Ei ole diagnosoitu,mutta itselläni on valtavaa ahdistusta, joka lamaa toimintakykyä ☹️

Millaisia tuntemuksia sulla on? Tai haluatko kertoa muuten tarkemmin olosta tai millä perusteella diagnosoitiin?
Mulla menee ihan fyysiseksi pahoinvoinnniksi, sydän hakkaa, oksettaa.. ☹️
Voimia jokatapauksessa toiselta ahdistuneelta!

Heippa
Minulla diagnoosina yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko.
Minulla tulee välillä melko pahoja ahdistuskohtauksia. Sydän hakkaa,Pelottaa..
Pahimmillaan lamaa toimintakyvyn . Istun vain ja mietin. Itkua pukkaa. Minulla
myös keskivaikea masennus.

Hei!
Kiva lukea viestejänne.
Minulle tama asia valkeni noin kaksi vuotta sitten.
Olin pitkään ajatellut olevani jollain tavalla viallinen.
Töissä en oikein pärjännyt, vaikka olenkin ollut ihan huippupaikoilla.
Aina tuli ristiriitoja työssä. Osa niistä johti ihan kuisaamiseenkin.
Perussairautena minulla on migreeni ja epäilin pitkään, että minulla on oikeasti päässäni jotain vikaa.
Työpäivän aikana ahdisti. pelkäsin irtisanomista ja haukkuja, vaikka tein hyvää työtä.
2009 tulin työpaikkakiusatuksi ja sen myötä ahdistuneisuus alkoi.
Kaksi vuotta sitten sain potkut töistä. Ne olivat neljännet sen kuluneen vuoden aikana.
Olin ihan muserrettu.
Pääsin TE keskuksen ammativalinnan psykologin pakeille, joka ohjasi minut uuteen ammattiin.
Se avasi padot.
Vuosikymmeniä jatkunut salailu oli tullut päätökseen.
Aloin hiljalleen etsiä sitä kuka olen.
Pääsin kouluun ja ryhdyin opiskelemaan luovaa ammattia.
Sellaista, josta haaveilin jo nuorempana.
Sitten vuosi takaperin tuli muutto uudelle paikkakunnalle opiskelun perässä ja pian sen jälkeen ystäväni teki itsemurhan.
Tämä johti ihan kauheaan ahdistuneisuuteen ja lopulta itsemurha-ajatuksiin.
Hain apua olooni ja päädyin psykiatriselle hoitokontaktiin.
Siellä ensimmäinen asia, joka löytyi oli tama herkkyys.
Ja sitten tuli ahdistuneisuushäiriön diagnoosi.
Olen edelleen siellä seurannassa ja käyn kerran viikossa tapaamassa sairaanhoitajaa. Hänen mukaansa tutkimusjakso on edelleen kesken.
Minua on hämmentänyt tama hoitosuhde.
Luottamusta on ollut vaikeaa löytää ja pelkotiloja on ollut useita. Ihan sen takia, että hoito ei ole ollut selkeää.
Nyt monen mutkan jälkeen olen saamassa asioihin selvyyttä.
En taida olla ihan vain erityisherkkä.
Minulla lienee myös autismin kirjoon kuuluvia piirteitä. Ahdistuneisuushäiriötä ovat jo löytäneet.
Asian kanssa on ollut vaikeaa olla ja usein ahdistus johtuu juuri siitä, että kaikki asiat ovat jotenkin jäsentymättömiä.
Uusi arki ja sen haasteet, sekä yksinäisyys ovat olleet tosi vaikeita elää ja hyväksyä.

Olen mm. sortunut lääkitsemään pahoinvointiani liiallisella juomisella.
Olen yksinäinen, käyn baareissa tavatakseni ihmisiä, mutta en kuitenkaan uskalla tutustua kehenkään.
Päädyn istumaan yksin baaritiskin päähän, räpläämään kännykkääni ja juomaan olutta ihan liikaa.
Siitä on tullut oikein paha tapa.

Ihmismassat pelottavat. Kun tulee liikaa aistiärsykkeitä pakoreaktio on valmis.
Ja sitten jälkeenpäin ahdistaa oma saamattomuus, reaktiot ja muu.

Koulussa toki menee hyvin ja päiväsaikaan kaikki on hyvin.
Illat ja viikonloput ovat vaikeita, kun jää yksin omien ajatustensa kanssa.

Välillä tuntuu, että tästä räpiköinnistä ei vaan tule millään loppua.

Toisten ihmisten on vaikeaa ymmärtää minua ja jotenkin kaikki se vain ahdistaa lisää.
Sosiaalinen vuorovaikutus on niin vaikeaa.
Ymmärrän asioita väärin ja olen nyt huomannut, että se on ollut ihan suurin syy kaikkien epäonnistumisten ja muiden työelämän ongelmien kanssa kamppailuun.

Herkkänä. Kaikki uusi kuormittaa ihan hurjasti.
Olen kokenut olevani hyvin väsynyt ja toivonut salaa, että psykiatrinen ottaisi minut sisälle lepäämään.
Alkoholinkin käyttö lienee itsetuhoista käytöstä.

Onko teillä muilla ollut ahdistuneisuutta tai autismin kirjoon kuluvia piirteitä?
Olisi kiva löytää joku vertainen, jonka kanssa jakaa ajatuksia.
Koen olevani todella yksinäinen.

Hei!
Minulla on ollut yleistynyt ahdistuneisuushäiriö jo neljä ja puoli vuotta. Lisäksi vaikea masennus ja pakko-oireinen sairaus. Olen ollut määräaikaisella eläkkeellä kolme vuotta. Lääkitystä säännöstellään tiukasti ja sen rinnalle löysin alkoholin. Auttaa ahdistukseenja kuoleman toineisiin. Otan oxaminia sen verran kun saan. Sairaalahoidosta eiole ollut hyötyä samoinkunpsykiatrian poliklinikastakaan paitsi lääkärista joka antaa eläkettä ja lääkkeitä.Kuolemnhalu on ollut kova mutta sekä oxamin että alkoholi antaa välillä elämänhalua ja välipäivinäkin voiodottaa ettätaas tulee olutpäivä tai oxaminpäivä jolloin elämänhalu palaa. Nämä ovat estäneet itsemurhan samoin kun kirkkojossa esirukousta ja vertaistovereita (mielenterveyskuntoutujia ja uskon sisaria ja veljiä. Päiväosasto ja päivätoiminta ei ole minua varten sen sijaan seurakunta ja vapaaehtoistoiminta antavat rakkautta. Tärkein on rakastava mies ja tytär ekä anoppi ja hänen siskonsa sekä kolme ystävää kaukana. Tekstiviestit ja kirjeet kulkee. Voimia ja siunausta sinule kirjoita lisää.

Salla/Mielenterveystalo.fi kirjoitti 27.10.2015 13:7

Hei, Yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön liittyy olennaisena piirteenä paljon murehtimista, mikä voi viedä paljon aikaa ja laskea toimintakykyä ja elämänlaatua. Murehtiminen liittyy usein itsen tai läheisen sairastumiseen tai mihin tahansa arkipäivän huoliin. Kun huomaa että murehtii niin kannattaa kysyä itseltään "murehdinko vai ratkaisenko ongelmaa." Eli jos ongelmalle on tehtävissä jotain niin kannattaa suunnitella miten asiaa vie eteenpäin. Pelkkä murehtiminen harvoin vie asiaa eteenpäin.

Salla/Mielenterveystalo.fi kirjoitti 27.10.2015 13:7

Hei, Yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön liittyy olennaisena piirteenä paljon murehtimista, mikä voi viedä paljon aikaa ja laskea toimintakykyä ja elämänlaatua. Murehtiminen liittyy usein itsen tai läheisen sairastumiseen tai mihin tahansa arkipäivän huoliin. Kun huomaa että murehtii niin kannattaa kysyä itseltään "murehdinko vai ratkaisenko ongelmaa." Eli jos ongelmalle on tehtävissä jotain niin kannattaa suunnitella miten asiaa vie eteenpäin. Pelkkä murehtiminen harvoin vie asiaa eteenpäin.

Entäkö jos huomaa ettei murehdi vaan ahdistaa, mitä sitten tekisi?

Hei.

Mulla todettiin ahdistuneisuushäiriö viisi viikkoa sitten ja lievä masennus joka tällä hetkellä on vakava masennus.

En tiedä kuinka kauan olen sairastanut ahdistuneisuushäiriötä koska oireita ollut useamman vuoden ja nyt vasta osasin mennä lääkärille puhumaan.

Ihmismassat pelottavat ja tuntuu että vastaantulijat näkevät mun diagnoosit.
Yksin en mene kauppaan koska ahdistaa.
En myöskään halua tutustua ihmisiin enkä käydä missään esim. Syömässä.
Mielummin olen kotona yksin vaikka sekin ahdistaa ja liikaa ajatella omaa terveyttä.

Lisäksi viime viikolla todettiin traumaperäinen ja psyykkinen stressireaktio enkä osaa suhtautua näihinkään diagnooseihin.

Escitalopramia syönyt nyt kuukauden, olotila on tasainen (en käy ylhäällä enkä liiemmin alhaallakaan), ketipinoria sain tämän viikon maanantaina että nukkuisin paremmin ja tuntuu että nukun todella syvää unta mutta miinuksena on se, että nukun kellon ympäri.

Itsetuhoisia ajatuksia ollut esim. Kolme päivää sitten kun ahdisti niin paljon, itkin ja sanoin etten jaksa elää.
Mies vei päivystykseen ja sieltä sain ajan psykiatrille seuraavalle aamulle.

Ensi viikon maanantaina aika psykiatrille.

Vuosia olen sairastanut. Hieman diagnoosinumerot vaihdelleet, on epäilty pakko-oireista häiriötä, paniikkihäiriötä, dytyymistä masennusta. Nyt on oireisiin pureuduttu syvemmin ja annettu oireille nimi GAD. Yleistyneeseen ahdistuneisuushäiriöön voi lanttulekurin mukaan kuulua vähän kaikkea, mitä aiemmin on diagnoosiksi pyöritelty.

Vuosia söin Sepramia, viime keväänä tehot eivät enää riittäneet. Sepram vaihdettiin lennossa Brintellixiin, joka toimi kuukauden ja sen jälkeen olikin melkoisen kamala lääke. Brintellix vaihdettiin Escitalopramin, saman tyyppinen, kuin Sepram. Brintellix ilmeisesti aktivoi liikaa, sillä en ole masentunut.

Gad:n lisäksi kärsin kroonisesta kivusta ja siihen piti saada joku kipukynnystä nostava lääke. Tähän kokeillaan nyt Gabapentina, Off-labelina sitä käytetään myös ahdistuksen hoitoon, Gaballa on melkoinen sivuvaikutuslista ja olen erittäin lääkesensitiivinen. Olen myös tyypillisenä Gad-potilaana olen velho kaivamaan niitä huonoja kokemuksia eri lääkkeistä ja saattaapi olla, että kehittelen niitä myös itselleni ajatuksen voimalla eli tulee ns. nocebovaikutus.

Tällä hetkellä olen opiskelija. Olen ammatillisessa kuntoutuksessa fyysisen syyn vuoksi. GAD on kyllä omiaan vaikeuttamaan opiskelua, on helkatin vaikea keskittyä, kun ahdistaa. Luennoilla istumien on myrkkyä. Pelkään helvetisti, että saan paniikkikoutauksen kesken kaiken.

Moikka,

Mullekkaan ei ole diaknosoitu yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, mutta jotain vikaa mussa on. Olen sairaalloisen ahdistunut. Ahdistukseni liittyy työhön ja elämässä pärjäämiseen.

Olen juuri valmistunut media-alalle. Olin hyvä koulussa ja ylisuoritin kaiken ja tein pitkää päivää, tein myös töitä koulun ohella. Kuitenkin opiskelu oli kivaa ja työt oli kivaa, olin vain todella huolestunut tulevaisuudestani ja alalle pääsemisestäni joten tein ahkerasti töitä tulevaisuuteni eteen. Se ahdistus ei kuitenkaan vaikuttanut elämääni opiskeluaikana niin kuin nyt.

Nyt olen valmistunut ja harjoittelijana media-alan työpaikassa pienen pienellä korvauksella. Jos suoritan työni hyvin, saatan saada vakituisen työpaikan.
Olen työn aloittamisesta lähtien ollut sairaan ahdistunut, ihan toinen ihminen. Koko elämän näen ihan kuin harmaan lakanan alta. Mikään ei kiinnosta tai innosta. Murehdin vain. Työ ei vastaa odotuksiani ja mielestäni minulla on liikaa vastuuta koska olen ainoa joka työtäni talossa tekee. En saa opastusta tai tukea, vaikka olenkin lähes palkaton harjoittelija.

Kävin puhumassa työterveydessä pahasta olostani ja ahdistuksestani ja minulle määrättiin vain sairauslomaa. Se pahensi tilannettani, sillä nyt työtaakkani vaan kasvaa kun en ole tekemässä töitäni ja ensi viikolla saankin sitten painaa pitkiä päiviä koska deadlinet paukkuvat ja hommat on saatava hoidettua. Ahdistaa kamalasti se työmäärä joka odottaa ja haluaisin vaan juosta toimistolle pienentämään työtaakkaa, jotta saisin oloni paremmaksi.

Olen tällä hetkellä niin ahdistunut että vaan tärisen kotona ja saan paniikkikohtauksia, maha on sekaisin ja oksettaa. Ennen olin vahva ja ahkera. Nyt en tunne itseäni. Ja nyt minulla on liikaa aikaa miettiä ja keskittyä pahaan oloonkin. Pelkään että mieheni kyllästyy minun pahaan olooni ja jättää. Ei hyvä. Tekisi mieli lopettaa koko harjoittelu, mutta mietin, että ehkä oloni paranee sitten kun alan saada sellaista palkkaa kuin minun kuuluu saada. Olen jo kärvistellyt monta kuukautta, pitäisi vielä jaksaa muutama kuukausi. Tiedän että olen ihan väärässä työtehtävässä nyt, mutta kun alalta ei ole auennut muitakaan paikkoja, niin en haluaisi jäädä kotiinkaan makaamaan. Hoen itselleni, että pakko vaan jaksaa tämä harjoittelukausi niin saan kokemusta cv:heni joilla ehkä sitten saan parempia mahdollisuuksia tulevaisuudessa.

Mikä avuksi? Hajoan tähän tilanteeseen enkä tiedä mistä saisin apua. Koitan ajatella, että koko paha olo on korvien välissä, mutta miten saan sen sieltä pois?

Moikka, Morrison.

Mietin, pitäisiö sinun ottaa yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon. Jokunen terapiaistunto voisi tehdä hyvää, jotta saat purettua oloasi ja löydät ratkaisukeinoja. Terapeutit ovat usein velhoja kaivamaan sinusta itsestäsi ratkaisun avaimet. Mieti myös, olisitko valmis käyttämään jonkin aikaa lääkitystä. Ahdistuneisuushäiriöissä on usein tehokkainta, kun terapia menee lääkityksen rinnalla.

Hei vain kaikille!

Kiva huomata että tänne on syntynyt keskustelua. Tosin eihän se mukavaa ole että muutkin kärsii samanlaisista oireista.

Mulle kokeiltiin tähän häiriöön isoa annosta Cipralexia hoidoksi, vaan eipä auttanut. Nyt lääke on purettu pois,kolmisen viikkoa olen ollut ilman Cipralexia.Ja olo on aivan hirveä, melkein koko ajan. Ahdistaa niin että henki ei meinaa kulkea.
Ongelmana on se, että lääkärin mukaan mua ei lääkkeet auta kun tuo yksi oli hyödytön.Käskee syödä Diapamia mutta sitä en haluaisi olla koko ajan tekemässä että en jää koukkuun.
On aika epätoivoinen ja neuvoton olo kun lääkärikun vaan noin levittelee käsiä mun kanssa. En oikein tiedä mitä tehdä.