuudessa jo moneen kertaan todettu. Pitää olla myös miestä.

Ja siitä, että kerron, että lohdutatte. Totta kai tällaisella palstalla lohdutetaan, koska se on tämän palstan tarkoitus. Täällä yritetään vain kaivaa ihmisistä ja eri tilanteista niitä positiivisia asioita esiin. Tietenkin.

Ihmisille kerrotaan, että ei maailma ole tuollainen. Okei, se ei ehkä ole sellainen kuin mitä minä sanon tai mitä te sanotte. Tässäkin ketjussa kaikki ajattelevat eri tavalla mustavalkoisesti. Tai siis saatte kirjoituksistani mustavalkoisen kuvan. Ja minä saan teidän kirjoituksista mustavalkoisen kuvan. Itse vain yritän luovia siinä välimaastossa. Positiivinen/negatiivinen, hyvä/huono, jne.

Ja koska olen puuttunut vain ongelmiini, niin olette ehkä saaneetkin sellaisen mustavalkoisen kuvan itsestäni. Itseäni ei jaksa kiinnostaa positiiviset asiat itsessäni pätkän vertaa. Ne eivät enää auta tässä tilanteessa. Miesmäisyyttä ei vain ole tarpeeksi. Sen olen saanut kokea elämässäni monta kertaa. Ja sitä uskon enemmän kuin mitään muuta.

Jännä juttu sekin, että fiksuilla ja komeilla miehillä riittää naisseuraa vaikka kuinka paljon, ja toisenlaiset miehet jäävät ilman. Tai että toisenlaisista naisista ollaan enemmän kiinnostuneita kuin päinvastaisista. Mitäköhän siitä voisi päätellä?

Tai että fiksummat ja älykkäämmät ihmiset menestyvät kouluissa, kokeissa, tehtävissä, jne. paremmit kuin muut. Jännä juttu sekin, mutta karu fakta. Olen sen ihan omin silmin nähnyt ja niin on moni muukin.

Eli uskon juuri sitä, mitä olen nähnyt, kuullut ja kokenut. Vaikka tällä palstalla sanottaisiin mitä tahansa muuta.

Olen itse nähnyt, kuullut ja kokenut, kun komeat ja fiksut miehet saavat joka paikassa naisseuraa. Ja sitten rumat ja tyhmät jäävät ilman. Koska en ole kuullut kenenkään naisen hakevan vierelleen rumaa, tyhmää ja hiljaista hiirulaista. Miksiköhän sitten komeat, fiksut, osaavat ja karismaattiset miehet saavat naisseuraa vaikka muille jakaa? Koska näissä on enemmän niitä naisten suosimia ominaisuuksia.

Nämä samat asiat on tuolla ulkomaailmassa todettu naisten suusta lukemattomia kertoja. Sitä uskon. Naisia siis uskon. Ja sitä mitä näen. Huonommat jäävät ilman. Se on karu fakta.

Eli omat positiiviset asiat ovat itselleni osastoa "täysin sama". Tulisin aivan loistavasti toimeen ilmankin. Kun kuitenkin vallitsevat ominaisuudet puuttuvat kokonaan tai ratkaisevasti. Älykkyys, fiksuus, komeus, osaavuus, jne. Jos osaan mielestänne kirjoittaa hyvin, niin ei kiinnosta itseäni missään määrin. Aivan sama, osaanko kirjoittaa tänne tällaisia juttuja. Tulisin toimeen vallan hyvin ilmankin. Vaihtaisin tämän ominaisuuden vaikka fiksuuteen ihan koska vain.

Hei taas J88!

Olen kai tyhmä ja itsepäinen, kun haluaisin vielä vähän asiasta sinulle sanoa, mutta kuten sanoit komeat, fiksut, osaavat ja karismaattiset miehet saa ympärilleen paljon naisia. Kysyisinpä vaan, että millaisia naisia? Ja saavatko pysyvää suhdetta? Ja ylipäänsä, eivät läheskään kaikki miehet ole komeita, fiksuja, osaavia ja karismaattisia, harvempi on niitä kaikkia, eikä kaikkilla ole mitään niistä ominaisuuksista. Voi olla että nuo miehet kiinnostavat naisia, mutta kyllä muunlaisia miehiäkin tarvitaan. Arvostat (tai paremminkin et arvosta) itseäsi vain negatiivisten asioiden kautta (tai tällaisen kuvan minä ainakin asiasta saan, voi toki olla liian mustavalkoista), mutta jos olisit komea, fiksu, osaava ja karismaattinen (vaikka enhän minä tiedä,vaikka olisitkin) niin kuitenkin sinulta puuttuisi jotain, jota haikailisit eivätkä asiasi olisi sen paremmin. Ja kuten sanoin itse en katso ensimmäisenä ulkonäköä, kun tutustun toisiin ihmisiin. Toisaalta en ole koskaan seurustellut (tosin ei sen puoleen etteikö olisi pyydetty joskus). Ymmärrän, että asia ahdistaa sinua, mutta sanoisin, että sinun kannattaa tutustua muihin kaveripohjalta, sitäkin kautta voi löytää kumppanin.

Jaksamista!

Hiirulainen

Hei nuarimiäs,

Et sä ainakaan täällä voi valittaa, etteikö naiset sua piiritä 😋 Ai niin mutta me ollaankin varmaan niitä luusereita, jotka ei sua kiinnosta pätkän vertaa 😟 Kun nyt sait taas noin kovasti tunteet kuohumaan siellä ja täällä, tuli mieleeni, että onko sulla tapana myös ei-lohdutus-maailmassa aiheuttaa tämmösiä tunnekuohuja ihmisissä? Onko se sun rutiinielämää? Nautitko siitä, että heität ilmaan juttuja, joilla koukutat ihmiset tunnekuohuihin? Mä alan nimittäin epäillä, että tiedätkö itsekään ihan varmasti, miksi ei-lohdutus-maailmassa sulla ei käy viuhka. Jos ei-lohduttajien kanssa olet yhtä negatiivinen ja aiheutat yhtä suurta kohinaa ympärilläsi, kaikkoaa varmasti kaikki lähimailta. Ja se on surullista siksi, että sinähän toivoisit juuri päinvastaista, eikö vain? Vai yritätkö karkottaa ihmiset ympäriltäsi ennen kuin ne kaikkoavat? Itte oon harrastanu sellasta leikkiä. Mun on ollu valtavan vaikee hyväksyä, että jollekin jäisi valta hylätä minut, joten olen ennakoinut asioita juosten itse ensin hylkäämään.

Ja jos vihjasit eri aikakauteen, niin tosiasiahan just mun kultaisella 80-luvulla oli se, että ykskään suomalainen jätkä ei ollut kiinnostunu musta millään muotoo. Kyllähän mä tiesin, mikä niitä veti puoleensa. Ne kermat kakun päällä. Tästähän oon kertonukki sulle aiemmin. Sen takia mä ajauduin ulkomaalaisiin parisuhteisiin, koska edes joku sitten oli kiinnostunu. Eli kyllä se ulkonäkö on ollu avain "onneen" iät ja ajat. Meikit ja hienot hepenet ja ehkä ennen kaikkea se, että on ollu valmis levittään jalkovälinsä...nopiaan kaiken lisäksi...Sellainen ujo haaveilija kuten minä jäi nurkkaan rumisteeksi. Ja kun en ollut kaunotar. Valitettavasti mulla oli myös jotain korvien välissä, mikä joillekin varmasti oli myös punanen valo. Ai niin ja olin kiltti tyttö joka odotti prinssiä, jonka kanssa rakentaa perhe 😉 Ei ollu sillonkaan sellasella tytöllä vientiä - eikä ole edelleenkään...ikäisteni miesten silmissä. Nyt se ei mua enää rassaa. Mähän otin kanssa kermat kakun reunoilta ja oon nähny liianki kanssa parisuhde-elämän kiemuroita. Mutta ah ja voih kuinka ymmärrän nuoruuden tuskan siitä, ettei kukaan huoli 🤨 Se tuska on vieläkin osa mua. Enää en haikaile olla hyväksytty, mulle pääasia on olla sinut itteni kanssa ja hyväksyä itteni just semmosenaan. Ja tyyliin jollei joku mua hyväksy näin painukoot matkoihin. Mutta mutta sun iässä se oli ihan toinen juttu...sydäntä repi ja raasto kun opiskelukaverit ja koulukaverit seurusteli kaikki. Siis kaikki. Mä olin ainoa onneton yksinäinen, jota kukaan ei ollu huolinu...noi tommoset tunteet saa mut laahustaan sun rinnalla mitä osaan. Niitten muisto on kipeä. Vaikkei niillä enää oo merkitystä sillee, oon ne läpikäyny ja maksanu kovaakin kovemman hinnan. Ne osotti mulle paikkani elämässä. Etten muka kelpaa mihinkään. Että oon ihan selvä luuseri. Se oli hieno elämänasenne, joka kanto mua päin seiniä about 20 vuotta. Älä sä seuraa mun jalanjälkiäni hyvä mies, ethän????

Hiirulainen

Kysyit, että millaisia naisia? Minkälaisia vain. Kauniita, rumia, viehättäviä, fiksuja, vähemmän fiksuja, jne. Osa on ollut jopa varattujakin ja tulleet ihan itse puhelemaan. Eräs tuttuni on tästä hyvä esimerkki. Varattuihin hän ei koske, mutta paljon on varattujakin naisia tullut ikään katsomatta puhelemaan ja tekemään tuttavuutta. Moni on tietenkin halunnut enemmänkin. Seurustelusuhdekkin hänellä on, eli sen takia hän jättää kaikki tuollaiset tutustumiset kaveriasteelle. Varattuihin hän ei koske.

Nyt tietenkin tuosta varattu-jutusta saisi vaikka mitä juttua aikaan, mutta pointti onkin siinä, että tällaisia miehiäkin on, joiden seuraan jopa varatut naiset lyöttäytyvät. Tämä nuori mies (itseäni siis vuoden nuorempi) suorastaan hehkuu miesmäisyyttä, karismaa, fiksuutta, osaavuutta, komeutta, jne.

Ja tiedän, nuo varatut naiset ovatkin sitten omassa luokassaan, mutta se ei olekkaan jutun pointti. Vaan se, että jotkut miehet vain ovat sellaisia, joiden seuraan jopa varatut menevät, vaikka nämä miehet eivät mitään aloitetta tekisikään. Toiset, kuten minä eivät onnistu sitten edes sinkkujen kanssa, vaikka aloitteen tekisikin.

Tietysti näiden varattujen naisten miesystävät sitten edustavat jotain muuta, kun naiset niin kovasti tämän miehen perään ovat.

Fiksu varattu nainen ei tietenkään muihin miehiin koske, mutta se ei olekkaan tämän keskustelun aihe. Vaan se, mitä minä olen verrattuna esim. tähän mieheen, riippumatta millään tavoin siitä, onko joku nainen varattu vai ei ja kuka on. Vaan se, mitä minä olen.

Vaikka olisinkin tuollainen mies, niin tietenkin minulta puuttuisi jotain. Jokaiselta ihmiseltä puuttuu jotain. Mutta sekään ei ole tämän keskustelun aihe. Vaan onko minulla noita ominaisuuksia vai ei ja miten haluan elää. Jokaiselta puuttuu jotain, mutta entä sitten? Toiset menestyvät paremmin kuin toiset, vaikka näiltäkin ihmisiltä puuttuu jotain. Toisilta vain puuttuu niitä tärkeitä asioita enemmän kuin muilta.

jokujossakin

En väitä, etteikö naiset täällä minua piirittäisi, mutta miksi näin tapahtuu? Ja miten? Hakeeko naiset täällä minusta parisuhdetta/seksiä sen takia, että olen heidän mieleinen mies? Vaan sen takia, että täällä annetaan apua. Toiset miehet saavat runsaasti huomiota naisilta parisuhteen/seksin saralla ja muutenkin kiinnostuksen saralla, mutta tämä onkin erilaista. Eli ei muuta tilannetta edelleenkään mihinkään.

En esiinny missään julkisilla paikoilla mitenkään uhkaavasti tai töykeästi. Koska tiedän, että ihmiset näkevät sen heti. Joten tuon jutun voi unohtaa.

Teidän on tietenkin helppo tarttua tällaisiin juttuihin sen takia, koska niitä voi muuttaa. Kun ihminen tarvitsee apua, hänen ongelmikseen sanotaan aina sellaisia juttuja, joihin hän voi vaikuttaa. Siksi, että tälle ihmiselle tulisi edes hieman parempi mieli. Kun ongelmana on oikeasti tyhmyys ja rumuus, niin sanotaan, että voisit muuttaa asennettasi, käytöstäsi, jne. Koska silloin tälle ihmiselle tulee parempi miel ja hän huomaa, että hän voikin vaikuttaa ongelmiinsa. Ei sanota suoraan, että rumuus ja tyhmyys onkin suurimpia karkottavia tekijöitä, koska seuraus on yleensä entistä pahempi olo, kun tämä huomaa, ettei voi vaikuttaa rumuuteensa ja tyhmyyteensä.

Mutta itse tiedän, mitkä ne ongelmat ovat, kun olen niiden kanssa joutunut jatkuvasti tekemisiin ja joudun vastakin.

Ja vaikka olisinkin törkeäkäytöksinen, niin entä sitten? Eipä se tässä tilannetta paljoa huonontaisi. Joskus minulle sanottiin, että parempi on olla ruma ja hyväkäytöksinen kuin komea ja törkeä. Itse sanon sitten että vielä parempi olla komea ja hyväkäytöksinen. Parempi olla todella hyvässä repussa todella hyvät eväät.

Miten sinä oletkin noin viisas, jokujossain. Huonous on korvien välissä, olen niin samaa mieltä. Miksi sitä tuntee olevansa alinta kastia maailmassa, luusereiden luuseri, huonoista huonoin..Itse en ole ruma, tyhmä, lahjaton..näin minulle on aina hoettu. Silti tunnen itseni rumaksi, tyhmäksi ja lahjattomaksi. Ja vielä maailman huonoimmaksi tulevaksi äidiksi.
Jokin jäytää sisimpää ja lujaa. VAIKKA en ole enää se sama yksinäinen ja outo, kuten kouluaikana, vaikka silloinkin minulla oli ystäviä..en vaan jotenkin osannut elää..olin huono, tyhmä, jäänyt kaikista jälkeen. VAIKKA todistus kertoi muuta. Ja näki sen päälle, että itsetunto ei kanna. Ja olo ei muutu hyväksi, vaikka on koti, parisuhde, koira, ystäviä, perhettä, ei, vaikka päätä hakkaan seinään. ja lujaa...
Ei sitä poista raskaus, ei harrastukset, ei uudet kuviot.
Se kulkee mukana kuin kivireki, jota raahaan hamaan hautaan asti perässä.
Ja en ala väittelemään kenekään kanssa, ollenkaan. Jostain se huono itsetunto kumpuaa, paras suoja maailmaa vastaan ON terve itsetunto, ja terveellä tarkoitan itsensä arvostamista ja realistista käsitystä..kuten se tyyppi ilman käsiä ja jalkoja (ja oli muuten melko komea..)
Ja noihin mikä miellyttää ketäkin, en osaa sanoa mitään järkevää. Minusta tuntui nuorena aina, että tytöt rakastuivat niihin juoppoihin, renttuihin ja huumehörhöihin, ainakin paras kaverini. Hänellä riitti vientiä, minulla ei. Hän otti miehen kuin miehen, minä en. Minullekin tuli tarjouksia ja kiinnostuksen kohteita, mutta en "huolinut" ketään. Niitä, joista kiinnostuin, en osannut lähestyä. Mutta he eivät olleetkaan suosittuja kliseisessä merkityksessä. He olivat niitä kunnon poikia. Joten en edusta tässä tyypillistä naista. Kai. Mutta pointti on, että oma käsitys omasta huonoudesta seuraa mukana, ja jos aikoo edes jotenkin tulla toimeen tässä maailmassa, se pitää vain ravistella pois se olo..Mutta MITEN?!

Noh, mä tiedän ainakin jo nyt mistä mulle ne huonouden tunteet on syntyny. Lapsuudesta ja kotoa, mistäs muusta. Tiedän jo melko tarkkaan ne käytöskuviotkin, mistä ne on tullu meiltä kotoa. Eli tiedän niitten muistojen pohjalta, mitä mulla on, plus mitä mulle on kerrottu, että mm. vauvaiässäni mulle on tullu perustavan laatunen hylkäämiskokemus. Äitini keskeneräsyyttä. Mutta eihän se ole tärkeintä, että vanhemmat tai muut huoltajat ja läheiset olisivat täydellisiä, vaan se, että me lapset nyt aikuisina osattais antaa anteeks vanhemmillemme se, että ovat olleet vain inhimillisiä ihmisiä, ja että sitä kautta antaisimme myös itsellemme luvan olla ihan tavallisia inhimillisiä talliaisia.

Ja tää on se polku jossa oon vielä hyvin keskeneränen. Oon menny hurjasti eteenpäin, sillä yritän puuttua itteni kanssa heti niihin sättimisistuntoihin. En yksinkertasesti anna enää ittelleni lupaa sättiä itteäni joutavista. Eli en juuri mistään. Mietin paljon tekemisiäni ja sanomisiani, ja yritän oppia virheistäni. Mutta se sellanen sättiminen, mikä vie elämänilon ja halvaannuttaa, sitä yritän välttää. Se kun ei johda mihinkään muuhun kun siihen, että mitäpä täs sit elääkään, senku menee ja vetää ittensä hirteen. Ja kun kumminkin noustuani sellasesta jamasta ylös haluan jotain muuta, en anna itselleni lupaa vaipua sen enempää pitkään itsesääliin kuin itteni sättimiseenkään. Kun tiedän vallan hyvin, mikä siellä kuilun pohjalla häämöttää. Elämänhaluttomuus.

En tiedä, kuinka oppia itseään rakastamaan. Itse alotin polkuni kirjottamalla kotiin seinälle muutaman lauseen, joita luin heikkoina hetkinäni. Ne olivat melko käänteisesti se, mitä olin oppinut itsestäni ajattelemaan. Eli näitä lauseita - olen hyvä, minä osaan, minä pystyn, olen huippu, olen arvokas...kaikkea sitä mitä en ollut tottunut lapsena kuulemaan. Eli kuten sanoin jo aiemmin, en enää anna itseni toistella sellaisia typeryyksiä kuin olen tyhmä, en pysty, en osaa, olen luuseri...jokainen meistä on väliin ihan tonttu, kukaan ei osaa kaikkea mutta jokainen osaa jotakin, jokainen epäonnistuu väliin eikä maailma siihen kaadu. Jokainen myös onnistuu välillä. Ja nykyään puutun aika hanakasti siihen, että joku muukaan lausuu moisia negatiivisia juttuja itsestään. Meidän pitäisi oppia uudenlainen käytöskulttuuri, jossa ihmisille kerrottaisiin positiivisia juttuja itsestään. Niin nuori mies - tää on asioita, joita olen oppinut ulkomaalaisten kanssa eläessä ja töitä tehden - kun voit sanoa jotain positiivista sano. Älä jätä sitä sisimpään. Työelämässä olen oppinut myös sen, että kun sanot jotakin negatiivista, yritä olla hellä ja rakentava. Muutoin jätä mieluummin sanomatta. Kukaan ei kestä kuulla negatiivisia asioita, ellei niitä sanota rakastavaan äänensävyyn. Molemmissa on itselläni ollut vuosien koulu, mutta vanhakin koira on oppinut. Ja opettelee lisää 😋

Toisekseen oman elämänhaluttomuuteni keskellä aloin myös miettiä sitä, että ellen sano ihmisille heidän eläessään niitä kauniita asioita, joita "aina heille halusin sanoa", niin menenkö sitten tekopyhänä lausumaan niitä heidän hautakummulleen🤨 Tiedän, että meille monille suomalaisille positiiviset kohteliaisuudet ovat kuin myrkkyä. Olemme niin vähän tottuneet kuulemaan niitä. Surullista mutta ah niin totta. Haluankin olla poikkeus ja olen pakottanut joitakin itselleni rakkaita jukuripäitä tottumaan kuulemaan kauniita asioita itsestään. Ja siinä asiassa jos missä metsä vastaa - omana heikkona hetkenä on sitten ihana, kun joku itselle rakas ihminen sanoo jotain lohduttavaa ja mieltä piristävää. Yksinhän me heikkoja olemme, toiset ihmiset ovat se kantava verkko.

Niin ja kun taas ajauduin hakoteille, palaan asiaan, eli siihen, miten itse olen opetellut itseäni rakastamaan. Tajusin kauhukseni, että nelikymppisenä en oikeasti tuntenut itseäni. Minäni oli karannut käsistä. Ihan ekaksi mun piti alkaa kuulostella, mitä MINÄ ihan oikeasti elämässäni haluan. Mitkä asiat antaa mulle potkua. Ja aloin sitten hiljalleen etsimään touhuja, jotka tavalla tai toisella liittyivät omiin arvoihini. Ja kun pitkän työn tuloksena aloin päästä mukaan sellaisiin juttuihin, ne toivat lisää omanarvontuntoa ja itseluottamusta. Oli jo paljon helpompi katsoa itseään peilistä arvostavin silmin, kun koki, että elämä jota elän on omien arvojeni mukaista. Jutut joissa olen mukana on sellasii, joita oikeasti arvostan. Vaikka senkin pätkän olin työttömänä, olin jo löytänyt itselleni arvostusta omissa silmissäni kovasti. Olin yhä vähemmän riippuvainen muiden arvostuksesta.

Mutta tie on pitkä ja kivinen, yleisön edessä luhistun yhä edelleen pieneksi kirpuksi ja maanmatoseksi. Lasken sen kaiken liittyvän tuohon omaan armottomaan perfektionismiin. Piiskaan itseäni yhä ihmisten läsnäollessa. Olen mukana lauluryhmässä tällä hetkellä, milloin ehdin. Mutta yleisön edessä olo on juttu jota mun pitää joskus työstää. Tiedän, että joudun erilaisiin tilanteisiin tulevassa työssänikin. Sitä paitsi olen jokseenkin varma, että nauttisin kontakteista yleisön kanssa, jos vain jaksaisin murtaa sen lukon itsessäni, joka jumittuu heti kun yleisöä minulla on. Eli joku jippo mun pitää keksiä, millä narutan itseäni nauttimaan esiintymisestä. Laulamisesta ryhmässä jo nautinkin todella paljon, mutta pitää keksiä vielä jotain sellaista, mikä sen lukon murtaa. Sen armottomuuden itseä kohtaan, että pitää olla täydellinen voidakseen astua yleisön haukuttavaksi ja arvosteltavaksi.

Sulle nuorimies toivoisin vain, että elämäsi varrella oppisit näkemään peilikuvasi realistisemmin itsesi hyväksyen. On aika mahdotonta rakentaa, kun ei ole rakentava mieli itseä kohtaan. Itse päädyin itsesäälissäni ja itseinhossani kahdesti peräkkäin mieleltään vaikeasti häiriintyneen syliin (vuosikymmeniksi kaiken kaikkiaan). Heidän uhrikseen kelpasin. En minä kadu enää polkujani, vaikka olenkin onnellinen, että ne polut ovat takana päin eikä edessäni. Mutta oisihan sitä suonut elämänsä toisinkin menevän. Olisihan se ollut mukava, jos oikeastikin olisi löytänyt rakastavan puolison. Mutta mites meet rakastaan ihmistä, joka vihaa itseään...tätä olen yrittänyt eri tavoin sulle J88 hokea...jos haluat todellista rakentavaa rakkautta, sinun pitäisi oppia rakastamaan ensin itseäsi. Sillä ei-lohduttaja-maailmassa sudet vaanivat juuri niitä, jotka eivät itseään rakasta = puolusta. Tsemppiä elämän poluille...

Niin ja Tiitiäinen - se videon heppu oli komea munkin mielestäni 😉 ja kaikkein parasta tyypissä oli se, että se ei tyydy vain valittamaan ja ruikuttamaan ja katkeroitumaan siitä, mitä elämästä puuttuu, vaan elää täysillä. Sitä elämänasennetta yritän itsemurhakierteeni jälkeen itsekin toteuttaa rakentavasti - ei itsetuhoisesti kuten aiemmin. Kaasu pohjassa olen toki aina elänytkin 🙂 Mutta mun mielestä siinä hepussa ruumiillistuu se käsitykseni, että ollakseen komea ihmisen tarvitsee olla myös sisimmässään onnellinen. Ulkoinen kauneus ei loputtomiin kanna. Todellinen kauneus tulee siitä, että on sinut ulkokuorensa kuten sisimpänsäkin kanssa. Vihainen ja katkera ihminen ei ole kaunis eikä komea.